158. Muutamme " chihufamilyyn "

On käynyt niin, että joko koneessa, tai yhteyksissä, tms. on tullut jotakin häikkää, sillä aina kun yritän kirjautua tänne kertomaan uusia juttuja, herjaa tämä laite joka välissä: "error" "error"....

Lienee siis parasta, että muutamme Chihustudion kanssa uuteen osoitteeseen ja jatkamme koirapuuhien raportointia ja pohdiskelua turvallisemmasta paikasta.

Kiitän teitä, jotka olette lukeneet meidän puuhistamme. Jos kiinnostaa, toivotan tervetulleeksi
uuteen osoitteeseen
http://chihufamily.blogspot.fi/

157. Kesästä syksyyn

Viimein taas pääsin tänne blogiin - kirjautumisessa oli ongelmia pitkän aikaa. Alla oleva kuva on kommentti bloggerin tilimuutoksille...

Monia asioita on ehtinytkin tapahtua. Zippo on kasvanut hitaasti, nyt lokakuun lopulla sen paino on kuitenkin jo vähän yli 1500g. Se on kehittynyt kauniiksi junioriksi, nyt vaan jännätään hampaiden kehitystä - ongelmia on alapurennan kanssa, onneksi lievä (eli voi vielä korjaantua), ja vasen alakulmuri kasvaa ihan väärään suuntaan..... Onneksi ei ole pikkuZipolle itselleen noista haittaa, mutta voi olla este tulevalle jalostuskäytölle... Alakuvassa Zippo 8kk iässä.

Muu lauma on entisellään ja voi hyvin. Takana on ihanista ihanin kesä ja syksy, lämmintä, aurinkoista ja aktiivista elämää. Kuvassa näkyy kuinka leikkiputki oli tosi kova hitti kesän leikeissä.

Bertta, viime keväinen pentumme, on kasvanut jo 6kk ikään. Kulmurit ja etuhampaat on vaihtuneet, kokoa on tullut kiitettävästi ja nyt on varsinainen touhotus-ikä meneillään. Bertta on ihana aktiivinen koira, niin ystävällinen ja touhukas!!! Bertta tunnelikuvan keskellä ja alempana nuuskii Lillin käpälää.

Syksyllä tuli vähän yllättäen tilaisuus hankkia uusi narttupentu. En ollut nyt suunnitellut pennun hankintaa, mutta hyväsukuinen pentu ikään kuin käveli vastaan, ja olihan se otettava meille ! Pennun isä on suuresti ihailemani POHJ MVA, FI MVA, SE MVA, DK MVA, NO MVA, LT MVA, EEV-12, HeJV-11 Siruliinun Jackie Chan, voittoisa nuori uros, ja kaiken lisäksi pennun värinä on tumma ruskea, eli väri jota rakastan, suklaa. Pentu on hyvin reipas luonteeltaan, iloinen ja aktiivinen ja hyvärakenteinen täysillä 6+6 hammaskalustoilla - olihan se adoptoitava!
Ilmiselvästi se nimi oli Suffeli (- mieheni keksi), ja meille tultua se oppi äkkiä tunnistamaan tuon hauskan nimensä. Älykäs veitikka - olen tosin nauranut, että sen nimeksi sopisi myös PÖPÖ.

Suffeli tuli kasvattajansa mukana junalla Ylivieskasta asti ollessaan 9-viikkoinen. Se kotiutui todella nopeasti ja on osoittautunut reippaaksi ja rohkeaksi pikku olennoksi. Portaiden kulkemisen ylös ja alas se oppi itsekseen parissa päivässä, ja tuli hyväksi kaveriksi kaikkien kanssa.
Ennen kaikkea 6kk Bertta on sen kaveri, ne leikkivät yhdessä ja Bertalla on hauska lapsenlikka-asenne Suffeliin, se kantaa sille leluja ja myllistää pennun kanssa - no, itsekin pentu vielä.

156. Leikkiä ja kasvua

Kesäkuun aikana tuli Zippo pennun aidot rekisteripaperitkin. Ne tulivat peräti ovelta ovelle kuriirilähetyksenä! Kasvattaja piti kuriiria luotettavampana, kuin sikäläistä postia. Rekisteröin pennun Suomen Kennelliittoon.

Kesän aikana pentu sai leikkiä ja juosta ulkona vapaasti muiden kanssa, se sai vähän massaa luiden ympärille ja vankistui. Mutta pentu kasvoi aika hitaasti. Se oli tosiaan aika pienikokoinen, kasvattaja kertoi, että sen suku on hitaasti kasvavaa ja hän arvioi, että pennusta tulisi vielä aikuisena kuitenkin parikiloinen. Toivotaan.

Zippo ja pikkupentumme Bertta ja Stella viihtyivät hyvin yhdessä. Stella (vas) läksi kesäkuun lopulla uuteen kotiin Porvooseen toisen chihun kaveriksi. Meiltä sinne hankittu Ulla, nykyään Roosa, sai siitä pikku ystävän.
Zippo ja Bertta ja muutkin nuoret koirat ovat juosseet, telmineet ja leikkineet koko kesän, sitä on ollut riemullista seurata.

Zipon lihakset ovat kehittyneet hyvin ja turkki on vaihtunut pörröisestä pentuturkista kauniiksi kasvavaksi pitkäkarva turkiksi. Alemmassa kuvassa Zippo on 5kk ja pentukarva on juuri vaihtumassa.

Kesän aikana Bertta-pentu kasvoikin Ziposta ohi. Bertasta taitaa tulla kunnon tuhti emotyyppi, odotan ehkä 2,8 kilon aikuispainoa. Mutta Zippo huolestuttaa. Se on nyt pian 7kk eikä paina kuin vajaat 1500g. Hampaat ovat juuri vaihtumassa, pari kulmuria on itsestään lähteneet ja uutta tulossa. Mutta odotetaan ja katsotaan miten pieneksi se kultanuppunen oikein aikoo jäädä. Se on niin upean luonteinen pentu, että toivon todella sen kasvavan kunnon mittoihin ja muuten kehittyvän hyvin.
Kuvassa Zippo 6kk iässä.

155. Kesä oli ihana

OLi niin lämmin ja laiskottava kesä, etten saanut mitään kirjoitettua tänne. Ei kyllä ollut mitään pentujuttua mistä kirjoittaakaan. Tai ei ollut omia pentuja syntymässä eikä odotettuna - mutta tulihan meille sentään uusi pentu ulkomailta.

OLin sanonut, että en koskaan osta koiraa Venäjältä. Vankka ennakkoluulo, joka perustui pitkälle siihen mitä olin kuullut ja nähnyt - ihmiset hankkivat itänaapurista halpoja tuontikoiria, joiden rodusta ei usein ollut varmuutta. Monenlaisia ikäviä juttuja kuulin, salakuljetettuja ja heikkokuntoisia koiranpentuja tuotiin omituisissa piilopaikoissa, myytiin halvalla ja häivyttiin.

Tämäkin totuus on monipiippuinen. Venäjällä on myös todella korkealaatuisia koirankasvattajia, rotunsa huippukoiria kuljetetaan näyttelyissä ympäri maailmaa, Euroopassa, USA;ssa ja Aasiassa.

Tällaisen kasvattajan pentuun törmäsin sattumalta netissä. Oli kyllä katsellut jo urospentuja edellisenäkin kesänä, ja olin yhden ystävän kanssa ollut hilkulla sellaisen ostaa yhteisomistukseen, mutta se pentu meni sivu suun; kun kysyimme sitä oli se juuri varattu. Upea aprikoosin värinen pitkäkarvainen urospentu.

Kyselin venäläistaustaiselta ystävältä kyseisen pennun kasvattajan mainetta, ja kuulin että oli tunnettu kunnon kasvattajana, joka tutkii koiransa ja hoitaa ne hyvin, ja käy paljon muissa maissa näyttelyissä. Pennun isä oli viime vuoden Maailmanvoittaja, jota olin ihastellut jo voiton ajankohtana nettikuvasta, tuumailin vaan että jahas, meni maailmanvoittaja Venäjälle. Upea uros.

Tähän pennun kuvaan sitten ihastuin. Olin netin kautta yhteydessä kasvattajaan, hän osasi englantia. Pentu oli hyväsukuinen, sen takana on suomalaisiakin tunnettuja jalostuskoiria. Neuvottelimme ja minä mietin pääni puhki. Pyysin lisää tietoja ja kuvia, sain pari videotakin pennusta.

Täytyy myöntää että olin aika epäileväinen, mutta kaikesta sovittuamme meni kaikki juuri niikuin kasvattaja oli luvannut. Pentu tuli 4kk vanhana Suomeen saattajan mukana lentokoneessa, olin sitä vastassa lentokentällä. Pieni pentuparka oli ihan pyörryksissä lennosta, selvästi vähän ihmeissään silmät pyöreinä, mutta se voi hyvin ja oli sellainen kuin olin kuvissa ja videossa nähnytkin. Tosin yllättävän pienikokoinen se oli. Paperit oli kunnossa, rokotustodistukset ja annettu lääkitys ekinokokkia vastaan.

Kun menimme kotiin oli pentu väsymyksestä huolimatta tavattoman reipas. Se ei pelännyt tippaakaan vaan touhusi ja heilutti kaikille häntää. Kun kotikoirat sitä nuuskivat se yritti ruveta isottelemaan ja alkoi heti hyppiä toisten selkään. Että tällainen macho täältä tulee...
Koiramme hyväksyivät sen heti.

Pentu kotiutui aivan helposti, se sai leikkikavereita meidän kahdesta omasta pennusta, jotka oli tuolloin alle 2kk ikäisiä. Tutustumisen jälkeen hyppyleikitkin unohtui, kun muita leikkejä keksittiin tilalle.

Tässä Zippo istuu 7kk vanhan Bosse-nuorukaisen kanssa

154. Bertta jää kotijoukkoihin

Niin vaan hujahti toukokuu ja jo osa kesäkuutakin. Pennut kasvoivat ja kehittyivät tosi hyvin.

Tässä pennut kahden viikon iässä.

Kuukauden iässä pennut osasivat jo syödä hyvin kiinteää ruokaa.

Pennut 5 viikon iässä.
Tässä vaiheessa alkoi varmistua että vaaleampi pentu jää kotiin, pienemmälle oli jo löytynyt hyvä uusi koti tuttujen ihmisten ja tutun chihuahuan luona. Pari vuotta sitten meiltä Porvooseen lähtenyt Ulla saa siitä pienen kaverin.

Varhain pennut alkoivat tehdä tuttavuutta perheen muiden koirien kanssa ja pääsivät niiden seuraan opettelemaan koirien tapoja.

Helmi osoittautui kovaksi kiipeilijäksi.
Tuosta vain se kiipesi ja hyppäsi 60cm korkean aidan ylitse pentujen luokse ja sieltä pois. Isompi pentu Bertta katseli touhua vierestä ja alkoi tehdä samaa, silloin vaihdoin matalamman aidan ettei se putoa alas liian korkealta.

Kesäkuun alussa pennut tulivat 2 kuukauden ikään.

Tätä kirjoittaessa toinen pikkuinen, Stella on ollut jo pari yönseutua uudessa kodissa. Sieltä on tullut ilahduttavia terveisiä, kaikki on mennyt loistavasti. Ei ole kuulemma yhtään ikävöinykään ja syö ja nukkuu hyvin. Eipä ihme, isompi sisar Bertta alkoi olla jo aika dominoiva Stellaa kohtaan, oli korkea aika sen päästä eroon pomottavasta sisarestaan.

Juhannuksen viettoa; Bosse (vas.) ja Jade leikkivät Bertan kanssa.

153, Nukkumista ja syömistä

Kuvissa pennut ovat juuri 1 viikon iässä.

Pentujen syntymästä on jo kulunut lähes 2 viikkoa. Kaikki on sujunut hyvin, niiden kasvu on ollut tasaista, ja emo on voinut hyvin. Alkuopettelujen jälkeen Helmi on ollut tosi hyvä emo pennuilleen, ne ovat kylläisiä ja puhtaita, ei kuulu vinkumista pentulaatikosta - eli ovat kaikkiaan hyvin tyytyväisiä.



Suurempi pentu on jo 330g ja pienempi 300g. Pienemmällä on jo silmät avautuneet ja toisellakin raollaan. Suurempi pentu jo lähes kävelee, mönkii pentulaatikossa ja nousee välillä jaloilleen vaikka ei vielä näe mitään. Hauska nähdä millainen menijä siitä vielä tulee.

152. Syntyi kaksi tyttöä !!!

Ja niin Helmin odotus päättyi lauantaina 6.4., kun maailmaan syntyi kaksi potraa tyttöpentua. Tätä kirjoitettaessa ne ovat jo 4 päivän ikäisiä ja kasvavat huimaa vauhtia.


Aloin jo vähän huolestua, kun Helmillä tuli täyteen 63.tiineysvuorokausi. Tottakai se on vielä ihan normaalia, mutta sen kasvattaja oli vakuuttanut, että helmin suvun nartut synnytti aina 57. päivänä astutuksesta.

Monena päivänä Helmi oli jo osoittanut lieviä synnytyksen merkkejä, raapinit petiä, mutta se ei johtanut mihinkään vaan yleensä se pikku kuopimisen jälkeen asettui levollisesti nukkumaan.
OLin nukkunut sen kanssa pentuhuoneessa ja laittanut monena yönä herätyskelloa päälle 3-4 tunnin välein tilanteen tarkistusta varten - olin kovassa flunssassa ja pelkäsin etten välttämättä herää sen ääniin.

Koitti tuo 63.vuorokausi. Viimein Helmillä alkoi olla enemmän tekemisen meininkiä, se raapi petiä, läähätti ja kuljeskeli ympäriinsä. Aamulla ei ollut ruoka maistunut yhtään. Raapiminen oli alkanut jo yöllä, ja olin välillä saanut vähän nukutuksi. Aamupäivällä tilanne edistyi niin, että Helmi alkoi selvästi ponnistaa. Ponnistukset tihenivät vähitellen ja näkyviin alkoi tulla vähän sikiöpussia.
Kun siitä vaiheesta ei tilanne edistynyt parissa tunnissa eteen eikä taakse, soitin tutulle eläinlääkärille, jonka tiesin olevan lauantaina päivystämässä. Olin huolissani, koska muutamaa päivää aikaisemmin otetussa rtg-kuvassa molemmat pennut olivat tulossa ulos jalat edellä ja silloin on helposti pennun hapenpuutteen vaara, jos se juuttuu synntytskanavaan pitemmäksi aikaa. Pään ja emon synnytyskanavan välissä oleva napanuora jää helposti puristuksiin ja pentu menehtyy kun ei saa happea.

Eläinlääkäri arveli, että olisi viisasta ottaa rtg-kuva, että näkisi mikä on tilanne. Ajoimme Eläinklinikalle ja kokenut eläinlääkäri tutki tilanteen. Pennun jalat oli tunnettavissa synnytyskanavassa, mutta se ei tullut yhtään alemmaksi. Kuvan mukaan se oli kanavassa matkalla, mutta oli siellä jumissa.

Tehtiin nopeasti leikkauspäätös, ettei pentu ehtisi menehtyä. Jo puolen tunnin kuluttua kummankin syntymäitkut kaikuivat ilmoille. Molemmat pennut oli selvinneet!!!! Ensimmäinen oli aika kookas ja varsinkin pää oli iso, painoa 147g. Toinen oli myös hyvän kokoinen, 135g.

Olipa onni, että synnytys oli päiväsaikaan ja älysin toimia aika nopeasti tuossa tilanteessa. Olin nähnyt muutamia samanlaisia tilanteita enkä halunnut viivytellä yhtään ettei kävisi huonosti. Leikkauksen aikana oli vielä selvinnyt että syntymässä oleva pentu oli jo kärsinyt hapenpuutteesta, koska oli ulostanut. Alussa se oli liikkumaton, mutta onneksi virkosi pian.

Helmi toipui leikkauksesta hyvin, pennut olivat virkeitä ja alkoivat imeä reippaasti vielä emon ollessa nukuksissa. Kotona jouduin hoitamaan pentuja seuraavan vuorokauden. Ne osasivat hyvin imeä vaikka maitoa ei varmaan paljoa tullutkaan.
Herättyään Helmi oli alussa aivan ihmeissään ja yritti lähteä karkuun noita omituisia pieniä rääpäleitä - eihän se ymmärtänyt ollenkaan mistä ne oli ilmestyneet ja mitä ne olivat. Tämähän on ihan normaalia, kun on jouduttu tekemään keisarinleikkaus, kokenutkaan emo ei heti tajua saaneensa pentuja, puhumattakaan kun on ensikertalainen. Jouduin pitelemään Helmiä paikoillaan laittaessani pennut imemään, ja se läksi heti karkuun huoneen perimmäiseen nurkkaan kun pennut alkoivat vinkua nälissään.

Noin vuorokauden kuluttua Helmin emonvaistot alkoi herätä ja se pysytteli pentujen luona ja alkoi hoitaa niitä, nuoli ja puhdisti niitä ja pysytteli tiukasti pentukopassa. Siitä lähtien se on ollut esimerkillisen hyvä emo.



Olen ollut niin onnellinen, koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut kahta tyttöpentua yhtäaikaa. Aina on syntynyt joko pelkkiä poikia, tai joukossa on kenties ollut yksi tyttö. Ennen kaikkea siitä olen onnellinen, että molemmat pennut ja emo selvisivät.

Hassua miten sitä alkaa heti haaveilemaan pentujen tulevasta suuresta menestyksestä, kuvittelemaan kaikenlaista ihanaa... sellaistahan se on. Kuten ihmislasten äideilläkin, alkavat unelmien tähdet tuikkia silmissä kun lapsi on syntynyt.

151. Bellalle hyvästit

Helmin odotus yhä jatkuu, nyt sillä on meneillään 60.tiineysvuorokausi laskettuna ensimmäisestä astutuksesta. Toinen astutus tehtiin parin päivän kuluttua, eli voisi sanoa että nyt on menossa 60/58...
Aamulla se söi vähän, joten voisi olettaa ettei vielä ihan heti ole mitään tulossa, kun ei muitakaan merkkejä ole näkynyt.

Bellan oli aika lähteä


Bella jakoi kanssamme koko elämänsä.

Pääsiäsinen, eli viime viikonloppu oli raskas. Pääsiäsisen sanoma, kuolema ja uudelleensyntymä, kiteytyi konkreettisesti.
Rakas Bellamme kuoli ensimmäisenä pääsiäispäivänä.

Bella olisi tullut ensi kesänä vasta 9-vuotiaaksi. Sillä havaittiin vuosi sitten rutiinitarkastuksen yhteydessä sydämen vajaatoiminta, johon se sai heti lääkkeeksi sydän- ja nesteenpoistolääkkeet. Sen voinnissa ei ollut mitään muutoksia, yhtä tomera kukkulan kuningatar se oli kuin ennenkin. Syksyllä tarkastuksessa huomattiin, että tauti oli edennyt yllättävän nopeasti. Se sai lisää lääkettä.
Tammikuussa käytiin tarkastuksella taas, ja silloin eläinlääkäri totesi, että sairaus oli edennyt yhä. Hän totesi ettei ole muuta lisälääkitystä enää mitä voisi ajatella, pitää vaan seurata vointia.
Kysyin onko paljon jäljellä aikaa, kesään vai kevääseen, hän vastasi että ehkä pikemminkin kevääseen.

Huomasimme Bellan alkavan väsyä, se nukkui iltaisin sohvalla, kun muut koirat touhusivat ja seurustelivat tai nakersivat luita. Ulkonäkäynnin yhteydessä huomasin, että muutaman sisään vievän portaan nousu vaati Bellalta suurempia ponnistuksia.
Silti se oli oma ihana itsensä, niin ystävällinen ja seurallinen, tuntui kuin se olisi ymmärtänyt ajatuksetkin. Se oli meillä syntynyt ja hoidin sitä pentuna erityisen huolehtivaisesti, kun sen emo oli alussa sairaana. Bellaa ja sen veljeä Roopea piti syöttää maitovastikkeella, ja kiinteän ruoan syöttämisenkin aloitin tavallista aikaisemmin kun emonmaitoa ei tullut hyvin. Eli Bella sai paljon hellää huomiota ja hoitamista ihmisen taholta, ja siksi ehkä siitä kehittyi erityisen kotaktikykyinen koira. Meillä oli hyvin läheinen suhde ja rakastin sen ihanaa kaunista ulkomuotoa ja luonnetta. Suuret silmät ja punainen turkki, eloisa olemus, iloinen mieli.

Nyt pääsiäsipäivänä Bella oli kaatunut keittiön lattialle, eikä päässyt ylös. Vielä edellisenä päivänä se oli juossut ulkona häntä pystyssä ja kuuluttanut koko lähiseudulle, että kuningatar on täällä ulkona - HAU HAU!!!
Nostin sen petiin ja silittelin. Se hengitti kovin vaikeasti ja sydän hakkasi kuin viimeistä päivää. Kun se yritti lähteä kävelemään se lyyhistyi vatsalleen.
Annoin sille kipulääkettä, varmuuden vuoksi. Pidin sen petiä lähellä ja silittelin koko ajan.
OLin itse kovassa flunssassa, tosi kipeänä ja lepäilin pentuhuoneen lattialla patjalla (Helmiä varten oli pentuhuone laitettu päivystyskuntoon, siihen kuuluu myös "päivystys nukkumista" varten patja lattialla)
Nostin Bellan viereeni, huomasin että se yritti olla istuallaan - ilmeisesti että olisi helpompi hengittää. Asettelin sen lähelleni tyynyt rinnan alle, että yläruumis olisi korkeammalla.

Bella ei näyttänyt kipuilevan. Ajattelimme, että seuraamme miten sen vointi kehittyy ennen kuin teemme mitään päätöksiä. Jotenkin odotin että se saisi lopullisen sydänkohtauksen ja kuolisi luonnollisesti, kun aina on niin vaikea joutua tekemään sitä lopullista päätöstä....

Makasimme vierekkäin, välillä Bella nukkui. Huomasin että sillä oli mennyt pissat alle, patjalle - no, patjan ja muut kankaat voi aina pestä. Se ei jaksanut nousta ylös, eikä se syönyt mitään, ei edes juonut. Se oli välillä ihan hereillä ja katseli minua suurilla silmillään, vähän yritti heiluttaa häntää. Illan tullen oli päätettävä. Kun Bella kannettiin ulos pissalle, eikä se jaksanut nousta pissalta seisomaan, oli tilanne kestämätön. Lähdimme tutulle eläinlääkärille, joka onneksi päivysti pääsiäispyhinä.

Bella oli sylissäni kun ajoimme klinikalle. Juttelin sille mukavia ja silittelin sitä. Sanoin, että lähdetkö Pipsan luokse - Pipsa oli sen emo, joka kuoli vuosi sitten. Bella katsoi minua silmiin, tunnisti emonsa nimen. Sitten se lopulta nukahti levollisesti sylissäni.

Surua, surua. Myös kiitollisuutta. Bella oli ihana koira, olen kiitollinen että se sai elää kanssani 8,5 vuotta. Syntymästä kuolemaan.

150. Odotuksen viime metreillä

Helmin kanssa kävimme eilen röntgenkuvassa. Masussa asustaa kaksi pientä sikiötä - tai aika isoiltahan ne kyllä näytti. Tosin kuvasta on vähän vaikea arvioida kunnolla pentujen kokoa, kun näkyy vain pallopäät ja luuranka.


Pentujen pää erottuu pyöreänä pallukkana ja pään jatkona kaareva selkäranka.

Kuva tässä on otettu vähän vinosti, joten päät näyttää suuremmilta, mitä ne onkaan. Pennut on kohdussa häntäpuoli edellä, eli näyttäisivät olevan molemmat perätilassa. Toivotaan että syntyisivät helposti kuitenkin ...

Tänään on Helmillä 56.tiineysvuorokausi. Aamulla se oli hyvin onnettoman oloinen, liikuskeli levottomasti ja oli huonovointinen, ei syönyt. Pistin sille Nutri-Plussaa suuhun ja annoin sen olla rauhassa. Se hakeutui aina johonkin yksinäiseen paikkaan ja aloin jo mietiskellä jokohan se piankin synnyttää.
Helmin emo on aina synnyttänyt (kolme pentuetta) tiineyden 57.vuorokautena. Samoin oli kuulemma tehnyt sen emo, eli tässä meillä on mielenkiintoinen tapaus, tuleeko tytär emoonsa ja isoäitiin. Silloin H-hetki olisi jo huomenna.



Helmi on nyt saanut hyla-kermaa, kun ei ole tykännyt emonmaitovastikkeesta. Se on suostunut syömään vain kasvistuoreliha ruokaa ja vähän jauhelihaa, sekä välillä riisiä ja spagettia ja jotakin kasviksia. Olen yrittänyt syöttää sille myös AD:tä (eläinlääkäriltä saatava hyytelö jossa on paljon energiaa ja kaikkia vitamiineja ja kivennäisianeita, ei kuitenkaan paljoa kalkkia), että se saisi energiaa ja monipuolisesti vitamiineja ja kivennäisaineita. Kalkin saamiseksi on tarjottu maitotuotteita, ja ainoa mikä rouvalle on maistunut on siis kerma.

Pentunappuloita se yhtäkkiä söi vasta tänään, kun selvisi huonosta olostaan. Nappulat on sillä tavalla helppoja ruokia, että niissä olisi kaikki ravintoaineet mukana. Toisaalta tuoreiden ruokien maukana saa aitona kaikkia ravintoaineita - jos vaan osaa miettiä ja laskea, että kaikkea tarpeellista olisi mukana.

ILtapäivällä, siis muutama tunti sitten, Helmi raapi kovasti petiään. H-hetki lähestyy, ennemmin tai myöhemmin. On aika jännittävää, kun sillä on ensimmäinen synnytys, miten se sujuu. Uskon ja toivon että menisi hyvin, kun sen emokin on ollut hyvä synnyttäjä.

Ollaan tänään oltu Helmin kanssa pentuhuoneessa kahdestaan, muut koirat on katselleet vain aitauksen takaa. Helmi saa totutella olemaan omassa rauhassa. Kaivoin esille parin vuoden takaisin hyvän pentulaatikon, jossa Jade hoiti kahta pentuaan. Laitoin siihen pehmikkeitä ja oman vaatteeni alustaksi, että Helmillä olisi kotoisaa. Se ymmärsi hyvin, että tässä on hänen uusi petinsä, nuuski ensin huolellisesti joka nurkan ja kävi sitten nukkumaan puseroni päälle aika tyytyväisen näköisenä.
Se on saanut paljon hyvänä pitämistä ja masusilityksiä ja sama linja jatkuu, että sillä olisi oikein leppoisa ja mukava olo - silloin myös pennuilla on hyvä.

Nyt sitten peukut pystyyn, samoin varpaat. Toivotaan että kaikki menisi hyvin.

149. Masun kasvatusta

Helmin ruokahalu on parantunut viime kirjoituksen jälkeen. Kun ruoka alkoi maistua sille, kokeilin Maukas-tuoremakkaraa. Sitä saa isoissa pakastetuissa pötköissä ja Helmin suosikki on kana-vihannes.
Sulatettuun liharuokaan sekoitan pehmitettyjä starter-nappuloita ja emonmaidonvastiketta. Helmi on valitettavasti tosi taitava noukkimaan vain lihapalat ja jättämään starterit syrjään.

Kiinnostava nähdä mitä tapahtuu sen ruokailun suhteen nyt, kun jäljellä on enää viikko ennen H-hetkeä.
Helmin masu on edelleen aika pieni, vaikea kuvitella, että siellä tosiaan olisi neljä pentua tulossa. Useinhan ultran jälkeen sikiöistä häviää osa, enkä ihmettelisi jos nytkin olisi niin käynyt. Ensi perjantaina sitten nähdään röntgenkuva, siihen on nyt 4 päivää, ja aika on varattu.



Helmin pikku massu

Helmin kasvattaja kertoi että Helmin emo on aina synnyttänyt, kun tiineysvuorokausia on 57. Kysyin onko hän laskenut ensimmäisestä astutuksesta, kun toisen astutuksen jälkeenhän tulee aikaan pari päivää lisää, hän sanoi että kyllä, ensimmäisestä laskettuna.

Helmillä on nyt siis menossa 51.vrk. Jos se seuraisi emonsa mallia, olisi H-hetki ensi viikonloppuna, pääsiäisenä. Eikä minun syntymäpäiväänkään ole pitkä aika, saankohan synttärilahjaksi pikku palleroita?

148. Helmillä pahoinvointia

Ultraäänikuvassa näkyy pikkuruinen 4 viikkoinen sikiö

Helmin tiineys varmistui alustavasti, kun se kahden ensimmäisen viikon jälkeen alkoi potea pahaa oloa. Ensin se söi kuin hevonen, mutta sitten alkoi aamuiset pahoinvoinnit. Jos se söi jotakin, tuli oksennus. Siitä arvasin, että astutus oli onnistunut.
Neljän viikon jälkeen kävimme ultraäänikuvauksessa eläinlääkärillä. Helmi oli laiha kuin luikku, mahan kohdalla oli melkein kuoppa. Olin toisaalta hyvin epäileväinen voisiko siellä kuopallaan olevassa masussa olla mitään kasvamassa. Toivoin ettei olisi vain yhtä pentua, olisi vaikka kaksi; yhden pennun tilanteessa se helposti kasvaisi liian isoksi mahtuakseen syntymään luonnollisesti.

Yllätys, yllätys, eläinlääkäri löysi Helmiltä peräti neljä sikiötä. Hän vieläpä sanoi, että "ainakin neljä" ... Eli niitä voi olla enemmänkin!



Tosi huono olo

Tavallisesti tiineellä nartuilla on ollut jonkinlainen lyhyt pahan olon jakso tiineyden puolivälissä. Pahimmillaan meidän nartuilla se on saattanut kestää viikonkin, jolloin on ollut huolestuttavaa miten emoparka saa ravintoa kun ruoka ei maistu. Tietysti kasvavat sikiöt ottavat oman osansa aina, mutta se on poissa emon elimistöstä.

Nyt Helmin paha olo kesti monta viikkoa. Sille ei maistunut mikään, ei vaikka mitä herkkuja olisin tarjonnut. Aamulla se meni piiloon nähdessään, että ruokia otetaan esille. Päivällä se käänsi päätä pois, illalla korkeintaan saattoi pari pientä palaa jotakin ottaa. Sillä oli sellainen tietty ilme, josta näki että oli oikeasti huono olo.

Pakko siis oli alkaa syöttää sitä väkisin, ettei sen kunto menisi kauhean huonoksi. Kokeilin kananmunankeltuaista, johon lisäsin hunajaa, ei käynyt. Kokeilin spagettia, joka on tavallisesti suuri herkku - ei. MIkään ei sopinut. Hankittiin eläinlääkäriltä toipilasruokaa AD-moussea, joka sisältää kaikkea mahdollista mitä koira tarvitsee. Siitä aloin tehdä velliä, johon lisäsin emonmaidonvastiketta, välillä Starter-moussesa. Sitä pienellä ruiskulla suuhun hampaiden välistä ... Onneksi Helmi suostui sitä nielemään.
Kerran tein virheen, että annoin liian paljon kerralla, se ressukka oksensi kaiken pois. Opin ettei aamulla kannattanut antaa kovin paljoa, päivällä ja illemmalla ruoka pysyi pysyi paremmin sisällä. Ruoan päälle vähän piimää neutraloimaan mahahappoja. Ja silityksiä ja hellyyttä.

Kysyin Helmin kasvattajalta, miten sen emo oli voinut tiineysaikana. Hän kertoi että silläkin oli ollut pahaa oloa, mutta loppupuolella se söi hyvin ja pennut oli syntyneet aina reippaina, pontevina ja hyvän kokoisina. Sillä oli ollut useampi pentue.

Vielä pari-kolme viikkoa

Nyt on Helmin tiineyttä kestänyt 41 pv. eli lähestyvä synnytys on jo muutaman viikon päässä. Masu on alkanut jo hieman pullistua, mutta todella vähän. Vaikka niinhän siinä aina käy, vasta loppupuolella maha alkaa kasvaa ja viime metreillä kasvu on todella huomattavaa.

Nyt pikkuhiljaa Helmi on alkanut syödä vähän paremmin. Eilen laitoin sille haudutettua kananlihaa - sitäkään se ei aikaisemmin ole syönyt - mutta yllättäen se söikin melkein kokonaisen rintafileen verran. Ripottelin joukkoon hienoksi jauhettua emonappulaa, että pääsisi sen makuun ja saisi vähän kuituja.
Tänä aamuna ei syönyt mitään, laitoin suuhun taas Nutri-Plussaa ja pari ruiskullista AD-mössöä. Helmi venytteli ja seisoi pää riipuksissa, oli selvästi paha olla, mutta nyt ei tullut oksennusta. Iltapäivällä se jo söi muutaman nappulan - kun tarjosin ne yksitellen kädestä ... Ja illalla taas kana maistui.
Kumpa se alkaisi syödä nyt jo paremmin eikä sen tarvitsisi enää kärsiä huonosta olosta.

Helmi on nyt ollut hyvin hellyydenkipeä ja se saakin paljon sylissä oloa ja silityksiä.

145. Helmin viikkoja lasketaan

Viikko sitten tuli Jaffa-poika takaisin hoidosta kotiin, kun narttujen juoksut oli ohi. Ja voi sitä tyttöjen riemua kun oma mies tuli kotiin!


Jaffa oli viihtynyt hyvin Linda-neidon seurana, mutta vaikutti kyllä iloiselta päästessään omien tyttöjen luokse.

Helmin astutuksesta on kulunut nyt kolme viikkoa ja käännytään neljännelle viikolle. Sillä on ollut huono ruokahalu koko viime viikon, tänä aamuna se jopa oksensi hieman. Onneksi se on alkanut kuitenkin syödä viimeistään aina iltaruualla. Surkeata olla hyvillään toisen pahasta olosta, mutta kyllä se lupaavalta vaikuttaa...
Kuvittelen tuntevani sen massunpohjassa pikkuruista pönäköitymistä. Vien sen viikon kuluttua ultratutkimukseen, koska sen on ensikertaa saamassa pentuja, eikä vielä tiedä minkälaisia juttuja sille kehittyy.

Sain yhteyden Helmin emoon, ja sen omistaja kertoi, emon yleensä synnyttäneen hyvin. Kerran oli tullut 54. tiineyspäivänä keskenmenno kun oli ollut peräti 7 pentua kasvamassa. Ne eivät eläinlääkärin arvion mukaan enää mahtuneet kohtuun ja siksi ehkä tuli keskenmeno. Eivätkä niin aikaisin syntyneet valitettavasti selvinneet.

Toivotaan, että Helmillä menee hyvin. Aina on niin jännittävä tämä nartun ensimmäinen tiineys, vaikka voi tietysti kokeneittenkin kanssa sattua yllätyksiä.

144. Uusi vuosi, uudet kujeet

Huomasin, että on kulunut lähes 4 kuukautta, kun viimeksi olen ehtinyt kirjoitella kuulumisia. Kiirettä...
Syyskuussa syntyneiden viiden pennun kanssa oli todella kiirettä, etenkin kun olin samaan aikaan työelämän palveluksessa.

Kaikki meni hienosti, kolmelle pennulle löytyi todella mukavat kodit. Kaksi pentua jäi kotiin kasvamaan, ainoa tyttöpentu Donna ja poika nro 4, Bosse.
Pontus, nykyisin Tikru, on jo käynyt kylässäkin tervehtimässä meitä, emoa ja sisaruksiaan. Ensin syntynyttä Brunoa olen nähnyt useita kertoja, kun sen emäntä on tullut Tampereelta asti mukaan Helsinkiin meidän chihuporukan harjoituksiin.
Donna ja Bosse (+ muut) ovat nyt 5 kuukautta vanhoja ja hyvin kehittyneitä. Niiden emo Mandi on toipunut hyvin pentujen rasituksesta ja sillä on juuri parhaillaan juoksuaika.

Parilla muullakin nartulla on juuri äskettäin ollut juoksu. Ensin tuli Maddelle 9kk iässä sen ensimmäinen juoksu, ja seuraavaksi alkoi Helmin toinen juoksu. Sillä onkin juoksuajat näköjään harvakseltaan.

Junaleikki oli Maddesta ja Helmistä kivaa, oikealla ottaa oppia Bosse-pentu

Mietin Helmin tilannetta, kun olin ajatellut, että sen voisi astuttaa kolmannesta juoksusta. Mutta jos odottaisimme kolmatta, se tulisi vasta joskus ensi syksynä. Syyspentuja pyrin välttämään, pennuille olisi mielestäni edullisempaa syntyä keväällä, kun kasvun alku ja kaikki opettelu on helpompaa kevään valossa ja kesän lämmössä.
Tästä syystä päädyin astuttamaan Helmin jo nyt, onhan se jo vuoden ja 5kk ikäinen, eli fyysisesti riittävän kypsä emoksi.

Tällä kertaa päädyin urosvalintaan, joka ei ollut kovin monimutkainen eikä pitkän matkan päässä. Ystäväni oli käyttänyt Puuhis-nimistä urosta, rekisterinimeltään Sweet Paola´s Like it Blue, ja sen pennuista tuli kauniita ja hyväluonteisia. Lisäksi Puuhiksen omistajista yksi on ystäväni.

Helmin ja Puuhiksen suvuissa on yksi yhteinen taustauros, Crawford Dressed Toparty, legendaarinen hieno uros, eikä sukusiitosprosentti ole liian korkea. Päätin tässä käyttää linjasiitosta ja linjata tähän urokseen.

Puuhis, komea ja ihana sulhanen

Nyt, viikko sitten, 4.2-13 kävi Puuhis meillä häitä viettämässä Helmin kanssa. Uusittiin häät tiistaina ja nyt odotellaan mitä tuleman pitää. Kovasti Helmille on alkanut ainakin ruoka maistua. Tänä aamuna, tasan viikko astutuksesta heräsin aamulla, kun joku koirista yökötteli keittiössä ja kun menin katsomaan muut nukkuivat sikeää koiranunta, vain Helmi oli valveilla ja oli pahoinvoivan näköinen. Jokohan se mahtoi olla "raskaus pahoinvointia" ? Onneksi sille kuitenkin hyvin maistui aamuruoka hieman myöhemmin.

Pojat pulassa

Kun perheessä on sekä narttuja että uroksia, on juoksuaikoina vilkasta. Nyt kun Madde ja Helmi saivat juoksut melkein samaan aikaan, niillä oli kovasti hyppimistouhuja toistensa kanssa. Mutta leikattu uroksemme Jaffa ei muistanut lainkaan olevansa "ruuna" ja yritti autella tyttöjä pulassa. Sen astumistekniikka näytti olevan erektiota myöten kunnossa, mutta eihän sitä voinut päästää tositoimiin, ettei sattuisi mitään loukkaantumisia.
Nartut oli todella villeinä ja olivat jatkuvasti hyppimässä Jaffan kanssa. Siitä innostui myös 5kk ikäinen Bosse-pentu, joka leikki innolla junaleikkiä tyttöjen kanssa. Sen toimet oli kuitenkin vähän vielä lapsellisia. Pidin niitä eri huoneessa kuin tyttöjä aina kun olin poissa, muuten vahdin tarkkaan.

Mutta niin kovaa touhua se oli, että päätin viedä Jaffan jonnekin ystävälle hoitoon. Jaffa oli nimittäin tosi väsynyt jatkuvasta yrittämisestä, ja kun pidin niitä Bossen kanssa tytöistä erillään eri huoneessa hyppivät ja vinkuivat tytöt siinä aidan takana niin ettei kodissa ollut hetken rauhaa.

Kokeilimme ensin hoitopaikkaa ystäväni Mariannen luona. Hänellä on kolme narttua, joista nuorin on vielä Bossen ikäinen pentu. Kenelläkään niistä ei ollut juoksua.

Siellä olikin sellainen meno, että aikuiset nartut Bambi ja Jazzy olivat aivan innoissaan : -"haa, nyt meille tuli poikia" - ne hyppivät suurella innolla poikien kanssa niin, että Jaffakin tuli lopulta syliin karkuun istumaan. Bossea kosittiin myös ahkerasti ja sekin tuli viimein syliin.
Siellä ei siis voinutkaan pitää poikia hoidossa.

Paula-ystävällä on Linda, joka on kasvattimme, leikattu narttu, ja josta Jaffa on aina pitänyt niiden tavatessa. Seuraavaksi menimme heille kylään. Pakko oli järjestää Jaffa heille, koska nyt oli kotona kolamskin narttu, tuhti Mandi-tyttö alkanut potea juoksuaikaa.
Vein Jaffan Paulalle ja LIndan kanssa sille viimein koitti ihana rauhallinen rinnakkaiselo. Aivan aluksi Jaffalle ei ruoka siellä maistunut, mutta hellässä hoivassa sekin pulma ohitettiin.

Kaikki on siellä sujunut mainiosti, Jaffa ja Linda on hyviä kavereita ja ovat käyneet koirakylässäkin muualla .
Nyt on Jaffa ollut kylässä jo viikon, ja odotamme Mandin juoksuajan varmasti loppuvan ennen kuin se voi tulla kotiin.
Ihana kun on niin hyviä ystäviä joihin voi todella luottaa!!!
KIITOS!!!