Koirien lisääntyminen ei yleensä herätä suurta ihmetystä, sitä pidetään luonnollisena ja itsestään selvänä - ja helppona. Mutta käytännössä asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
Muistan kun itsekin luulin (noin 10v sitten) että kun halutaan koiranpentuja, viedään uros ja narttukoira yhteen, ja sitten seuraa sarja romanttisia ja ihania koirien kosintomenoja, ja hellästi pariutuen koirat aikaansaavat maailmaan tulevaa seuraavaa sukupolvea.
Vaan kuinkas kävikään. Vein Pipsan astutettavaksi urokselle, jonka omistaja oli kokenut koiraihminen. Uros oli nuori ja kokematon ja Pipsa taasen vahvaluonteinen narttu, joka ei ollut yhtään ihastunut aikomuksistamme. Kun uros yritti lähestyä sitä, se murisi kumeasti ja irvisteli kaikkea muuta kuin romanttisesti. Uros perääntyi. Minulle kerrottiin että tuo on ihan normaalia käytöstä kokemattomalta nartulta, sekä myös kokemattomalta urokselta. Siinä kyllä kokemusta kertyi, kun kolmen tunnin ajan yritimme saattaa niitä lähempään kanssakäymiseen. Narttua piti pitää kiinni, eikä päästää sitä katsomaan urosta, jolloin se ryhtyi heti murisemaan. Uros rohkaistui ensin ja yritti lähestyä kiinni pideltyä narttua. Mutta kohteliaana herrana se perääntyi joka kerran nartun murinasta. Kolmen tunnin hikisen urakan jälkeen narttu väsyi ja lopulta hommeli onnistui kun narttu ei kerta kaikkiaan enää jaksanut murista. Me ihmiset olimme ihan naatteja, niin olivat koiratkin. Ja sama toistui toisella astumiskerralla. Se oli opetus minulle minkälainen on kuulemma ihan normaali astutus.
No, seuraavalla pennutuskerralla sama narttu oli jo huomattavasti suosiollisempi eri urokselle, lieneekö johtunut suuremmasta mieluisuudesta vai kokemuksesta. Molemmilla kerroilla saimme kahden kuukauden kuluttua kauniita pentuja.
Olen sittemmin nähnyt kyllä romanttisempaakin koirien häätouhua. Jos uros ja narttu jo tuntevat toisensa tai sattuvat muuten vain olemaan toisilleen suosiollisia, voivat ne alussa leikkiä ja hyppiä ja kosiskella ja suukotella.
Mandilla - suklaanvärisellä nartullamme - oli viime talvena juoksu, josta olin suunnitellut saattaa sen tiineeksi. Uros oli katsottuna, ja odotimme vain juoksun tuloa. Monen hormonitestin jälkeen varmistui että nartulla oli juoksu, vaikka ulkoiset merkit melkein puuttuivat, ja yritimme astuttaa sen Zeus-uroksella. Välittömästi uroksen luokse mentyämme ilmeni että Mandi oli aivan ikihyviksi ihastunut urokseen, se hyppeli uroksen ympärillä, nuuski ja nuoli sitä kuonosta ja oli aivan innoissaan. Mutta kun uroksen olisi pitänyt päästä hyppäämään vähän lähemään kanssakäymiseen, ei se nartulle käynytkään. Eikä uros alkanut pakolla hommiin. Hohjoijaa - ajattelin että taasko joudutaan yrittämään kolmea tuntia... Kun homma ei edistynyt päätimme yrittää seuraavana päivänä uudestaan, koska uros oli omistajan mukaan semmoinen joka reagoi herkästi nartun ovulaatioon ja astui mieluiten vasta silloin.
Kävimme kaikkiaan neljä kertaa, kunnes häätoimitus onnistui. Jatkossa ilmeni että nartulla oli ollut ns. valkoinen juoksu, se ei tullut kantavaksi. Juoksu oli todella omituinen. Kuulin sittemmin monilta koiran omistajilta saman tapaisia kertomuksia, jostakin syystä monilla oli viime talven kovilla pakkasilla vaikeuksia saada narttuja kantaviksi tai pentuja elossa syntymään.
Vein sitten parin kuukauden kuluttua Mandin homeopaatille, koska olin lukenut että siitä saattaisi olla apua tiinehtymisen edistämisessä. Aloitimme toukokuussa homeopaattiset lääkkeet joita piti ottaa 2 viikon välein, sekä painotimme ruokavaliota enemmän raakaan lihaan. Hoidosta ei ollut muuta merkkiä, kuin se että Mandilta äkkiä vaan putosi karvat. Toukokuussa sillä oli ollut pitkät kauniit karvat, ja kesäkuussa se oli äkisti lähes karvaton, sen näköinen kuin 4kk sitten synnyttänyt narttu on poikasten ja imetyksen jäljiltä. NO, ainakin lääkkeillä on jotakin vaikutusta, tuumin. Kävin näyttämässä Mandia homeopaatille, joka tuumasi että toinen lääkkeistä voi kyllä tuollaista aiheuttaa, ja tietysti karvat tulee aikanaan takaisin.
Pari viikkoa sitten huomasin toisella nartullamme, Bellalla olevan juoksun. Toiset nartut reagoivat siihen kyllä, ne alkoivat hyppiä toistensa selässä. Eniten hyppi Emma Mandin selässä. Aloin seurata Mandin tilannetta tarkemmin, että huomaisin sen juoksun, kun se alkaisi. Tosin en uskonut sen alkavan vielä vähään aikaan.
Juoksu alkaa
Yllätys, yllätys, tänään löysin valkeaan paperiin pyyhkiessä punertavaa merkkiä Mandin pyrstöstä. Iltapäivällä se oli edessäni aurinkotuolilla ja todisti juoksun oikeasti alkaneen tiputtamalla ison punaisen veripisaran tuolin pehmusteeseen. Bravo.
Huomenna menemme heti Mäntsälän eläinklinikalle progesteronitestiin. Haluan varmistaa missä vaiheessa juoksu on, jos se olisi vaikka alkanut jo aikaisemmin enkä olisi huomannut.
Ilmoitin uroksen omistajalle, että tietävät alkaa valmistautua meidän vierailuun.
Nyt on tosi jännä seurata tilanteen kehitystä, miten kauan juoksu kypsyy ja mitä kaikkea tapahtuu. Ja tärkein - saammeko parin kuukauden kuluttua perheeseen pieniä koiravauvoja.... IIIIK,ihana ajatus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti