Vastasyntynyt pikkuinen tyttöpentu Haminasta on tulossa meille...tietysti sitten kun on kasvanut. Kyllä se sitten on söötti....
Kasvattajan paras tapa saada uusia koiria omaan laumaan on tietysti kasvattaa niitä itse. Mutta aina ei onnistu samaan sellaisia pentuja, joita haluaa käyttää jalostukseen. Vaikka miten tarkasti on miettinyt jalostuksessa käytetyn isä-emo-yhdistelmän, ja pitänyt peukkuja vaikka miten korkealla, saattaa tuloksena olla pentuja, jotka joutuu myymään muuanne. Ja syitäkin on monia - yleisin, että kun haluaisi tyttöjä, syntyykin vain poikia.
Tällainen onni on meillä ollut. OLemme saaneet enimmäkseen poikapentuja, joita en ole tähän mennessä jättänyt itselle yhtään, vaikka niissä on ollut tosi hyviäkin. Nythän tammikuun Jaffa-poika jäi meille kasvamaan, mutta en yhä tiedä pidänkö sen lemmikkinä, vai käytänkö sitä jalostukseen. Riippuu siitä, kehittyykö siitä tarpeeksi hyvälaatuinen. Suloinenhan se on, oikea sydäntenmurskaaja...nyt 4,5 kuukautta vanha.
Jostakin kumman syystä meille on syntynyt paljon enemmän poikia kuin tyttöpentuja. Ja tytöissä on usein ollut jotakin pientä huomauttamista - ja koska valitettavasti olen hyvin vaativainen, en ole tähän mennessä kelpuuttanut omista tytöistä kuin yhden jalostukseen, Bellan joka on nyt 7-vuotias. Sen jälkeläisistä ei taas yksikään ollut jalostukseen käyvä narttu, vain Bellan poika Onni on ollut tarpeeksi hyvä, sekin voitti juniori-iässä Vuoden Juniori-palkinnon v. 2009. Hyviähän ne muutkin pennut ovat olleet, mutta joillakin uroksilla ilmeni yksikiveksisyyttä, Siiri-tytöllä oli pikkuruinen häntämutka, joka tosin kasvaessa hävisi, ja Maija-tyttö jäi aika pieneksi.
Olen siis joutunut hankkimaan narttuja muilta kasvattajilta, mutta niidenkin kanssa on ollut roppakaupalla huonoa onnea, oikein todella huonoa.
Pari vuotta sitten Doris-kaunotar menehtyi ensimmäisen pentunsa synnyttyä. Sille jouduttiin tekemään keisarinleikkaus, kun ainokainen, isokokoinen pentu ei mahtunut syntymään ulos. Leikkaus meni hyvin, mutta sen jälkeen Doris voi todella huonosti. Yritin kotonakin sitä hoitaa ja herätellä, laitoin lämmintä peitettä ja lämpötyynyä, ja koitin opettaa sen reipasta pentua imemään.
Sitten vaan yöllä huomasin, että Doris oli mennyt kylmäksi. Se oli kuollut. Jälkitutkimus paljasti, että se oli kuollut sisäiseen verenvuotoon, leikkauksen jälkikomplikaationa. Mitään merkkiä ei näkynyt päällepäin, mutta sen kohtu oli ollut täynnä vuotanutta verta...
Onneksi sain heti samana aamuna pennun varaemolle imetykseen ja se on tänäänkin reipas, kaunis narttu, josta tuli sen kodin pysyvä asukas.
Vuosi sitten valmistauduin hienon Emman kanssa kesän näyttelyihin. Olin suurin toivein opettanut sitä ja odotin, että lähdetään kesän näyttelykehien valloitukseen. - Toukokuussa Emma sai ensimmäisen kohtauksen - se kävi äkisti maahan mahalleen ja sen toinen etujalka nousi ylöspäin. Sitä kesti vain lyhyen hetken ja luulin, että se oli satuttanut itsensä johonkin, kun oli juuri juossut ja leikkinyt. Mutta viikon kuluttua se teki saman uudelleen. Silloin katsoin, että etujalka tärisi, ja kun otin sen syliin se oli jäykkä ja poissaoleva, tuijotteli vain eteensä. Kävimme lääkärissä, joka kehotti seuraamaan tilannetta ja antoi epilepsia-kohtausten seuranta kaavakkeen, johon laitoin sitten ylös valitettavasti noin viikon välein seuraavia kohtauksia. Ne olivat aina samanlaisia, vasta syksyä kohti alkoi suupielestä tulla vaahtoakin. Kun kuusi kohtausta oli ollut, teki eläinlääkäri diagnoosin; epilepsia. Aloitettiin epilepsia-lääkitys. Ja diagnoosi vahvistui, lääkitys auttoi ettei kohtauksia enää tullut. Samalla jouduin sanomaan hyvästit Emman näyttely- ja jalostushaaveille.
Emma oli nuori koira, ja ajattelin, että se kerkeäisi vielä tottua uuteen kotiin. Meillä on jo monta vanhaa koiraa, joista pitää huolehtia eläkeläisinäkin, ja niinpä aloin etsiä Emmalle kotia. Aika moni kysyjä perääntyi kuullessaan, että sillä oli epilepsia.
Mutta viimein syksyllä ilmaantui sellainen kysyjä joka oli kuin luotu Emmalle - hän vain tuumasi, että eihän se epilepsia mitään haittaa, niinpä on hänellä itsellänkin. Hän tuumasi, että otetaan sitten Emman kanssa lääkkeitä yhdessä. Ja tässä kodissa oli vieläpä kaverina jo ennestään toinen chihukin, ja paikka oli rauhallisessa maalaistalossa. Luovuin Emmasta mielihyvin, paikka oli aivan ihanteellinen, emäntäkin aina kotosalla. Siinä kävi Emmalle hyvin. (- paitsi minun kukkaroni kärsi, kun tietenkin jouduin myymään Emman tosi tosi halvalla - joskus pitää pohtia noita rahajuttujakin...)
No, viime kesän jälkeen meille on syntynyt kaksi pentuetta, joihin molempiin on tullut kaksi pentua. Syksyn pennuista narttupentu Roosa jäi kotiin, se on Bellan lisäksi toinen jonka olen jättänyt omaksi. Tammikuun pennuistakin jäi toinen kotiin, vaikka on poika. Saa nähdä mitä tästa touhusta Jaffan kanssa tulee...
Pentukuumetta
Ja noiden vastoinkäymisten jälkeen minulla on ollut jo yli vuoden haku päällä uudesta narttupennusta. Olen kysellyt monilta kasvattajilta, käynyt muutamaa pentua oikein katsomassakin, mutta aina on ollut jotakin, mikä ei sovi kuvioon. Jos ei muuta, niin pentu onkin osoittautunut lyhytkarvaiseksi, kun olen etsinyt pitkäkarvaista.
Mutta nyt ehkä rohkenen ajatella, että onni olisi kääntynyt - sain muutamia viikkoja sitten tietää että Haminaan oli tulossa pentuja kauniille nartulle. Isäkin oli kaunis ja hyvä, samoin molemmilla hyvät suvut. Kyselin kasvattajalta vähän jo etukäteen oliko kaikki jo varattu, ja aloin jännätä pentujen syntymää.
Aika hassua seurata matkan päästä, kun emon synnytys lähenee.Kyselin vähän väliä joko kuuluu... Sitten ne syntyivät, hienosti synnytti emo itse isot pentunsa ja kaikki meni hienosti. Tuli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Sain niistä heti valokuvia, - ja niin on sydän ollut pitkään syrjällään, että ihastuin aivan ikihyväksi toiseen valkeaan tyttöpentuun.
Sitä on jo luvattu meille. Eli jollei sen kehityksessä tule mitään suuria yllätyksiä, saamme kesällä meille uuden vaalean pitkäkarvaisen narttupennun - sellaisen josta olen unelmoinut....- Lumikki? - Aino? - Ulla? - Helmi? ...???
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti