Pennut leikkivät ja touhuavat kovasti.
Yläoik. tyttö sanoo Lillille "viu viu olen vauva"
Poika arvioi viitsisikö nousta syömään (alakuva).
Pienet pentumme kehittyvät liikkeissään
ja touhuissaan koko ajan huimaa vauhtia.
Nyt ne osaavat jo juosta aika hallitusti,
eivätkä törmäile mihinkään, ne osaavat hyppiä ja kääntyillä melko hyvin eivätkä kaatuile. Myös syöminen sujuu jo mallikkaasti. Tosin eilisaamuna poikapentu yökötteli, eli ei ollut syönyt aamulla ja tuli huono olo. Sen syömiseen pitää kiinnittää huomiota ettei verensokeri pääse laskemaan.
Muutenkin niille pitää erikseen tajota ruokaa ja huolehtia, että ne syövät. Ne imevät vielä emoa, mutta aika harvoin, eikä sitä oikein tiedä miten mietoa emon maito on tässä vaiheessa. Maitoa sillä kyllä on, koska tisut on täyden tuntuiset. Pennut eivät ehkä vielä ymmärrä näläntunnetta, siksi niistä pitää vielä erityisesti huolehtia.
Pakko on sitten alkaa etsiä poikapennulle kotia... Tämä on aina kasvatuksessa se tylsin vaihe.
Laitoin viime viikonloppuna nettiin ilmoituksen "etsii kotia" - en laita englanniksi koska haluan pennun pysyvän Suomen rajojen sisäpuolella. Pian pentujen synnyttyä laitoin kuvan kotisivuille ja silloin tuli muutamia kyselyjä, myös yksi venäläinen kysyjä joka oli kiinnostunut suklaanvärisestä pojasta. Varmaan olisi ehkä ollut hyviäkin koteja, mutta halusin odotella pentujen kehittymistä, että näen millaisia niistä on kasvamassa ja millaiset luonteet niillä on. Silloin on helpompi yrittää arvoida millaiseen kotiin mikäkin pentu aina sopii. Siinä on sekä pennun että ostajan että kasvattajan etu kyseessä.
Nämä pennut ovat erityisen sosiaalisia ja ihmisrakkaita. Ne kyllä leikkivät keskenäänkin hienosti, mutta heti kun ihminen astuu pentuhuoneeseen tulee kauhea ryntäys jalkoja vasten ja hyppimistä - syliin, syliin. Olen totuttanut niitä seurustelemaan ihan pienestä lähtien ja viettänyt niiden kanssa aikaa istuen pentuhuoneen lattialla jalat suorana, että ne pääsivät heti kiipeämään syliin. - Siispä olen huomannut että uinuva iskias-vaivani on alkanut taas muistuttaa olemassolostaan, se ei tykkää yhtään lattialla-jalat-suorana-istumisesta.
Haluan että meidän pennut pääsevät kotioloihin ihmisten ja ehkä toisten koirienkin seuraan.
Päätin jo 10 vuotta sitten, että en myy koiranpentuani koskaan kenneloloihin. Olin vieraillut erään tunnetun kasvattajan kodissa ja kennelissä hakemassa pentua, ja olin aika hämmentynyt millaisissa kopperoissa koirat joutuivat elämään. Siellä oli pieni rakennus asuintalosta erillään, ja koirat elivät aika ahtaasti yhdessä laumassa. Urokset elivät aidan toisella puolen, nartut toisella puolen. Suoraan sanottuna se ahtaus ja koirien olot oli aika kamalaa. Kyllähän niistä huolehdittiin ja saivat ruokaa, mutta - chihuahuat on seurakoiria, minusta se oli tosi ikävää.
Toisessa kennelissä koirat asuivat talon tilavassa alakerrassa keskenään kahden koiran karsinoissa, ihminen kävi siellä muutaman kerran päivässä hoitamassa ja ruokkimassa ja ulos päästämässä...
Siinä on kyse moraalista ja etiikasta - ja mielipiteistä. Joku voisi varmaan sanoa, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka näkevät nälkää ja kurjuutta ... miksi murehtia koirista, kun niiden tarpeista kerran huolehditaan.
Mutta minun filosofian mukaan koirat on ihmisen ystäviä eivätkä mitään karjaa.
No, poikapennulla on ollut tässä muutama tosikivan tuntuinen kysyjä, saa nähdä miten tilanne kehittyy....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti