142. Tuhteja palleroita

Nyt lähestyy pentujen 3-viikon syntymäpäivä, se on huomenna. Niiden kehitys on juuri nyt nopeaa. Silmien avauduttua ne ovat alkaneet ryömiä enemmän ja ovat enemmän liikkeessä, ne yrittävät jo tökkiä toisiaan käpälällä harjoitellen jonkinlaista leikkimistä ja pari kertaa on kuulunut pientä vauvamurinaakin kun aletaan harjoitella sosiaalisia taitoja.

Pennut alkoivat harjoitella liikkumista ja istumista

Aloitin totuttaa pentuja kiinteämpään ruokaan vasta eilen. Olin harkinnut sen aloittamista jo aikaisemmin kun ne ovat kasvaneet niin kovaa vauhtia. Tuumailin että emolle voisi olla helpompaa jos pennut saisivat muutakin kuin emonmaitoa - mutta lykkäsin sitä vähän, koska 3-viikkoisina yleensä on lisäruuan aloittamisen aika.

Pentujen ruoansulatus on nyt ehtinyt kehittyä niin, ettei lisäruuasta tulisi paljoa vatsavaivoja.
Annostelin eilen pikkutipan Starter-pentumoussea sormenpäähän ja tarjosin kullekin pennulle kuonon eteen nuoltavaksi. Kaikki ymmärsivät heti mistä on kyse ja nuolivat innoissaan penturuuan.
Tänä aamuna annoin sitä toisen kerran ja aavistuksen verran enemmän. Pitää totuttaa niiden pikku massut vähitellen uuteen ruokaan.

Pienimpänä syntynyt pentu on ottanut muut kiinni painonkehityksessä

Kaikki pennut ovat kasvanneet huikeaa vauhtia. Suurin, tyttö on jo yli 600g. Pari poikaa on reilusti yli 500g ja pari pienintä juuri vaille 500g. Ensimmäisenä syntynyt, joka oli kaikkein pienin, on ottanut muut kiinni niin että on jo suurimpia.

Olen pitänyt pentuja sylissä ja silitellyt niitä yksi kerrallaan, että ne tottuvat ihmisen syliin ja hyvänä pitoon. Tietysti niitä on silitelty ja käsitelty koko ajan, mutta nyt ne jo osaavat katsoa minua kun menen pesän luokse. Sylittelemällä yritän sosiaalistaa niitä ihmiseen mahdollisimman hyvin.

Kuvassa poika nro4, jonka toivon kehittyvän pitkäkarvaiseksi.

Nimien keksiminen on yhä hauskaa, vaikka jo kuvittelin keksineeni niille kivat nimet. OLen kirjannut pentueen jo Kennelliiton Omakoira-järjestelmään ja uroksen omistaja on käynyt hyväksymässä ne, mutta vielä ennen mikrosirujen laittoa voi korjailla nimiä kun keksii parempia. Mitähän niistä vielä kehittyy...

141. Pulleat suklaapullat

Pennut on kasvaneet vauhdilla. Nyt ne ovat jo 2-viikkoiset ja kaikkien paino on yli 400g. Tyttö lähentelee jopa puolta kiloa - mitähän jättiläisiä näistä tuleekaan. Isäkoira on kyllä aika pienikokoinen, että ehkä kolme pienintä poikaa on tullut isään, tyttö ja vaalea poikapentu on emoon tuossa suhteessa.

Emo on todella syönyt PALJON. Toisen viikon puolivälissä aloin jo pelätä että sillä olisi kalkin kanssa ongelmia, kun se lähti välillä hortoilemaan pesästä ja yritti kaivautua pieniin paikkoihin, kuten sohvan alle, mutta lisäsin enemmän kalkkia sen ruokaan ja aloin syöttää yhä tiheämmin, oireet hävisivät pikkuhiljaa. Ehkä sillä oli kipuja.

Kalkkikramppihan voi tulla koiraemolle siitä, kun maito nousee maitorauhasiin ja elimistöstä lähtee kalkkia runsain määrin siihen maitoon. Pennut imevät maidon ja sitä kehittyy lisää, lähtee lisää kalkkia. Vaikka emo olisi kuinka hyvässä ravitsemustilassa, voi kalkin puutos tulla, se ei johdu huonosta ruoasta, kuten yleensä luullaan. Se on aineenvaihdunnan häiriö.
Vain koirilla ja lehmillä ilmenee joskus tätä häiriötä synnytyksen jälkeisen maidontuotannon yhteydessä, lehmillä tilan nimi on poikimishalvaus, koirilla kalkkikramppi. Jos tulee enemmänkin oireita se yleensä saadaan helpottumaan pistämällä kalkkiliuosta koiran niskanahkaan injektiona. Aina ei myöskään ruoan lisäkalkki imeydy koiran elimistöön, sekin voi olla osana emon kalkkikrampin syitä.

Mietin jo, pitäisikö pennuille alkaa antamaan lisäravintoa tavallista aikaisemmin. Yleensähän sitä aletaan antaa noin 3-viikon kohdalla, mutta joskus joudutaan totuttamaan ne aikaisemmin lisäruokaan esim. jos emolla ei riitä maito tai on muuta häiriötä.
Meillä Mandilla ainakin riittää maito. Pennut on suorastaan lihavia, ja tosi voimakkaasti ne imevät emonmaitoa. Tuumailin vain,että emo alkaisi päästä vähän helpommalla jos aloittaisin lisäruoan, mutta odottelen vielä kuitenkin. Niin kauan kuin pennut on tyytyväisiä ja emo voi hyvin, ei kai liene syytä huoleen.

Pentujen silmät on auenneet. Ne alkavat jo vähän mönkiä pesässä ja tökkivät toisiaan kuonollaan, eli kai se on jotakin alkeellista leikin harjoittelua. Jalat ei vielä kanna, mutta joskus ne nousevat punnertamaan etukäpälille. Viikon kuluessa ne alkavat ryömiä ja touhuta entistä enemmän. Nyt niiden kehitystä on erityisen ihana seurata.

140. Kiirettä, väsymistä

Vasta äsken ne syntyivät, pennut, ja nyt on yli viikko kulunut. Kaikki on mennyt hyvin, pennut on kasvaneet hyvin ja emokin voi jo hyvin.

Emo ehti ahmaista sen ensimmäisen autossa syntyneen pennun istukan siinä kiireessä kun juostiin takaisin autosta sisään lämmittämään pentua. Ja tietysti sille tuli seuraavana päivän ripuli.
Se oli muutenkin kovasti väsynyt ja silmät ja jalat ristissä herätti minut neljä viisi kertaa yössä viemään ulos. Tietysti joka kerran se piti viedä pesulla sen jälkeen ettei pentuihin tarttuisi likaa.
Sama peli jatkui seuraavana päivänäkin, emo kyllä onneksi söi hyvin koko ajan. Pari kertaa oli niin kiire, ettei keretty ulos asti (ulos pääsee suoraan keittiön ovesta) mutta eipä siinä mitä, meikä siivosi lattiat.

Seuraavana yönä oli sama meininki, vaikka olin jo antanut emolle ripulilääke Canikuria ja keitettyä riisiä ja riisilientä. Sitä ramppausta kesti pari päivää ja yötä, onneksi sitten alkoi helpottaa. Eikä emon ruokintaa voinut lopettaa, kuten yleensä ripulissa tehdään, pidetään vähän aikaa paastolla, vaan sille oli annettava ruokaa että pennut saivat maitoa.

Ripulin jälkeen nyt ei pentujen painot olleet nousseet niin hyvin, mikä oli luonnollista, kun emon maidontuotanto kärsi ripulista. Pennut pitivät aikalailla ääntä jopa syödessään, ei kai tullut riittävästi maitoa. Emo oli lisäksi niin väsynyt, että pentuja piti nostella sen kuonon eteen puhdistettavaksi - emohan joutuu nuolemalla stimuloimaan pentujen virtsaamis- ja kakkatoiminnan näin alussa, kun niiden omat systeemit ei vielä kunnolla toimi. Pennut kyllä ilmoittavat hyvin selvästi "piippaavalla" vinkunalla, milloin on hätä. Se on erilainen ääni kuin niiden muu vinkuminen.

En vielä antanut pennuille mitään lisäravintoa kun yhdelläkään ei paino laskenut, mutta aloin olla jo vähän huolissani. Lisäsin heti synnytyksen jälkeen emon ravintoon kalkkia. Lisäsin koko ajan ruokaan myös riisiä. Vähitellen asiointi alkoi sujua paremmin eikä tuotokset olleet enää niin ruikulia.
Vielä lisää ruokaan liotettuja starter nappuja, ja muutamassa päivässä pääsimme ripulista eroon - onneksi.

Pennuillakin alkoi paino nousta vähän paremmin, kun aloin lisäksi enemmän vahtia etteivät isommat työnnä pieniä pois tisseiltä. Alussa oli työlästä vahtia lisäksi sitä, ettei emo käy pentujen päälle makaamaan; se oli muutaman kerran väsyneenä käynyt pitkälleen niin että muutama pentu oli sen alla. Se oli tosi väsyneen ja hämmästyneen näköinen, ei ymmärtänyt että pentuja voi olla niin monta. Onneksi pennuilla oli niin kimakka kiljunta että heti huomasin mennä apuun.

Pienimpiä pentuja pitää välillä nostaa ylemmäksi että ne ylettyvät imemään.

NYt vähän yli viikon kuluttua on toivon mukaan pahimmasta selvitty. Olen ollut työstä virkavapaalla ja ei se muuten olisi onnistunutkaan. Yölliset heräämiset ja jatkuva varuillaan olo väsyttivät kyllä tosi paljon. Yhdessä vaiheessa taas huomasin ihmetteleväni, että miksi ihmeessä teen tällaista... Kasvatankohan enää koskaan yhtään pentuetta...OLin aika väsynyt jastkuvasta valvomisesta ja oli kyllä minullakin silmät ristissä. Päivätkin jo tahtoi mennä vähän sekaisin, olin yhtenä aamuna vakuuttunut että oli sunnuntai, mutta olikin vasta lauantai ja sain yhden päivän lisää aikaa toipumiseen.
Tietenkin suurimman työn tekee emo, mutta kyllä siinä ihmisenkin osuutta aika paljon tarvitaan.

Nimet löytyi

Pentujen punnitseminen on tehty joka päivä, että voidaan seurata niiden kasvua. Nyt ne ovat kaikki jo 300 grammaisia, isoin tyttö jopa lähelle 400.
Kutsumanimien keksiminen oli hauskaa, mutta työlästä. Tytön kutsumanimeksi tuli SOFI, ensimmäisessä pentueessamme lähes 10v takaperin olleen pikku-Sofin mukaan. Pojista tuli BRUNO, AFFE ja PONTUS - vaalea poika oli ensin Ykä yhden tutun tomeran tutkijaprofessorin mukaan, mutta tänään keksittiin sille vielä parempi nimi, NOPPA. Sehän on ilmiselvästi karvanoppa vaaleine karvoineen ja neljällä ruskealla läikällä merkattuna.

139. Tuhinaa, syöjiä ja nukkujia

Pennut 2pv iässä

Pennut ovat heränneet tänään jo viidenteen aamuunsa. Kaikki ovat kasvaneet tosi hyvin, jopa se kaikkein pienin, ensimmäisenä autoon syntynyt reppana, on saavuttanut toiset painon kehityksessä.

Siitäpä alettiin miettiä olisiko siinä käynyt niin, että Mandi-emolla viikkoa ennen synnytystä ollut pieni tumma vuoto olisi ollut merkki istukan irtoamisesta ... onneksi ehkä ei irronnutkaan kokonaan, vaan pentu jäi kituliaasti kasvamaan - sehän oli noin 10-15 g pienempi kuin muut. Kun se syntyi, tuli istukka samantien ja siinä alussa sieltä oli tullut aika ikävän näköistä tumman vihreää vettä. Sehän on merkki usein siitä, että on ollut jotakin pulmaa esim. juuri hapensaannissa ja pentu on ollut hapenpuutteessa.

Siksi pentu oli niin kauan valekuolleena ja oli vaikea saada virkoamaan.

Nyt onneksi kaikki on hyvin, se on todellakin virkeä ja vahva koiranalku ja on muutamassa päivässä ottanut kaverit kiinni painossa. Eilisiltana se painoi jo 210g, kun muut pojat olivat 215 - 225g ja tyttö omassa luokassaan 270g.

Emokin voi hyvin, syö hyvin, hoitaa vauvansa hyvin ja lepää toipuen synnytyksen rasituksista.
Me ei paljoa muuta voida tehdä kuin ihailla pieniä pulleroita pesän reunalla. Siinä riittääkin ihailemista.

Pennut 4 pv iässä

138. Viisikko syntyi

Voi tätä onnea - ja kiirettä. Mandin pennut syntyivät 7.9. iltapäivällä. Aivan uskomattoman hieno suoritus Mandi-emolta, sillä pennut olivat suurikokoisia. Kaikki pennut olivat reippaita ja virkeitä - paitsi ihan ensimmäinen, joka syntyi autoon.

Vastasyntyneet ja emo

Edellisenä yönä Mandi juoksenteli ja läähätti koko yön, ja raapi kovasti petiä. Aaamulla se nukkui ja keräsi voimia, ja sitten iltapäivällä alkoi varsinainen synnytys. Ensimmäinen pentu oli tiukassa, ponnisteluja kesti pitkään eikä pentu tullut yhtään ulospäin. Se tuntui olevan synnytyskanavassa syvällä jalat edellä.
Ystäväni Jaana oli mukana ja odottelimme aika pitkään alkaisiko pentu syntyä. Käytin emoa ulkona kävelyllä, koska sen sanotaan edistävän synnytystä. Mandi ei halunnut kävellä kuin vähän, oli palattava sisälle. Alkoi näyttää ettei emo enää ponnista yhtään ja silloinhan on tulossa oleva pentu vaarassa. Tiukassa paikassa synnytyskanavassa ei saa kunnolla happea kun napanuora on tiukalla. Päätin soittaa eläinlääkärillemme. Hän kehoitti tulemaan klinikalle, niin voidaan ultralla katsoa mikä on tilanne.

Kokosin kiireesti tarvikkeet ja emon koppaan, Jaana autonrattiin ja minä takapenkille koiran kanssa. Tuskin olimme päässeet autoon, kun pentu pulpahti ulos. Sää oli aika viileä, tuli kiire takaisin sisälle viemään pentu lämpimään nopeasti.
Pentu oli ihan elottoman oloinen ja lötkö, eikä hengittänyt. Jaana hieroi ja hieroi ja puhallettiin hiustenkuivaajalla sitä lämpimäksi. Pöydälle olin laittanut jo valmiiksi lämpiämään lämpöpatjan, jonka päällä pentua elvytettiin.

Aloimme jo luulla ettei pennusta ole eläjäksi, kun se puolen tunnin jälkeen alkoi liikkua ja saada tervettä väriä; ja eikös se lopulta parkaissut ja saanut ilmaa keuhkoihinsa. Vielä senkin jälkeen sitä hierottiin ja lämmitettiin ja lypsettiin pikkuisen emonmaitoa suuhun. Tein lämmintä hunajavettä ja laitoin sitä tippa kerrallaan pennun suuhun kielen alle.

Kyllä se siitä virkosi parahiksi juuri ennen, kun toinen alkoi syntyä puolentoista tunnin jälkeen. Mutta se tulikin esille omituisessa asennossa, selkä edellä ... se oli oudon näköistä, kun joku vaalea möykky alkoi työntyä ulospäin, eikä siitä näkynyt päätä eikä käpäliä.Mielesssä ehti käväistä kauhukuvia epämuodostuneesta pennusta... Normaali pentu syntyi sitten kyllä, mutta tiukassa oli asennon takia. Vaaleakarvainen poika siitä syntyi, onneksi se oli tosi ponteva ja melkein juoksi itse ulos kalvoistaan.

Kolmas pentu syntyi helposti. Se sujahti esille pää edellä - ja taas tuli poika. Tämä pentu oli heti ponteva ja virkeä.

Välillä Jaana joutui olemaan poissa asioillaan ja sillä välin syntyi neljäs pentu aivan vaivattomasti ja oli tosi pirteä. Poika.
Aloin jo tuumailla, että taitaa tulla "seitsemän veljestä", ja hartaasti lähettelin yläkertaan toiveita, että edes viimeinen olisi tyttö.

Onneksi Jaana tuli takaisin ennen tuon viimeisen pennun syntymää, koska se olikin vaikeaa. Pentu tuli jalat edellä ja olikin tosi iso. Se juuttui kiinni synnytyskanavaan ja piti kyllä tehdä töitä, että saimme sen ulos. Minä pidin Mandia kiinni seisovassa asennossa ja Jaana veti varovasti, mutta voimalla pentua ulos. Mandia teki selvästi kipeää, mutta onneksi saimme kaikkien kolmen yhteispelillä sen ulos - se oli tosi virkeä ja iso, painoa oli 170g. Ja se oli tyttö!!!! - Muut pennut painoivat syntyessään 122g, 130g, 140g ja 132g.

Pennut vuorokauden iässä

Nyt on jo pentujen kolmas elämän aamu. Kaikki on mennyt hyvin, niille on tullut lisää painoa, eikä paino ole edes yhtään laskenut. Mandilla on ollut vähän hankalaa pari päivää, kun sille tuli ripuli sen päästyä syömään ensimmäisen istukan siinä hötäkässä autosta takaisin sisälle. Muita istukoita ei annettu sille. Silti se on niin vahvaa "ruokaa", että vatsahan siinä meni sekaisin.

Yöllä käytiin ulkona monia kertoja, ja muutaman kerran ei keretty ulos asti. Synnyksen jälkeinen toinen yö oli pahin. Onneksi se on syönyt hyvin, ja olen laittanut ruoan sekaan keitettyä riisiä, lactofilus-vatsabakteereita ja pari kertaa Canikuria.
Tänä aamunna Mandin maha näytti jo olevan vähän parempi, eikä se herättänyt viime yönä kuin kerran vasta aamukuudelta.

OLen niin kiitollinen ystävälleni Jaanalle, kun hän jaksoi käyttää kokonaisen iltapäivän ja illan Mandin auttamisen. Jos olisin ollut yksin, olisi voinut käydä toisin, oli sen verran hankala synnytys. Joskus tarvitaan neljää kättä, ei kaksi riitä.

137. Pentuelaatikko

Olipas yllättävän hankala löytää kaupoista pentuelaatikkoa tällä kertaa. Kyselin niitä jo viime viikolla. Yhdessä paikassa olisi ollut, mutta olivat juuri vieneet silppuriin.
Eilen kiersin monessa lähiseudun eläinkaupassa ja muutamaan vielä soittelinkin, mutta eipä löytynyt sopivaa.
Mutta apu löytyi yllättävän läheltä: kun puolisoni oli tulossa kotiin töistä sairaalasta, hän soitti ja kertoi että hänellä on yllätys. Kuvittelin saavani kukkakimpun tai muuta kivaa, mutta hänelläpä olikin kaksi hienoa laatikkoa mukanaan. Molemmat olivat laboratoriotarvike laatikoita ja tukevia ja juuri sopivan kokoisia.

Muotoilin siis Mandille kulkuaukon toiseen pentulaatikkoon, laitoin siihen uuden patjan ja Mandi näytti hyväksyvän laitoksen ilman epäröintiä. Hieman tutkimista ja vähän pataamista, homma selvä.

Minä tykkään laittaa joka pentuetta varten uuden laatikon, koska se on kierrätyksen kannalta edullista ja uusi laatikko on myös puhdas ja turvallinen pikkuisille. Siinä voi laatikon kokoa valitessa ottaa huomioon onko tuleva emo kookas, vaiko vähän pienemmän sorttinen.
Tykkään jättää laatikon kansiosatkin jäljelle, niistä kun saa mukavasti suojaisan katon laatikkoon ihan alkuajoiksi. Jos sattuu asumaan vanhassa talossa, kuten me, on vedolta eristäminen tarpeen ainakin jos sää on kylmä. Kun katon päälle laittaa vielä kevyen kankaan, on pentueella turvaisa ja ihana pesäpaikka, jota on myös tarpeen tullen helppo puhdistaa ja kurkata sisään mitä kuuluu.

136. Painava vatsa

Nyt on Mandin 55/57 tiineysvuorokausi ja jännitys yhä tiivistyy. OLin (onneksi) kaksi päivää kuume-flunssassa, eikä jaksanut paljoa jännitellä, kun makasin petin pohjalla ihan tööttinä. Onneksi tauti meni parissa päivässä ohitse.

Nyt Mandilla alkaa jo olla selvästi hankaluuksia mahansa kanssa. Portaita kiivetessä sillä on selvästi vähän hankalaa, olen yrittänyt autella, mutta se ei tykkää että sitä kannetaan. Olen muutaman kerran ottanut sen syliin ja kantanut varsinkin ulkoa portaat ylös, mutta se lähtee kovaa kyytiä itse menemään kun huomaa minun tulevan kädet ojossa sitä ottamaan. Se on hyvä, saapa siinä ylimääräistä liikuntaa.

Ruoka on maistunut emolle hyvin. Nyt muutamana päivänä on aamulla ollut vähän hapan ilme, eikä ole alkanut heti syödä. Siihen on auttanut hyvink un annan Nutri-plussaa ja sitten pienen määrän nestemäistä Antepsinia, ihmisten närästyslääkettä. Tänäänkin huomasin kun sitä oikein röyhtäytti, eli suuri kohtu painaa vastalaukkua ja mahahappoja nousee ruokatorveen. Siihen on tuo Antepsin tarkoitettu. Kun se on saanut sitä, vähän ajan kuluttua on ruoka alkanut maistua. Nytkin aamulla meni pari lautasellista...

Tänä aamuna on alkanut kuulua vähän petin raapimista. Toivottavasti ei ala vielä synnyttää kun saisivat pennut kehittyä ainakin yksi-kaksi päivää lisää. Mutta useinhan emot raapivat petiä jo päiviä ennen synnytystä, toivotaan niin.

Lämmön mittasin eilisiltana, kun Mandi tuntui kovin kuumalta ja huokaili niin että oikein säikähdin, mutta ei onneksi ollut kohonnutta lämpöä, vaan ihan normaali 38,1. Nyt pitää testailla lämpöä muutamaan kertaan päivän mittaan.

Keräilin vanhoja pyyhkeitä ja koira-alusia ja pesin kaikki, tuolla ovat nyt kuivumassa. Pentulaatikko on ollut hakusessa, monasti viime viikolla kyselin tutusta kaupasta, mutta sopivan kokoisia ei ollut. Hätätilassa voimme käyttää vanhaa laatikkoa, mutta mieluiten ottaisin uuden kun se olisi sillä tavalla puhdas ettei olisi ennen olltu koiranpentuja siinä. Tänään pitää soitella lähistöllä oleviin eläinkauppoihin ja kysellä noin 40x65cm kokoista tukevaa pahvilaatikkoa.

Nyt en vaan enää rohkene lähteä kauaksi aikaa pois kotoa. Olin anonut töistä virkavapaata heti kun selvisi että Mandi odottaa, tänään on vapaan ensimmäinen päivä.
Pidetään peukkuja että kaikki menisi hyvin.

Onneksi tuttu ihana ja taitava eläinlääkäri Anne eläinklnikka Hertasta on taas luvannut, että saa soittaa jos tulee pulmia.