Jaffa heräämössä vielä nukkumassa (ylin kuva).
Seuraavana päivänä vielä tokkurassa, mutta ruoka jo maistuu.
Sitten kolmas päivä ja kauluria otetaan välillä pois ja Jaffalle pidetään seuraa.
Vuosi vaihtui, siis eri numero kalenterissa kuin muutama päivä sitten.
Jaffa leikattiin uudenvuoden aaton aattona, nyt on jo viides toipumispäivä ja kaikki on mennyt hyvin.
Jaffan toinen kives ei laskeutunut suurista odotuksista huolimatta ja kun oli tarkoitus noin vuoden iässä se leikata, päädyttiin operaatioon 30.12. Mandi oli alkanut osoittaa juoksuajan merkkejä ja ajattelimme, että ennen sitä Jaffa on syytä leikata.
Leikkaus onnistui hyvin, mutta jouduimme olemaan klinikalla kolmisen tuntia ylimääräistä aikaa, koska verenvuotoa piti seurata. Jaffalla ilmeni outoa vuototaipumusta, jopa infuusioneulan pikku reiästä valui verta ulospäin, samoin kudoksista leikkaushaavassa. Se sai vuotoa ehkäisevää lääkettä, mutta silti seurattiin ettei haavoista enää tule vuotoa.
Leikkauksen jälkeen sillä on alavatsalla kaksi pientä haavaa. Toinen entisen kivespussin kohdalla ja toinen lähempänä keskivatsaa; siitä kaivettiin esille se piilokives. Se oli ollut aika syvällä ja lääkärin mukaan ei olisi millään päässyt tulemaan esille. Hyvä siis, että leikattiin.
Suren menetettyjä pikkujaffoja
Se oli sinänsä aika surullista, kun olin kovasti toivonut saavani Jaffasta meille jalostusuroksen. Sillä on tosi hyvä sukupuu sekä emon että isän puolelta ja se itse on kerrassaan mainio ja kaunis koirayksilö. Ennen kaikkea sen ihastuttava luonne olisi ansainnut jatkoa.
Mutta minkäs mahtaa, luonto ei tunne armoa, toinen palli pysyi piilossa ja nyt tiedämme miksi. Sen lisäksi että se oli syvällä, siinä oli ollut siemenjohtimissa lievä anomalia, johdot oli olleet jotenkin epäjärjestyksessä, näin ymmärsin.
Jälkihoitoa
Nyt Jaffalla täytyy pitää kauluria ettei se pääse nuolemaan haavoja ja ne paranevat kunnolla. Antibioottia annetaan 10 vrk. Samoin sitä on pidettävä häkissä, ettei se pääse hyppimään eikä kiipeilemään, eikä haavat ratkea.
Onneksi meillä oli varastossa isohko häkki, jonne tein Jaffalle niin mukavat oltavat kuin mahdollista. Siellä on lämmin alusta toisessa laidassa ja emännän tutulta tuoksuva pusero, lämmin ja pehmeä patja. Jaffa näkee sieltä toiset koirat ja kaikki mitä kotona tapahtuu, koska häkki on keskeisellä paikalla ruokailuhuoneessamme (joka toimii aina tarpeen tulleen pentuhuoneena).
Olen kantanut Jaffaa ulos monta-monta kertaa päivässä asioimaan. Toiset koirat olivat alussa ihmeissään, mutta nyt ne jo ovat tottuneet ja uskovat heti kun kannan Jaffaa ulos ja sanon, että muut ei tule. En vielä päästä niitä samaan aikaan ettei haavojen kanssa vaan tule takapakkia.
Ja kaikkein ihmeellisintä on Jaffan oma suhtautuminen tähän tilapäiseen vankina oloonsa. Se ei hiiskahdakaan - pari kertaa se on vain vähän vinkaissut, kun on ollut pisuhätä. Se on iloinen kun olen sen luona ja otan sen pois häkistä, se lepäilee sylissä ja kellii selällään niinkuin ei mitään haavoja olisikaan mahassa.
Se on syönyt aika hyvin, olen antanut sille toipilasruoka-AD:ta ja - tunnustan - antanut sen nuolla ruokaa sormenpäästäni. On tärkeää, että se syö nyt hyvin että haavat paranee ja se toipuu kunnolla. Kun se on toipunut se kyllä alkaa syödä ihan tavalliseen tapaan.
Tänään, viidentenä päivänä leikkauksen jälkeen aion antaa sen jo olla huoneessa vapaana, mutta silti kaulurin kanssa. Äkkiä tämä toipumusviikko menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti