153, Nukkumista ja syömistä

Kuvissa pennut ovat juuri 1 viikon iässä.

Pentujen syntymästä on jo kulunut lähes 2 viikkoa. Kaikki on sujunut hyvin, niiden kasvu on ollut tasaista, ja emo on voinut hyvin. Alkuopettelujen jälkeen Helmi on ollut tosi hyvä emo pennuilleen, ne ovat kylläisiä ja puhtaita, ei kuulu vinkumista pentulaatikosta - eli ovat kaikkiaan hyvin tyytyväisiä.



Suurempi pentu on jo 330g ja pienempi 300g. Pienemmällä on jo silmät avautuneet ja toisellakin raollaan. Suurempi pentu jo lähes kävelee, mönkii pentulaatikossa ja nousee välillä jaloilleen vaikka ei vielä näe mitään. Hauska nähdä millainen menijä siitä vielä tulee.

152. Syntyi kaksi tyttöä !!!

Ja niin Helmin odotus päättyi lauantaina 6.4., kun maailmaan syntyi kaksi potraa tyttöpentua. Tätä kirjoitettaessa ne ovat jo 4 päivän ikäisiä ja kasvavat huimaa vauhtia.


Aloin jo vähän huolestua, kun Helmillä tuli täyteen 63.tiineysvuorokausi. Tottakai se on vielä ihan normaalia, mutta sen kasvattaja oli vakuuttanut, että helmin suvun nartut synnytti aina 57. päivänä astutuksesta.

Monena päivänä Helmi oli jo osoittanut lieviä synnytyksen merkkejä, raapinit petiä, mutta se ei johtanut mihinkään vaan yleensä se pikku kuopimisen jälkeen asettui levollisesti nukkumaan.
OLin nukkunut sen kanssa pentuhuoneessa ja laittanut monena yönä herätyskelloa päälle 3-4 tunnin välein tilanteen tarkistusta varten - olin kovassa flunssassa ja pelkäsin etten välttämättä herää sen ääniin.

Koitti tuo 63.vuorokausi. Viimein Helmillä alkoi olla enemmän tekemisen meininkiä, se raapi petiä, läähätti ja kuljeskeli ympäriinsä. Aamulla ei ollut ruoka maistunut yhtään. Raapiminen oli alkanut jo yöllä, ja olin välillä saanut vähän nukutuksi. Aamupäivällä tilanne edistyi niin, että Helmi alkoi selvästi ponnistaa. Ponnistukset tihenivät vähitellen ja näkyviin alkoi tulla vähän sikiöpussia.
Kun siitä vaiheesta ei tilanne edistynyt parissa tunnissa eteen eikä taakse, soitin tutulle eläinlääkärille, jonka tiesin olevan lauantaina päivystämässä. Olin huolissani, koska muutamaa päivää aikaisemmin otetussa rtg-kuvassa molemmat pennut olivat tulossa ulos jalat edellä ja silloin on helposti pennun hapenpuutteen vaara, jos se juuttuu synntytskanavaan pitemmäksi aikaa. Pään ja emon synnytyskanavan välissä oleva napanuora jää helposti puristuksiin ja pentu menehtyy kun ei saa happea.

Eläinlääkäri arveli, että olisi viisasta ottaa rtg-kuva, että näkisi mikä on tilanne. Ajoimme Eläinklinikalle ja kokenut eläinlääkäri tutki tilanteen. Pennun jalat oli tunnettavissa synnytyskanavassa, mutta se ei tullut yhtään alemmaksi. Kuvan mukaan se oli kanavassa matkalla, mutta oli siellä jumissa.

Tehtiin nopeasti leikkauspäätös, ettei pentu ehtisi menehtyä. Jo puolen tunnin kuluttua kummankin syntymäitkut kaikuivat ilmoille. Molemmat pennut oli selvinneet!!!! Ensimmäinen oli aika kookas ja varsinkin pää oli iso, painoa 147g. Toinen oli myös hyvän kokoinen, 135g.

Olipa onni, että synnytys oli päiväsaikaan ja älysin toimia aika nopeasti tuossa tilanteessa. Olin nähnyt muutamia samanlaisia tilanteita enkä halunnut viivytellä yhtään ettei kävisi huonosti. Leikkauksen aikana oli vielä selvinnyt että syntymässä oleva pentu oli jo kärsinyt hapenpuutteesta, koska oli ulostanut. Alussa se oli liikkumaton, mutta onneksi virkosi pian.

Helmi toipui leikkauksesta hyvin, pennut olivat virkeitä ja alkoivat imeä reippaasti vielä emon ollessa nukuksissa. Kotona jouduin hoitamaan pentuja seuraavan vuorokauden. Ne osasivat hyvin imeä vaikka maitoa ei varmaan paljoa tullutkaan.
Herättyään Helmi oli alussa aivan ihmeissään ja yritti lähteä karkuun noita omituisia pieniä rääpäleitä - eihän se ymmärtänyt ollenkaan mistä ne oli ilmestyneet ja mitä ne olivat. Tämähän on ihan normaalia, kun on jouduttu tekemään keisarinleikkaus, kokenutkaan emo ei heti tajua saaneensa pentuja, puhumattakaan kun on ensikertalainen. Jouduin pitelemään Helmiä paikoillaan laittaessani pennut imemään, ja se läksi heti karkuun huoneen perimmäiseen nurkkaan kun pennut alkoivat vinkua nälissään.

Noin vuorokauden kuluttua Helmin emonvaistot alkoi herätä ja se pysytteli pentujen luona ja alkoi hoitaa niitä, nuoli ja puhdisti niitä ja pysytteli tiukasti pentukopassa. Siitä lähtien se on ollut esimerkillisen hyvä emo.



Olen ollut niin onnellinen, koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut kahta tyttöpentua yhtäaikaa. Aina on syntynyt joko pelkkiä poikia, tai joukossa on kenties ollut yksi tyttö. Ennen kaikkea siitä olen onnellinen, että molemmat pennut ja emo selvisivät.

Hassua miten sitä alkaa heti haaveilemaan pentujen tulevasta suuresta menestyksestä, kuvittelemaan kaikenlaista ihanaa... sellaistahan se on. Kuten ihmislasten äideilläkin, alkavat unelmien tähdet tuikkia silmissä kun lapsi on syntynyt.

151. Bellalle hyvästit

Helmin odotus yhä jatkuu, nyt sillä on meneillään 60.tiineysvuorokausi laskettuna ensimmäisestä astutuksesta. Toinen astutus tehtiin parin päivän kuluttua, eli voisi sanoa että nyt on menossa 60/58...
Aamulla se söi vähän, joten voisi olettaa ettei vielä ihan heti ole mitään tulossa, kun ei muitakaan merkkejä ole näkynyt.

Bellan oli aika lähteä


Bella jakoi kanssamme koko elämänsä.

Pääsiäsinen, eli viime viikonloppu oli raskas. Pääsiäsisen sanoma, kuolema ja uudelleensyntymä, kiteytyi konkreettisesti.
Rakas Bellamme kuoli ensimmäisenä pääsiäispäivänä.

Bella olisi tullut ensi kesänä vasta 9-vuotiaaksi. Sillä havaittiin vuosi sitten rutiinitarkastuksen yhteydessä sydämen vajaatoiminta, johon se sai heti lääkkeeksi sydän- ja nesteenpoistolääkkeet. Sen voinnissa ei ollut mitään muutoksia, yhtä tomera kukkulan kuningatar se oli kuin ennenkin. Syksyllä tarkastuksessa huomattiin, että tauti oli edennyt yllättävän nopeasti. Se sai lisää lääkettä.
Tammikuussa käytiin tarkastuksella taas, ja silloin eläinlääkäri totesi, että sairaus oli edennyt yhä. Hän totesi ettei ole muuta lisälääkitystä enää mitä voisi ajatella, pitää vaan seurata vointia.
Kysyin onko paljon jäljellä aikaa, kesään vai kevääseen, hän vastasi että ehkä pikemminkin kevääseen.

