90. Silmät auki maailmaan

Molemmilla pennuilla on silmät kunnolla auki, ikää on nyt 2,5 viikkoa. Molemmilla on painoa yli puolen kilon, tyttö painaa enemmän jo lähemmäksi 600g. Pojan paino oli muutamana päivänä noussut hyvin vähän, ja päätin antaa sille hieman jo penturuokaa täydennykseksi. Annoin suuhun pisaran Puppy Moussea, valmista pikkupentujen ja emon purkkiruokaa. Se ihastui makuun ja on heti nuolemassa sormia, kun nostan sen syliin.
Ratkaisu vaikutti oikealta, koska sen paino alkoi heti nousta paremmin. Ehkä emollakin oli jokun tilapäinen maidon tuotanto häiriö, koska sen tisut oli silloin tosi pienet. Tänään ne oli taas kunnolla täyden näköiset.
Olen myös yrittänyt pitää tyttöä poissa maitohanoilta vähän aikaa niiden herättyä, että poika saisi ensin rauhassa imeä. Näyttää siltä, että tyttö on sen verran isompi ja vahvempi, että saattaa työntää poikaa pois parhailta apajilta, tai sitten se vaan imaisee tisut tyhjiksi pikavauhtia. Pojalla on taipumus imeä vähän ja nukahtaa ennenkuin saa mahan täyteen. Kutittelen sitä masusta sen imiessä silloin kun satun huomaamaan että ruokailu alkaa.
En tietenkään pysty olemaan koko aikaa niiden imemistä vahtimassa eikä siihen ole tarvettakaan, koska pennut ovat molemmat pullukoita ja hyvinvoivia.
Ne on tosi ihania!!! Nyt kun ne alkavat vähitellen liikkua, alkaa hauskuus!!!

89. Emo ulkoilee

Mandi malttoi jo käydä vähän ulkona muiden kanssa.

Emo on tähän asti viettänyt aikaa tiivisti pesässä, ja on siellä yhä suurimman osan aikaa. Eilen se halusi ensimmäistä kertaa lähteä ulos oikein kunnolla ja kävi muiden koirien kanssa oleskelupihalla - se on meidän piha-alueen isompi puolisko, joka on myös aidattu koiria varten. Siellä on myös ihmisten oleskelupaikat.
Takapihalla on pienempi aidattu alue koirille, jonne ne pääsevät suoraan keittiön ovesta, portaille, terassille ja pihalle, noin 80neliömetriä. Talon nurkalla on portti, jonka kautta päästään isommalle etupihalle, josta koirille aidattu alue on noin 200neliötä. Aitausten ulkopuolella olisi vielä paljon tilaa, mutta tällä hetkellä aidat on laitettu koiria varten tuolla tavoin. Pitää katsoa ensi kesänä, mitä aitojen kanssa tehdään. Aidat on 60cm korkeat, ns. puutarhaverkkoa, joka on pienisilmäistä metalliverkkoa muovipäällysteellä.

Tähän asti koirat ovat pysyneet aidan sisällä. Vähän olemme pelänneet mitä tapahtuu Jaffan kanssa, kun sen isä on varsinainen mestarikiipeilijä, ja meille kerrottiin, että ominaisuus helposti periytyy. Jaffa ei ole kuitenkaan osoittanut kiipeilyn haluja, sen sijaan se on kova hyppäämään.

88. Silmiä auotaan

Pennuista pojalla on jo silmät auki, tytön simmut vielä sirrittää.

Suklaapatukat on nyt vähän yli 2-viikkoiset. Tähän asti ne on vain mötköttäneet pesässä, nukkuneet ja syöneet, nukkuneet ja syöneet. Emo on hoitanut niiden masuntoiminnat ja muut pesut.
Nyt ne ehkä vähitellen alkavat liikkua vähän enemmän, varsinkin poika, jonka silmät jo eilen kunnolla aukesivat.

Nyt on keskiviikko, pennut täyttivät eilen 2 viikkoa. Niille on tullut hurjasti painoa, tyttö on jo pitkälle yli puolen kilon ja poika vähän vaille. Tästä lähtien niiden kehitys nopeutuu, kun ne alkavat nähdä ja "tulevat tähän maailmaan".

87. Pullukkapoppoo

Pennut hortoilivat ulos pesästä, vaikka ei ollut silmätkään auki, piti laittaa kulkuaukon reunaa korkeammalle. Emolle maistuu ruoka ja pentuja jo vähän kiinnostaa hyvät tuoksut.

Pennut ovat nyt jo 12 päivän ikäiset ja painavat kumpikin reilusti yli 400g. Täytyy sanoa, että ovat kyllä aika pullukoita! Ja välillä en malttaisi olla poissa niiden pesän ääreltä, ne ovat niin kauniita!!!
Odotan jo innolla milloin silmät aukeaa, varmaan lähipäivinä se tapahtuu. Sitten alkaa vielä paremmin hahmottaa minkänäköisiä ne ovat. Kyllä on odotukset nyt korkealla!

Emo hoitaa pentuja esimerkillisen hyvin. Se saa neljästi päivässä vahvaa ruokaa ison kupillisen ja hyvin maistuu kaikki. Lisäksi annan sille monta kertaa päivässä piimää, joka myös häviää hetkessä. Vahvan ruoan ansiosta - ja mitkä kaikki muut asiat siihen vaikuttaakin - pennut ovat kasvaneet hyvin. Ne ovat pulleita, mutta jänteviä eikä yhtään lötköjä.

Tähän asti Mandi on murissut muille koirille, kun olen vienyt sitä ulos. Muut ovat kunnioittaneet sen yksityisyyttä eivätkö ole edes pyrkineet ulos sen kanssa. Pari päivää sitten tapahtui muutos, se alkoi pyrkiä aidan yli ja halusi jäädä muiden koirien seuraan. Ne menivät sitten kaikki porukalla ulos asioimaan, eikä Mandi ollut enää yhtään vihainen kenellekään. Roosa-tytär oli onnessaan kun emo tuli "takaisin" ja Roosa käveli ulkona koko ajan Mandin perässä. Mandi tosin ei siitä paljoa piitannut, mutta ei ollut enää vihainen. Roosa parka sai tässä prosessissa itsenäistymisen tehokuurin.

Pentujen nimiä on ollut taas hauska keksiä. Olin ajatellut jo etukäteen, että jos tulisi suklaanväristä tyttöä, tulisi jonkun nimeksi Coco.
Minulla oli nuorena tyttönä ihana siamilainen kissa, jonka nimi oli Coco. Olin silloin lukenut salapoliisiromaaneita, joissa riskosarvoitusten ratkaisevassa roolissa oli siamilaiskissa Coco, ja halusin omalle kissalleni sen ihanan nimen.

Nyt tyttö on siis Coco. Se käy hyvin, koska se on aivan tumman kaakaon värinen.

Pojalle ajattelin ensin ihailemaani nimeä: Burre. Kysyin ystävältäni Jaanalta, jolla oli ollut Burre-niminen chihupoika, että saisinko ristiä poikapennun tuolla, hänen keksimällään nimellä. Hänen Burrensa valitettavasti siirtyi jo pari vuotta sitten ilmavoimiin, mutta ihastelin aina Burren kivaa nimeä. Jaana sanoi, että tottakai nimeä saa käyttää ja aloin ensin kutsua poikaa Burreksi.
Mutta - aina tulee jokin hassu juttu - pentu on pullea kuin pieni suklaapapu ja sitä tuli kutsuttua nimellä - "pikku papu".

Siitä tulikin nimi Papu - meillä oli myös vuosia sitten superihana persoona Birman Pyhä kissa Pablo, jonka kutsumanimi oli Papu. - Ja kun kerran toiselle pennulle tuli kissan nimi, olisi kai ihan hauskaa, että toinenkin saisi edesmenneen kissamme nimen.
Siispä poitsu on nyt Papu.

Coco ja Papu ovat tietysti kutsumanimiä, saa nähdä minkä aikaa ... kun/jos pentu siirtyy toiseen kotiin siellä voidaan hyvinkin antaa uusi nimi (jos ikinä raaskin kummastakaan luopua...).
Tietysti rekisterinimiäkin olen jo alkanut miettiä - mutta sen päätän vasta kun pennut ovat vähän isompia ja niiden luonnekin on tullut paremmin näkyviin, että voi kuvitella minkälainen nimi sopii kunkin pennun loppuelämän viralliseksi nimeksi.

86. Hoidan emoa joka hoitaa pentuja

Mandi kulkee ulos kuljetusboksissa, se ei tykkää, jos kannetaan sylissä eikä
halua tavata muita perheen koiria nyt kun on pentuja. Se murisee varoittavasti muille aina matkan varrella.

Aamulla klo 7 Mandi tuli viereeni - nukun yhä pentuhuoneessa patjalla - ja nuoli kasvojani. Sillä oli jotakin asiaa, kuten edellisinäkin aamuina samaan aikaan. Pisihätä.
Nousin ja päästin Mandin kuljetusboxiin, kannoin ulos pihalle. Muut koirat ovat jo oppineet, että Mandi ei tykkää niiden tulevan samaan aikaan ulos, ja uskovat kun kiellän. Kukaan ei pyrikään ulos samaan aikaan, ei edes Mandin vuoden vanha pentu Roosa, jolla oli alussa tosi vaikea ymmärtää miksi emo ei halua ottaa häntä luokseen. Roosa oli alussa tosi surkeana ja vinkui ihmeissään kun ei päässyt emon luokse, mutta nyt sekin on jo tottunut.

Meille on kehittynyt Mandin kanssa toimiva systeemi, se on tosi fiksu koira. Kun sillä on vessahätä, se nousee pentulaatikosta ja siitä huomaan että se haluaa ulos. Aivan ensimmäisinä päivinä tosin se piti kantaa ulos, se ei olisi raaskinyt erota pennuista hetkeksikään. Sitten tuli kauhean pitkät pissat ja isot kikkaraiset, kun se oli pantannut.
Nyt se jo lähtee liikkeelle vapaaehtoisesti, mutta heti asioimisen jälkeen on kova kiire sisälle. Pentuhuoneen nurkassa on kyllä sanomalehtiä, jos tulee kova hätä, mutta se on tehnyt pissat siihen vain yhden ainoan kerran heti synnytyksen jälkeen.

Annan sille ruokakupin myös pentulaatikkoon. Se alkoi syödä hyvin heti synnytyksen jälkeen. Ensialkuun annoin sille kevyempää, mutta ravitsevaa kana-riisiruokaa, ja vähitellen siirryin antamaan nappuloiden seassa pentumoussea ja sitten myös jauhelihaa nappuloiden kanssa. Aina ruuan jälkeen se saa piimää ja välillä raejuustoa. Emonmaidon vastike olisi emolle hyvä kalkin lähde, mutta Mandin maha ei kestä sitä.

Aivan uskomatonta, ettei Mandin maha mennyt missään vaiheessa sekaisin, vaikka se söi yhden istukan. Emojenhan annetaan usein syödä istukkaa (syövät mielellään vaikka kaikki), koska uskotaan istukassa olevien hormonien edistävän maidontuotantoa. Mutta joillakin nartuille menee maha sekaisin tästä, istukka on sen verran tuhtia ainetta.

Olen ollut nyt viikon "mammalomalla", olin varannut virkavapaan jo kun tiesin että olisi pentuja tulossa. Tämä on ollut aiheellista, onneksi siihen on mahdollisuus - kiva pomo ja hyvät sijaisjärjestelyt. Kenellekään ei tule vahinkoa, paitsi lovi minun kukkarooni.

Huomenna lähden taas mukaan työelämään. Pentujen ja emon kanssa on kaikki sujunut jo hyvin, että voin hyvällä mielellä olla kotoa poissa muutaman tunnin. Onneksi olen sellaisessa työssä, että poissaolosta ei tule pitkää, enimmillään viisi-kuusi tuntia, ja senkin aikana puolisoni käy puoliltapäivin kotona syömässä, samalla katsoo tarvitaanko pentuhuoneessa jotakin (tietysti myös muiden koirien asiat hoidetaan =). Monena päivänä työtäni on vain pari tuntia kerrallaan plus puolen tunnin työmatka suuntaansa, olen lukiossa lehtorina.

85. Pennut ja emo voi hyvin

Kuvissa pennut 4pv iässä, ja emo - tyttö on
tummansuklaa, Coco ja poika vaaleampi suklaa, Burre.

Nyt on jo lauantai, aika lentää... Pennut ovat jo 4 pv ikäisiä, voivat hyvin ja kasvu on reipasta. Eilen ne oli jo reilusti yli 200g molemmat, tyttö jopa 250g. Pentulaatikossa on aika hiljaista, mikä on hyvä asia, silloin kun pennuilla ei ole itkemistä siellä sujuu kaikki hyvin.

Sitävastoin ystävälläni, jonka kanssa kävimme yhdessä narttujen ultra-ääni kokeessa, ei mennyt hyvin lainkaan. Soittelimme narttujen tiineysvaiheissa ja jännäsimme kumman emo synnyttää ensin, kun astutuksissa oli vain 2 päivän ero.
Hänen Jazzy-narttu oli viimeisillään oikein pyöreämahainen. Sehän on 2-vuotias musta lyhytkarvainen pienehkö narttu, joka on minun kasvattini.
Jazzyn elämä alkoi dramaattisesti kun sen emo kuoli synnytyksen komplikaatioon (tutkittuna selvisi sisäinen verenvuoto) ja pentu jäi orvoksi muutaman tunnin iässä. Se pääsi ystäväni juuri synnyttäneelle nartulle hoitoon ja jäikin heille omaksi.

Kun meidän Mandi oli saanut pennut aikaisin tiistai-aamuna, koitti Jazzyn vuoro vuorokauden kuluttua. Sain keskiviikkona aamulla tekstiviestin: Jazzy synnytti kolme pentua. Synnytys meni hyvin, mutta pennut olivat ihan älyttömän pieniä, suurinkin painoi vain 55g.
Ystäväni hoiti pentuja ja teki suuren työn kun joutui ensikertalaiselle emolle opettamaan pikkupentujen hoitoa. Niitä jouduttiin syöttämään ja mm. lypsämään emon tisusta maitoa suuhun, kun pienimmät ei jaksaneet imeä. Emo ei myöskään osannut aluksi hoitaa niitä esim. nuolemalla, se yritti kantaa pentuja pois pesästä ja piilottaa jonnekin.
Pennut elivät muutaman päivän ja valitettavasti menehtyivät yksitellen kaikki. Niiden erityisen pieni koko kieli siitä ettei kaikki ollut kohdallaan. Keskosilta ne eivät näyttäneet, siinä oli vain jokin muu asia mennyt pahasti pieleen.
Ystäväni lähetti pennut Eviraan tutkittavaksi, sieltä varmaan aikanaan selviää jotakin.
Tuollainen pentujen menettäminen - ja jotenkin sairaiden pentujen syntymä ylipäänsä - on tavattoman raskasta kasvattajalle. Jotkut isompien kennelien kasvattajat eivät kai edes ryhdy hoitamaan, jos pennut eivät näytä olevan kunnossa, mutta me pienkasvattajat ehkä suhtaudumme vähän eri tavoin - ehkä meille monille ovat koirat läheisempiä ja rakkaita lemmikkejä. Niinpä pentuihinkin suhtaudutaan suurella tunteella.

Tuollainen pentujen menetys on hyvin surullista, mutta onneksi emo voi sentään hyvin. Ja ehkä tulevaisuudessa urosta vaihtamalla voi päästä parempaan lopputulokseen - tuossa tapauksessa uros oli vähän iäkkäämpi ...
Meillekin syntyi muutama vuosi sitten aivan erityisen pieni pentu, se oli kuitenkin sentään yli 70g. Kyllä senkin kanssa saimme tehdä valtavan työn, että se selvisi, emo ei ryhtynyt ollenkaan sitä hoitamaan, kuten emot usein tekevät jos pennulla ei ole kaikki kunnossa. Me ihmiset hoidimme pennun eloon... Se kasvoi enimmillään 600 grammaiseksi ja eli puolitoista vuotta. Se oli ns. tea-cup chihu, sellaisia esim. Amerikoissa myydään todella isolla rahalla - kun jotkut ihmiset haluavat kummallisia erikoisuuksia.
Tuon pennun isäkoira oli myös 11-vuotias vanha uros, ja olemme monta kertaa miettineet olivatko geenit jo vähän vanhentuneita...ja tottakai emon perintötekijöillä oli myös osuutta, se pari; uros ja narttu eivät vaan sopineet yhteen.
Kai sille olisi ollut jokin selityskin, mutta me emme vieneet sitä pikkukoiraa minnekään tutkittavaksi, kun se oli kuollut. Se vanheni nopeasti viime vaiheissaan ja nukahti onnellisesti kotona omaan sänkyynsä.
Päätin, että käytän vastaisuudessa vain kohtuullisen nuorien urosten palveluksia.

Nyt odotamme omien pentujemme kasvamista ja kehitystä. Ja taas kerran ovat toiveet korkealla - on ihmeellisen ihanaa kun tuli suklaatyttö, joka olikin "tilauksessa". Myös tämä suklaanvärinen poikapentu näyttää tosi hyvältä - mutta tosiasiahan on, että matkan varrella voi kehitys mennä monella tavalla eri suuntiin, vikaankin - ja aika näyttää mitä pennuista nyt lähtee kehittymään.

84. Syntyy

Mandin pennut syntyivät aikaisin aamulla.

UUUH - pystyn kirjoittamaan aamun tapahtumista vasta nyt illalla, kun on päivän hommat tehty ja nukuttu pariin otteeseen... aika rankkaa tuo valvominen näillä kymmenillä...Ja aamulla oli niin kiire, että en kerennyt kirjoittaa.

Aamulla klo 6 aikoihin kirjoitin, että alkaisipa ponnistusvaihe pian - ja melkein välittömästi Mandi alkoi ponnistella. Sitä kesti vain vähän aikaa, kun näkyviin tuli tumma pussi. Ehdin jo iloita, että pentu syntyy kuono edellä - se on yleensä helpompaa - kun tajusin, että takajalathan ne siinä...
Pentu työntyi aluksi esille normaalisti pikkuhiljaa, mutta kun masu tuli näkyviin, se jumittui tiukasti. Näin, että napanuora oli tiukalla, se oikein piukkeni sisään päin ja venytti mahaa... koitin varovasti saisiko sitä löysättyä, mutta ei ... Ja siihen se pentu sitten jumittui, ei liikkunut enää yhtään ulospäin. Koitin auttaa vetämällä supistusten tahdissa, mutta ei. Tajusin, että nyt on hätä kädessä, pentu oli ollut jumissa jo hyvän aikaa. Tuollaisessa tilanteessa se tukehtuu helposti hapenpuutteeseen, kun napanuora on puristuksissa pennun ja synnytyskanavan välissä, eikä happea pääse pentuun.
Laitoin vähän liukastevoidetta sormiin ja työnsin sitä varovasti synnytinkavnavan ja pennun väliin. Seuraavalla ponnistuksella taas yritin vetää. Ei liikkunut, ja napanuora oli entistä piukemmalla. Oikein pelkäsin, että se revähtää irti pikku masusta... Pennun henkihän siinä oli kyseessä. Pakko oli työntää sormia sisälle ja yrittää vapauttaa kudoksia sisältäpäin. Mutta silti pentu ei liikkunut. Tunsin että sen etukäpälät menivät ylöspäin, pään vierelle, silloin synnytyskanavassa oli tosi ahdasta. Pyysin jo miestä apuun, hän piteli emoa seisovassa asennossa, että saisin paremmin vedettyä alaspäin pentua. Samalla soitin jo ystävälleni Jaanalle, joka oli eilen sanonut että soita jos tarvitset apua (tai juttuseuraa) ..
Aamusella kuuden aikaan on aika noloa soittaa kenellekään, mutta hätä ei lue lakia. Pentu oli ollut tässä jumissa jo yli puoli tuntia, ja ties miten kauan jo ennen ulostuloaan.
Kuulin, että ystävän auto kaarsi puhalle. Samalla jokin liikahti ja sain vedettyä pennun pään ja käpälät ulos. Kello oli noin 6.45. Mutta pentu oli ihan velttona. Aloin hieroa sitä kovasti, siinä hötäkässä emo nappasi istukan ja ahmaisi sen parempiin suihin. Olin näkevinäni, että istukka oli ollut aika tumma...(tumma, vihertävä on merkki hapenpuutteesta)
Elvytin, puhalsin varovasti välillä pennun suuhun ilmaa, ja hieroin sitä koko ajan. Ystävä Jaana ehätti hätiin ja annoin pennun hänelle hierottavaksi. Minusta pentu oli kyllä ihan kuollut, mutta hän halusi vielä yrittää.
Jaana hieroi pentua yli puoli tuntia. Lämmitettiin sitä hiustenkuivaajan puhalluksessa ja samalla hierottiin. Se oli koko ajan ihan veltto.
Ei herännyt pentu henkiin, vaikka kovasti tehtiin työtä. Se oli pienikokoinen (115g) tyttöpentu, väriltään suklaanruskea kuten emonsa. Harmi, mutta ei mahtanut mitään.

