74. Pojista tykätään

Kuvissa Pipsa,11v, ja Lilli,10v, hengailevat nuoren uroksemme Jaffan, 6kk, kanssa. Kuva otettu heinäkuun alussa, tuosta Jaffa on nyttemmin vielä kasvanut, se on koirista tuo punaruskea.

Kyllä näitten koirien kanssa on usein hauskaa. Ja hupaisinta on kun niiden käyttäytyminen joskus viittaa ihmisten toimintaan samantyyppisessä tilanteessa...

Lilli, lyhtytkarvainen chihupersoonamme, on aina tykännyt enemmän poikapennuista. Sillä ei ole itsellään ollut pentuja, koska se on pienikokoinen ja sillä on myös polviluksaatio ettei ole sen puolesta käynyt jalostukseen. Persoonaa olisi kyllä olut vaikka muille jakaa ja kaunis on myös ulkomuoto.

Kun Lillin vuotta vanhempi sisarpuoli Pipsa sai pentuja, oli Lilli innoissaan hoitamassa niitä ja leikkimässä niiden kanssa. Pipsalla oli molemmissa pentueissaan tyttö ja poikapennut. Lilli rakasti aina enemmän poikapentua ja leikki sen kanssa, tyttöpennuista se ei erityisesti piitannut. Aina vaan poika, jonka kanssa se touhusi ja leikki.
Myöhemmin sai Bella pentuja, sama juttu ilmeni niiden kanssa. Sittemmin pentuja on ollut monilta nartuilta ja Lilli on aina ollut vankkumattomasti poikapentujen suosija. Niiden kanssa leikitään ja juostaan ja pelataan, ei tyttöjen.

Kun viime talvena syntynyt urospentu Jaffa jäi kotiimme, on ollut hauska katsoa miten vanhatrouvat Pipsa ja Lilli ovat olleet innoissaan. Pipsa ottaa Jaffaan kontaktia joka aamu ja leikkii sen kanssa häntä pystyssä. Samoin tekee Lilli. Joskus ne hengailevat Jaffan kanssa yhdessä, useimmiten erikseen. Aivan selvästi on havaittavissa muutos vanhojen tyttöjen käytöksessä, ne ovat piristyneet ja LEIKKIVÄT urospennun kanssa. Jotenkin siinä on aavistus myös kosiskelun makua, sellaista käytöstä jota koirat tekevät ennen astutusta, ehkä se on koirien flirttailua. Merkittävää minusta on, että se on yleensä narttu, joka ottaa kontaktia Jaffaan ennen kuin hengailu alkaa. Jaffa on nyt 7kk vanha eli jo nuori mies!

Olen tästä huvittuneena miettinyt, että onkohan sovinismi jotenkin biologista. Jospa poikien ja miesten suosiminen on meille nisäkkäille jotenkin geeneissä määrättyä? Tutkimuksissa on mm. todettu, että ihmisissä naiset valitsevat johtajakseen mieluummin miehen, kuin toisen naisen. Monenlainen käyttäytyminen voisikin ehkä olla biologisiin säännönmukaisuuksiin pohjautuvaa, eikä aina järkeen tai tarkoitukselliseen tahtoon. Muistuu ihan mieleen Konrad Lorenzin kirjat, joissa hän vertaili ihmisten ja eläinten käyttäytymistä.

Tämä on nyt ihan vähän noloa, mutta tekee mieli kertoa työstä yksi esimerkki. (Sinä työkaveri joka tätä ehkä luet, älä kerro siellä, että vertaan ihmisiä ja koiria, heh hee - ja nauran myös itselleni )
Työyhteissössäni on enimmäkseen naispuolisia henkilöitä. Muutama mieskin on aina ollut, mutta tähän asti ne ovat olleet sieltä vähän vanhemmasta päästä. Eli ei mitään erityistä viatonta hengailua flirttailusta puhumattakaan...
Tänä syksynä meille tuli kaksi nuorta ja kieltämättä aika miellyttävän oloista mieshenkilöä töihin. Minäkin, vanhempi frouvashenkilö, ajattelin, että ompas kiva, saadaan vähän piristystä työpaikalle.

Tässä kuluneella viikolla oli tauolla hauska tilanne, jonka nyt kerron. Istuimme porukalla pöydän ympärillä kahvikupposten kanssa ja juteltiin niitä näitä, oli mukava tunnelma kun viikonloppu lähestyi. Ryhmään liittyi reippaasti toinen nuorempi mieskolleega. Jutut oli edelleen hyvin hauskoja ja nauru raikui. Jotenkin siinä muutama vanhempi frouva innostui kikattamaan ja jutustamaan siihen tahtiin, että - ei mahda mitään - minulle tuli elävästi mieleen Jaffan vaikutus meidän vanhempiin koirarouviin.
Ei siinä ole mitään pahaa tietenkään, vaan päinvastoin kivaa, että tulee vähän innostunutta vipinää taloon. Kaikki pieni piristys elämään on tervetullutta, sekä meidän ihmisten että koirien mielestä!!!

73. Mandi ja massu

Kuvassa Mandi, jonka "vyötärönseutua" aletaan tiiviisti tarkkailla.

Mandilla on nyt jo viisi viikkoa kulunut astutuksesta. Viikko sitten oltiin ultraääni tutkimuksessa ja sikiöitä löytyi neljä kappaletta. Tosin ultratutkimus ei anna täysin varmaa kuvaa tulevien pentujen lukumäärästä, mutta nyt ainakin tiedämme varmasti, että niitä on tulossa.
Viikko sitten Mandilla oli muutamana aamuna ontto olo, koska sille ei oikein ruoka maistunut. En varsinaisesti nähnyt sen oksentavan ja olevan varsinaisesti pahoinvoiva, mutta se ilmeni tuolla tavoin. Kun aamu kääntyi päiväksi alkoi ruokakin maistua ja näytti, että se voisi syödä vaikka miten paljon. Olen kuitenkin antanut sille ruokaa lähes saman verran kuin tavallisetikin, mutta olen alkanut vähän lisätä ruoan määrää. Annan sille pienen annoksen vielä ennen nukkumaan käymistä, muuten se saa ruokaa kahdesti päivässä kuten muutkin koirat.

Ruokana olen nyt kokeillut RoyalCaninin uutta emoruokaa, HT42d:ta, josta kuulin eräältä toisen rodun kasvattajalta jo vähän aikaa sitten. Hän pitää lemmikkitarvike liikettä Klaukkalassa ja kasvattaa bernhardilaisia. Hänen emonsa oli saanut peräti 13pentua syötyään tuota ruokaa. Aika hurja lukumäärä, emolla ei ole edes niin montaa nisää, että voisi imettää kaikkia.
Hän kertoi, että pentuja piti ruokkia tuttipullosta, osa söi emonmaitoa ja osalle kierrätettiin pulloa niin että kaikki saivat vuorotellen kaikkea. Kun yksi syöttökierros oli käyty läpi, piti aloittaa alusta. Hän kertoi olleensa niin väsynyt että nukkui istuallaan. Hän nauroi, että ei se lukumäärä varmaan pelkästään siitä ruoasta johtunut, mutta tulos oli kyllä aika vakuuttava. Kaikki pennut kasvoivat ja kehittyivät hyvin. Liikkeen seinällä oli varsin ansiokas suuri valokuva, jossa kaikki 13 samannäköistä bernhardinpentua oli rivissä syömässä samannäköisistä kupeista - aika taitava kuvaus! Sen verran asennoissa oli eroja ettei tullut mieleen epäillä kuvamanipulaatiota.

Kirjoitin RoyalCaninin maahantuojalle ja pyysin selvitystä mitä aineksia tässä ruuassa oikein on. Paketissa - huom! 17kg säkki - on vain pieni ylimalkainen teksti. Sain heiltä eläinlääkärin kirjoittaman selvityksen ruoasta, ja siihen on lisätty ihanteellinen määrä ravintoaineita yms. sekä muutamia sikiöiden ja emon hyvinvoinnille tärkeitä aineksia. Ostimme nyt tuon ison ruokasäkin kimpassa, keräsin 4 kasvattajan porukan ja nyt sitten kokeillaan sitä. Sitä annetaan emolle juoksun ensimmäisestä päivästä lähtien tiineyden 42.päivään asti. Meillä on viikon kuluttua tuo päivämäärä ja sitten aion siirtyä juniorinappuloihin. Emoruoan mainitaan olevan ihanteellisen myös sillä tavoin, ettei emo lihoisi tiineyden alkuvaiheessa liikaa, siitä voisi olla haittaa sille ja pennuille.

Kaikki nämä ruokajutut on kyllä oikeastaan aika ihmeellisiä. Ennen vanhaan koirille annettiin joko kotiruokaa ja/tai sen lisänä lihaa, luita, yms. En yhtään epäile etteikö nykyinen suuntaus olisi hyvä, kun koirat syövät tarkasti mitoitettuja aineksia kulloinkin erilaisissa tilanteissa. On penturuuat, junioriruuat,senioriruuat, isoille ja pienille koirille eri murkinat, erilaisiin vaivoihin soveltuvat ja erilaisia pulmia auttavat ruoka-aineet. Varmaan tämä on hyvä asia ja ihan tarpeellista eri rotujen erilaisiin tarpeisiin.
Silti joskus miettii olisiko sittenkin ruuissa hyvä jokin luomu-linja. Ainakin meillä ilmennyt silmien vuotaminen loppui, kun annoin koirille itse kotiuunissa tehtyä riisien ja lihan + maksan + kasvisten paistosta.
Tosiasia on, että valmiit ruuat ovat paljon helpompia. Kotona ruokien valmistaminen on kyllä hyvä juttu, mutta voiko silloinkaan olla varma, että koirat saavat juuri tarvitsemansa ravintoainneet, ynnä muut vitamiinit ja hivenaineet.
Voi kun joku sanoisi ehdottoman totuuden - vaan taitaa olla niin, että molempi parempi...

72. Nyt varovaisena parvon kanssa

Kuvassa eläinlääkäri Marja Kosonen tekee Bosse-pennulle pentutarkastusta viime vuonna.

Äskettäin on virinnyt kova ja säikähtänyt keskustelu parvo-viruksen tuhoista koiraväestössä. Tunnettu kasvattaja ja kehätuomari Juha Kares kirjoitti blogissaan, kuinka hänen pienet suloiset pentunsa menehtyivät parvon aiheuttamaan vaikeaan ripulitautiin. Mies kertoi itkeneensä kuin pieni lapsi, ja se on helppo uskoa, pennut ovat aina suloisia ja käyvät kasvattajalleen kovin rakkaiksi.

Parvoa vastaanhan annetaan rokotus, se on osa rokotesarjaa, joka annetaan koirille pentuna 12 ja 16 viikon ikäisinä, ja vastuuntuntoinen koiranomistaja rokotuttaa koiransa siitä lähtien säännöllisesti.

Kuultuani parvon voimistuneesta epidemiasta rokotutin pienen Ulla-pennun 2 viikkoa aikaisemmin, eli se sai rokotukset jo 10-viikkoisena. Tämä oli mahdollista koska se oli onneksi jo sen verran kookas että rokottaminen oli turvallista. Tehosterokotus annetaan kuukauden kuluttua ensi rokotuksesta, sen tavallisen kaavan mukaan.

Asiasta on keskusteltu nyt kovasti. Olen itsekin osallistunut pohdintaan siitä, miten varovainen nyt pitäisi olla.

Monille meille on ollut yllätys, kuinka sitkeä virus parvo on, että se voi elää lattioilla ja petivaatteissa, eikä tarvitse välttämättä mitään elatusainettakaan. Tämähän on aika hirveää, parvo voi tarttua koiraan iltalenkillä, näyttelyssä, vaikka missä. Jopa kengän pohjassa voi kotiin kulkeutua tartuntavaarallisia viruksia.

Soitin tänään sipoolaiselle eläinlääkäri Marja Kososelle, jolla on pääkaupunkiseudun chihupiirien hyvin tuntema vastaanotto Söderkullassa. Kysyin miten varovainen tämän parvo-epidemian kanssa nyt pitää olla.

Marja kehotti olemaan varovainen kaikin puolin. Jos esim. itse käy näyttelyissä katselemassa niin kannattaa vaihtaa kengät ennen kotiin menoa, jättää näyttely-kengät vaikka autoon. Käsien pesusta pitää huolehtia hyvin.
Hän kertoi, että parvo, kuten muutkin virukset, voivat muuntua ja siten voi rokotettukin koira sairastua. Tällöin usein oireet ovat lievemmät, mutta joka tapauksessa tauti voi tulla.
Parvon lisääntymiseen ja uusien viruskantojen esiintymiseen voi vaikuttaa osaltaan se, että ulkomailta tuodaan koiria, joiden kotimaassa on erilainen viruskanta, ehkä ne on rokotettu erilaisella rokotteella - ja voipa rokotus olla ainoastaan leima papereissa...

Näissä olosuhteissa itse nyt todellakin mietin, viitsinkö lähteä koiranäyttelyihin edes katsomaan, vaikka todella mieli tekisi lähteä bongailemaan hienoja uroksia parin viikon päästä Kaivopuiston suureen kääpiökoiranäyttelyyn. Jos kuitenkin lähden, en ota ainakaan ketään koiraystävää mukaan edes turistiksi.
Enkä taida uskaltaa kutsua nyt ketään ystäväkoiria kylään, koska kaikissa pienissä ja suurissa käpälissä voi tulla sisään viruksia. Marja Kosonen kertoi että ne voivat elää monta päivää elimistön ulkopuolella, etenkin suotuisissa olosuhteissa, kuten sateisella ja lämpimällä säällä. Pieni silmin näkymätön likahiukkanen voi aiheuttaa suurta vahinkoa ja suurta surua.

Meille odotetaan nyt siis pentuja tulevaksi muutaman viikon päästä, ja meillä on pikku-Ulla vielä vain yhden rokotuksen varassa. Lillillä on sydäntauti ja Pipsakin on vähän vanha...
Kyllä olen mieluummin liian varovainen kuin en...
Ei vara venettä kaada .. vai mites se nyt oli...

71. Odotusta

Kuvat; kaksi narttua tiineysultrassa, sikiöt näkyvät monitorissa tummissa pikku pyörylöissä eli sikiöpusseissa. Eläinlääkäri kuljettaa ultralaitteen anturia koiran mahalla ja kuva näkyy koneen ruudulla.

Mandi kävi eilen ultratutkimuksessa. Sillä on nyt 4 viikkoa molemmista astutuksista, eli sikiöt ovat tässä vaiheessa jo sen kokoisia, että näkyvät kunnolla ultrassa.
Kyllähän niitä näkyikin. Ilouutinen; ultrassa tosiaan näkyi neljä pientä pennun alkua. Nyt toivotaan tosi hartaasti, että kaikki kehittyisivät loppuun asti hyvin. Edellisessä odotuksessa kävi niin, että viidestä ultrassa näkyneestä vain kolme kehittyi pennuiksi ja niistäkin yksi oli kuollut jo ennen syntymää.

Kasvattimme 2-vuotias Jazzy oli samaan aikaan ultrattavana, sen astutukset olivat samoihin aikoihin. Sillä näkyi myös kolme sikiötä. Jazzyn emäntä oli iloisena, ja naurettiin että tässä meillä on seitsemän pentua tulossa...
Jazzyn emo kuoli muutama tunti synnytyksen jälkeen komplikaatioon. Sille tuli sisäinen verenvuoto ja se vain nukahti pois, eikä mitään näkynyt päällepäin. Tutkimuksessa jälkeenpäin syyksi havaittiin sisäinen verenvuoto.
Jazzy-vastasyntynyt pääsi heti muutaman tunnin kuluttua nykyisen emäntänsä Mariannen luokse. Siellä chihuemo oli saanut pentuja viikko takaperin ja se hyväksyi uuden pennun imetettäväksi. Pentu kasvoi ja kehittyi siellä hyvin, ja jäi pysyvästi heille perheenjäseneksi.
Toivotaan hartaasti ettei Jazzy ole perinyt emonsa taipumusta verenvuotoon.

Mandin tiineys oli tosiaan iloinen asia. Olen kyllä vähän aavistellutkin, kun se on ollut jotenkin raukean oloinen ja ruoka on maistunut tosi hyvin. Ompa se joinakin aamuina oikein hypähdellyt odottaessaan ruokakuppia, tätä se koskaan tavallisesti tee. Parina aamuna juuri ennen ultraa se ei syönyt aamuruokaa, eli on ilmeisesti vähän huono olo. Sama oli tänä aamuna, vain kupillinen piimää kelpasi.

Kokeilen nyt uutta tiineysruokaa Mandin kanssa. Royal Canin-valmistajalta on tullut ns. tiineysruoka, joka on tarkoitettu emojen kuivaravinnoksi. Sitä annetaan 1. juoksupäivästä lähtien ja lopetetaan tiineyden kestettyä 42. päivää. Ruoassa on tasapainoinen ravintokoostumus ja lisäksi erilaisia luonnollisia aineksia, joiden pitäisi parantaa sekä tiineyden sekä sikiöiden kehitystä.
Ostin ison ruokasäkin, 17 kiloa, ja keräsin pienen kasvattajaporukan, jaoimme ison määrän 4 osaan. Tuo säkkikoko on ainoa jota myydään, meille pikkuisten chihunkasvattajille vähän liikaa.
Yksi bernhardilaisten kasvattaja kertoi tästä ruoasta, hänen emonsa oli synnyttänyt 13 pentua. Hän tuumasi, että eihän sitä tiedä johtuuko pentujen suuri määrä ruoasta vai ihan muista tekijöistä, mutta hyvin kaikki kuitenkin meni. Siksi päätin kokeilla tätä ruokaa.
Nyt meitä on neljä, jotka kokeilemme miten ruoka vaikuttaa - ja pääasia, että se näyttää maistuvan hyvin emoille ja voimme turvallisin mielin luottaa siihen, että emo saa juuri oikeat määrät tarpeellisia aineisosia.

70. Ulla tottuu

Kuvassa Ulla, 12viikkoa ja Roosa,11kk, tykkäävät samasta oksasta.

Jippii - nyt se onnistui. Olemme käyneet jo edellisen kirjoituksen jälkeen kaksikin kertaa ajelulla ja Ulla on ollut aina vain läähättävä ja pelokas. Ajoimme pari päivää sitten taas 50km edestakaisin kun kävimme kylässä. Seurana oli Jaffa, joka nukkui kuin tukki koko automatkan. Laitoin Ullalle masukarvoihin feromonia, mutta silti se istui, läähätti ja valvoi silmä kirkkaana koko matkan ajan.

Mutta eilen kävimme eläinlääkärillä Sipoossa. Sinne on matkaa noin 25km. Isommassa kopassa oli mukana 10-vuotias Lilli, jonka kuumeilua menimme kontrolloimaan. Mukana oli myös Jaffa, jonka kulmahampaita piti tarkistaa, pysyvät hampaat kun alkavat kasvaa, eikä maitohampaat ole vielä lähteneet. Tässä seurassa Ulla rauhoittui. Ilmeisesti pitää olla mukana aikuinen, rauhallinen koira, jolta se saa turvaa.

Onneksi Lilli voi jo hyvin, eikä keuhkorahinoita enää kuulunut. Sillä on ollut vuoden sisällä jo kaksi kertaa keuhkokuume, ja sille jouduttiin aloittamaan sydän- ja nesteenpoistolääke. Toivomme sille vielä monta reipasta vuotta, se on perheen varsinainen suuri persoona.
Jaffan hammastilannekin jäi vielä kesken, kun meitä kehoitettiin odottamaan vielä viikko ja seuraamaan tilanteen kehitystä. Luun pureminen oli reseptinä ja sehän on kiva juttu Jaffankin mielestä. Toivotaan, että maitohampaat putoavat itsekseen eikä niitä tarvitsisi poistaa rauhoituksessa kasvavien leipähampaiden tieltä. Jos hampaat kasvavat liian kauan vierekkäin, voi koiran purenta kehittyä väärään suuntaan. Siksi hampaiden vaihtumista pitää tarkasti seurata.

Kotimatkalla Ulla nuukahti koppaan Lillin viereen ja nukkui, kohotteli vain vähän päätä, jos isompi kuoppa tiessä hyppytti autoa.

Olen valehtelematta ajanut Ullan kanssa nyt kuukauden sisällä noin 600km, että se tottuisi autokyytiin eikä pelkäisi. Ehkä oppi alkaa mennä perille. Mutta päätinpä, että näille harjoittelumatkoille otan tästä lähtien Ullan ja Jaffan lisäksi myös aikuisen koiran näyttämään mallia. Ehkä Jaffasta ei ole vielä tullut Ullalle tarpeeksi turvallinen olo.

69. Uusi nimi

Kuvassa ihanat pentumme kymmenen vuoden takaa.

Kun koiranpentu tulee taloon, on yksi hauskoista tehtävistä keksiä sille nimi. Kasvattajahan on jo antanut pennulle sen koko elämän ajan pysyvän rekisterinimen, mutta harvoin sitä nimeä käytetään kutsumanimenä arjen keskellä. Usein rekisterinimet on aika pitkiä ja monimutkaisia.
Olin jo etukäteen arvellut, että pennun nimeksi ehkä tulisi Ulla. Kun olin nähnyt sen ensi kertaa, tuli heti mieleeni mukava lastenloru omasta lapsuudesta - "Ulla pieni karitsa, villakerä vanttera.." koska pentu on lähes valkea ja ihanan pikku villakerän näköinen.
Siispä sen meille tullessa aloimme kutsua sitä Ullaksi.

Minulla oli ollut parikymmentä vuotta sitten pieni kultakala, joka oli hyvin rakas ja sen nimi oli Ulla. Ulla-kala oli vain vähän vammainen, sen uimarakko oli viallinen ja välillä se uida räpiköi ylösalaisin. Se oli oranssinpunainen, kaunis huntupyrstöinen ja pyöreäkroppainen ja kauhean pieni. Rakastin sitä ja yritin tehdä vaikka mitä sen hoitamiseksi. Tuon uimarakko-asiankin sain selville, kun soitin jopa eläinlääketieteelliseen korkeakouluun sen vaikean liikkumistavan vuoksi. Valitettavasti Ulla-kala ei ollut mitenkään pitkäikäinen, vaan menehtyi aika nuorena.

Nyt chihupennun kutsuminen Ullaksi tuntui hauskalta tuon lastenlorun takia. Jotenkin Ulla-nimi tuntui aluksi myös sopivan hyvin pennulle.
Sitten kuitenkin Ulla alkoi tuntua vähän arkipäiväiseltä nimeltä. Ehkä siellä taustalla vaikutti myös sen edesmenneen kultakalan lyhyt elämänkohtalo.

Kun saimme ensimmäisen pentueemme noin 10v sitten, syntyi silloin kauniit pennut, tyttö ja poika. Poikapentu nimettiin Suloksi - se oli syötävän suloinen - ja tyttöpentu ristittiin Sofiksi. Sofi oli silloin mielestäni ihana ja kaunis nimi pennulle. Molemmat muuttivat sittemmin uuteen kotiin ja pääsivät elämään yhdessä samaan kotiin. Ne elävät yhä ja ovat koko elämänsä olleet keskenään tosihyvät kaverit. Tapaamme joskus kun käyn heillä kylässä ja on ihana miten Sulo ja Sofi yhä muistavat minut ja tervehtivät riemuissaan.

Kun tämä uusi, vaalea ja pörröinen Ulla-pentu on houkutellut kutsumaan itseään kaikilla pehmeyteen viittaavilla hellittelynimillä - Pumpuli, Villakerä, Hattara - alkoi tuntua, että sille sopisikin hyvin nimeksi Sofi. Koska Sofi-ykkönen ei asu meillä, ei ole mitään estettä tämän kivan nimen käytölle.

Siispä Ullasta tuli SOFI. Se näyttää oppivan tämänkin nimensä aika nopeaan, nyt parin päivän jälkeen se jo kääntyy kun sitä kutsutaan.
Pikkuinen Sofi Pumpulipallo.

68. Nukkuu autossa !!!

Pentu nukahti autoon, viimenkin.Kuvassa näkyy taustalla myös nukkuva Jaffa.

Kävimme sitten maanantaina uudestaan ajamassa 50+50km sukulaisen talon vahtina. NYt muistin suihkuttaa kantokoppaan feromonisuihketta ennen lähtöä, ja suihkutin sitä vielä kämmenelle josta hieroin ainetta pennun masulle.
Tämä on sitä samaa feromoni ainetta, jota käytetään esim. uudenvuoden aikaan, kun halutaan rauhoitella koiria uudenvuoden paukuttelujen johdosta. Meillä oli jäänyt sitä jäljelle puolen vuoden takaa, ja nyt otin sen siis taas käyttöön. Feromonin vaikutushan perustuu siihen, että se on sitä hormonia/tuoksua, jota emokoira erittää pennuille kun imettää niitä. Pennut tuntevat olonsa turvalliseksi.

Läksimme matkaan, mukana oli taas autokoulun hyvin hallitseva Jaffa-koira. Ulla ei selvästikään ollut yhtä hermostunut kuin ennen, mutta menomatkan se vielä napitti tärppinä eikä yhtään ankanut itsensä nukahtaa. Se kylläkin oli paljon rauhallisempi, loikoili kopassa rennompana.
Käytiin kylässä, hoidettiin huoltohommat ja koirat juoksentelivat sisällä taas haistellen paikkoja. Toivottavasti ei löydy sängyn alta mitään tuloksia...

Sitten lähdettiin paluumatkalle. En muistanut miten kauan se feromonisuihke vaikuttaisi, mutta en kuitenkaan laittanut sitä lisää.
Ja niin siinä sitten kävi, että Ulla-pentu kävi pitkäkseen auton startattua, oikaisi itsensä Jaffan vierelle ja alkoi nukkua. Vähän se välillä aukoi silmiään, jos liikenteen äänistä tuli herätystä, mutta ei enää läähättänyt eikä ollut yhtään hermostunut.
En tiedä oliko se sitten vain tottunut kyytiin ja huomannut ettei ole aihetta huoleen, vai vaikuttiko feromoni siihen rauhoittavasti. Mutta matka meni jo hyvin ja voimme vastaisuudessakin kulkea automatkoja pikkuisen kanssa ilman raastavaa hermoilua.
Huomenna on tarkoitus lähteä käymään siellä taas, nyt on sukulainenkin jo kotosalla. Pääsemme taas harjoittelemaan ja aion taas käyttää suihketta, varmuuden vuoksi.