Huomasimme Bellan alkavan väsyä, se nukkui iltaisin sohvalla, kun muut koirat touhusivat ja seurustelivat tai nakersivat luita. Ulkonäkäynnin yhteydessä huomasin, että muutaman sisään vievän portaan nousu vaati Bellalta suurempia ponnistuksia.
Silti se oli oma ihana itsensä, niin ystävällinen ja seurallinen, tuntui kuin se olisi ymmärtänyt ajatuksetkin. Se oli meillä syntynyt ja hoidin sitä pentuna erityisen huolehtivaisesti, kun sen emo oli alussa sairaana. Bellaa ja sen veljeä Roopea piti syöttää maitovastikkeella, ja kiinteän ruoan syöttämisenkin aloitin tavallista aikaisemmin kun emonmaitoa ei tullut hyvin. Eli Bella sai paljon hellää huomiota ja hoitamista ihmisen taholta, ja siksi ehkä siitä kehittyi erityisen kotaktikykyinen koira. Meillä oli hyvin läheinen suhde ja rakastin sen ihanaa kaunista ulkomuotoa ja luonnetta. Suuret silmät ja punainen turkki, eloisa olemus, iloinen mieli.

Nyt pääsiäsipäivänä Bella oli kaatunut keittiön lattialle, eikä päässyt ylös. Vielä edellisenä päivänä se oli juossut ulkona häntä pystyssä ja kuuluttanut koko lähiseudulle, että kuningatar on täällä ulkona - HAU HAU!!!
Nostin sen petiin ja silittelin. Se hengitti kovin vaikeasti ja sydän hakkasi kuin viimeistä päivää. Kun se yritti lähteä kävelemään se lyyhistyi vatsalleen.
Annoin sille kipulääkettä, varmuuden vuoksi. Pidin sen petiä lähellä ja silittelin koko ajan.
OLin itse kovassa flunssassa, tosi kipeänä ja lepäilin pentuhuoneen lattialla patjalla (Helmiä varten oli pentuhuone laitettu päivystyskuntoon, siihen kuuluu myös "päivystys nukkumista" varten patja lattialla)
Nostin Bellan viereeni, huomasin että se yritti olla istuallaan - ilmeisesti että olisi helpompi hengittää. Asettelin sen lähelleni tyynyt rinnan alle, että yläruumis olisi korkeammalla.

Bella ei näyttänyt kipuilevan. Ajattelimme, että seuraamme miten sen vointi kehittyy ennen kuin teemme mitään päätöksiä. Jotenkin odotin että se saisi lopullisen sydänkohtauksen ja kuolisi luonnollisesti, kun aina on niin vaikea joutua tekemään sitä lopullista päätöstä....

Makasimme vierekkäin, välillä Bella nukkui. Huomasin että sillä oli mennyt pissat alle, patjalle - no, patjan ja muut kankaat voi aina pestä. Se ei jaksanut nousta ylös, eikä se syönyt mitään, ei edes juonut. Se oli välillä ihan hereillä ja katseli minua suurilla silmillään, vähän yritti heiluttaa häntää. Illan tullen oli päätettävä. Kun Bella kannettiin ulos pissalle, eikä se jaksanut nousta pissalta seisomaan, oli tilanne kestämätön. Lähdimme tutulle eläinlääkärille, joka onneksi päivysti pääsiäispyhinä.

Bella oli sylissäni kun ajoimme klinikalle. Juttelin sille mukavia ja silittelin sitä. Sanoin, että lähdetkö Pipsan luokse - Pipsa oli sen emo, joka kuoli vuosi sitten. Bella katsoi minua silmiin, tunnisti emonsa nimen. Sitten se lopulta nukahti levollisesti sylissäni.

Surua, surua. Myös kiitollisuutta. Bella oli ihana koira, olen kiitollinen että se sai elää kanssani 8,5 vuotta. Syntymästä kuolemaan.