7. Huonoa onnea

Muutaman viime vuoden aikana koirien lisääntymisasioissa meillä on ollut tosi huono onni. Ja kaiken kaikkiaan on ollut huono tuuri narttupentujen saamisessa - useimmat kasvattajathan saavat täydennystä tyttölaumaan jättämällä kotiin itsellä syntyviä, hyviä narttupentuja.(Kuvassa Doris ja sen takana täysikasvuinen kääpiö-Nuppu)

Meillä syntyneistä pennuista on enemmistö ollut urospentuja. Pipsan ensimmäisestä pentueesta Sofin korvat jäivät lurpalleen, mikä on tosi harvinaista. Se elää lemmikkinä Seijalla. Toisesta pentueesta Bella jäi kotiin ja on vielä tänä päivänäkin lauman kiistaton johtaja, vaikka sen emo Pipsa, 10v, luulee olevansa johtaja.
Bella saattoi maailmaan kaksi hienoa pentuetta - sen eka pentueeseen syntyi Siiri, mutta se oli luonteeltaan arka ja meni sen takia lemmikiksi. Toisessa Bellan pentuessa oli kolmen urospennun lisäksi Roosa, joka jäikin kotiin kasvamaan, mutta se jäi aika pieneksi ja muutti sittemmin velipoikansa Herculeksen kaveriksi ja lemmikiksi.
Fiian ensimmäisistä pennuista Linda meni sijoitukseen Paulalle. Sijoitus tarkoittaa sitä, että koiran omistaa kasvattaja niin kauan kunnes koira on saanut sovitun määrän pentuja (jotka ovat kasvattajan) ja siirtyy sitten hoitopaikan omistukseen. Lindalla löytyi harvinainen Legg-Perthes-lonkkasairaus, ja se leikattiin ja kuntoutettiin (Paulan sinnikkyydellä, kasvattajan kustannuksella) - ja Lindalla ei tietenkään ole voitu teetää pentuja.
Jade sai kauniin tyttöpennun Nupun, jota hoidettiin huolella ja ahkeruudella ja suurin toivein - ensin luultiin että Nuppu on keskonen, mutta se osoittautui äärimmäisen harvinaiseksi, kääpiökasvuiseksi. Se kasvoi aikuisena vain 600g painoiseksi ja sillä oli lievä cp-vamma lonkissa; se käveli takajalat jäykkinä. Lisäksi sen toinen silmä oli kehittymätön, mutta hyvin se toisella silmällään pärjäsi. Se oli älykäs ja normaalikäytöksinen pieni koira, kauhean pieni, se vaati suunnattoman tarkkaa hoitoa koko lyhyen elämänsä ajan. Se kuoli puolentoista vuoden iässä nukkuessaan, sen jälkeen kun oli viimeiset kuukaudet vanhentunut ja kutistunut entisestään. Se eli lyhyen, mutta luullakseni onnellisen elämän, sen hyvinvoinnista kannettiin vastuu ja sitä hoidettiin kuin "kukkaa kämmenellä".
(Nupusta lisää www.chi-keijupuisto.com Nupun nimikkosivulla)

Nupun kanssa samoihin aikoihin tehtiin hankinta ulkopuolelta, laumaan tuli Doris. Se kasvoi kauniiksi ja parin vuoden iässä sillä teetettiin pentuja. Syntyi yksi ainoa, tyttöpentu, joka oli niin iso ettei se mahtynyt syntymään. Piti siis tehdä keisarinleikkaus, jonka jälkikomplikaatioon seuraavana yönä kuoli kaunis Doris-narttu. Sille tuli sisäinen verenvuoto, josta ei näkynyt päällepäin mitään, se kuoli nukkuessaan. Pentu oli tyttö, joka hyväksi onneksi pääsi keinoemon imetettäväksi heti seuraavana aamuna. Jazzy jäikin sitten hoitopaikkaansa, kun emäntä ihastui siihen kovasti ja osti sen.

Emma narttu oli hankittu lauman täydennykseksi, sen isä oli sama uros joka oli ollut myös Nupun isä. Emma kasvoi kauniiksi ja hyväluonteiseksi nartuksi, ja sen kanssa suunnittelin näyttelykehien valloitusta. - Kunnes Emmalla puolentoista vuoden iässä alkoi olla pieniä tajuttomuuskohtauksia, jolloin sen etukäpälä nousi ylös ja vapisi, koko koira meni ihan jäykäksi, eikä jalat kantaneet. Kuuden kohtauksen jälkeen lääkärin diagnoosi oli selvä; lievä epilepsia. Emmalle määrättiin elinikäinen epilepsia lääkitys, eikä sitä voi viedä näyttelyihin, eikä tietenkään käyttää jalostuksessa.
Tästä luettelosta puuttuu vielä Maija, omistamani uroksen Topin pentu, jonka hankin saadakseni koirien joukkoon omasukuisen nartun. Mutta Maija jäi liian pieneksi ettei sitä voinut käyttää jalostuksessa, ja se pääsi lemmikiksi Oscar-chihun kaveriksi maalle ok-taloon.
Meillä syntyneet koirat ovat muuten olleet terveitä ja kauniita, ja saamiemme terveisten mukaan omistajat ovat niihin tyytyväisiä. Urokset ovat lemmikkeinä, ja Max, joka on tällä hetkellä juniori-ikäinen hieno uros, sen lisäksi aloittelee näyttely-uraansa keräten hyviä arvosteluja.

Mutta mitä tehdä? Paristakymmenestä pennusta vain 7 on ollut narttuja, joista jalostuskelpoiseksi osoittautui vain yksi.

Nyt sitten odotamme suurin toivein Mandin mahdollista tulevaa pentuetta. Kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen (joista kaikkia ei edes ole lueteltu) olen oppinut ettei oikein kannata olla suuria toiveita mihinkään suuntaan, pitää vain katsoa ja hyväksyä mitä tuleman pitää.

Silti tässä nyt semmoinen ihan pikkuinen toivomus on pakko kirjata - että Mandi saisi edes yhden kelvollisen narttupennun....jonka voisi jättää kotiin...
Minkäs sille mahtaa että minulla on tiukat vaatimukset jalostusnarttujen laadun suhteen.

6. Valmisteluja

Kuvassa on Mandi neljän sisaruksensa kanssa aivan vauvana, kaksi vuotta sitten. Mandi on toinen vasemmalta. Pentueessa oli kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Pitkään kävin pohdintaa kumman suklaatytön ottaisin, Hertta on ylimpänä. Kävin useita kertoja pentuja katsomassa kun kasvattaja tuumasi, että voisin valita kumman vain. Hertta asustaa tätänykyä syntymäkodissaan Ida-emon luona Karjaalla.

Ja nyt sitten aletaan odotella innolla miten Mandin masun seutu kehittyy. Tuloksia saadaan varmuudella vasta elokuun lopulla, jolloin vien sen tiineysultraan.

Mandillahan yritettiin saada pentuja viime talven juoksusta. Juoksua sai odottaa pitkään, ja se tuli sitten helmikuussa. Se oli ihan outo, ei tullut mitään normaalia vuotoa, vain pari vaaleanpunaista tahraa sain metsästettyä testipaperiin. Käytöksestä huomasi, että sillä oli jonkinlainen juoksu meneillään. Käytin sitä Mäntsälän klinikalla progesteronitestissä, joissa ilmeni vain että juoksu oli alkanut. Käytiin astutuksissa, mutta Zeus uros ei ollut erityisen innokas astumaan. Omistaja kertoi että se on erityisen tarkka ettei astu ennenkuin nartulla on tärppipäivät. Mandi oli taas hyvin ihastunut Zeukseen, liehitteli sitä ja nuuski ja teki kovasti itseään tykö. Lopulta uros neljännellä yrittämällä astui Mandin.

Kuukauden kuluttua kävimme tiineysultrassa ja suureksi pettymykseksi Mandi oli tyhjänä. Ei ollut onnistunut. Harmittelin sitä, vaikka minkäpä sille mahtoi. Juoksu oli ollut tosi omituinen, ihan kuin ei olisi ollut oikea juoksu lainkaan. Kaikesta päättelin, että sillä oli ollut tyhjä valejuoksu. Sen emollakin oli ollut kummallisia juoksuja.
No, päätin että seuraavaa juoksua odotellessa pitää tehdä jotakin. Menimme Mandin kanssa homeopaatille. Keravalla pitää vastaanottoa koirahomeopaatti Annukka Paloheimo, sinne menimme. Mandi sai kahta erilaista homeopaattista lääkettä, joita piti antaa kahden viikon välein vuorotellen siihen asti kunnes tulee seuraava juoksu. Ruokavalioon otettiin taas raaka liha, ja öljyjä lisättiin ruoan lisäksi.

Homeopaattiset lääkkeethän eivät ole samanlaisia lääkkeellisesti oireisiin vaikuttavia aineita, kuin muut tavalliset lääkkeet, vaan homeopatia perustuu luonnolliseen terveyden tukemiseen. H-lääkkeet vaikuttavat luonnonmukaisesti elimistöön niin että elimistö vahvistuu ja alkaa toimia paremmin.

Aloitimme homeopaattisen hoidon toukokuun alussa. Silloin tuntui tosi pitkältä ajatella eteenpäin - että seuraavan juoksuun asti - mutta yllättävän nopeasti aika meni. Annoin pikkuisen rakeen Mandille kahden viikon välein vaihdellen lääkettä ohjeen mukaan. Muuta merkkiä lääkkeen vaikutuksesta ei näkynyt, kuin että vähän yli kuukauden jälkeen Mandilta tipahti karvat. Sillä oli kauniit pitkät, suklaanväriset karvat ja äkisti huomasin että sillä ei ollut paljoa karvoja jäljellä, ikäänkuin se olisi synnyttänyt pennut neljä kuukautta taaksepäin - silloinhan nartuilta lähtee turkki synnytyksen ja imetyksen jälkeen. No, näyttelyihin ei nyt siis olisi asiaa, mutta näkyipähän että homeopatialla olisi ainakin jotakin vaikutusta. Raportoin asiasta homeopaatille ja hän totesi että toisella lääkkeellä on juuri tuollaisia vaikutuksia.

Nyt sitten Mandille on kasvamassa uusi turkki, luultavasti entistä ehompi. Toivottavasti siellä masussa sitten kasvaa jotakin muutakin - se jää nyt sitten nähtäväksi.

5. Lisää häätouhuja

Nyt ollaan jo perjantaissa ja viikolla tosiaan puuhattiin koirien astutuksen parissa kiitettävän aktiivisesti. Kaikkiaan Mandi kävi lyhytkarvaisella uroksella kolme kertaa, ja touhut onnistuivat käytännössä joka kerta. Kävimme siellä kolmena peräkkäisenä päivänä.
Mandi oli kovasti ilahtunut tavatessaan tämän uroksen, se muisti edelliset käynnit talvella.
Nyt sitten aletaan odotella Mandin vatsan kasvamista - ja toivotaan parasta. On tässä ainakin parhaamme tehty, sekä ennen juoksua että sen aikana.

Kysyin tutulta eläinlääkäriltä tuosta kaksoisastutuksesta. Se on juuri tällaisia tilanteita varten, ja myös jos halutaan saada kahden uroksen pentuja samasta pentueesta. Jos näin on, pitäisi astutukset tehdä peräperää, jos on yhtään pitempi väli ovat pennut yleensä vain toisen uroksen jälkeläisiä.
Kun pennut on syntyneet ja kasvaneet vähän, ne viedään DNA-testiä varten eläinlääkärille. Niille laitetaan ensin tunnistussiru, ja sitten kustakin otetaan testi, joka voi olla karva tai verinäyte. Molemmista uroksista pitää myös saada testi. Kun tulokset on saatu, voidaan pennut rekisteröidä.

Eli meillä alkaa kiva odottelu. Valitettavasti pitää odotella elokuun loppuun, ennen kuin Mandin voi viedä tiineysultraan. Sitä ennen voi vain arvailla onnistuiko ja onko vauvoja tulossa.

4. Moninaisia häätouhuja

Ja sitten koitti todellakin aika, jolloin Mandin oli määrä päästä sulhasen luokse, ja äkkiä. Progesteronitestissä maanantaina todettiin, että nyt juuri olisi tärppipäivät käsillä, kolme päivää tästä lukien oli otollisinta aikaa astuttaa.

OLin kovasti pohtinut tuota sulhasvalintaa ja tulin sitten kuitenkin siihen tulokseen, että halusin pitkäkarvaista urosta. Tavoitteenani olisi saada pennuille vähän pienempää kokoa, suoraa selkälinjaa ja tuuheaa turkkia. Mandin turkki on silkkinen ja kehoa myötäilevä, uroksella on tuuhea turkki ja lisäksi sillä on se haluamani suklaageeni.
Ajoimme satakolmekymmentä kilometriä urosta tapaamaan. Se oli aluksi kovasti innokas ja hyppeli touhukkaasti nartun parissa. Mutta johtuikohan sitten kuumasta säätilasta, vai mistä, sen into lopahti pikkuhiljaa, ja lopulta se vain välillä nuuski narttua ja puuhaili omiaan. Yritimme kaikki konstit, houkuttelut, nartun pois lähdöt ja takaisin tulot, mutta ei. Ei saatu urosta astumaan, se hyppi kyllä mutta lopetti aina yrityksensä lyhyeen. Se oli kuitenkin kokenut astuja, eikä tällaista ollut ennen tapahtunut. Uroksen omistajan kanssa kyllä sitten mietimme, oliko se ehkä kuitenkin saanut ohimennen jotakin aikaseksi, kun se kuitenkin touhukkaasti yritti.

Mietin, että olin nähnyt niin paljon vaivaa Mandin tiinehtymisen eteen, käyttänyt homeopaatilla, progetesteissä useaan kertaan, syöttänyt viimeisen päälle barffia ja vitamiineja ja öljyjä, ja odottanut taas puoli vuotta, yms. että nyt kyllä todella haluaisin niitä pentuja.

Päädyin kaksoisastutukseen. Se on mahdollisuus tällaisia tilanteita varten. Jos ensimmäinen uros ei astu (ja vaikka astuisikin) voidaan narttu astuttaa toisella uroksella. Syntyneet pennut tarkastetaan sitten tunnistussirun laiton yhteydessä, niille tehdään DNA-testi, ja saadaan selville kumman uroksen pentu mikäkin yksilö on.
Ajoimme lyhytkarvaisen uroksen luokse, sen omistaja, kuten ensimmäisenkin uroksen omistaja, oli suostunut kaksoisastutukseen. Huokasin helpotuksesta, kun siellä astutus onnistui pikavauhtia melkein heti ovesta sisään mentyämme.

Soitin seuraavana päivänä eläinlääkärille ja kysyin pitääkö kaksoisastutuksessa huomioida jotakin muutakin, esim. tehdä jotakin tietynlaisia pepereita. Prosessi menee niin, että pentujen synnyttyä niistä ja vanhemmista otetaan periytymismääristys, karvanäyte, ja siitä saadaan selville minkä uroksen pentuja mikäkin pentu on. On yleistä, että pennut ovat vain jommankumman uroksen pentuja, kertoi eläinlääkäri. Jos haluttaisiin, että ne olisivat kummaltakin urokselta, pitäisi astutukset tehdä ihan peräperää.
Välimatkasta johtuen meidän toinen astutus tehtiin noin kolmen, neljän tunnin kuluttua siitä, jos ensimmäisen uroksen soluja ehkä oli mennyt nartun elimistöön.

Käymme uudestaan astutuksissa uros nro2:n luona vielä tänään ja huomenna. Sitten aletaan odottaa kuuluuko mitään. Ja aletaan jänskättää minkälaisia pentuja tulee, ja keneltä urokselta.
Kyllä tämä on monimuotoista, tämä koiranjalostus !!!! Kiinnostavaa.

Sinänsä hupaisa koko matka ensimmäisen uroksen luokse. En osaanut olla paljoa pahoillani, koska koirat ovat luontokappaleita ja jos ei huvita niin ei huvita ... Vinoon meno alkoi siitä, kun printtasin kotona ennen matkaan lähtöä reittikartan. Printteristä loppui muste juuri siinä vaiheessa kun loppumatkan teksti olisi tulostunut. Ajoin loppumatkan siellä puhelimessa roikkuen ja tietä kysyen.
Toinen hupaisa, tai oikeastaan aika tylsä, juttu tapahtui siellä ... Olin pukeutunut vanhoihin pellavahousuihin, joista ei ollut niin väliä vaikka vähän astutustouhuissa ehkä likaantuisivat. Istuin välillä lattialla, kun narttua piti pidellä. Sitten läksin välillä käyttämään Mandia ulkona kävelyllä. Kadulla oli naapurin lapsia leikkimässä. Kun olin kävellyt heidän ohitseen, kuulin jonkun lapsen huutavan, että hei sulla on housuissa reikä. Kokeilin kädellä takamusta ja toden totta, housut olivat suorastaan haljenneet kahtia toisen pakaran puolelta. No, onneksi lapset sanoivat, en ehkä olisi muuten huomannut koko juttua - ja ehkä kotimatkalla olisin poikennut jonnekin kahville ... siinäpä olisi ollut hauska juttu! Siis muille, ei minulle. Tässä iässä ei enää suuresti nauti alushousujen esittelystä julkisilla paikoilla.
Sain uroksen emännältä lainaksi toiset housut ja ajelin kotiin päin turvallisin mielin.

3. Hormoonimääritys

Kävimme perjantaina sitten Mäntsälässä Mandin kanssa ja hormonimääritys osoitti että juoksu on hyvässä vauhdissa. Siellä suositeltiin, että astutukset aloitetaan heti viikonlopun jälkeen.

Tänään, lauantaina, Mandi jo käänsi häntäänsä astumisleikeissä Emman kanssa. Hännän kääntäminen on merkki siitä, että alkaa tärppipäivät olla lähellä. Alkuviikolla vierailemme uroksen luona, toivottavasti hommeli onnistuu.
Kuvassa Mandi ja uros edelliseltä vierailukerralta, jolloin astutus ei tuottanut tulosta.

2. Lisääntymistoiveita

Koirien lisääntyminen ei yleensä herätä suurta ihmetystä, sitä pidetään luonnollisena ja itsestään selvänä - ja helppona. Mutta käytännössä asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
Muistan kun itsekin luulin (noin 10v sitten) että kun halutaan koiranpentuja, viedään uros ja narttukoira yhteen, ja sitten seuraa sarja romanttisia ja ihania koirien kosintomenoja, ja hellästi pariutuen koirat aikaansaavat maailmaan tulevaa seuraavaa sukupolvea.
Vaan kuinkas kävikään. Vein Pipsan astutettavaksi urokselle, jonka omistaja oli kokenut koiraihminen. Uros oli nuori ja kokematon ja Pipsa taasen vahvaluonteinen narttu, joka ei ollut yhtään ihastunut aikomuksistamme. Kun uros yritti lähestyä sitä, se murisi kumeasti ja irvisteli kaikkea muuta kuin romanttisesti. Uros perääntyi. Minulle kerrottiin että tuo on ihan normaalia käytöstä kokemattomalta nartulta, sekä myös kokemattomalta urokselta. Siinä kyllä kokemusta kertyi, kun kolmen tunnin ajan yritimme saattaa niitä lähempään kanssakäymiseen. Narttua piti pitää kiinni, eikä päästää sitä katsomaan urosta, jolloin se ryhtyi heti murisemaan. Uros rohkaistui ensin ja yritti lähestyä kiinni pideltyä narttua. Mutta kohteliaana herrana se perääntyi joka kerran nartun murinasta. Kolmen tunnin hikisen urakan jälkeen narttu väsyi ja lopulta hommeli onnistui kun narttu ei kerta kaikkiaan enää jaksanut murista. Me ihmiset olimme ihan naatteja, niin olivat koiratkin. Ja sama toistui toisella astumiskerralla. Se oli opetus minulle minkälainen on kuulemma ihan normaali astutus.
No, seuraavalla pennutuskerralla sama narttu oli jo huomattavasti suosiollisempi eri urokselle, lieneekö johtunut suuremmasta mieluisuudesta vai kokemuksesta. Molemmilla kerroilla saimme kahden kuukauden kuluttua kauniita pentuja.
Olen sittemmin nähnyt kyllä romanttisempaakin koirien häätouhua. Jos uros ja narttu jo tuntevat toisensa tai sattuvat muuten vain olemaan toisilleen suosiollisia, voivat ne alussa leikkiä ja hyppiä ja kosiskella ja suukotella.

Mandilla - suklaanvärisellä nartullamme - oli viime talvena juoksu, josta olin suunnitellut saattaa sen tiineeksi. Uros oli katsottuna, ja odotimme vain juoksun tuloa. Monen hormonitestin jälkeen varmistui että nartulla oli juoksu, vaikka ulkoiset merkit melkein puuttuivat, ja yritimme astuttaa sen Zeus-uroksella. Välittömästi uroksen luokse mentyämme ilmeni että Mandi oli aivan ikihyviksi ihastunut urokseen, se hyppeli uroksen ympärillä, nuuski ja nuoli sitä kuonosta ja oli aivan innoissaan. Mutta kun uroksen olisi pitänyt päästä hyppäämään vähän lähemään kanssakäymiseen, ei se nartulle käynytkään. Eikä uros alkanut pakolla hommiin. Hohjoijaa - ajattelin että taasko joudutaan yrittämään kolmea tuntia... Kun homma ei edistynyt päätimme yrittää seuraavana päivänä uudestaan, koska uros oli omistajan mukaan semmoinen joka reagoi herkästi nartun ovulaatioon ja astui mieluiten vasta silloin.
Kävimme kaikkiaan neljä kertaa, kunnes häätoimitus onnistui. Jatkossa ilmeni että nartulla oli ollut ns. valkoinen juoksu, se ei tullut kantavaksi. Juoksu oli todella omituinen. Kuulin sittemmin monilta koiran omistajilta saman tapaisia kertomuksia, jostakin syystä monilla oli viime talven kovilla pakkasilla vaikeuksia saada narttuja kantaviksi tai pentuja elossa syntymään.
Vein sitten parin kuukauden kuluttua Mandin homeopaatille, koska olin lukenut että siitä saattaisi olla apua tiinehtymisen edistämisessä. Aloitimme toukokuussa homeopaattiset lääkkeet joita piti ottaa 2 viikon välein, sekä painotimme ruokavaliota enemmän raakaan lihaan. Hoidosta ei ollut muuta merkkiä, kuin se että Mandilta äkkiä vaan putosi karvat. Toukokuussa sillä oli ollut pitkät kauniit karvat, ja kesäkuussa se oli äkisti lähes karvaton, sen näköinen kuin 4kk sitten synnyttänyt narttu on poikasten ja imetyksen jäljiltä. NO, ainakin lääkkeillä on jotakin vaikutusta, tuumin. Kävin näyttämässä Mandia homeopaatille, joka tuumasi että toinen lääkkeistä voi kyllä tuollaista aiheuttaa, ja tietysti karvat tulee aikanaan takaisin.
Pari viikkoa sitten huomasin toisella nartullamme, Bellalla olevan juoksun. Toiset nartut reagoivat siihen kyllä, ne alkoivat hyppiä toistensa selässä. Eniten hyppi Emma Mandin selässä. Aloin seurata Mandin tilannetta tarkemmin, että huomaisin sen juoksun, kun se alkaisi. Tosin en uskonut sen alkavan vielä vähään aikaan.

Juoksu alkaa

Yllätys, yllätys, tänään löysin valkeaan paperiin pyyhkiessä punertavaa merkkiä Mandin pyrstöstä. Iltapäivällä se oli edessäni aurinkotuolilla ja todisti juoksun oikeasti alkaneen tiputtamalla ison punaisen veripisaran tuolin pehmusteeseen. Bravo.

Huomenna menemme heti Mäntsälän eläinklinikalle progesteronitestiin. Haluan varmistaa missä vaiheessa juoksu on, jos se olisi vaikka alkanut jo aikaisemmin enkä olisi huomannut.
Ilmoitin uroksen omistajalle, että tietävät alkaa valmistautua meidän vierailuun.

Nyt on tosi jännä seurata tilanteen kehitystä, miten kauan juoksu kypsyy ja mitä kaikkea tapahtuu. Ja tärkein - saammeko parin kuukauden kuluttua perheeseen pieniä koiravauvoja.... IIIIK,ihana ajatus!

1. Melkein häät

OIJOI - meillä on haaveiltu pienistä koiranpennuista jo yli puoli vuotta. Monenlaista puuhaa asian toteutumiseksi on tehty, mutta ei ole tärpännyt.

Tänään oli vähällä tulla yllätyspentuja - meidän 6-vuotias Bella on juuri juoksussa ja nyt on kuumat päivät meneillään; hypitään ja häntää käännetään ja peffaa tarjotaan kavereille. Nartut tekevät tätä kaikkea toisilleen, kun urosta ei ole perheessä.

Yllättäen tulikin kyläilemään kasvattimme Fabian, parivuotias komea chihupoika ja emäntänsä Kirsti. Koirat oli juuri ulkona pihalla, kun he tulivat ja tuumasin että antaa koirien tavata vieraat. Tarkkana seurattiin mitä tapahtuu - Bella oli aivan riemuissaan, se varmaan luuli että nyt tuli hänelle sulhanen. Fabi oli myös heti juonessa mukana, koirat ihastuivat toisiinsa ensi silmäyksellä. Pyöriskelyä ja kosiskelua - mutta valitettavasti häiden pito piti keskeyttää ja kiikuttaa Bella sisätiloihin. Sitä ei voi enää saattaa kantavaksi, koska sillä oli viime pentueen yhteydessä paljon kiinnikkeitä kohdussa, se piti leikata. Eläinlääkäri sanoi silloin, että seuraava kerta voi ola kohtalokas ja päätimme ettei Bella enää saa pentuja. Voi voi, sääli, mutta haluamme pitää Bellan ilonamme.

Fabi-herra siirsi kosiskelunsa muihin kohteisiin, tyttöjähän meillä riittää. Mandi juoksi innokasta poikaa karkuun, samoin Emma. Vanhemmat ja itsevarmat Pipsa, Lilli ja Jade antoivat äriseviä rukkasia monet kerrat, mutta intoa Fabilla vain riitti.

Ja saatiimpa nähdä varsinainen ihmeellisyys - Fabi koitti laukaista tilannetta "omin käsin onneen"-periaatteella, se pisti etukäpälän mahan alle ja nykytteli siinä itsekseen. UPS. Eipäs olla tuommoista ennen nähty! Älykäs koira, ei voi muuta sanoa.

Fabi läksi kotiinsa neitoja ikävöiden. Tiedossa on ulvontaa ja vinkumista - toivottavasti se näkee kauniita unia Bellasta.