Alkoi olla kulunut jo pitkä aika ensimmäisen pennun tulosta. Emon olisi hyvä saada toisen synnytys vauhtiin ennen kuin kahta tuntia olisi kulunut. Mandin ponnistukset oli aika laimeita ja päätimme viedä sen ulos kävelemään. Laitoin ihan hihnan ja pannan kaulaan ja kävelytin sitä ulkona pihanurmikolla, vuorotellen Jaanan kanssa. Liikkuminen stimuloi emon supistuksia.

Tulimme sisälle kun Mandi oli muutaman kerran näyttänyt ponnistavan ja aika pian klo 8 maissa Mandi pyöräytti toisen pennun. Se tuli pää edellä ja oli selvästi suurempi kuin se ensimmäinen. Se tuli ulos aika helposti. Pentu hierottiin kuivaksi ja emo sai nuolla sitä, mitattiin paino joka oli 145g. Se oli poikapentu ja myös suklaanvärinen, kuten emonsa.

Mandi-emo lepäili tovin, seuraava pentu syntyi klo 9.20. Se oli vielä kookkaampi kuin toinen, 151g, ja myös suklaanvärinen tyttö.

Molemmat elävät pennut oli heti tomeria, tyttö kävi heti tisuun kiinni, eikä poikaakaan tarvinnut kauaa opettaa. Ne olivat jänteviä ja vahvoja, hyvin elinvoimaisen tuntuisia.

Kaksi jälkimmäistä istukkaa tuli vähän vaikeasti ulos. Siinä jouduttiin auttamaan, eli vetämään pikkuhiljaa ja varovasti. Molemmat sitten lopulta saatiin ulos eikä annettu emolle enää lisää, kun se oli jo syönyt yhden. Istukan syömisen sanotaan stimuloivan emon maidoneritystä, mutta jos syö liikaa voi tulla ripulia.

Mandi oli tässä synnytyksessä aika kivulias. Ensimmäisen pennun jälkeen se käveli välillä huoneessa ja supistusten aikana selkä köyristyi ja se valitti.

Mutta pentujen synnyttyä kaikki helpotti. Emo alkoi hoitaa vauvojaan, nuoli niitä ja piti lämpimässä. Pennut imivät ja hakeutuivat emon lähelle lämpöön.

Kuitenkin kaikki oli sujunut hyvin... On tavallista, että pieniä menetyksiä tulee, kun koira saa pentuja.

Mietimme, että ensimmäinen kuollut pentu oli ehkä menehtynyt jo muutamaa päivää aikaisemmin, koska se oli paljon muita pienempi. Ehkä sen istukkakin oli irronnut, se tuli ainakin kovin helposti ulos verrattuna kahteen muuhun istukkaan.
Viime vuonna Mandin pentujen kanssa oli ihan sama juttu, niitä tuli kolme joista yksi huomattavasti pienempi syntyi kuolleena. Ehkä sillä on vain tuollainen systeemi lisääntymisessään.

Nyt illalla, kun pennut alkavat olla jo 12 tunnin ikäisiä, on kaikki rauhallista. Emo läähättää, kuten tavallista (jälkisupistukset). Pennut ovat hiljaa, eli syövät ja nukkuvat ja emo huolehtii niistä, kaikki tuntuu olevan hyvin. Maitoa emolla riittäisi vaikka moninkertaiselle pentujoukolle.

Toivotaan ettei mitään yllätyksiä enää tulisi...

83. Syntyy-kö

Yläkuvassa Mandi venyttelee isoa massuaan.
Alakuvassa se testaa uutta pahvilaatikko-pesää.

Tiistai, 13.9 klo 02
Mandi on ahkerasti raapinut petiä ja välillä nukkunut. Itsekin tuossa torkahdin melkein pariksi tunniksi, heräsin kun Mandi taas vähän pontevammin raaputti.

Kerkesin nähdä oikein uniakin - ensin unessa oli, että Mandilta syntyi - tippui kävellessä - pentu, jolla ei ollut lainkaan päätä - se tuli varmaan siitä kun ollaan ihmetelty sen röntgenkuvaa ja sitä onko siellä kolmen selvästi näkyvän kallon lisäksi vielä neljäskin...
Toisessa unessa näin kauempana olevan kerrostalon rappukäytävään ja siellä oikein vilisi valkoisia chihunpentuja. Hapuilin unessa poliisin numeroa kännykkään...ja tuumailin, että tuosta pitäisi ilmoittaa myös työkaverilleni, kun olen viime aikoina oikeassa elämässä yrittänyt auttaa heitä löytämään vaaleaa chihunpentua...
Hassua miten todellisuus sekoittuu uniin...

Mandilla on synnytys selkeästi käynnissä, saas nähdä kauanko menee vielä... Nyt en taida uskaltaa painaa päätä tyynyyn etten nukahda, pitää jatkaa jännän kirjan lukemista.

Klo 04
Taas tuli välillä torkuttua koiranunta. Mandikin nukkuu aina välillä. Olen pari kertaa käyttänyt sitä ulkona, kun se on pyrkinyt asioille. Se vapisi äsken ja annoin sille taas NutriPlussaa. Onkohan tuossa hommassa nyt jokun suvantovaihe, kun raivokas petaaminen on vähän hiljentynyt ja se tuntuu ikäänkuin kuuntelevan sisäänpäin.

Klo noin 06
Valvottu on. Mandilla alkaa selvästi olla tiukat paikat, välillä se seisoo melkein köyryssä ja masu on ihan kovana, eli meneillään on kova supistus. Se tulee lähelle ja hieron ja sivelen sen kylkiä, toivottavasti vähän helpottaa. Mutta selvästi tekee kovasti kipeätä. Välillä se kävellä ravaa ympäri huonetta.
Nyt alkoi taas vimmattu petaaminen. Toivottavasti alkaisi pian ponnistusvaihe.

82. Synnytys alkaa

Mandi kokeilemassa jo synnytysasentoa.

Viikonloppu meni odottelun merkeissä. Joka ilta olin varma, että ensi yönä se synnyttää. Mittasin lämpöjäkin silloin tällöin, mutta ei tullut sitä asteen lämmönlaskua. Niinpä hurahti koko viikonloppu ihan normaaleissa merkeissä, mitä nyt Mandi vähän välillä innostui petiä raapimaan.

Mutta tänä aamuna, maanantaina 12.9 se käveli eri tavalla, enemmän vaappuen, kuin olisi kipeä masu. Mittasin siltä lämmön ja sain lukeman 37,0. Nyt siis on se asteen lämmönlaskun aika, ehkä se oli aikaisemmin aamusella vielä vähän matalammallakin.
Mandi kuitenkin söi aamulla hyvän annoksen StarterMoussea, pikkupentujen mousse-ravintoa, joka on tuhti energiapaketti. Tarjosin sille vielä sen herkkua, raejuustoa, mutta se ei enää käynyt. Ulkona se kävi monta kertaa ja näytti tyhjentävän itsensä varsin perusteellisesti.

Päivällä yhden maissa ruokaillessamme se tuli pentuhuoneen aitauksen viereen kuin olisi nälkä, ja tarjosin sille ruokaa. Se ahmaisi ihmisten spagettia (vähällä kastikkeella) ison annoksen ja vieläpä raakaa jauhelihaa päälle rutkasti. Sitten taas nukkumaan.
Yleensä narttu lakkaa syömästä kun synnytys lähestyy - Mandi tosin viime vuonnakin synnytysaamuna söi ison annoksen ruokaa, että tällä kohdalla kaikki "säännöt" ei aina päde...

Päiväkirjaa
Nyt on kello noin 15.30 ja se on alkanut raapia petiä reippastikin aina välillä. Sitten se taas ottaa nokkaunet. Petaaminen on tyypillinen merkki synnytyksen alkamisesta. Lienee meneillään avautumisvaihe.

Olen siis nukkunut pentuhuoneessa patjalla jo monta yötä, että kuulisin jos se alkaisi synnyttää. Pari viime yötä on mennyt rauhallisesti.
Olin laitellut synnytyksessä tarvittavia välineitä valmiiksi pöydälle jo ennen viikonloppua. Tein uuden pentusängyn isosta tukevasta pahtivaatikosta.
Aloin kuitenkin miettiä, että tuo laatikko taitaa olla liian suuri, ja olin hakenut kaupasta jo toisenkin vähän pienemmän laatikon. Laitoin sen valmiiksi nyt, leikkasin reunoihin kulkuaukon ja laitoin sisälle pohjaan kontaktimuovin ettei pahvi kostu pohjasta.

Uskomatonta - eläinklinikka Hertasta soitti juuri eläinlääkäri Anne Lipiäinen, luottoeläinlääkärimme, ja kysyi joko pentuja on syntynyt. Puhuimme hänen kanssaan viimeksi lautantaina, kun hän päivysti.
Hän sanoi olevansa tänään töissä illan, jos vaikka tulisi jotakin minkä takia tarvitsisimme lääkäriä. Aivan uskomatonta!!! Helpottava tietää, että jos jotakin pulmaa tulee pääsisimme sinne hänen luokseen. Ja miten ihana että on tuollainen eläinlääkäri joka välittää!!!!

Klo noin 16 Nyt Mandi on jo ottanut hampaat avuksi petin tamppaukseen, raapii ja petaa ja vetää patjaa hampailla. Petaaminen ja raapiminen ovat yleensä merkki synnyttämisen lähestymisestä.

Klo 18 maissa - Iltapäivän aikana Mandi nukkui ja keräsi voimia. Nyt taas pontevaa raapimista ja petausta. Nyt ei tarjottu ruoka enää maistu.

Klo noin 20 - Nyt se vaan nukkuu eikä mitään tapahdu, taitaa tulla pitkä yö - no, nyt taas raapiminen alkoi entistä pontevammin.

Klo 20.30Nukkuu, raapii välillä petiä, söi mojovan annoksen jauhelihaa... Saattaapi tulla pitkä yö.... Mutta alkoi tunti siten läähättää välillä, se toisaalta kertoo asian edistymisestä. Ei auta kun odottaa...Onneksi telkkarista tulee Good Wife...

Klo noin 23
Mandin vatsa menee kovaksi tasaisin väliajoin ja se tulee silloin lähelle, silitän pehmeästi mahaa. Se läähättelee, kuopii petiä ja välillä nukkuu.
Keitin ison kupillisen kahvia itselleni ja annoin Mandille reilusti NutriPlus geeliä, että sen verensokeri ei laske ja se pysyy voimissaan, kun ei enää syö.

Kohta vaihtuu jo vuorokausi, ei pennut varmaankaan ehdi syntyä tänään vaan huomenen puolella.

81. Valvomista, odottelua

Mandi kellii untuvapeitolla.

Edellisenä yönä Mandi kulki koko yön rauhattomana huoneessa ja raapi petiään melkoisesti. Nukuin jo samassa huoneessa että tietäisin jos alkaa tapahtua - heräsin vähän väliä käpälien rapsutukseen ja pedin raapimiseen. Kun lisäksi sitä seuraavana päivänä rouvalle ei ruoka maistunut, olin varma että nyt on synnytyksen aika lähellä.

Viime yöksi valmistauduin laittamalla kaikki aputarvikkeet valmiiksi käden ulottuville. Sitten kävin nukkumaan ja heräsin aamulla, kun Mandi nukkui vieressäni selällään ja kuorsasi makeasti. Eikä tietoakaan pentujen syntymästä. Kaiken lisäksi ruoka maistui mitä parhaimmin viimeistä pisaraa myöten.

Pari kertaa ollaan mitattu lämpötilaa, mutta ne on olleet korkeammalla kuin eilen (jos eilen oli se asteen lämmön lasku, en saanut sitä kiinni, tosin silloin sen pitäisi tänään jo synnytellä...) - Mandi on ollut muiden kanssa ulkona ja puuhaillut siellä tavalliseen tapaan. Se kyllä viihtyy jo pentuhuoneessa ja ruuan jälkeen piti taas päästä pentukoppaan nukkumaan.

Kasvattini Jazzyn omistaja soitteli ja kyseli mitä kuuluu - olimme 4 viikkoa sitten yhdessä koiria käyttämässä ultraäänikuvauksesa.
Heillä oli jo kovasti pedin raapimista ...
Saapa nähdä kumman pennut syntyy ensin.

80. Mandi on viimeisillään

Nyt on Mandilla 58. päivä tiineyttä.
Pesä on sen mielestä mukava, se
viihtyy uudessa pahvilaatikko pesässään.

Heti kun laitoin pesän lattialle se tiesi mitä varten se on... Melkoista raapimista ja petaamista on välillä, mutta ei vielä kovin paljoa.
Tein sille uuden laatikkopesän, koska uusi laatikko on puhdas ja sen voi muotoilla haluamallaan tavalla. Tein kulkuaukosta pyöreän mallisen, että sen on helppo kulkea sisään ja ulos. Tosin nyt vielä, kun maavara on pieni, massu laahaa alareunaa, mutta kohta se pääsee paremmin kulkemaan. Reunat jätin korkeiksi, että saadaan sitten laitettua vaikka kangaskatos, jotta pesässä olisi oikein rauhaisaa.
Lämpöjä olen mitannut pariin kertaan, oli päivällä 37.4 ja toisella kertaa muutaman tunnin päästä 37.5... en tiedä onko se nyt nousemassa vai laskemassa - on aina vähän tuurissaan saako lämmölaskun "kiinni". Tavallistahan on, että lämpö sahaa edestakaisin muutamana synnytystä edeltävänä päivänä.
Ja on tietysti arvailua onko tiineys oikeasti alkanut ensimmäisestä vai toisesta astutuksesta, mutta tapana on laskea päivät ensimmäisestä.

Laittelen pyyhkeitä ja muita tykötarpeita valmiiksi, sakset, puuvillalankaa napanuoria varten... keittiöpaperia...vanha lakana alustaksi...

Niin, ja nyt pitää soittaa eläinlääkärille ja sopia jos hän suostuisi päivystämään varalla, jos vaikka tulisi jotakin yllättävää.

Eli nyt sitten odotellaan.

79. Jännitys tiivistyy

Mandi röntgenissä - kolme pentua näkyvissä - hiio-hoi.
Maavara alkaa käydä pieneksi, kun massu senkun pullistuu.

Nyt on Mandin tiineyden 56.päivä. Sen kanssa käytiin röntgenkuvissa ja eläinlääkäri arvioi pentuja olevan kolme. Röntgenkuvassa tosiaan näkyy kolme pyöreää kalloa ja pitkät selkärangat jatkeena. Vähän aikaa arvottiin olisiko kuitenkin vielä neljäs, kun näytti siltä, että olisikin vielä yksi ylimääräinen selkäranka - mutta eläinlääkäri päätyi ettei kuitenkaan ole kuin kolme.

Facebookissa käytiin sitten keskustelua siitä montako pentua kuvassa näkyy (laitoin tietysti rtg-kuvan sinne, heh) ja innostuttiinpa käymään keskustelua myös siitä onko koiraa tarpeellista käyttää näissä ultra- ja röntgenkuvissa. Joku kokenut ja varma kasvattaja tuumasi ettei hän käytä kuin poikkeustapauksissa, ettei tule liikaa säteilyjä koirille...
Olen joskus tuuminut samaa asiaa ja kysynyt röntgenalan erikoislääkäriltä minkä verran säteitä yhdestä kuvauksesta tulee, ja hän sanoi ettei paljon mitään, huomattavasti vähemmän kuin päivittäin on nykyään elinmpäristössämme erilaisia magneetti- yms. säteilyjä.
Tuo kuvaamisen tarpeellisuus on tietysti makuasia, tuskin kukaan pystyy sanomaan varmasti miten pitäisi, tai ei-pitäisi tehdä. Ehkä lienee kyse ajatustavan erilaisuudesta, siitä käytetäänkö saatavilla olevia lääketieteellisiä palveluja hyväksi, vai pysytäänkö luonnonmukaisissa keinoissa. Molemmilla on varmasti hyvät puolensa, mutta eivät mielestäni sulje toisiaan pois.

Eri asia on sitten semmoinen ilmiö, että joillakin eläinlääkäreillä saatetaan joskus - ehkä - suositella ja tehdä turhiakin tutkimuksia, ehkä hoitojakin... Ikävä sanoa, mutta ehkä rahan takia.
Tyttäremme hevosen pito oli vähällä koitua tolkuttoman kalliiksi, kun hevoselle suositeltiin hevosklinikalla kalliita tutkimuksia, annettiin ymmärtää että laboratoriokokeissa olisi huolen aihetta, jota pitäisi lisää tutkia. Hintaakin tutkimuksilla olisi ollut satoja euroja.
Järjen käyttö ei ole kielletty - tytär kysyi jalat-maan-pinnalla-olevaksi tietämältään eläinlääkäriltä mitä tehdä. Tämä katsoi koetuloksia ja tuumasi ettei tuloksissa ole mitään vikaa, ihan tavallisia hevosten labra-arvoja. Heppaa ei viety kalliiisiin tutkimuksiin ja hyvin menee. Tosi ikävää, mutta samasta paikasta oli muillakin vastaavia kokemuksia.

Nyt Mandin kanssa sitten odotellaan ... Matokuurin jälkimmäinen satsi meni Mandin kurkusta alas, samoin kuin SUURI määrä ruokaa, joka päivä. Sanotaan, että viimeisillään odottavan emon mahalaukkuun ei mahdu paljoa ruokaa, mutta meidän emo kyllä vetäisee ison kipollisen joka kerta - viidesti päivässä.

Tänään olin jo huolissani kun olin työasioissa pois kotoa melkein 6tuntia - oli kova kiire kotiin varmistamaan että kaikki on hyvin. Huomisesta lähtien ei koiraa jätetä yhtään pitemmäksi aikaa ilman valvontaa, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Vaikka normaalisti synnytyksen alun kyllä voi tietää ennakoivista merkeistä, niin silti olen mieluummin liika varovainen, kuin liika vähän.
Ylihuomisesta lähtien olen viikon lomalla ja Mandin seurana ja apuna kun H-hetki koittaa.
HUomenna aloitan lämmön mittaukset, että saadaan kunnon peruslämpö ja sitten voi seurata miten se muuttuu. Emollahan ruumiinlämpö laskee kokonaisella asteella noin vuorokautta ennen synnytyksen alkua ja tämä on hyvä keino ennakoida milloin se alkaa. Tosin aina ei "saa kiinni" sitä laskua, se ei välttämättä kestä kovin pitkää aikaa. MUtta onneksi Mandilla oli viimeksikin selvät oireet, pedin raapimista, läähätystä, pyörimistä - kun synnytys alkoi.
Aina näitä oireita ei ole - yksi eläinlääkäri kertoi, että hänellä oli nuori narttu, jonka synnytystä hän odotteli ja katseli tv:tä. Mitään ennakkomerkkejä ei ollut näkynyt, yhtäkkiä koira vaan alkoi ponnistaa pentua lattialla television edessä...

Kävin illalla hakemassa - onneksi löytyi - uuden puhtaan pahvilaatikon Mandia ja pentuja varten. Katselin sillä silmällä myös muovikaukaloita, joita monet käyttävät emojen petinä, mutta lemmikkikaupassa ei ollut sopivan kokoisia.
Kunnon tukeva pahvilaatikko on mitä parhain tuohon tarkoitukseen, sen reunaan voi veitsellä muotoilla sopivan kulkuaukon, ja laitan sisään alimmaiseksi kontaktimuovia ja siihen patjan. Jos on kylmät säät, laitan reunaan vielä lemmikkilämmittimen, semmoisen neliskulmaisen miedon lämpötyynyn. Asumme vanhassa talossa ja lattiarajassa voi olla kylmä, vaikka vedolta suojataankin.

On hassu olo, vähän jännittää miten kaikki menee ja toisaalta on iloinen ja innostunut olo, kohta toivon mukaan meillä piipertävät pikkupuppelit...

78. Sterilisaatio leikkaus

Kuvia Jaden leikkauksesta:
yläkuvassa nukkuvalta Jadelta ajellaan mahakarvoja, sitten
kaksihaarainen kohtu on jo nostettu pois vatsaontelosta,
alakuvassa Jade jo nukkuu heräämössä, kaikki hyvin.

Jade, 6-vuotias suloinen pikku chihunarttumme, oli viikko sitten kovasti kipeänä. Sillä oli raju ripuli-oksennustauti, ja jouduttiin turvautumaan lääkärin apuun kahtena peräkkäisenä päivänä. Siinä yhteydessä tutkimuksissa selvisi, että sillä oli kohdussa jotakin epämääräistä, lääkäri epäili, että kyse oli kehittyvästä märkäkohdusta. Hän suositteli leikkausta mahdollisimman pian.

Sovimme leikkauspäivän tälle aamulle. Jadella oli antibioottikuuri tähän asti. Se leikattiin aamulla, ettei tarvinnut olla koko päivää ruuatta ja juomatta.
Kaikki meni hyvin. Kohtu oli ollut ilmeisesti tulehtunut ja leikkaus oli aivan aiheellinen.

Kirjoitan tätä illalla, Jade lepää jo kotona omassa pesässään. Se on saanut kipulääkettä ja on varmaan vielä nukutusaineista vähän tokkurassa. Muutaman kerran se on vähän jo kävellyt ja suostunut ottamaan millin kokoisen ruokapalan sormenpäästäni.
Ihana että kaikki meni hyvin.

77. Mandin massu

Mandi-emon massu kasvaa huimaa vauhtia. Nyt se ei enää kunnolla mahdu pesään nukkumaan, ja etsii unipaikan lattialta.
Viimeinen odotusviikko on alkamassa ja viimeisellä viikollahan pennut kasvavat reilusti kokoa.
Olen niin onnellinen Mandin tiineysajan helppoudesta, on niin ihanaa kun emo syö hyvin, ei oksentele eikä kieltäydy ruoasta - sellaista on aikaisemmilla nartuilla ollut monta kertaa. Se oli hermoja raastavaa, kun emolle pitäisi saada ravintoa sisään, eikä se suostu syömään mitään. Joskus on pitänyt harrastaa lievää pakkosyöttöä.
Eläinlääkäri Marja Kosonen neuvoi antamaan emolle nestemäistä Antepsin-närästyslääkettä (ihmisten lääke apteekista) ruiskulla vähän suuhun. Hän arveli, että pennut voivat painaa emon vatsalaukkua niin, että sitä närästää kovasti eikä sen takia ruoka maistu. Huomasin tätä kokeiltuani, että se usein auttoi. - Tuohan on tuttua myös ihmis-emoille raskauden loppuvaiheen vaivoista.

Mandilla ei ole ollut tuota syömättömyys-episodia - ainakaan vielä. Eilisiltana huomasin, että se röyhtäisi, ja arvelin että nyt sitä ehkä alkaa närästää. Annoin puoli millilitraa Antepsinia ja sen jälkeen ei mitään muuta ole ilmennyt.

Toivottavasti tämä loppuaikakin menisi hyvin. Tässä alkaa jo jännityskerroin kohota...

Pentuja kysellään jo

On muuten tullut jo muutamia pentukyselyjä. Laitoin vastoin tapojani kotisivuille Pennut-sivulle tiedotteen jo kesällä, että "-ehkä syksyllä saamme pentuja, jos kaikki onnistuu-".
Yksikin soittaja kertoi sen tiedotteen nähneensä ja kysyi mikä on tilanne. Olen ottanut muistiin muutaman soittajan yhteystiedot, mutta en ole luvannut mitään, koska en halua sitoutua mihinkään ennen pentujen syntymää. Tosin yhdelle tutulle rouvalle olen lupaillut pentua jo pidemmän aikaa, koska tiedän, että pentu pääsisi tosi hyvään kotiin toisen kivan chihun kaveriksi.
Mutta odotellaan vielä ja pidetään peukkuja, varpaatkin pystyssä...

76. HUI -huuli turpeana

Roosaa pisti ampiainen!

Onneksi pisto osui huuleen eikä suun sisäpuolelle. Ja onneksi kotona oli kyytabletteja, annoin heti Roosalle puoli tablettia. Jo sen antaminen auttoi ja turvotus laski aika nopeasti.

Olimme illalla pihalla koirien kanssa ja huomasin, että Roosa raapi maata ja tökki kuonollaan joakin. Näin siinä maassa mönkivän ampiaisen ja kielsin Roosaa ja yritin kiinnittää sen huomion jonnekin muuanne.
Hetken katsoin muuanne ja sittenpä jo Roosa lipoi huuliaan koko ajan ja läksi häntä luihussa kipittämään sisälle päin...

Arvasin, että nyt se pisti. Läksin heti perään seuraamaan miten pahasti kävi. Jos ampiainen pistäisi pientä koiraa vaikka suuhun sisälle, voisi tulla tosi hankala, kun kurkku voisi turvota.
Onneksi laatikosta löytyi tuoreita kyytabletteja. Roosan huuli oli jo selvästi vähän turvoksissa, onneksi vain huuli. Eli amppari oli pistänyt vain kuonon ulkopuolelle.

Annoin kortisonitabletista puolikkaan Roosalle maksamakkaraan sekoitettuna - se on meillä perinteisesti lääkkeiden antotapa, ja kaikki koirat tunnistavat sanan "lääkettä" eli kuvittelevat vain saavansa palan herkullista maksamakkaraa.

Tunnin kuluttua Roosa oli jo unohtanut koko episodin ja turvotus oli laskenut. Se leikki ihan tavallisella innolla toisten kanssa ja pääsimme säikähdyksellä.
Mutta kannattaa pitää kyytabletteja kotona näin syksyllä, kun ampiaiset ovat erityisen ärhäköitä. Luultavasti tuo Roosaa pistänyt oli ihan henkitoreissaan, koska sen myrkkykään ei ollut tuota tehokkaampaa.

75. Sairastelua ja odotusta

Yläkuvassa Jade, joka on klinikalla tiputuksessa.
Alakuvassa Mandi ja mahtava massu.

Huips, kun on taas aika lentänyt siivillä. Jade oli viikko sitten kipeänä ja Mandin maha kasvaa silmissä.

Jade, 6-vuotias narttumme, sairastui viikko sitten mahatautiin. Sillä oli ollut jo edellisenä viikonloppuna vähän löysä-maha-oireita ja olin soittanut eläinklinikalle päivystäjälle. Silloin hän neuvoi odottelemaan, koska semmoista tautia oli näillä seuduin liikkeellä. Se oireilu menikin ohitse ja luulin tilanteen parantuneen.
Kunnes viime torstaina koira äkisti oli ripuloinut ja oksentanut taas. Soitin tutulle eläinlääkärille, jonka vastaanotto oli menossa kiinni, mutta hän soitti apteekkiin vatsaa rauhoittavaa lääkettä. Läksin sitä hakemaan ja olin vain noin puoli tuntia poissa.
Kotiin tultuani istui Jade vesikupin vieressä ja huojui, hyvä että pysyi pystyssä. Ripulia oli tullut lattialle paljon lisää ja oksennusta moneen paikkaan. Muut koirat olivat ihmeissään. Jadesta näki, että se oli todella huonossa kunnossa, se hädintuskin jaksoi istua ja silmät oli puoliummessa, suusta vain valui sylkeä.

Soitin toiselle tutulle eläinklinikalle, Eläinklinikka Herttaan, jossa sattui onneksi olemaan tuttu lääkäri Hannu Ropponen. Siellä oli tietysti kaikki ajat varattuja, mutta onneksi hän sanoi että tulkaa vaan heti, kyllä hän jossakin välissä katsoo. Menin sinne Jaden kanssa kiireesti. Hannu katsoi Jadea heti ja laittoi sen tiputukseen.
Istuin siellä Jaden kanssa kaksi tuntia ja silittelin sitä kun se oli tipassa. Sen vointi alkoi selvästi parantua. Otettiin verikokeita ja röntgenkuva. Vierasesineitä ei näkynyt, eikä onneksi mitään muutakaan suolistossa, esim. kasvaimia. Olin ihan helpottunut, olin jo ollut varma, että ollaan viimeisellä matkalla...
Hannulla oli hirmuinen kiire siellä, välillä oli neljäkin potilasta yhtäaikaa eri huoneissa tutkittavana. Me olimme viides...
Kolmen tunnin jälkeen Jadelta sai ottaa tiputuksen pois ja minua pyydettiin viemään sitä ulos pissalle, että saisimme virtsanäytteen. Minä sain mukaan pitkävartisen soppakauhan - nerokas keksintö pienen koiran pissanäytteen ottamiseksi!!! Näytteen saaminen onnistui ja vein sen tutkittavaksi.
Ulkona pissanäytteen otto herätti ansaittua huomiota - ohi kulkeva mieshenkilö pysähtyi ihmettelemään ja nauramaan kanssani, kun puuhasin kauhan kera.
Odottelimme klinikalla taas toista tuntia, kunnes he saivat kaikki muut potilaat katsottua, olimmehan me tulleet ihan ylimääräisenä. Onneksi minulla sattui olemaan laukussa suolapähkinöitä, alkoi itselle tulla jo nälkä ja nakertelin niitä odotellessa, hörpin vettä kraanasta. Ystävällinen hoitaja toi minulle suuren lasillisen tuoremehua!!! Jadekin oli selvästi paremman oloinen saatuaan nesteytystä, mutta ei se mitenkään hyvässä kunnossa vielä ollut.
Viimein Hannu pääsi meidän luoksemme. Hän kertoi että tulokset olivat vähän ristiriitaiset. Verensokeri oli korkealla, samoin pissanäytteen sokeriarvo. Tulehdusarvotkin olivat nousseet. Hän pohdiskeli pitkään mitä tehdä. Jade sai sitten antibioottipistoksen ja -kuurin, ja seuraavana päivänä meidän piti tulla uudestaan verensokerin tarkistusta varten. Jos sillä olisi vielä uudestaan kohonneet arvot saattaisi sillä olla sokeritauti. Insuliinia ei vielä pistetty, kunnes otetaan kontrolliarvot.
Kotiin päästyä Jade jo söi vähän erityistä herkän vatsan ruokaa. Sitten se kävi nukkumaan, eikä oireita enää tullut.
Seuraavana päivän kokeissa ilmeni että kaikki arvot olivatkin ihan normaalit. Verensokeri sekä virtsan sokeriarvot ihan hyvät. Luultavasti kyseessä oli ollut paha suolistoinfektio niin, että kaikki oli pienessä elimistössä mennyt vähän sekaisin. Eläinlääkäri teki tällä kertaa vielä ultraääni tutkimuksen kohdun puolelta ja hän totesi, että siellä näkyi märkäkohtuun viittaavia muutoksia.
Tosi hyvä ettei ollutkaan sokeritautia, olisimme joutuneet pistämään Jadelle insuliinia joka päivä sen koko loppuelämän ajan...
Jatkaisimme antibioottikuuria ja Jade pitäisi leikata mahdollisimman pian. Saimme viikonloppuna sovittua leikkausajan tutun ja luotettavan Anne Lipiäisen kanssa, hän leikkaisi Jaden 5.9.
Toivottavasti se pysyy kunnossa, nyt esim. perjantai-aamuna sen maha on taas vähän oireileva, eikä se syö ja maha pitää kurnivaa meteliä. Piti laittaa puolipakolla nutriplussaa suuhun.

Mandille maistuu ruoka

Mandi-nartun odotus on edistynyt jo loppupuolelle. Se on voinut koko ajan tosi hyvin. On ollut IHANA hoitaa narttua, joka ei temppuile ruoan kanssa vaan syö kaiken ja vielä lisääkin.
Aikaisemmin olen ollut monien odottavien narttujen kanssa tosi turhautunut, kun niille tuli ruokahaluongelmia tiineyden aikana.

Mandi on syönyt hankkimaani emoruokaa tiineyden 42.päivään asti ja sitten siirryin vähitellen antamaan sille pikkupentujen ruokaa. Aivan viime aikoina olen lisäksi antanut sille tuoretta hyvää jauhelihaa, josta se pitää kovasti. Tässä vaiheessa, kun viimeinen viikko on alullaan, ei mahaan enää mahdu niin paljoa kerralla ja ruoan on hyvä olla todella ravitsevaa. Piimä maistuu aina jälkiruokana.

Juttelin viime viikolla toisen tutun eläinlääkärin kanssa odottavan nartun ruokinnasta. Kysyin miten paljon sille oikein voi antaa ruokaa, kun tämä söisi varmaan vaikka hevosen.
Muistin kun joskus vuosia sitten eräs kokenut kasvattaja varoitti minua, että älä anna nartulle liikaa ruokaa, ettei pennut kasva liian suuriksi... tuo neuvoi tuntui kyllä tosi oudolle, mutta oli jäänyt kuitenkin pyörimään takaraivoon. Ehkä hänellä tarkoituksena oli estää chihun pentujen kasvamista liian suuriksi, että niiden olisi helpompi syntyä - mutta onko tuollainen neuvo enää nykyaikaa? Ainakin se tuntui kummalliselta...että pitäisin odottavaa nartua nälässä. En ole koskaan niin tehnyt, mutta kohdalleni on aikaisemmin osunut monia narttuja, joiden ruokahalu on tiineysaikana ollut huono että olen päinvastoin joutunut keksimään keinoja miten sen saisi syömään.
No, kuten odotinkin, neuvoi tämä chihuista paljon tietävä sipoolainen eläinlääkäri Marja Kosonen antamaan ruokaa emolle paljon, tietysti sen verran kuin se syö. Kun pennut ei vielä ole kovin suuria, mahtuu koiran mahalaukkuun enemmän ruokaa, ja etenkin kun Mandi ei ole ollut mitenkään lihava, voi ruokaa antaa kunnolla.

Tietysti, noinhan sen pitää olla. Mutta nyt kun synnytyksen aikoihin on enää viikon päivät, vievät pennut jo enemmän tilaa mahassa ja ruokaa ei mahdu niin paljoa kerralla.
Olenpa ollut huomaavinani Mandilla jo pieniä oireita närästyksestä, joka voi olla odottavalle äidille/emolle todella painajaismainen oire. Annoin sille äsken pienen määrän närästyslääke Antepsinia, sekin sipoolaiseläinlääkärin ansiokas neuvo joka on aikaisemminkin tepsinut. Ja tepsi nytkin, taas hujahti lautasellinen pentunappuloita höystettynä jauhelihakimpaleella - kaikki hävisi alta aikayksikön.