Emo ehti ahmaista sen ensimmäisen autossa syntyneen pennun istukan siinä kiireessä kun juostiin takaisin autosta sisään lämmittämään pentua. Ja tietysti sille tuli seuraavana päivän ripuli.
Se oli muutenkin kovasti väsynyt ja silmät ja jalat ristissä herätti minut neljä viisi kertaa yössä viemään ulos. Tietysti joka kerran se piti viedä pesulla sen jälkeen ettei pentuihin tarttuisi likaa.
Sama peli jatkui seuraavana päivänäkin, emo kyllä onneksi söi hyvin koko ajan. Pari kertaa oli niin kiire, ettei keretty ulos asti (ulos pääsee suoraan keittiön ovesta) mutta eipä siinä mitä, meikä siivosi lattiat.
Seuraavana yönä oli sama meininki, vaikka olin jo antanut emolle ripulilääke Canikuria ja keitettyä riisiä ja riisilientä. Sitä ramppausta kesti pari päivää ja yötä, onneksi sitten alkoi helpottaa. Eikä emon ruokintaa voinut lopettaa, kuten yleensä ripulissa tehdään, pidetään vähän aikaa paastolla, vaan sille oli annettava ruokaa että pennut saivat maitoa.
Ripulin jälkeen nyt ei pentujen painot olleet nousseet niin hyvin, mikä oli luonnollista, kun emon maidontuotanto kärsi ripulista. Pennut pitivät aikalailla ääntä jopa syödessään, ei kai tullut riittävästi maitoa. Emo oli lisäksi niin väsynyt, että pentuja piti nostella sen kuonon eteen puhdistettavaksi - emohan joutuu nuolemalla stimuloimaan pentujen virtsaamis- ja kakkatoiminnan näin alussa, kun niiden omat systeemit ei vielä kunnolla toimi. Pennut kyllä ilmoittavat hyvin selvästi "piippaavalla" vinkunalla, milloin on hätä. Se on erilainen ääni kuin niiden muu vinkuminen.
En vielä antanut pennuille mitään lisäravintoa kun yhdelläkään ei paino laskenut, mutta aloin olla jo vähän huolissani. Lisäsin heti synnytyksen jälkeen emon ravintoon kalkkia. Lisäsin koko ajan ruokaan myös riisiä. Vähitellen asiointi alkoi sujua paremmin eikä tuotokset olleet enää niin ruikulia.
Vielä lisää ruokaan liotettuja starter nappuja, ja muutamassa päivässä pääsimme ripulista eroon - onneksi.
Pennuillakin alkoi paino nousta vähän paremmin, kun aloin lisäksi enemmän vahtia etteivät isommat työnnä pieniä pois tisseiltä. Alussa oli työlästä vahtia lisäksi sitä, ettei emo käy pentujen päälle makaamaan; se oli muutaman kerran väsyneenä käynyt pitkälleen niin että muutama pentu oli sen alla. Se oli tosi väsyneen ja hämmästyneen näköinen, ei ymmärtänyt että pentuja voi olla niin monta. Onneksi pennuilla oli niin kimakka kiljunta että heti huomasin mennä apuun.
NYt vähän yli viikon kuluttua on toivon mukaan pahimmasta selvitty. Olen ollut työstä virkavapaalla ja ei se muuten olisi onnistunutkaan. Yölliset heräämiset ja jatkuva varuillaan olo väsyttivät kyllä tosi paljon. Yhdessä vaiheessa taas huomasin ihmetteleväni, että miksi ihmeessä teen tällaista... Kasvatankohan enää koskaan yhtään pentuetta...OLin aika väsynyt jastkuvasta valvomisesta ja oli kyllä minullakin silmät ristissä. Päivätkin jo tahtoi mennä vähän sekaisin, olin yhtenä aamuna vakuuttunut että oli sunnuntai, mutta olikin vasta lauantai ja sain yhden päivän lisää aikaa toipumiseen.
Tietenkin suurimman työn tekee emo, mutta kyllä siinä ihmisenkin osuutta aika paljon tarvitaan.
Nimet löytyi
Pentujen punnitseminen on tehty joka päivä, että voidaan seurata niiden kasvua. Nyt ne ovat kaikki jo 300 grammaisia, isoin tyttö jopa lähelle 400.
Kutsumanimien keksiminen oli hauskaa, mutta työlästä. Tytön kutsumanimeksi tuli SOFI, ensimmäisessä pentueessamme lähes 10v takaperin olleen pikku-Sofin mukaan. Pojista tuli BRUNO, AFFE ja PONTUS - vaalea poika oli ensin Ykä yhden tutun tomeran tutkijaprofessorin mukaan, mutta tänään keksittiin sille vielä parempi nimi, NOPPA. Sehän on ilmiselvästi karvanoppa vaaleine karvoineen ja neljällä ruskealla läikällä merkattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti