100. Pennuille tunnistussirut ja nimet

Yläkuvassa vuoden vanha Roosa-isosisko ja pienet 6-viikkoiset.
Alakuvassa 5kk vanha Ulla, joka tykkää pennuista kovasti.

Nyt ollaan jo niin pitkällä, että pennuille laitettiin eilen mikrosirut. Ne olivat myös ensimmäistä kertaa autoajelulla ja alussa oli HIRRRRVEETÄ - vaikka emo oli tukena ja turvana samassa kopassa.
Tyttöpentu rauhoittui aika pian, mutta poika vinkui ja ulvoi koko matkan. Sama juttu oli eläinlääkärissä kun mikrosiruja laitettiin, poika ilmaisi vastalauseensa hyvin äänekkäästi, mutta tyttö vain pikkuisen inahti.

Pennut saivat samalla myös parvo-rokotuksen, koska viime aikoina on ollut hengenvaarallista parvovirusta liikkeellä. Olen ollut nyt näiden kanssa yltiövarovainen, kun kuulin niin karmeita kertomuksia pentueiden menetyksistä...
Tähän asti ollaan kuitenkin nyt selvitty. Odotellaan viikko ennenkuin immuniteetti kehittyy ja sitten pääsen liikuskelemaan enemmän pentujen kanssa. Ennen sitä pitää käydä muutaman kerran harjoittelemassa autoajelua ja pitää muistaa myös feromonin laitto koppaan (kuten Ullan kanssa).
Pennut voi nyt rekisteröidä kennelliittoon, kunhan eläinlääkäri käy netissä kuittaamassa mikrosirujen asennuksen omakoira-järjestelmässä.

Pentujen nimiksi tulee: poika = Keijupuiston Choco Carnival ja tyttö = Keijupuiston Cacao Celebration. Tytön kutsumanimi on vielä hakusessa, pitää tarkkaan tunnustella mikä olisi oikea ja sille sopiva, koska se jää kotiin. Pojan nimestä saa sitten päättää uuden kodin ihmiset.

99. Pentu etsii kotia

Yläkuvassa on tyttöpentu,
alhaalla kaksi kuvaa pojasta.

Pentujen suhteen pitää nyt tehdä päätöksiä. Rekisterinimet on jo melkein varmasti valmiina. Kunhan mikrosirut on laitettu pääsemme tekemään virallisen rekisteröinnin kennelliittoon.
Kerrotaan nimet sitten...

Tyttöpentu jää varmuudella kotiin. OLen aivan ihastunut siihen ja sen reippaaseen luonteeseen - ja tietysti sen ihanaan tumman kaakaon väritykseen. Meillä synkkaa, se mönkii heti syliin, kun istun lattialla niiden kanssa. Kyllä poikakin tulee mielellään syliin, mutta ei heti rauhoitu siinä olemaan vaan touhottaa aina jotakin. Ehkä minä suorastaan vähän varon kiintymästä poikapentuun, koska se pitää kuitenkin saada toiseen kotiin.

Poika on selvästi vähän vilkkaampi. ULkona se kyllä oli ensimmäisillä kerroilla vähän pelokkaampi, kun tyttö mennä viipotti heti hirmu kyytiä nurmikolla. Se oli vähällä molskahtaa kotipihan vesialtaaseen, kun ei ymmärtänyt varoa pitkien heinien takana olevaa vesielementtiä. Onneksi sain sen napattua kiinni ennen kuin se ehti kastua. Muut koirat ovat aivan innoissaan pennuista myös ja pennut muista koirista.

Pojan suhteen alan nyt tehdä toimenpiteitä sille kodin löytämiseksi. Laitoin facebookiin kuvia ja ihan selvällä suomenkielellä tekstin: "etsii kotia", samoin kotisivuille.
Toivoisin löytäväni sille kodin jossa harrastettaisiin näyttelyitä, koska se on hyvin lupaava pentu. Sillä on hyvä vankka rakenne, hyvä pää, hampaita 6+6 (tähän lasketaan etuhampaat) ja temperamenttinen luonne. Tietysti ei voi tässä vaiheessa vielä mitään varmaa sanoa, että siitä tulisi menestyjä näyttelykehissä, mutta kaikki hyvät mahdollisuudet olisi, jos kehitys menisi suotuisasti.
Haaveilen että löytyisi sellainen koti, jossa koira asuisi tietysti kodissa, perheen kanssa. Yksi tuttu kennelinomistaja jo kyseli pentua, oli kovasti kiinnostunut, mutta en halua sen joutuvan kennelolosuhteisiin vain toisten koirien kanssa elämään. Kun se nyt synnyinkodissa tottuu ihmisten seuraan ja "hellään huomaan" olisi kauhea ajatella sen elävän koirakennelissä.

Kaikkein tärkeintä tietysti olisi, että koira ja omistaja sopisivat hyvin toisilleen. Eli minä painotan kodin etsinnässä paljon sitä, että ostajakandidaatilla ja pennulla "synkkaa". Sitä varten olen hyvin tarkkana kun päästän ostajakandidaatteja edes kotiin pentua katsomaan... No, kieltämättä monta kertaa onkin sitten mennyt vähän pidempään ennen kuin se oikea koti on löytynyt...

Kysyjiä

Illalla (huom, lauantai-iltana klo 20) yksi nainen soitti ja kysyi tätä pentua. Hän oli nähnyt kuvan kotisivuillamme ja alkoi puhua miten heille oli jo tulossa pentu toisen koiran kaveriksi, ja lapsille joululahjaksi, mutta kyllä lapset nyt ovat pettyneitä, kun sieltä ei tullutkaan heille sopivaa pentua. Hän ei yhtään kertonut heidän koirakokemuksestaan eikä olosuhteistaan, jutteli vain siihen malliin kuin olisi ollut ostamassa kaupan hyllyltä tavaraa.
En jaksanut kauheasti lirkutella, vaan neuvoin suoraa päätä soittelemaan muille kasvattajille. Ja sitten sanoin että ehkä ei kannata ihan ensimmäiseksi kertoa kasvattajille että lapsille on luvattu koiranpentu joululahjaksi, koska kasvattajat ei välttämättä pidä sitä hyvänä lähtökohtana.
OLin varmaan aika töykeä vastoin tapojani, mutta se että ihminen soittaa touhottaa lauantai-iltana ja paasaa vain omasta näkökulmastaan asiaa, sai jotenkin niskakarvat pystyyn.

Kyllä niitä on ollut monenlaisia kysyjiä ... jotenkin sieltä vaan sitten pitää yrittää seuloa jyvät akanoista. Kuvittelen, että minulle olisi kertynyt joltisenkin verran ihmistuntemusta; olen työskennellyt toimittajana, psykiatrisena erikoissairaanhoitajana(mielenterveystoimistossa), opettajana, lisäksi olen saanut omaksua pitkiä terapiakoulutuksia.
Toivon hartaasti että osaisin taas tällä kertaa valita oikean perheen tälle pennulle...

98. Jaffa jättiläisten maassa

Kuvassa Jaffa (vas.) ja Manta isännän sylissä.
Jaffa uroksemme on nyt ollut hoitopaikassa lähes viikon. Alussa se oli tietysti aika ihmeissään ja vähän pelkäsikin isoja koiria. Hoitopaikan koirat ovat Irlannin susikoira Pösö, newfoundlanninkoira Otso ja rottweiler Manta. Ne ovat tottuneet pieniin eläinkavereihin, ja nuolevat hellästi jopa marsuja ... Yksi tuttu chihupoika Rico on ollut siellä hoidossa aikaisemmin ja niillä siis on kokemusta myös pikkuruisista lajitovereista. Koirien emäntä Milla on miehensä kanssa kasvattanut koiristaan todella suvaitsevaisia ja kilttejä olentoja.

Alussa Jaffa pysytteli visusti makuukoppansa lähistöllä ja piti tarkkaan silmällä hoitoemäntä Millaa, ettei hän vaan pääse karkaamaan. Jos joku koira yritti tulla vähän lähemmäksi nuuskimaan, irvisti Jaffa ja päästi murinaan... pelotti ...
Pian kuitenkin edettiin asiassa ja Jaffa alkoi liikuskella enemmän. Silti se piti tarkkaan isoja koiria silmällä, että ohitti ne nopeasti vähän kauempaa. Milla kertoi, että isot koirat olivat "juonessa mukana" ja pysyttelivät silloin visusti liikkumatta ettei Jaffa vain säikähtäisi.
Ihmisiin Jaffa tykästyi heti, sosiaalinen luonne kun on. Varsinkin kylässä ollut varttuneempi herrasmies pääsi Jaffan suosioon ja se istua napotti koko illan hänen sylissään.
Parissa päivässä Jaffa kuitenkin palasi omasta mielestään normaaliin elämänmenoon ja huomasi, että Mantahan onkin TYTTÖ!!!
Se on yrittänyt kosiskella ja liehitellä Mantaa, joka on erittäin lempeäluonteinen rottweiler-tyttö. Jaffa ei ulotu Mantaa edes kinnerkulmaan asti, mutta aivana ihana nainen Manta kyllä on Jaffan mielestä!!!!

97. Pennut jo 5 viikkoa

Aika lentää siivillä, pennut täyttivät eilen jo 5-viikkoa.

Niiden liikkuminen on kehittynyt, osaavat jo juosta ja hyppiä - tosin tasapainon kanssa on välillä niin ja näin. Muut koirat kiinnostaa niitä kovasti ja kaikkia on jo päästy nuuskimaan lähietäisyydeltä. Mandi-emo on vielä vähän huolestunut kun muita koiria on lähistöllä ja se päästää pienen murinan kun joku tulee liian lähelle.
Pentujen suuri ilonaihe on leikkiputki, jonka olemassaolon muistin viikonloppuna ja toin niiden aitaukseen. Heti molemmat painuivat sisään ja ulos ja taas edestakaisin, putki on niistä tosi hauska juttu.

96. Jaffan juoksu-loma

Jaffan hormoonit meni kupperiskeikkaa kun Roosalla alkoi juoksu. Jaffa ressu oli ihan hepulissa - se yritti koko ajan astua Ulla-pentua, Roosaa ei tietenkään voitu pitää samassa tilassa ja Ulla oli välillä Jaffan seurana portin takana.

Olin tarkkaillut Roosaa jo sillä silmällä hyvän aikaa ja odotellut juoksua alkavaksi. Viime viikon lopulla se sitten alkoi. Jaffa oli nuuskinut Roosan pyrstöä kiinnostuneena jo monena päivänä, mutta sitten kun veritippoja alkoi ilmestyä lattialle, alkoi varsinainen show.

Jaffa innostui välittömästi ja alkoi koko ajan juosta Roosan perässä. Meille kotiin laitettiin aitoja ja portteja lisää oviaukkoihin - pikkupentuja vartenhan on jo yksi huone ollut eristettynä aidoilla, nyt tehtiin erillisiä tiloja lisää.
Laitoimme eri tilat kolmeen eri paikkaan; yhdessä oli pikkupennut ja emo, keittiössä oli aikuisista koirista muut, paitsi Jaffa - ja aina joku sen seurana oli keittiön viereisissä tiloissa.

Vaihtelin päivän mittaan Jaffalle kaveria. Sen emo Jade on rauhallinen narttu ja Jaffa ei innostunut Jaden seurassa, vaan oli ja lepäili kaikessa rauhassa. Mutta kun 5kk vanha Ulla - joka on tavallisesti Jaffan paras leikkikaveri - tuli välillä sen kaveriksi, alkoi hyppiminen ja mesoaminen.

Muutaman päivän verran katsoimme miten tilanne alkaisi kehittyä. Jaffan into vaan nousi päivien myötä, vaikka se ei päässytkään suoraan kontaktiin Roosan kanssa. Nekin ovat niin hyviä kavereita, että Roosa istua nökötti portin toisella puolella Jaffaa lähellä, ja Jaffa nuuski innoissaan.
Lopulta Jaffa oli koko ajan innolla Ullan kimpussa. Se itsekin alkoi olla jo niin väsynyt, että istui silmät ristissä ja pili pitkällä - ja kohta taas kimppuun...
Ulla tietysti luuli että nyt leikitään, mutta kyllä se välillä ihan meni karkuunkin kun Jaffa ärisi sille kun se ei ollut juonessa mukana...
Jaffan hermot oli tiukilla ja samalta alkoi tuntua meistä ihmisistä, varmaan myös muut koirat oli aika ihmeissään.

Ei auttanut muu kuin soittaa tutulle kaverille, Millalle, jonka tiesin joskus pitäneen chihupoika Ricoa hoidossa. Millalla on itsellään kolme koiraa, joista suurin on irlannin susikoira. Ne on opetettu todella tottelevaisiksi (ovat myös luonteeltaan lempeitä ja hyviä) ja osaavat kohdata pienet koirat ja muut olennot todella kiltisti.
Oikein huokasin helpotuksesta, kun Milla suostui ottamaan Jaffan hoitoon. Jos se olisi jatkanut kolme viikkoa tuollaista touhua, olisi siitä ollut jäljellä vain ranka, ja ties mitä muuta ...

Sitäpaitsi ei mitenkään voinut ottaa riskiä että olisi sattunut vahinko. Jaffan toinen kives ei ole vielä laskeutunut - epäilen jo ettei laskekaan, ikää on 9kk - ja se pitänee sitten vuoden iässä kastroida, kun haluamme sen kuitenkin pitää kotona omana ja narttukoiriemme ilona. Vuoden ikään on vielä vähän matkaa, 2,5 kk ja sitä ennen sitä ei siis leikata. Mutta yksikiveksisen uroksen pentuja en halua, ja turha ottaa riskiä myöskään nartun suhteen mistään keskeytyksen hormoonihoidoista...

Jaffa on nyt ollut Millan luona jo kaksi yönseutua. Alussa se kuulemma oli siellä tietysti aika ihmeissään ja vähän arasteli uusia isoja kavereita, mutta ihmisten kanssa oli heti kuin kotonaan. Erityisen ihastunut se oli Millan kultakaloihin, joita se jaksoi tuijotella pitkät ajat. Ruoka ja uni on maistunut ja sehän on merkki siitä, että sillä on kaikki hyvin.

Ja meillä kotona onkin äkisti niin kovin rauhallista... Pian tämä muutama viikko menee, sitten se pikkukulta pääsee takaisin kotiin...

Ja täytyy myöntää, että pikkuisen saatan yhä elätellä toivoa sen puuttuvan pallin laskeutumisesta - Jaffa olisi niin mainio geenipankki isäkoiraksi - mutta aika näyttää miten tässä lopulta käy...

95. Kuka täällä määrää

Kuukauden iän kunniaksi kolmen kuvan sarja:

- ensin poika on pomona

- sitten tyttö on pomona

- sitten ollaan sovussa kaikki ja
emon kanssa pikkuruisessa kopassa

94. Leikkiminen ja sosiaalistuminen alkaa

Pennut ovat tänään tasan kuukauden ikäiset.
Niillä alkaa nyt voimakas sosiaalisen kehityksen kausi.

Pennut ovat oppineet syömään muutakin kuin emon maitoa, joka tosin on yhä pääruoka. Kuitenkin yhä innokkaammin ne syövät myös pentumuhennosta ja osaavat nuolla sitä lautaselta. Myös pienemmät kokkareet käyvät jo kaupaksi.
Pentunappuloita täytyy pitää koko ajan likoamassa ja tuoreena, että kun on sopiva hetki, voin tehdä pentumoussen kanssa hienonnettavan muhennoksen. Olen tarjonnut niille tätä kolmasti päivässä, aamulla, iltapäivällä ja illalla. Ne nuolevat sitä aika vähän kerrallaan, mutta ei väliä - ne ovat todella lihavia molemmat. Tyttö painaa jo yli 800g ja poika hieman vähemmän. Todella toivon, että ne liikkuvat enemmän ja pulleus tasaantuu.
Emolle olen jo alkanut antaa vähemmän ravitsevaa ruokaa, ettei sen maito olisi niin lihottavaa. Mutta ilmeisesti pennut saavat maitoa tosi paljon, ja sitä riittää...

Pennut ovat alkaneet vähän ajan sisällä leikkiä. Nyt ne testaavat kumpi on milloinkin pomo, vaikka tyttö on isompi se taitaa olla luonteeltaan vähän alistuvampi.
Mutta poika on sitäkin tomerampi. Välillä se näyttää siltä kuin olisi lentoon lähdössä, eli tiedossa on hyvällä temperamentilla varustettu uros! Poika oli myös ensimmäinen, joka meni aitauksen viereen tekemään tuttavuutta muiden koirien kanssa, jotka oli toisella puolen. Pentu heilutti häntää ja vinkui kun ei päässyt sinne muiden seuraan. Seuraavana päivänä myös tyttöpentu hoksasi saman jutun, eikä sekään pelännyt isompiaan yhtään.
En vielä ole päästänyt pentuja samaan tilaan muiden kanssa, koska Roosa-isosisko taitaa olla vähän mustasukkainen ja vähän murisee pennuille aidan läpi. Emo tulee heti lähelle ja murisee sitten Roosalle, että olehan kiltisti. Muut koirat nuuskivat pentuja innolla, myös Ulla 5kk ja Jaffa 9kk, ja heiluttavat häntää kiinnostuneesti.
Totuttelen pentuja ja emoa, sekä muita koiria ensin tällaiseen lähietäisyyteen aidan läpi, ja sitten alkaa yhdessäolon harjoittelu hyvin vähän kerrallaan.

Ja pentujen hammaskaluston suhteen eletään kiinnostavia aikoja. Tytöllä näyttää jo kulmurit puhjenneen ja kovasti se puree kaikkea mihin kuono osuu. Katsoin päällisin puolin sen suuhun ja siellä näytti ikenen alla olevan paljon tulossa pikkuhampaita. En vielä laskenut niitä, kunhan ensin puhkeavat.
Pojan hampaat on vielä ikenen alla ja se inhoaa erityisesti suuhun katsomista. Sitäpä aletaankin nyt harjoitella joka päivä!

93. touhuilu alkaa

Pennut kahittyvät nyt päivä päivältä ja oppivat koko ajan uutta. Tänään opeteltiin eka kertaa syömään lautaselta, kun oltiin ensin hyvin kiinnostuneina katsottu miten emo syö. Ottipa tyttöpentu suuhun yhden vauvanappulan ja mussutti sitä, enkä ainakaan huomannut että olisi sylkenyt ulos. Eka nappula on siis syöty!!! Ne on saaneet tuntumaa jo penturuokaan, kun olen antanut jo useana päivänä sormen päästä maistiaisia.
Pennut yrittävät leikkiä ja välillä kuuluu pientä ärinää, aivan kuin jokin lelukoira pitäisi hassua ääntä. Tyttö yrittää haroa käpälällä emoa tai jotakin estettä, ja muksahtaa helpsoti kumoon. Onneksi sillä on sen verran hyvät pehmusteet että ei kyllä helposti tule kuhmuja.
Nyt ne mönkivät kiireesti ulos pesästä ja tekevät pisut ulkopuolelle. Pesä pitää säilyttää siistinä!

92. Kävelemään

Emo ja pennut torkuilla.

Pikku taaperot läksi tänään liikkeelle. Poika oli tullut ulos pentulaatikosta ja jäänyt nukkumaan matalalle tyynylle sen ulkopuolelle. Ehkä se oli yrittänyt sisään mutta simahtanut kesken voimainponnistuksen.
Kun tulin töistä kotiin nostin molemmat pennut laatikosta lattialle. Voi sitä taaperrusta ja touhotusta. Molemmat taapersivat sinne tänne, välillä näytti olevan jotakin pyrkimystäkin siinä hommassa, mutta välillä ei - poika yritti väkisin tunkea itseään aitauksen reunassa olevan tyynyn läpi. Eteenpäin olisi pitänyt päästä.
Tyttö yritti selvästi kiivetä syliini, kun istuin siinä lattialla jalat suorana. Välillä lupsahti jalat alta ja asento oli enemmänkin sammakko-uintia muistuttava.
Sitten maistuikin jo uni.

Viitaten edelliseen kirjoitukseeni laitan kuvan emosta ja pennuista nukkumassa laatikossa. Kuten näkyy on laatikko oikein hyvän kokoinen...

91. Pentulaatikko

Yläkuvassa Mandi on viimeisillään odottava ja tarkistaa tekemäni pentulaatikon.
Alakuvassa laatikko on ollut jo kolmisen viikkoa kovassa käytössä ja pennut jo suuntaavat kiinnostusta ulkopuolisen maailman tutkimiseen.

Olen käyttänyt pentulaatikkoina aina ihan tavallisia, kaupasta haettuja pahvilaatikoita, koska ne ovat hygieenisiä ja ekologisia. Käytön jälkeen laatikon voi huoletta poistaa keräykseen ja sitten taas seuraavalla kerralla voi tehdä uuden, puhtaan laatikon.

Valitsen kaupassa hyvän ja tukevan, sopivan kokoisen laatikon - tosin pakko myöntää, että joskus pitää oikein etsiä ennen kuin sopiva löytyy. Kaupat laittavat tyhjät laatikkonsa nopeasti puristuskoneeseen tai purkavat ne muuten. Usein on pitänyt käydä useita kertoja katselemassa, ja monesta kaupasta, ennen kuin sopivaa löytyy.

Tällä kertaa tein Mandin odottaessa sille ensin pesän tosihyvästä, paksua pahvia olevasta boksista. Sitten heti kyllä huomasin, että se onkin liian suuri. Laatikon pitää olla sopiva, että emo voi maata siinä pitkällään kumminkin päin (pitkin ja poikin), mutta ei liian iso, etteivät pienet sokeat pennut eksy liian kauas emosta.
Etsin siis uuden sopivamman laatikon.
Kotona kävin puuhaan.

Olen huomannut, että paras tapa leikata laatikot sopivan muotoisiksi on käyttää terävää fileerausveistä. Leikkasin ja muotoilin emolle pyöristetyn kulkuaukon, ei liian korkeaa että sen masu ja täydet maitotisut ei satu reunoihin, eikä liian matalaa etteivät pennut eksy ulos laatikosta.
Yläreunaan päätin tehdä uudenlaisen muotoilun. Pahvilaatikon kiinni menevistä läppä-osista leikkasin osan pois, mutta jätin osan paikoilleen. Muotoilin ne siten, että takaläpän saa pujottaa osittain sivuläppien sisälle, pikku viiltoihin, niin että laatikkoon saa eräänlaisen katon (kts. kuva).

Olen huomannut, että pennut ja emo viihtyvät hyvin, kun niille laittaa katoksi esim. jotakin kangasta. Tämän läppä-katto-systeemin päälle on helppo laittaa lisäsuojaksi kangasta, joka antaa turvallisuuden tunnetta ja myös suojaa vedolta. - Eipä meillä vetoa ole, mutta joskus voi esim. viereisen huoneen ikkunasta käydä kylmää pikkupennuille.

Laatikon pohjan yleensä vuoraan kontaktimuovilla, niin ettei se kastu pikku vahingoista. Alimmaksi voi laittaa sanomalehteä, jota voi vaihtaa. Toiseen reunaan yleensä laitan lämpöpatjan niin että emo ja pennut voivat hakeutua sille puolen, jos tulee viileä. Päällimmäisenä olen nykyään pitänyt eläinkaupasta saatavaa keinokarvaa, joka läpäisee kosteuden mutta pysyy pehmeänä ja tuuheana. Siitä saa vähän maksaa, mutta sitä voi käyttää usean kerran, kun pesee välillä.

Kun sain pesälaatikon valmiiksi kävi Mandi heti tarkistamassa pesän. Se hyväksyi sen, pyöri siellä ja raapi vähän kodikkuuden lisäämiseksi - ja olimme molemmat tyytyväisiä.

Mandin synnytys tapahtui eri paikassa, pehmeäreunaisessa koiranpetissä, jossa on helppo ojentaa auttavaa kättä ja pohjalle voi laittaa esim. vanhoja pyyhkeitä ja lakanoita..
Kun synnytys oli ohi ja pennut onnellisesti maailmassa, siirsin pentueen puhtaaseen pentulaatikkoon. Aluksi lämpöpatja (koirien ja kissojen käyttöön suunniteltu mieto lämmityslaite, ei ihmisten lämpötyyny joka kuumenee enemmän) oli päällä, mutta Mandilla tuntui olevan kovin kuuma. Kytkin patjan pian pois, eikä ne ole sitä tarvinneet... nythän on ollut aika lämmin syksy, eikä vanhan talomme lattiatkaan ole olleet vielä kovin kylmiä.

Tähän asti pentulaatikko on palvellut tosihyvin. Viikon kuluttua laitoin kulkuaukon alareunaan vähän korkeamman pahviesteen, etteivät pennut vahingossa tule pesästä ulos. Nyt kun niiden silmät on jo auki ja ne ovat selvästi alkaneet kiinnostua ympäristöstään, otan päiväksi esteen pois. Molemmat pennut on käyneet kulkuaukolla katselemassa ulos, mutta kun ne eivät osaa vielä kunnolla kävellä, ei kumpikaan ole uskaltautunut vielä ryömimään sieltä ulkopuolelle.

Se on vain ajan kysymys, kohta ne sen tekevät. Eilen laitoin karkean maton laatikon eteen, että niiden olisi helpompi opetella kävelemään jos tulevat ulos. Tänään aion vielä laittaa pesälaatikon ympärille matalan aitauksen, parin neliön kokoisen pikku alueen, jossa ne voivat turvallisesti mönkiä opettelemassa liikkumista, ja pääsevät varmasti takaisin pesään.