Chihuelämän palapeli

Chihuelämän palapeli
Jokaisella on persoonallinen olemus

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

89. Emo ulkoilee


Mandi malttoi jo käydä vähän ulkona muiden kanssa.

Emo on tähän asti viettänyt aikaa tiivisti pesässä, ja on siellä yhä suurimman osan aikaa. Eilen se halusi ensimmäistä kertaa lähteä ulos oikein kunnolla ja kävi muiden koirien kanssa oleskelupihalla - se on meidän piha-alueen isompi puolisko, joka on myös aidattu koiria varten. Siellä on myös ihmisten oleskelupaikat.
Takapihalla on pienempi aidattu alue koirille, jonne ne pääsevät suoraan keittiön ovesta, portaille, terassille ja pihalle, noin 80neliömetriä. Talon nurkalla on portti, jonka kautta päästään isommalle etupihalle, josta koirille aidattu alue on noin 200neliötä. Aitausten ulkopuolella olisi vielä paljon tilaa, mutta tällä hetkellä aidat on laitettu koiria varten tuolla tavoin. Pitää katsoa ensi kesänä, mitä aitojen kanssa tehdään. Aidat on 60cm korkeat, ns. puutarhaverkkoa, joka on pienisilmäistä metalliverkkoa muovipäällysteellä.

Tähän asti koirat ovat pysyneet aidan sisällä. Vähän olemme pelänneet mitä tapahtuu Jaffan kanssa, kun sen isä on varsinainen mestarikiipeilijä, ja meille kerrottiin, että ominaisuus helposti periytyy. Jaffa ei ole kuitenkaan osoittanut kiipeilyn haluja, sen sijaan se on kova hyppäämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti