67. Ullan autokoulu

Ulla-pentu jännittää autokyydissä.
Yläkuvassa Ulla tutustuu rättäreihin.

Kävimme lauantaina taas pitemmällä autoreissulla ja otimme Ullan mukaan totuttelemaan automatkailuun. Matkaa kertyi noin 60 km sivu, ja perillä vietimme pari tuntia kivaa aikaa rättärikerhon pihajuhlissa Loviisassa.
Ulla napotti autossa kärppänä koko menomatkan, perillä se välillä torkuskeli kopassa. Pihajuhlien touhu, kymmenkunta aikuista ja kaksi villiä poikaa oli sekin Ullalle ihan uutta. Pidin sitä sylissä ja vuorotellen kopassa, välillä vähän käveltiin ruohikolla.
Olin varma, että paluumatkalla Ulla kyllä nukahtaisi autossa. Mutta ei. Se pinnisteli ja ponnisteli pysyäkseen valveilla, oli taas vähällä nukahtaa; pää nuokahti alas ja silmät lupsui päässä, mutta heti nuokahduksen jälkeen se taas pinnisteli hereille ja läähätti huolestuneena. Pidin kättäni kopan sisällä ja silittelin sitä, vähän se nuukahti pää kämmenelleni, mutta nukkumaan - ei.
-Minä en nuku.
Kotiin tultua se oli onnessaan kun pääsi taas Jaffan ja muiden seuraan. Se viipotti vielä ulkona ja söi, ennenkuin suostui unille.

Ei siinä muuten mitään, mutta kun se tuntuu pelkäävän autossa. Se tärisee ja läähättää, ja pysyy valveilla koska on stressaantunut. Jos se vaikka on vähällä nukahtaa, saa pienikin maantien töyssähdys tai vilkkujen ääni tai ohi ajavan moottoripyörän hurahdus sen säpsähtämään hereille ja ylös istumaan.

En tietenkään muistanut kokeilla feromonisuihketta, mutta huomenna lähdemme taas huoltamaan lomailevan sukulaisten huushollia. Sitten pääsemme kokeilemaan josko feromoni auttaisi.
Nyt olen jo nostanut feromonipullon eteisen pöydälle etten unohda.

66. Sisupussi

Ulla pentu auton etuistuimella kopassa. Jaffa kurkkaa alaoikealta.

Aikamoinen sisupussi tämä uusi pentumme Ulla. Kävin tänään 50km päässä hoitamassa matkalla olevan sukulaisen kukkia ja otin Ullan mukaan. Yritän totuttaa sitä autokyytiin, kun se ei oikein osaa rentoutua matkalla. Olen kuljetellut sitä mukana autossa aika monta kertaa, mutta se on aina vain kovin huolestunut, istuu ja läähättää kopassa, eikä osaa käydä lepäämään.
Otin tänään mukaan puolivuotiaan Jaffan, joka on suvereeni matkustaja. Hyvä että auto on startannut kotipihasta, niin Jaffa on jo unten mailla. Lieneekö selitys siinä, että myös sen emo Jade on auto-fani, eli tykkää kovasti olla auton kyydissä ja nukkuu rentona matkojen ajan kopassa.
Totutin Jaffan jo pienenä autokyytiin ja emo oli mukana antamassa mallia. Kun jaffan veli Pepsikin oli vielä kotona, ajelutin niitä kumpaakin emon kanssa. Tällöin Jaffa oli heti kuin kotonaan, mutta velipoika vinkui vähän aina ennen kuin tottui.

Nyt ajattelin, että Jaffa saa opettaa Ullalle autolla matkustamista. Taas Jaffa torkahti rentona heti lähtövaiheessa, mutta Ulla jäi istumaan ja katseli huolestuneena kopasta ulos. Olin laittanut kopan kuljettajan viereiselle matkustajan penkille turvavöihin, että Ulla näkisi minut läheltä koko ajan. Nyt se ei vinkunut yhtään, mutta alkoi läähättää huolestuneena. Sehän kertoo, että se oli stressaantunut.
Ajoin koko 50km matkan ja Ulla istua napotti koko ajan silmä kirkkaana, läähätys vaan kuului. Juttelin sille välillä, mutta ei se rentoutunut.

Perille pennut saivat juoksennella kyläpaikassa ympäriinsä ja annoin niille pienet namipalat purtavaksi. Kastelin kukat ja viestitin sukulaiselle, että kaikki on kunnossa. Sitten lähdettiin takaisin kotiin päin.
Sama juttu taas - Jaffa alkoi vetää sikeitä heti kun auto läksi liikkeelle. Ajattelin, että Ullakin varmaan pian nukahtaa, kun oli ollut niin pitkään jo skarppina. Mutta ei. Se istua napotti pää pystyssä ja läähätti. Silmät lupsui jo päässä, mutta nukkumaan, ei missään tapauksessa...
Se piti tarkkaan silmällä mitä tapahtuu. Pari kertaa se kävi jo Jaffan viereen pitkälleen, mutta nousi taas ylös. OLin laittanut huivini kopan päälle ettei sinne turhaan näkyisi ohi vilistäviä maisemia; sen verran tietysti jätin aukkoa, että se näki minut hyvin. Autossa on ilmastointi joten meillä oli kyllä mukavan viileää.

Jaffa nukkui, Ulla läähätti. Kun lähestyimme kotiristeystä se kävi pitkälleen ja silmät lupsui jo kiinni. Päätin ajaa vähän pitemmälle, että se tottuisi autossa nukkumiseen. Mutta ei. Hetken päästä se taas nousi ylös ja läähätys jatkui.
Ajoin siis kahdesti 50 km = 100km, ja sen lisäksi ylimääräisen noin 40 km lenkin, että Ulla tottuisi.
Se ei nukkunut ennen kuin pääsimme kotiin - minä sitävastoin jo meinasin simahtaa. Silmät ristissä annoin suosiolla periksi ja käännyin Söderkullan risteyksestä takaisin moottoritietä kotiin päin. Kotiin päästyä Ulla kävi vielä ulkona pisuilla ja söi vähän ennenkuin kävi nukkumaan.

Seuraavalla kerralla automatkalle laitan Ullan koppaan feromonisuihketta - empäs ole muistanut vielä sitä käyttää. Feromonivalmiste jäljittelee emon erittämää hormonaalista tuoksua, jolla se viestittää pennuille, että olkaa rauhassa, kaikki on hyvin. Olen hankkinut sitä uudenvuoden paukuttelujen alla rauhoittamaan koiria ja muistin, että sitähän on vielä jäljellä.
Sitä kokeilemme ehkä jo huomenna.

65. Koirat ottivat hyvin pennun vastaan

Äkkiä onkin hurahtanut jo viikko siitä kun pikkuinen Ulla-pentu haettiin meille Haminasta. Kaikki on mennyt tosi hyvin, se on iloinen ja sosiaalinen pieni koiranalku.
Ensimmäisenä päivänä se osasi heti kulkea portaita ylöspäin, hyppeli ulkoa sisälle päin toisten koirien perässä. Meillä on portaat sisällä, talon kahden kerroksen välissä, samoin portaita pitää kulkea ulos mennessä. Keittiön puoleiselle pihalle on laitettu koirille oma iso aitaus, jonne ne pääsevät suoraan ovesta - mutta siellä on ne portaat.
Meni neljä päivää niin Ulla oppi taapertamaan portaat myös alaspäin. Tuo onkin ollut aina ennenkin uusille pennuille haasteellista, vaikka sisäportaat on päällystetty liukumattomilla kokolattiamatoilla, ja ulkona on karheat puuportaat.

Turvallisuutta pikkuiselle
En ollut muistanutkaan millaista on uuden pennun kanssa. Siitä on jo useampi vuosi kun meille on tullut pentu muualta, niin että sitä on joutunut opettamaan talon tavoille. Toinen juttu on tietysti se, että uudessa paikassa on kaikki pennulle outoa ja ihmisen pitää tehdä pennulle turvallinen ja mukava olo.
Ulla on ollut paljon sylissä ja olen päästänyt sen yölläkin viereen patjalle - vähän ajan päästä se tosin on itse siirtynyt viileäpään paikkaan nukkumaan.
Olen antanut kaikkien pentujemme nukkua vieressäni patjalla silloin kun ne ovat pieniä. Uskon että tämä edistää ja lähentää koirien ja ihmisten välistä suhdetta myös niiden myöhemmässä elämässä.
- Nukun aina aluksi patjalla lattialla koirahuoneessa, (joka tehtävä lankeaa keittiön ja olkkarin välissä olevalle ruokailuhuoneellemme) jos meille on syntynyt pentuja ja/tai tulee uusi pentu taloon. Muutaman viikon sosiaalistamis opetuksen jälkeen siirryn omaan petiin, ja niin myös pennut omiinsa, sitten ei enää nukuta vierekkäin. Meillä syntyneiden pentujen pitää tietysti ensin vähän kasvaa ennenkuin ne ymmärtävät tällaisesta ihmiskontaktista mitään.

Mikä voisi olla ihanampaa, kuin pienten tassujen tepsuttelu mahan päällä ja iloinen hännänheilutus... Pienet karvapallot taapertavat päälläni ja yrittävät aina vaan päästä nuolemaan naamaa, vetävät hiuksista, asettuvat nukkumaan tyynylle tai yrittävät kaivautua peiton alle...
Ja nyt taas saan iloita pentujen leikkimisestä ja hyppimisestä ja ilonpidosta.

Tähän mennessä Ulla-pentu on pitänyt minua hyvin tarkkaan silmällä. Jos olen mennyt kauemmaksi se on taapertanut perässä. Alkuun parina päivänä se nukkuikin vähemmän, kun piti olla niin tarkkana koko ajan. Nyt se on selvästi jo oppinut rentoutumaan ja nukkuu jo pitkiä päiväuniakin.
Ulkona ollaan käyty varmaan kymmenen - viisitoista kertaa päivässä, siis vähän väliä. Alkupäivät uudessa kodissa ovat tärkeitä, kun pentu oppii minne tehdään pisut ja kikkaraiset.
Kun nyt on ollut niin hyvät kesäsäät, ollaan paljon myös oleiltu pihalla. Takapihan koira-aitauksesta on suora, portillinen väylä myös isommalle etupihalle. Siellä ollaan vaihdettu paikkaa vähän sen mukaan, miten kuuma on milläkin puolen ollut. Nyt onkin ollut kunnon helteitä ja mieli on tehnyt siirtyä aina pihan viileimpään paikkaan.

Neljäntenä päivänä pentu joutui olemaan isännän hoidossa muutaman tunnin kun piipahdin Riihimäellä kesäpäivillä Jaffa-pennun kanssa. Se meni hyvin, tietysti.

Ja tänään, seitsemäntenä päivänä jätin sen ensimmäistä kertaa puoleksi tunniksi kotiin, kun kävin kaupassa. Se oli yhdessä huoneessa aitauksen takana kahden muun koiran kanssa, samassa huoneessa jossa olemme nukkuneet.
Tänään kauppareissu meni hyvin. Eli pentu sai ensimmäisen oppitunnin siitä ettei ihmiset ole aina kotona. Sen kaverina olleet Jaffa ja Roosa ovat tosi kilttejä nuoria koiria, Jaffasta on tullut jopa Ullan bestis kaveri...ne on aina yhdessä ja leikkivät tai nukkuvat lähekkäin.

Eilen, kuudentena päivänä kävin Ullan kanssa kylässä. Ajoimme 50km sukulaisvierailulle kotiin, jossa ei ole toisia koiria. Koska Ulla on jo yli 9 viikkoa, pitää sitä nyt kuljetella erilaisissa paikoissa, että se oppii sosiaaliseksi. Myös automatkoilla tarvitaan lisää tottumusta, Ulla ei ole sellainen autokyytiä heti rakastava pentu, kuten esim Jaffa. Eilenkin se alkumatkasta vähän vinkui, vaikka sen koppa oli etupenkillä vieressäni, paluumatkalla ei enää vinguttanut.

Huomenna pitää käydä taas jossakin, tänään oli välipäivä. Ehkä käymme huomenna vain autoajelulla ja otan Jaffan mukaan näyttämään matkustus-esimerkkiä. Jaffa käy heti nukkumaan kun mennään autoon, loistava matkustaja. Pennun sosiaalistamisessa pitää tietysti muistaa, ettei sitä ole vielä rokotettu, eli ei voi mennä vieraiden koirien luokse eikä paikkoihin, jossa voi olla koirien jätöksiä.

64. Tapahtumia

Pennun syntymäkoti jää taakse (yläkuva). Jaffa ja Roosa, perheen nuoret koirat ryhtyvät kaveriksi uudelle valkealle Ulla-pennulle. Lilli sairastaa.

Hassua, että pitkän pitkä alkukesä oli niin tapahtumaköyhä, että pihajuhlien jälkeen alkoi melkein pitkästyttää. Nyt yhtäkkiä tapahtuu kaikenlaista...

Toissapäivänä haimme uuden perheenjäsenen kotiin. Pikku Ulla tuli Haminasta 9 viikon ikäisenä. Se oli hyvin reipas pikkuinen, vaikka automatkalla pelottikin vähän. Se valvoi huolestuneena koko 2 tunnin kotimatkan, istuin sen kanssa auton takapenkillä ja se sai kulkea kuljetuskopan ja sylin väliä. Yhtään se ei vinkunut, mutta oli selvästi vähän ihmeissään.

Se on kyllä ihana pakkaus, todellinen lottovoitto ainakin luonteen osalta - kotiin tultua se oli heti kuin olisi aina ollut täällä, kuljeskeli vaan ympärillen katselemassa ja nuuskimassa, että missäs nyt ollaan. Pikkuisen häntä laski alaviistoon, kun uudet koirakaverit tuli yksitellen tutustumaan, mutta hetikohta häntä nousi taas ylös kuin purje ja sitten taas mentiin.
Ensimmäisenä yönäkään ei kuulunut pikkuisesta edes pihausta, se nukkui sikeästi pitkälle aamuun syötyään hyvän annoksen ruokaa.
Kaveriksi valikoitui heti Jaffa-poika, jolle ensialkuun tuotti vaikeuksia ymmärtää ettei Ulla ollutkaan astumaan valmis morsian. Ehkä Jaffan intoa vielä lisäsi se, kun Mandin juoksu oli vielä loppuvaiheissaan, Mandin astutuksesta oli vain viikko. Mutta aika helposti Jaffa tajusi tilanteen (muutaman torumisen jälkeen) ja jopas alkoi löytyä pikkupentu-leikkejä Ullan kanssa.
Roosakin oli kovasti Ullan touhuista kiinnostunut ja kun Ulla harjoitteli ulkona portaissa kulkemista (ylöspäin meni heti, mutta alaspäin vähän vaikeaa) meni Roosa vierelle ja näytti monta kertaa, että näin, tule näin...

Vitsi että nuo koirat on sitten ihania, kun vielä seuraa niiden keskinäisiä touhuja.

Lilli sairastui

Tänään, perjantaina, 10-vuotias Lilli alkoi yskiä ja yskä senkun jatkui. Panin sen merkille ja kun se ei lakannut, tilasin ajan lääkärille. Pääsimme heti samana päivänä ja siellä luottoeläinlääkärimme totesi, että keuhkoissa tuntuu olevan nestettä, ehkä sydämessäkin on jotakin, mutta ei saa kunnolla selvää kun keuhkoissa rohisee niin. Lilli sai nesteenpoisto- ja sydänlääkettä, joita kokeillaan nyt alkuun kolme viikkoa. Sitten mennään kontrolliin.
Voi voi. Ennustetta oli vaikea sanoa, toivotaan että lääkkeet tehoavat. Ne eivät aina kuulemma tehoa ja silloin voi ennuste olla huono. Mutta jos ne tehoavat, voi elämä jatkua useita vuosiakin eteenpäin.
Lillillä oli viime syksynä vakava tilanne, kun sillä oli keuhkokuume. Se parani onneksi antibiooteilla.

Lilli on meidän SUURI PERSOONA. Se on niin mainio pakkaus, luonteeltaan rohkea ja reipas, kaikkien kaveri, rakastaa kaikkia ihmisiä jotka kohtaa, on toisille chihuille ystävällinen. Sillä on hassuja tapoja, se esim. pissaa ulkona seisoen vain etujaloillaan (yrittää isotella, lirauttaa suihkun korkealle että muut koirat luulisivat siihen merkanneen koiran olevan ISON).
Aina kun se haluaa jotakin (mitä vain; pullaa, namia, suuhunpantavaa, syliin, silityksiä, yms) se nousee istumaan takajalkojen varaan ja tekee "pupun", vimpsuttaa etujaloilla ilmassa. Viileillä ilmoilla iltaisin se örisee sängyssään, jos ollaan unohdettu laittaa sille peitto, ja kun se peitellään, örinä lakkaa, uni maistuu. Ynnä muuta... kumpa se vielä saisi elellä ja olla ilonamme...

63. Väärää tietoa Evirasta

HUH, ystävä kirjoitti ja kertoi, että yli.fi uutisissa oli juuri ollut iso juttu heisimatolääkityksen käytännöstä Ruotsista kotimaahan palaavien lemmikkien osalta. Siinä todettiin, että monille koiranomistajille voi tulla ikävänä yllätyksenä, että Ruotsista Suomeen palaavien koirien tuleekin käydä Ruotsissa eläinlääkärillä saamassa heisimatolääkitys.

Ystävä totesi, että ehkä olikin hyvä, ettei Mandi käynytkään astutuksessa Ruotsin puolella, vaan kotimaan sulhasissa. Olin nimittäin kysynyt tuota heisimatolääkitystä ja olin saanut Eviralta toisenlaista tietoa.
Ensin soitin kysyäkseni asiaa Kennelliitosta, koska luulin siellä olevan viimeisintä tietoa tästä asiasta. Minulle vastattiin, että he eivät sitä tiedä, kysy Evirasta. Soitin Eviraan ja sain vastauksena, ettei eläinlääkäriä hommassa tarvita, lääkkeen voi ostaa mukaan jo Suomen puolelta sinne mennessä, ja sen voi sitten itse antaa koiralle juuri ennen paluuta kotimaahan.

Siinä vaiheessa kun vielä kuvittelin meidän lähtevän Ruotsiin astutusmatkalle, ostin sitten eläinlääkäriltä tuon lääkkeen, että varmasti saan sellaisen mukaamme. Olisin hyvässä uskossa lähtenyt lääkkeen kanssa sinne ja antanut itse sen koiralle ennen paluumatkaa - sitten mahdollisesti koira, Mandi, olisikin jäänyt tulliin eikä olisi päässyt takaisin kotimaahan.

Aika hullua, että Evirasta annetaan väärää tietoa.

Mutta yle.fi uutisesta pätkä: -" Tarkennettu lainsäädäntö heisimato- eli ekinokokkilääkityksestä voi aiheuttaa yllätyksiä lemmikeiden kanssa matkustaville. Koirien ja kissojen kanssa lomallaan ulkomaille suuntaavien tulee varautua etsimään lomapaikastaan eläinlääkäri, sillä heisimatolääkitys tulee nykyisin antaa ulkomailla ennen Suomeen paluuta".
Eviran ylitarkastaja Jaana Vuolle kertoo asiasta yle.fi uutisille: - "Nämä tuontisäädökset ovat todella tiukat. Jos niitä rikkoo ja siitä jää kiinni, niin vaihtoehdot ovat koiran palautus tai sitten koira joudutaan jopa lopettamaan, Vuolle sanoo."

Jahas. Pistäkääpäs siellä Evirassa tämä sama tieto kaikille osastoille ja henkilöille, että nekin lemmikinomistajat, jotka oikeasti yrittävät ottaa asiasta selvää toimiakseen oikein, saavat oikeata tietoa.

Pirskulettos (tekisipä mieli laittaa pari oikeata voimasanaa), olipa onni, että Mandin juoksuajan hormonitestiarvot olivat niin omituiset, eikä päästy matkaan.
Aika uskomatonta.

62. Häiden viettoa

Kuvassa hääpari. Sulholla ilme - sori, mä jäin jumiin...Sitten morsiankin jo katsoo - mikset sä irrota... Tässä on se koirien kuuluisa "nalkki", josta koirat ei näytä paljoa kärsivän, yleensä ne odottelee peffat vastakkain milloin pääsisi irti.

Testiarvot normaaliksi

Mandin juoksuajassa tuli sitten kuitenkin se hetki, että oli aika lähteä sulhasta tapaamaan, testit näyttivät normaalia arvoja. Keskiviikon testitulos olikin äkisti noussut sellaiseen lukemaan, että piti kiireesti tavata sulhanen jo samana päivänä.

Sain tiedon tuloksesta keskiviikkona iltapäivällä kolmen maissa - ja iltamyöhällä ajoimme 20km sulhasta tapaamaan. Mandi ei ollut oikein valmistautunut tapahtumaan, vaan murahteli pojalle. Pidin kevyesti Mandia kiinni ettei se päässyt murahtelua enempää osoittamaan mielipidettään. Itseensä luottava uros ei välittänyt tytön pikku vastustelusta, kaikki onnistui hyvin ja helposti.
Yhden päivän pidimme väliä ja sitten perjantai-iltana kävimme uroksen luona uudestaan. Tällä kertaa uros oli valmiina kuin partiopoika ja puolen tunnin kuluttua pääsimme jo lähtemään kotiin.
Tietysti oli vähän harmillista ettei morsian ollut oikein innostunut sulhasestaan. Mutta vaikea on sanoa, oliko se koirien välistä henkilökemiaa, vaiko tavallista nartun pidättyväisyyttä. Vuosi takaperin Mandi oli hyvin ihastunut silloiseen sulhaseensa ja osoitti sen selvästi.

Nyt aletaan sitten odotella tuliko tuloksia. Astutuksen jälkeiset viikot on aina tylsiä, kun ei tiedä onko mitään tulossa. Monet nartun oireet voidaan tulkita joko-tai tyyliin, siis että se on tiineenä tai että se ei ole. Hormonien vaikutuksesta nartulla, joka ei ole tiineenä, on usein samanlaisia oireita kuin, jos se olisi tiine. Nisät turpoavat ja punertuvat, ruoka maistuu, voi olla pahoinvointiakin. Tosin olen huomannut, että jos nartulle tulee noin kolmannella viikolla pahoinvointia, se usein on kuitenkin enemmän merkki siitä, että siellä on pieniä tulossa.
Neljän viikon kuluttua voidaan jo mennä ultraääni tutkimukseen. Silloin sikiöt on kasvanneet jo sen verran, että niitä voidaan varmuudella havaita tutkimuksessa myös chihuahuan kaltaisella pienellä koiralla.

61. Takapakkia suunnitelmaan

Uusi sulho lähempää.
Harmin paikka - nyt meidän suunnitelma Ruotsin matkasta on kohdannut arvaamattomia hankaluuksia.
Mandin maanantainen progesteronitesti oli pettymys; arvot oli nousseet hitaasti ja solukuva jopa mennyt taaksepäin. Eläinlääkäri totesi, että tulkaa vielä keskiviikkona uudestaan, niin ehkä nähdään kehittyykö sille kunnon juoksua lainkaan.

Mietin tilannetta ankarasti ja tulin siihen tulokseen, että tällaisessa epäselvässä tilanteessa on turha lähteä niin pitkälle astutusmatkalle. Jos juoksusta ei edes saada kunnolla selvää, on parempi yrittää astutusta haarukoimalla useita kertoja ja tehdä se jossakin lähempänä - ja sitten vaan katsoa onnistuuko vaiko eikö. Tosin Mandilla oli epäselvä juoksu myös viime vuotisten pentujensa alkuvaiheena, ja silti tulos oli onnistunut. Siinä testitulos ei kuitenkaan ollut tällainen, edestakaisin sahaava.

Onneksi viime vuonna on Suomeen tuotu Ranskasta sievä suklaanvärinen chihu-uros, joka on juuri sopivasti nyt vuoden ikäinen, polvitarkastettu ja saipa vielä ensi näyttelystäkin heti varasertin. Olin kyllä ajatellut sitä Mandille jo aikaisemminkin, mutta olin tuuminut josko odottaisin, että näkee millaisia pentuja se jättäisi. Tämä nuori uros on oikein hyvä myös.

Soitin sen omistajalle, joka suostui antamaan urosta tähän yhdistelmään. Onneksi he asuvat sen verran lähellä, ettei useampi koitos ole liian vaikeaa toteuttaa.

Eli nyt sitten odotellaan taas kerran progesteronitestiin menoa...Alkaa olla jo hupaisaa...

Kuten aikaisemmin olen todennut, uskon siihen että jos jokin asia alkaa tökkiä ja tielle tulee esteitä, ei ehkä olekaan tarkoitus että niin käy, eikä ainakaan kannata väkisin runnoa sitä asiaa läpi.
Noudatan hiljaisen kehityksen periaatetta ja mukaudun tilanteeseen. Hiljaa hyvä tulee...

60. Valmisteluja viime tipassa

Kuvassa komea Ruotsinpoika Konrad.

Kävimme siis perjantaina taas Mandin kanssa progesteronitestissä. Mainittakoon, että ajamme testipaikalle Mäntsälään Helsingistä, etäisyyttä noin 50km. "Mukava" herätä kesälomalla kuudelta, että ehtisi klinikalle puoli yhdeksäksi... Tosin on hienoa, että tuollainen paikka on kuitenkin suhteellisen lähellä. Toinen mahdollisuus olisi ottaa näytteet "tavallisella" eläinlääkärillä, jolloin kokeet jouduttaisiin lähettämään postissa Tampereelle - ollaampas ennen näin tehtykin, kunnes koemateriaali oli kadonnut matkalla ja tuloksen saanti viivästyi ratkaisevasti.

Progesteronitestiin kuuluu sekä papakoe että verikoe. Solunäyte tarkastetaan heti näytettä otettaessa, verikokeen hormonimääritys tuloksen saa Mäntsälästä samana päivänä muutaman tunnin kuluttua. Yleensä olen ajanut kotiin ja soittamalla kysynyt vastauksen.

Nyt perjantaina Mandilla oli solukuva jo kehittynyt (=lääkärin termi) kun se oli vielä keskiviikkona aivan epäkypsä. Lääkäri sanoi, että solut on lähteneet tosi jyrkästi kehittymään ja sitten aloimme jännätä oliko hormonitasolla tapahtunut sama kehitys. Papa-kokeen solujissa muoto muuttuu kun juoksu edistyy, "kypsyy".

Hormonitulos oli kuitenkin samalla tasolla kuin keskiviikkona, mutta koska solut oli jo pitemmällä, voitiin sanoa, että juoksu oli lähtenyt kunnolla käyntiin.

Jännäsin odotusvaiheessa joudummeko hyppäämään laivaan tai koneeseen jo seuraavana päivänä, mutta niin siinä kävi että odottelemme nyt viikonlopun ylitse. Tätä kirjoittaessani on lauantai.

Soitin laivayhtiöön ja kyselin alustavasti reittimatkoja. Koiria varten laivoilla on omat kiintiöt, eli lemmikkihyttejä on vain rajoitetusti. Tarkkaa lähtöpäiväähän me ei vielä tiedetä, kaikki jää siis viime tippaan.

Sitten kävin vertailemassa lentohintoja netissä ja todella yllättäen huomasin, että lentämällä voisi päästä jopa halvemmalla ... Tukholmaan lähtee kolme - neljä lentoa päivässä, sama toisinpäin.
Sitten ystävä muistutti, että kannattaa seurata suomalaisten lennonjohtajien lakkovaroitusta, sinne on tulossa lakko joskus kuukauden puolivälissä. Jahas, siinä lisää kapuloita rattaisiin...

Että sellaista tohinaa on tämä Konrad-suunnitelma aikaansaanut. Pakko todeta, että pikkuisen helpommalla kyllä selviäisi, jos olisi kyseessä narttu tavallisella juoksu-ajalla. Mandilla on erityisen mutkikas ja outo juoksuaika, joka kerran on jouduttu arpomaan onko mitä menossa, vaiko eikö.

Nyt sitten odotetaan maanantaita ja ehkä siitä lopulta selviäisi milloin pitää lähteä matkaan.
Toinen juttu on, onnistunko saamaan paikat joko lentokoneeseen tai laivaan.

Kävin tänään ostamassa matkarepun, että koiran kanssa matkalla olisi kädet vapaina...

59. Juoksua odotellaan

Kuvassa Konrad, Tukholmassa asuva komea uros.
Mandi-tyttösen juoksu on taas antanut odottaa itseään. Se on tarkoitus astuttaa, ja koska sulho asuu Ruotsissa, on valmisteluja tehty pitkään.
Helmikuussa jo aloitettiin: Mandi sai viimeisimmän rabies-rokotuksen ja sitten odotettiin 4kk, että vasta-aineet kohoaisi. Kesäkuun alussa otettiin vasta-ainetesti, joka vaaditaan Ruotsiin matkustavilta koirilta. Sitten odotettiin vielä 2 viikkoa että testin tulos saatiin. Sitten vielä täytettiin koirien EU-passi, johon tuli kaikki tarpeelliset merkinnät, myös vasta-ainetestin tulos. Tietysti otettiin myös passikuva, joka nyt komeilee passin sivulla.
Tätä kaikkea ennen oli tietysti päästy uroksen omistajan kanssa sopimukseen, että astutus on mahdollista.
Tapasimme joulukuussa 2010 Messukeskuksen Voittaja-näyttelyssä. Olin katsomassa näyttelyä. Kun näin Konradin kehässä, WAU, ihastuin heti. Tuo on juuri sellainen minkä haluan Mandille sulhaseksi. Tumma suklaa, kaakaonvärinen ja upea turkki. Lisäksi muutenkin hyvä, Ruotsin ja Norjan valio.
Menin kehän jälkeen juttelemaan omistajan kanssa. Hän asuu Pohjois-Tukholmassa ja hänellä on kennel. Esittelin itseni ja kerroin, että hän voisi kysyä minusta tietoja Ahvenanmaalaiselta kasvattajalta, jonka luona olin yhden nartun kanssa käynyt kymmenisen vuotta sitten. He taas kävivät meillä yöpymässä, kun olivat Suomessa näyttelymatkalla. On hyvä, kun on yhteisiä tuttuja niin erilaiset asiat selviää ja toinen voi selvittää mm. henkilön luotettavuutta. - Kun tuossa yhteydessä tulin miettineeksi, miltä minä suomalainen näytän ruotsalaisen mielestä - toivottavasti ei yhtälailla epämääräiseltä, kuin meidän mielestä ovat esim. virolaiset ja venäläiset...(vaikka heillä on nykyään joitakin todella huipputason kasvattajia, hinnatkin sen mukaiset ... 3000-4000e)

Näyttelyn jälkeen vaihdoimme sitten sähköposteja. Lähetin heille kuvia Mandista ja sen sukupuun, itse tietysti otin myös tarkemmin selvää uroksen sukupuusta. Hän suostui että voisin tuoda Mandia Konradille. Sovimme sitten, että tulevan kesän juoksun aikaan tulemme Tukholmaan Konradia tervehtimään.

Nyt on sitten tullut aika, jolloin tuo suunnitelma on lähellä toteutumista. Mandin juoksu on aina ollut epäselvä, nytkin sillä oli vaaleanpunaista tihkueritystä jo viikko sitten. Kävimme jo silloin progesteronitestissä, mutta sen juoksu ei ollut sen mukaan vielä alkanut.
Nyt kävimme uudestaan testissä eilen, mutta vieläkään ei ollut kunnon selvää juoksua. Lääkäri sanoi hauskasti, että testin mukaan ei ole juoksua, mutta ei ole olemattakaan... Ota nyt siitä selvää.
Eli menemme taas huomenna testiin. Mandilla on jo havaittu vähän punaisempaa tippaa, mutta kuten aina, tosi vähän. Saa olla tarkkana, että tipat saa kiinni paperille.

Tällainen pitkä matka on pulmallinen astutuksen kannala, koska matka pitää saada osumaan juuri oikeaan aikaan juoksua. Ei ole myöskään mahdollista jättää narttua uroksen luokse pitemmäksi aikaa. Pakko siis käydä testeissä.

Joku sanoi, että onko tuo nyt vaivan ja rahanmenon arvoista, kun menet Ruotsiin asti, eikö Suomessa ole hyviä uroksia.
- Onhan niitä, mutta kun minä haluan just tuon. Tämä kasvattaminen on harrastus, vaativa sellainen, eikä tarkoitus olekaan päästä mahdollisimman helpolla. Olen vaativainen, ja tavoitteeni on pyrkiä mahdollisimman hyvään lopputulokseen.
Onhan niitä kallimpiakin harrastuksia, esim. ratsastus, golfaaminen, purjehdus...???
Saatikka että aikaansaa maailmaan uusia hienoja koirayksilöitä!!! Ainakin yrittää parhaansa...