Kuvissa pennut 4pv iässä, ja emo - tyttö on
tummansuklaa, Coco ja poika vaaleampi suklaa, Burre.
Nyt on jo lauantai, aika lentää... Pennut ovat jo 4 pv ikäisiä, voivat hyvin ja kasvu on reipasta. Eilen ne oli jo reilusti yli 200g molemmat, tyttö jopa 250g. Pentulaatikossa on aika hiljaista, mikä on hyvä asia, silloin kun pennuilla ei ole itkemistä siellä sujuu kaikki hyvin.
Sitävastoin ystävälläni, jonka kanssa kävimme yhdessä narttujen ultra-ääni kokeessa, ei mennyt hyvin lainkaan. Soittelimme narttujen tiineysvaiheissa ja jännäsimme kumman emo synnyttää ensin, kun astutuksissa oli vain 2 päivän ero.
Hänen Jazzy-narttu oli viimeisillään oikein pyöreämahainen. Sehän on 2-vuotias musta lyhytkarvainen pienehkö narttu, joka on minun kasvattini.
Jazzyn elämä alkoi dramaattisesti kun sen emo kuoli synnytyksen komplikaatioon (tutkittuna selvisi sisäinen verenvuoto) ja pentu jäi orvoksi muutaman tunnin iässä. Se pääsi ystäväni juuri synnyttäneelle nartulle hoitoon ja jäikin heille omaksi.
Kun meidän Mandi oli saanut pennut aikaisin tiistai-aamuna, koitti Jazzyn vuoro vuorokauden kuluttua. Sain keskiviikkona aamulla tekstiviestin: Jazzy synnytti kolme pentua. Synnytys meni hyvin, mutta pennut olivat ihan älyttömän pieniä, suurinkin painoi vain 55g.
Ystäväni hoiti pentuja ja teki suuren työn kun joutui ensikertalaiselle emolle opettamaan pikkupentujen hoitoa. Niitä jouduttiin syöttämään ja mm. lypsämään emon tisusta maitoa suuhun, kun pienimmät ei jaksaneet imeä. Emo ei myöskään osannut aluksi hoitaa niitä esim. nuolemalla, se yritti kantaa pentuja pois pesästä ja piilottaa jonnekin.
Pennut elivät muutaman päivän ja valitettavasti menehtyivät yksitellen kaikki. Niiden erityisen pieni koko kieli siitä ettei kaikki ollut kohdallaan. Keskosilta ne eivät näyttäneet, siinä oli vain jokin muu asia mennyt pahasti pieleen.
Ystäväni lähetti pennut Eviraan tutkittavaksi, sieltä varmaan aikanaan selviää jotakin.
Tuollainen pentujen menettäminen - ja jotenkin sairaiden pentujen syntymä ylipäänsä - on tavattoman raskasta kasvattajalle. Jotkut isompien kennelien kasvattajat eivät kai edes ryhdy hoitamaan, jos pennut eivät näytä olevan kunnossa, mutta me pienkasvattajat ehkä suhtaudumme vähän eri tavoin - ehkä meille monille ovat koirat läheisempiä ja rakkaita lemmikkejä. Niinpä pentuihinkin suhtaudutaan suurella tunteella.
Tuollainen pentujen menetys on hyvin surullista, mutta onneksi emo voi sentään hyvin. Ja ehkä tulevaisuudessa urosta vaihtamalla voi päästä parempaan lopputulokseen - tuossa tapauksessa uros oli vähän iäkkäämpi ...
Meillekin syntyi muutama vuosi sitten aivan erityisen pieni pentu, se oli kuitenkin sentään yli 70g. Kyllä senkin kanssa saimme tehdä valtavan työn, että se selvisi, emo ei ryhtynyt ollenkaan sitä hoitamaan, kuten emot usein tekevät jos pennulla ei ole kaikki kunnossa. Me ihmiset hoidimme pennun eloon... Se kasvoi enimmillään 600 grammaiseksi ja eli puolitoista vuotta. Se oli ns. tea-cup chihu, sellaisia esim. Amerikoissa myydään todella isolla rahalla - kun jotkut ihmiset haluavat kummallisia erikoisuuksia.
Tuon pennun isäkoira oli myös 11-vuotias vanha uros, ja olemme monta kertaa miettineet olivatko geenit jo vähän vanhentuneita...ja tottakai emon perintötekijöillä oli myös osuutta, se pari; uros ja narttu eivät vaan sopineet yhteen.
Kai sille olisi ollut jokin selityskin, mutta me emme vieneet sitä pikkukoiraa minnekään tutkittavaksi, kun se oli kuollut. Se vanheni nopeasti viime vaiheissaan ja nukahti onnellisesti kotona omaan sänkyynsä.
Päätin, että käytän vastaisuudessa vain kohtuullisen nuorien urosten palveluksia.
Nyt odotamme omien pentujemme kasvamista ja kehitystä. Ja taas kerran ovat toiveet korkealla - on ihmeellisen ihanaa kun tuli suklaatyttö, joka olikin "tilauksessa". Myös tämä suklaanvärinen poikapentu näyttää tosi hyvältä - mutta tosiasiahan on, että matkan varrella voi kehitys mennä monella tavalla eri suuntiin, vikaankin - ja aika näyttää mitä pennuista nyt lähtee kehittymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti