84. Syntyy

Mandin pennut syntyivät aikaisin aamulla.

UUUH - pystyn kirjoittamaan aamun tapahtumista vasta nyt illalla, kun on päivän hommat tehty ja nukuttu pariin otteeseen... aika rankkaa tuo valvominen näillä kymmenillä...Ja aamulla oli niin kiire, että en kerennyt kirjoittaa.

Aamulla klo 6 aikoihin kirjoitin, että alkaisipa ponnistusvaihe pian - ja melkein välittömästi Mandi alkoi ponnistella. Sitä kesti vain vähän aikaa, kun näkyviin tuli tumma pussi. Ehdin jo iloita, että pentu syntyy kuono edellä - se on yleensä helpompaa - kun tajusin, että takajalathan ne siinä...
Pentu työntyi aluksi esille normaalisti pikkuhiljaa, mutta kun masu tuli näkyviin, se jumittui tiukasti. Näin, että napanuora oli tiukalla, se oikein piukkeni sisään päin ja venytti mahaa... koitin varovasti saisiko sitä löysättyä, mutta ei ... Ja siihen se pentu sitten jumittui, ei liikkunut enää yhtään ulospäin. Koitin auttaa vetämällä supistusten tahdissa, mutta ei. Tajusin, että nyt on hätä kädessä, pentu oli ollut jumissa jo hyvän aikaa. Tuollaisessa tilanteessa se tukehtuu helposti hapenpuutteeseen, kun napanuora on puristuksissa pennun ja synnytyskanavan välissä, eikä happea pääse pentuun.
Laitoin vähän liukastevoidetta sormiin ja työnsin sitä varovasti synnytinkavnavan ja pennun väliin. Seuraavalla ponnistuksella taas yritin vetää. Ei liikkunut, ja napanuora oli entistä piukemmalla. Oikein pelkäsin, että se revähtää irti pikku masusta... Pennun henkihän siinä oli kyseessä. Pakko oli työntää sormia sisälle ja yrittää vapauttaa kudoksia sisältäpäin. Mutta silti pentu ei liikkunut. Tunsin että sen etukäpälät menivät ylöspäin, pään vierelle, silloin synnytyskanavassa oli tosi ahdasta. Pyysin jo miestä apuun, hän piteli emoa seisovassa asennossa, että saisin paremmin vedettyä alaspäin pentua. Samalla soitin jo ystävälleni Jaanalle, joka oli eilen sanonut että soita jos tarvitset apua (tai juttuseuraa) ..
Aamusella kuuden aikaan on aika noloa soittaa kenellekään, mutta hätä ei lue lakia. Pentu oli ollut tässä jumissa jo yli puoli tuntia, ja ties miten kauan jo ennen ulostuloaan.
Kuulin, että ystävän auto kaarsi puhalle. Samalla jokin liikahti ja sain vedettyä pennun pään ja käpälät ulos. Kello oli noin 6.45. Mutta pentu oli ihan velttona. Aloin hieroa sitä kovasti, siinä hötäkässä emo nappasi istukan ja ahmaisi sen parempiin suihin. Olin näkevinäni, että istukka oli ollut aika tumma...(tumma, vihertävä on merkki hapenpuutteesta)
Elvytin, puhalsin varovasti välillä pennun suuhun ilmaa, ja hieroin sitä koko ajan. Ystävä Jaana ehätti hätiin ja annoin pennun hänelle hierottavaksi. Minusta pentu oli kyllä ihan kuollut, mutta hän halusi vielä yrittää.
Jaana hieroi pentua yli puoli tuntia. Lämmitettiin sitä hiustenkuivaajan puhalluksessa ja samalla hierottiin. Se oli koko ajan ihan veltto.
Ei herännyt pentu henkiin, vaikka kovasti tehtiin työtä. Se oli pienikokoinen (115g) tyttöpentu, väriltään suklaanruskea kuten emonsa. Harmi, mutta ei mahtanut mitään.

Alkoi olla kulunut jo pitkä aika ensimmäisen pennun tulosta. Emon olisi hyvä saada toisen synnytys vauhtiin ennen kuin kahta tuntia olisi kulunut. Mandin ponnistukset oli aika laimeita ja päätimme viedä sen ulos kävelemään. Laitoin ihan hihnan ja pannan kaulaan ja kävelytin sitä ulkona pihanurmikolla, vuorotellen Jaanan kanssa. Liikkuminen stimuloi emon supistuksia.

Tulimme sisälle kun Mandi oli muutaman kerran näyttänyt ponnistavan ja aika pian klo 8 maissa Mandi pyöräytti toisen pennun. Se tuli pää edellä ja oli selvästi suurempi kuin se ensimmäinen. Se tuli ulos aika helposti. Pentu hierottiin kuivaksi ja emo sai nuolla sitä, mitattiin paino joka oli 145g. Se oli poikapentu ja myös suklaanvärinen, kuten emonsa.

Mandi-emo lepäili tovin, seuraava pentu syntyi klo 9.20. Se oli vielä kookkaampi kuin toinen, 151g, ja myös suklaanvärinen tyttö.

Molemmat elävät pennut oli heti tomeria, tyttö kävi heti tisuun kiinni, eikä poikaakaan tarvinnut kauaa opettaa. Ne olivat jänteviä ja vahvoja, hyvin elinvoimaisen tuntuisia.

Kaksi jälkimmäistä istukkaa tuli vähän vaikeasti ulos. Siinä jouduttiin auttamaan, eli vetämään pikkuhiljaa ja varovasti. Molemmat sitten lopulta saatiin ulos eikä annettu emolle enää lisää, kun se oli jo syönyt yhden. Istukan syömisen sanotaan stimuloivan emon maidoneritystä, mutta jos syö liikaa voi tulla ripulia.

Mandi oli tässä synnytyksessä aika kivulias. Ensimmäisen pennun jälkeen se käveli välillä huoneessa ja supistusten aikana selkä köyristyi ja se valitti.

Mutta pentujen synnyttyä kaikki helpotti. Emo alkoi hoitaa vauvojaan, nuoli niitä ja piti lämpimässä. Pennut imivät ja hakeutuivat emon lähelle lämpöön.

Kuitenkin kaikki oli sujunut hyvin... On tavallista, että pieniä menetyksiä tulee, kun koira saa pentuja.

Mietimme, että ensimmäinen kuollut pentu oli ehkä menehtynyt jo muutamaa päivää aikaisemmin, koska se oli paljon muita pienempi. Ehkä sen istukkakin oli irronnut, se tuli ainakin kovin helposti ulos verrattuna kahteen muuhun istukkaan.
Viime vuonna Mandin pentujen kanssa oli ihan sama juttu, niitä tuli kolme joista yksi huomattavasti pienempi syntyi kuolleena. Ehkä sillä on vain tuollainen systeemi lisääntymisessään.

Nyt illalla, kun pennut alkavat olla jo 12 tunnin ikäisiä, on kaikki rauhallista. Emo läähättää, kuten tavallista (jälkisupistukset). Pennut ovat hiljaa, eli syövät ja nukkuvat ja emo huolehtii niistä, kaikki tuntuu olevan hyvin. Maitoa emolla riittäisi vaikka moninkertaiselle pentujoukolle.

Toivotaan ettei mitään yllätyksiä enää tulisi...