Jaffan hormoonit meni kupperiskeikkaa kun Roosalla alkoi juoksu. Jaffa ressu oli ihan hepulissa - se yritti koko ajan astua Ulla-pentua, Roosaa ei tietenkään voitu pitää samassa tilassa ja Ulla oli välillä Jaffan seurana portin takana.
Olin tarkkaillut Roosaa jo sillä silmällä hyvän aikaa ja odotellut juoksua alkavaksi. Viime viikon lopulla se sitten alkoi. Jaffa oli nuuskinut Roosan pyrstöä kiinnostuneena jo monena päivänä, mutta sitten kun veritippoja alkoi ilmestyä lattialle, alkoi varsinainen show.
Jaffa innostui välittömästi ja alkoi koko ajan juosta Roosan perässä. Meille kotiin laitettiin aitoja ja portteja lisää oviaukkoihin - pikkupentuja vartenhan on jo yksi huone ollut eristettynä aidoilla, nyt tehtiin erillisiä tiloja lisää.
Laitoimme eri tilat kolmeen eri paikkaan; yhdessä oli pikkupennut ja emo, keittiössä oli aikuisista koirista muut, paitsi Jaffa - ja aina joku sen seurana oli keittiön viereisissä tiloissa.
Vaihtelin päivän mittaan Jaffalle kaveria. Sen emo Jade on rauhallinen narttu ja Jaffa ei innostunut Jaden seurassa, vaan oli ja lepäili kaikessa rauhassa. Mutta kun 5kk vanha Ulla - joka on tavallisesti Jaffan paras leikkikaveri - tuli välillä sen kaveriksi, alkoi hyppiminen ja mesoaminen.
Muutaman päivän verran katsoimme miten tilanne alkaisi kehittyä. Jaffan into vaan nousi päivien myötä, vaikka se ei päässytkään suoraan kontaktiin Roosan kanssa. Nekin ovat niin hyviä kavereita, että Roosa istua nökötti portin toisella puolella Jaffaa lähellä, ja Jaffa nuuski innoissaan.
Lopulta Jaffa oli koko ajan innolla Ullan kimpussa. Se itsekin alkoi olla jo niin väsynyt, että istui silmät ristissä ja pili pitkällä - ja kohta taas kimppuun...
Ulla tietysti luuli että nyt leikitään, mutta kyllä se välillä ihan meni karkuunkin kun Jaffa ärisi sille kun se ei ollut juonessa mukana...
Jaffan hermot oli tiukilla ja samalta alkoi tuntua meistä ihmisistä, varmaan myös muut koirat oli aika ihmeissään.
Ei auttanut muu kuin soittaa tutulle kaverille, Millalle, jonka tiesin joskus pitäneen chihupoika Ricoa hoidossa. Millalla on itsellään kolme koiraa, joista suurin on irlannin susikoira. Ne on opetettu todella tottelevaisiksi (ovat myös luonteeltaan lempeitä ja hyviä) ja osaavat kohdata pienet koirat ja muut olennot todella kiltisti.
Oikein huokasin helpotuksesta, kun Milla suostui ottamaan Jaffan hoitoon. Jos se olisi jatkanut kolme viikkoa tuollaista touhua, olisi siitä ollut jäljellä vain ranka, ja ties mitä muuta ...
Sitäpaitsi ei mitenkään voinut ottaa riskiä että olisi sattunut vahinko. Jaffan toinen kives ei ole vielä laskeutunut - epäilen jo ettei laskekaan, ikää on 9kk - ja se pitänee sitten vuoden iässä kastroida, kun haluamme sen kuitenkin pitää kotona omana ja narttukoiriemme ilona. Vuoden ikään on vielä vähän matkaa, 2,5 kk ja sitä ennen sitä ei siis leikata. Mutta yksikiveksisen uroksen pentuja en halua, ja turha ottaa riskiä myöskään nartun suhteen mistään keskeytyksen hormoonihoidoista...
Jaffa on nyt ollut Millan luona jo kaksi yönseutua. Alussa se kuulemma oli siellä tietysti aika ihmeissään ja vähän arasteli uusia isoja kavereita, mutta ihmisten kanssa oli heti kuin kotonaan. Erityisen ihastunut se oli Millan kultakaloihin, joita se jaksoi tuijotella pitkät ajat. Ruoka ja uni on maistunut ja sehän on merkki siitä, että sillä on kaikki hyvin.
Ja meillä kotona onkin äkisti niin kovin rauhallista... Pian tämä muutama viikko menee, sitten se pikkukulta pääsee takaisin kotiin...
Ja täytyy myöntää, että pikkuisen saatan yhä elätellä toivoa sen puuttuvan pallin laskeutumisesta - Jaffa olisi niin mainio geenipankki isäkoiraksi - mutta aika näyttää miten tässä lopulta käy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti