Kuvassa Jaffa, 3,5kk, isottelee toiselle chihupennulle.
Huh, melkein kuukausi kun olen viimeksi kirjoitellut - johtuu siitä, että tuli kevät!!! Lumet suli pihalta ja sieltä on paljastunut kaikkea sitä, mitä ei syksyllä ehtinyt tehdä. Haravointia, oksien raivaamista yms, ja nyt alkaa olla jo kitkemistä.
Kaiken lisäksi koleassa vappusäässä tuli vilustus ja tässä sitä ollaan podettu flunssaa sängyn pohjalla...Harmittaa...
Vaan nyt on taas hauskoja juttuja tapahtumassa.
Ensinnäkin Jaffa on osoittautunut hyvin reippaaksi pikku koiraksi. Olimme huhtikuun puolivälissä suuren kauppakeskuksen eläinliikkeessä esittelemässä rotua, ja Jaffa oli siellä reipas ja rohkea esimerkki. Ei yhtään pelännyt pöydällä vaikka oli paljon ihmisiä, ja nuuski uteliaasti kun joku tuli lähemmäksi.
Koirapuiston pentutapaamisessa se oli myös tosi reipas ja kaikkien hämmästykseksi nosti eka kertaa koipea, 3,5kk iässä, merkatessaan isoa putkenrengasta - se oli niin tohkeissaan kun oli uusia kavereita.
Vappuna se isotteli Helsingin Stadikalla rättärikerhon tapaamisessa, siellä oli toinenkin chihupentu, vähän isompi, mutta Jaffa isotteli sille kuin napoleon ja häpeäkseni nosti koipea lähellä seisovan miehen kengälle. - Noin pienenä se vielä menee naurun piikkiin, mutta isompana... apua... onhan tässä sitten aikaa kasvattaa.
Tehosterokotuksen yhteydessä eläinlääkäri totesi, että Jaffan toinenkin kives on nyt sitten kunniallisesti laskeutunut. Enää ei tarvitse miettiä tuleeko siitä eunukki ainakaan yksikiveksisyyden takia. Saa nyt nähdä miten se muuten kehittyy.
Neljän kuukauden ikäistä pentua ei tietysti pitäisi kovin rankasti arvostella, kun ne tuppaavat olemaan siinä iässä omituisen näköisiä ja muotoisia. Mutta toivonpa todella hartaasti, että Jaffan takaosa kehittyy rutkasti, ja sen takajalkojen asentokin voisi olla parempi. Katsotaan.
Caruso sulhaseksi
Kolmen vuoden takainen kasvattini Fabi pääsi sulhastelemaan. Sen isä Topi astui viime syksynä kauniin Rita-nartun, mutta narttu jäi tyhjäksi. Lienee ollut väärä astutusaika, kun nartun omistaja ei ollut ihan varma milloin juoksu oli alkanutkaan.
Nyt oli vähän sama juttu. Nartun omistaja soitti illalla kuuden aikaan, että nyt on narttu hirmu kiimassa ja pitää äkkiä päästä astutukseen. Topi on nyt poissa astutuskuvioista, joten ehdotin Topin poikaa Fabia, Keijupuiston Carusoa. Se asuu tässä suhteellisen lähellä ja on todella kaunis, hyvärakenteinen ja ihanan luonteinen uros. Pulmana oli vain ettei se ole käynyt näyttelyissä eikä polvitarkastuksessa - kaikki lemmikin omistajat eivät halua viedä koiraansa näyttelyihin vaikka olisi miten hieno yksilö.
No, eipä muuta kuin polvitarkastukseen. Lupasin auttaa Fabin omistajaa ja järjestin lääkärille ajan samalle illalle. Vein heidän klinikalle ja Fabin polvet olivat superhienot. Todistukseen piti tietysti laittaa vielä, että uroksella on normaalit kivekset, koska ei ollut sitä näyttelylausuntoa, jossa tämä olisi todettu. Tulevien pentujen (mahdollisten) rekisteröimisen takia pitää polvitarkastus olla tehtynä ennen astutusta.
Sitten nartun omistajalle. Rita-kaunotar oli jälleen superinnokas ja olisi varmaan astunut Fabin, jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Fabikin kovasti yritti ja oli selvästi tietoinen mitä pitäisi tehdä, mutta tilanne oli uusi ja paikka vieras , niin yritykset (lukuisat!) jäi yrityksen puolelle. -- Eikä nartun omistaja taaskaan ollut selvillä milloin juoksu oli varmuudella alkanut. Päätimme yrittää uudestaan päivän, parin kuluttua.
En mahda mitään sille, että oudoksuttaa tuollainen koira-asioiden hoito. "Minulla on niin kiire työssä ja olen väsynyt" ei mielestäni riitä syyksi sille, että jos haluaa astuttaa narttunsa, niin odottaa vaan uroksen omistajan puolelta valmista palvelua. Ja voisihan sitä nartun peräpäätä seurata aktiivisesti jos odottaa sillä alkavaa juoksua... Ja olisihan se ihan kiva, että kun toiset on nähneet vaivaa, niin sanoisi lopussa edes kiitosta...
Jos ei olisi tässä "oma lehmä ojassa", eli jos en toivoisi mahdollisista tulevista pennuista saavani itselleni narttua, en osallistuisi koko juttuun lainkaan.
Puoli vuotta sitten edellisen yrityksen aikaan sovimme tämän kauniin nartun omistajan kanssa, että jos tulisi narttupentuja, voisin saada yhden meille. Siinä olisi ratkaisu pulmaani, kun en ole saanut vanhimman narttuni Pipsan ja sen tyttären Bellan jälkeläisiä... - Uroksia on kyllä tullut, hyviäkin, mutta niissä muutamassa narttupennussa on ollut jokin "pikkuvika" että en ole kelpuuttanut jalostukseen enkä jättänyt itselle.
Fabi on Bellan veljen Roopen pojanpoika, eli sieltä niitä samoja aineksia tulisi, vaikka laimentuneinakin - kumpa nyt vaan onnistuisi.
Mutta yritämme lähipäivinä uudelleen, nyt Fabin kotona. Ja uusia konstejakin on muutama takataskussa, jos ei muuten ala onnistua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti