55. Kiireellä lääkäriin

Kuvassa vastasyntyneet pennut.

Olin keskiviikkona tutun luona auttamassa chihusynnytyksessä, ja siinä tuli tosi tiukka paikka. Ajoin aamulla Hyvinkäälle (asun Helsingissä), Jasulla oli siellä Fannyn synnytys jo käynnissä. Fanny on aika pienikokoinen narttu ja röntgenissä oli näkynyt masussa kaksi sikiötä. Tiineysvuorokausiakin oli jo 60. eli pennuilla oli ollut hyvää aika kasvaa kokoa.
Kun pääsin perille, oli sikiöpussi jo näkyvissä. Sisällä näkyi nestettä. Narttu ponnisteli aika lyhyin välein. Ei kulunut kuin puolisen tuntia kun sikiöpussin sisällä alkoi näkyä kaksi jalkaa.
Apua - ajattelin, tulee jalat edellä, ja mitkä jalat, ne oli tosi ison näköiset. Jotenkin tuli heti semmoinen tunne, että tuo ei kyllä mahdu tuolta tulemaan ulos, sen verran isot tassut sieltä näkyi. Narttu kääntyi selälleen ja ponnisteli, ponnisteli. Jalat eivät tulleet yhtään enempää ulospäin. Nartun maha oli kummasti kuprulla, toinen pentu oli varmaan kääntynyt jo poikittain, tms.

Jasu kertoi, että narttu oli ponnistellut jo yli 2 tuntia, ja aloin ehdotella että kyllä pitäisi varmaan lähteä lääkäriin. Hän soitti ensin Hyvinkään eläinlääkärille, mutta siellä suhtauduttiin jotenkin yliolkaisesti ja ajatkin oli täynnä. Ehdotin että lähdetään Helsinkiin Eläinklinikka Herttaan, koska siellä osataan varmasti hoitaa keisarinleikkaus - siellä on leikkauksessa yleensä läsnä kaksi eläinlääkäriä. Toinen hoitaa emoa, toinen vastaanottaa ja hoitaa pennut. Olen vuosien mittaan itse joutunut monta kertaa turvautumaan heidän apuunsa ja tiesin, että siellä koira on huippuosaajien käsissä.
Soitin Herttaan ja sovittin, että lähdemme tulemaan. Matkaa Hyvinkäältä Itä-Helsinkiin oli noin 60km. Jasu meni emon kanssa autoon takapenkille, viime hetkessä haettiin vielä apuvälineitä, mm sakset, jos pentu sattuisi syntymään jo matkalla.

Läksin ajamaan ja pistin kyllä menoksi melkein nasta laudassa. Onneksi oli vähän liikennettä. Olin hyvin huolissani siitä tulossa olevasta pennusta - olin viimeksi talvella ollut mukana synnytyksessä, jossa pentu joutui olemaan liian kauan synnytyskanavassa ja menehtyi. Siinä voi tulla äkkiä hapenpuute jos kudokset painavat napanuoraa eikä veri pääse kunnolla kiertämään.
Vähän kävi mielessä, että jos poliisit pysäyttäisivät, antavatko he kiireen anteeksi kun näyttäisin takapenkillä olevaa synnyttävää narttua ... On aika piinallista koittaa ajaa kieli keskellä suuta, ei liian nopeasti, mutta joutua pitää... Lähempänä Helsinkiä oli mukauduttava kehätien hitaampaan liikenteeseen.
Tietenkään pentu ei syntynyt matkan aikana, jalat ei liikahtaneet mihinkään, eteen eikä taakse. Pentu oli jumissa. Onneksi sen jalat vähän välillä heiluivat, että se sentään oli vielä hengissä. En muistanut katsoa kellosta aikaa mikä matkaan meni, mutta pitkään se ei kestänyt.
Hertassa narttu pääsi heti tutkittavaksi. Eläinlääkäri koitti aluksi saisiko autettua pentua ulospäin vetämällä, mutta se ei liikahtanutkaan. Leikkauspäätös piti tehdä heti.
Äkkiä ovella seisoi klinikan kokenut eläinlääkäri Anne Lipiäinen, joka oli juuri tullut työmaalle. Hän hymyili ja kysyi "leikkaanko minä?" - Minä henkäisin, " -Voi, leikkaa"... Anne on erittäin kokenut kirurgi, eikä koira olisi voinut päästä parempiin käsiin. Ensimmäinen eläinlääkäri pääsi jatkamaan muita töitään.
Sitten paikalle tuli vielä Hanna, eläinlääkäri. Narttu rauhoitettiin ja vietiin kiireesti leikkaussaliin. Me jäimme odottelemaan ja jännäämään mitä kuuluisi.
Ensimmäinen eläinlääkäri oli sanonut suoraan, että on paljon mahdollista että syntymässä oleva pentu on jo kuollut...

Kohta alkoi kuulua pientä pennun syntymäitkua ... ja meille tuotiin toinen pentu, joka oli ruskea poika. Se oli aika virkeä ja sain sen hierottavaksi. Ei ehditty mitään sanoa, kun alkoi kuulua myös toinen syntymäkiljahdus, toinenkin pentu oli elossa!!!! Sekin tuotiin meille pian, valkoinen tyttöpentu, se joka oli ollut jumissa!!! Sekin oli aika pirteä, vähän haukkoi henkeä, mutta kun sitä hierotiin ja vähän läpsyteltiin, sekin sai aloittaa elämänsä virkeänä ja kiljuvana!!!
Ja iso se oli - vaaka näytti 150grammaa, ja pää oli tosi leveä. Eläinlääkäri kertoi, että hänen oli ollut vaikea saada sitä irti kanavasta, että se oli ollut jotenkin kiertyneenä vaikeaan asentoon. Toinenkin ruskea pentu oli iso, se painoi 137g. Ei se valkea olisi mitenkään mahtunut syntymään, ehkä ei ruskeakaan. Ja valkean takatassut olivat ISOT, kuten oli näyttänyt jo siellä sikiöpussin sisällä.

Pennut ovat kauniita, etenkin ihastelimme tyttöpennun leveätä päätä ja valkeaa väriä. Kuononpäässä ja silmissä oli pieni häivähdys tummaa, että voisi olettaa sille tulevan hyvä pigmentti valkeasta väristä huolimatta. Kaunis on toinenkin pentu.

Kyllä Jasu oli onnellinen! Samaa voin sanoa itsestäni, oli ollut oikea ratkaisu lähteä kiireesti klinikalle.

Pennut ovat nyt parin päivän ikäiset ja kaikki on siellä hyvin. Emolta alkoi tulla maitoa aika pian ja se hoitaa pieniä hyvin.

Sanoin Jasulle, että minä olen sitten tuon pienen tytön kummitäti!!!

54. Narttujen kanssa epäonnea

Vastasyntynyt pikkuinen tyttöpentu Haminasta on tulossa meille...tietysti sitten kun on kasvanut. Kyllä se sitten on söötti....

Kasvattajan paras tapa saada uusia koiria omaan laumaan on tietysti kasvattaa niitä itse. Mutta aina ei onnistu samaan sellaisia pentuja, joita haluaa käyttää jalostukseen. Vaikka miten tarkasti on miettinyt jalostuksessa käytetyn isä-emo-yhdistelmän, ja pitänyt peukkuja vaikka miten korkealla, saattaa tuloksena olla pentuja, jotka joutuu myymään muuanne. Ja syitäkin on monia - yleisin, että kun haluaisi tyttöjä, syntyykin vain poikia.
Tällainen onni on meillä ollut. OLemme saaneet enimmäkseen poikapentuja, joita en ole tähän mennessä jättänyt itselle yhtään, vaikka niissä on ollut tosi hyviäkin. Nythän tammikuun Jaffa-poika jäi meille kasvamaan, mutta en yhä tiedä pidänkö sen lemmikkinä, vai käytänkö sitä jalostukseen. Riippuu siitä, kehittyykö siitä tarpeeksi hyvälaatuinen. Suloinenhan se on, oikea sydäntenmurskaaja...nyt 4,5 kuukautta vanha.

Jostakin kumman syystä meille on syntynyt paljon enemmän poikia kuin tyttöpentuja. Ja tytöissä on usein ollut jotakin pientä huomauttamista - ja koska valitettavasti olen hyvin vaativainen, en ole tähän mennessä kelpuuttanut omista tytöistä kuin yhden jalostukseen, Bellan joka on nyt 7-vuotias. Sen jälkeläisistä ei taas yksikään ollut jalostukseen käyvä narttu, vain Bellan poika Onni on ollut tarpeeksi hyvä, sekin voitti juniori-iässä Vuoden Juniori-palkinnon v. 2009. Hyviähän ne muutkin pennut ovat olleet, mutta joillakin uroksilla ilmeni yksikiveksisyyttä, Siiri-tytöllä oli pikkuruinen häntämutka, joka tosin kasvaessa hävisi, ja Maija-tyttö jäi aika pieneksi.

Olen siis joutunut hankkimaan narttuja muilta kasvattajilta, mutta niidenkin kanssa on ollut roppakaupalla huonoa onnea, oikein todella huonoa.

Pari vuotta sitten Doris-kaunotar menehtyi ensimmäisen pentunsa synnyttyä. Sille jouduttiin tekemään keisarinleikkaus, kun ainokainen, isokokoinen pentu ei mahtunut syntymään ulos. Leikkaus meni hyvin, mutta sen jälkeen Doris voi todella huonosti. Yritin kotonakin sitä hoitaa ja herätellä, laitoin lämmintä peitettä ja lämpötyynyä, ja koitin opettaa sen reipasta pentua imemään.
Sitten vaan yöllä huomasin, että Doris oli mennyt kylmäksi. Se oli kuollut. Jälkitutkimus paljasti, että se oli kuollut sisäiseen verenvuotoon, leikkauksen jälkikomplikaationa. Mitään merkkiä ei näkynyt päällepäin, mutta sen kohtu oli ollut täynnä vuotanutta verta...
Onneksi sain heti samana aamuna pennun varaemolle imetykseen ja se on tänäänkin reipas, kaunis narttu, josta tuli sen kodin pysyvä asukas.

Vuosi sitten valmistauduin hienon Emman kanssa kesän näyttelyihin. Olin suurin toivein opettanut sitä ja odotin, että lähdetään kesän näyttelykehien valloitukseen. - Toukokuussa Emma sai ensimmäisen kohtauksen - se kävi äkisti maahan mahalleen ja sen toinen etujalka nousi ylöspäin. Sitä kesti vain lyhyen hetken ja luulin, että se oli satuttanut itsensä johonkin, kun oli juuri juossut ja leikkinyt. Mutta viikon kuluttua se teki saman uudelleen. Silloin katsoin, että etujalka tärisi, ja kun otin sen syliin se oli jäykkä ja poissaoleva, tuijotteli vain eteensä. Kävimme lääkärissä, joka kehotti seuraamaan tilannetta ja antoi epilepsia-kohtausten seuranta kaavakkeen, johon laitoin sitten ylös valitettavasti noin viikon välein seuraavia kohtauksia. Ne olivat aina samanlaisia, vasta syksyä kohti alkoi suupielestä tulla vaahtoakin. Kun kuusi kohtausta oli ollut, teki eläinlääkäri diagnoosin; epilepsia. Aloitettiin epilepsia-lääkitys. Ja diagnoosi vahvistui, lääkitys auttoi ettei kohtauksia enää tullut. Samalla jouduin sanomaan hyvästit Emman näyttely- ja jalostushaaveille.
Emma oli nuori koira, ja ajattelin, että se kerkeäisi vielä tottua uuteen kotiin. Meillä on jo monta vanhaa koiraa, joista pitää huolehtia eläkeläisinäkin, ja niinpä aloin etsiä Emmalle kotia. Aika moni kysyjä perääntyi kuullessaan, että sillä oli epilepsia.
Mutta viimein syksyllä ilmaantui sellainen kysyjä joka oli kuin luotu Emmalle - hän vain tuumasi, että eihän se epilepsia mitään haittaa, niinpä on hänellä itsellänkin. Hän tuumasi, että otetaan sitten Emman kanssa lääkkeitä yhdessä. Ja tässä kodissa oli vieläpä kaverina jo ennestään toinen chihukin, ja paikka oli rauhallisessa maalaistalossa. Luovuin Emmasta mielihyvin, paikka oli aivan ihanteellinen, emäntäkin aina kotosalla. Siinä kävi Emmalle hyvin. (- paitsi minun kukkaroni kärsi, kun tietenkin jouduin myymään Emman tosi tosi halvalla - joskus pitää pohtia noita rahajuttujakin...)

No, viime kesän jälkeen meille on syntynyt kaksi pentuetta, joihin molempiin on tullut kaksi pentua. Syksyn pennuista narttupentu Roosa jäi kotiin, se on Bellan lisäksi toinen jonka olen jättänyt omaksi. Tammikuun pennuistakin jäi toinen kotiin, vaikka on poika. Saa nähdä mitä tästa touhusta Jaffan kanssa tulee...

Pentukuumetta

Ja noiden vastoinkäymisten jälkeen minulla on ollut jo yli vuoden haku päällä uudesta narttupennusta. Olen kysellyt monilta kasvattajilta, käynyt muutamaa pentua oikein katsomassakin, mutta aina on ollut jotakin, mikä ei sovi kuvioon. Jos ei muuta, niin pentu onkin osoittautunut lyhytkarvaiseksi, kun olen etsinyt pitkäkarvaista.

Mutta nyt ehkä rohkenen ajatella, että onni olisi kääntynyt - sain muutamia viikkoja sitten tietää että Haminaan oli tulossa pentuja kauniille nartulle. Isäkin oli kaunis ja hyvä, samoin molemmilla hyvät suvut. Kyselin kasvattajalta vähän jo etukäteen oliko kaikki jo varattu, ja aloin jännätä pentujen syntymää.
Aika hassua seurata matkan päästä, kun emon synnytys lähenee.Kyselin vähän väliä joko kuuluu... Sitten ne syntyivät, hienosti synnytti emo itse isot pentunsa ja kaikki meni hienosti. Tuli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Sain niistä heti valokuvia, - ja niin on sydän ollut pitkään syrjällään, että ihastuin aivan ikihyväksi toiseen valkeaan tyttöpentuun.
Sitä on jo luvattu meille. Eli jollei sen kehityksessä tule mitään suuria yllätyksiä, saamme kesällä meille uuden vaalean pitkäkarvaisen narttupennun - sellaisen josta olen unelmoinut....- Lumikki? - Aino? - Ulla? - Helmi? ...???

53. Sulhastelu ei ole helppoa

Kuvassa Fabi sulhastelureissulla viikko sitten.

Ei siitä Fabin ja Ritan häätouhusta tullut valmista.
Rita emäntineen oli käynyt uudemman kerran häitä yrittämässä Fabin luona, mutta samanlaista yritystä se touhu oli ollut. Fabi kyllä yritti kovasti ja oli ihan jyvällä miten asia pitäisi hoitaa, mutta on sen verran isompi uros ettei osunut "hollille". Ja se oudoksui sitä, että ihminen pitäisi narttua kiinni ja nostaisi vähän ylemmäksi, eka kertalainen kun oli. Jotkut kokeneet urokset ihan odottaa, että ihminen on apuna hommassa.

Jälkeenpäin kuulin, että nartun omistaja oli vienyt koiransa jollekin naapurissa asuvalle lyhytkarvachihulle, joka sitten oli osunut oikeaan. En tiedä oliko se uros ollut edes polvitarkastettu, mutta onneksi ei ole minun huoli.

Sitä vaan jää miettimään minkälaiset kolikonkuvat ihmisillä kiiltelee silmissä, kun noin asioita hoidetaan...
Tuossakin tapauksessa yritin sekä nyt, että viime syksynä, selittää miten näitä asioita on tapana hoitaa (esim. just nämä tarkastukset, ajoissa urokselle ilmoittamiset, juoksun seuranta, yms), mutta jäi kyllä vaikutelma ettei paljoa tainnut olla kiinnostusta, kunhan jotakin vaan syntyisi.

Minulla ei nyt sitten ole toivoa saada omien koirien jälkeläistä ainakaan tällä erää.

Jaffa on äijä

Myös kotona meillä on ollut kova hyppiminen ja touhuilu. Viime syksyn pentumme Roosa, nyt yli 7kk ikäinen, sai ensimmäisen juoksunsa ja Jaffa, nyt4kk, innostui ikihyviksi. Voi sitä hyppimistä ja touhuilua, puolet pienempi Jaffa on pomppinut edestä, sivusta ja takaa... Nyt juoksu alkaa olla jo ohi, mutta kyllä Jaffa on saanut hyvää jumppaa, sen verran ahkerasti se on hyppinyt. Eihän sillä ole väliä jos hypyt on menneet sinne sun tänne - vähän sivusta ja vähän edestä ja aika harvoin takaa - epäilemättä koirilla on ollut ihan mukavaa leikkiä, kyllä Roosakin on selvästi tykännyt. Jossakin vaiheessa kyllä aloin vähän katsomaan, olisiko aihetta laittaa herrasväki eri huoneisiin, mutta ei se missään vaiheessa siltä näyttänyt.
Jaffa on päässyt myös pentutapaamisiin, joissa se on jatkanut samaa kivaa hyppyleikkiä muiden pentujen kanssa. Joku sanoikin osuvasti, että minun olisi pitänyt antaa Jaffalle nimeksi Whisky eikä Jaffa... hah hah haa
Nyt se on vielä niin nuori ja "vaaraton", saapa nähdä miten me pärjätään tuon innokkuuden kanssa vähän myöhemmin. Ainakin on tullut hyvää harjoitusta. Onneksi talossa on kaksi kerrosta ja monta huonetta ... Täytyy varmaan alkaa katsella valmiiksi lisää koiraportteja.

52. Uroksia ja sulhasia

Kuvassa Jaffa, 3,5kk, isottelee toiselle chihupennulle.

Huh, melkein kuukausi kun olen viimeksi kirjoitellut - johtuu siitä, että tuli kevät!!! Lumet suli pihalta ja sieltä on paljastunut kaikkea sitä, mitä ei syksyllä ehtinyt tehdä. Haravointia, oksien raivaamista yms, ja nyt alkaa olla jo kitkemistä.
Kaiken lisäksi koleassa vappusäässä tuli vilustus ja tässä sitä ollaan podettu flunssaa sängyn pohjalla...Harmittaa...

Vaan nyt on taas hauskoja juttuja tapahtumassa.

Ensinnäkin Jaffa on osoittautunut hyvin reippaaksi pikku koiraksi. Olimme huhtikuun puolivälissä suuren kauppakeskuksen eläinliikkeessä esittelemässä rotua, ja Jaffa oli siellä reipas ja rohkea esimerkki. Ei yhtään pelännyt pöydällä vaikka oli paljon ihmisiä, ja nuuski uteliaasti kun joku tuli lähemmäksi.
Koirapuiston pentutapaamisessa se oli myös tosi reipas ja kaikkien hämmästykseksi nosti eka kertaa koipea, 3,5kk iässä, merkatessaan isoa putkenrengasta - se oli niin tohkeissaan kun oli uusia kavereita.
Vappuna se isotteli Helsingin Stadikalla rättärikerhon tapaamisessa, siellä oli toinenkin chihupentu, vähän isompi, mutta Jaffa isotteli sille kuin napoleon ja häpeäkseni nosti koipea lähellä seisovan miehen kengälle. - Noin pienenä se vielä menee naurun piikkiin, mutta isompana... apua... onhan tässä sitten aikaa kasvattaa.

Tehosterokotuksen yhteydessä eläinlääkäri totesi, että Jaffan toinenkin kives on nyt sitten kunniallisesti laskeutunut. Enää ei tarvitse miettiä tuleeko siitä eunukki ainakaan yksikiveksisyyden takia. Saa nyt nähdä miten se muuten kehittyy.

Neljän kuukauden ikäistä pentua ei tietysti pitäisi kovin rankasti arvostella, kun ne tuppaavat olemaan siinä iässä omituisen näköisiä ja muotoisia. Mutta toivonpa todella hartaasti, että Jaffan takaosa kehittyy rutkasti, ja sen takajalkojen asentokin voisi olla parempi. Katsotaan.

Caruso sulhaseksi

Kolmen vuoden takainen kasvattini Fabi pääsi sulhastelemaan. Sen isä Topi astui viime syksynä kauniin Rita-nartun, mutta narttu jäi tyhjäksi. Lienee ollut väärä astutusaika, kun nartun omistaja ei ollut ihan varma milloin juoksu oli alkanutkaan.

Nyt oli vähän sama juttu. Nartun omistaja soitti illalla kuuden aikaan, että nyt on narttu hirmu kiimassa ja pitää äkkiä päästä astutukseen. Topi on nyt poissa astutuskuvioista, joten ehdotin Topin poikaa Fabia, Keijupuiston Carusoa. Se asuu tässä suhteellisen lähellä ja on todella kaunis, hyvärakenteinen ja ihanan luonteinen uros. Pulmana oli vain ettei se ole käynyt näyttelyissä eikä polvitarkastuksessa - kaikki lemmikin omistajat eivät halua viedä koiraansa näyttelyihin vaikka olisi miten hieno yksilö.
No, eipä muuta kuin polvitarkastukseen. Lupasin auttaa Fabin omistajaa ja järjestin lääkärille ajan samalle illalle. Vein heidän klinikalle ja Fabin polvet olivat superhienot. Todistukseen piti tietysti laittaa vielä, että uroksella on normaalit kivekset, koska ei ollut sitä näyttelylausuntoa, jossa tämä olisi todettu. Tulevien pentujen (mahdollisten) rekisteröimisen takia pitää polvitarkastus olla tehtynä ennen astutusta.
Sitten nartun omistajalle. Rita-kaunotar oli jälleen superinnokas ja olisi varmaan astunut Fabin, jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Fabikin kovasti yritti ja oli selvästi tietoinen mitä pitäisi tehdä, mutta tilanne oli uusi ja paikka vieras , niin yritykset (lukuisat!) jäi yrityksen puolelle. -- Eikä nartun omistaja taaskaan ollut selvillä milloin juoksu oli varmuudella alkanut. Päätimme yrittää uudestaan päivän, parin kuluttua.

En mahda mitään sille, että oudoksuttaa tuollainen koira-asioiden hoito. "Minulla on niin kiire työssä ja olen väsynyt" ei mielestäni riitä syyksi sille, että jos haluaa astuttaa narttunsa, niin odottaa vaan uroksen omistajan puolelta valmista palvelua. Ja voisihan sitä nartun peräpäätä seurata aktiivisesti jos odottaa sillä alkavaa juoksua... Ja olisihan se ihan kiva, että kun toiset on nähneet vaivaa, niin sanoisi lopussa edes kiitosta...

Jos ei olisi tässä "oma lehmä ojassa", eli jos en toivoisi mahdollisista tulevista pennuista saavani itselleni narttua, en osallistuisi koko juttuun lainkaan.

Puoli vuotta sitten edellisen yrityksen aikaan sovimme tämän kauniin nartun omistajan kanssa, että jos tulisi narttupentuja, voisin saada yhden meille. Siinä olisi ratkaisu pulmaani, kun en ole saanut vanhimman narttuni Pipsan ja sen tyttären Bellan jälkeläisiä... - Uroksia on kyllä tullut, hyviäkin, mutta niissä muutamassa narttupennussa on ollut jokin "pikkuvika" että en ole kelpuuttanut jalostukseen enkä jättänyt itselle.
Fabi on Bellan veljen Roopen pojanpoika, eli sieltä niitä samoja aineksia tulisi, vaikka laimentuneinakin - kumpa nyt vaan onnistuisi.

Mutta yritämme lähipäivinä uudelleen, nyt Fabin kotona. Ja uusia konstejakin on muutama takataskussa, jos ei muuten ala onnistua...