110. Joulurauhaa

Ylin kuva; Onni-pentu ja uusi paraskaveri Nuuti
päivälevolla.

Mocca ja Bambi - tytöt leikkimässä.

Mocalla oli ensimmäinen joulu, mutta se tiesi
heti mitä lahjaruusukkeille pitää tehdä.

Mocca ja Jaffa koittelee sukan kestävyyttä.








Ah, nyt on joulun tohinat jo ohitse - vaikka se on ihana juhla, niin aina tuppaa olemaan kiirus kaiken tekemisen kanssa. Nyt oli joulunpyhät vielä sattuneet viikonlopun kanssa yksiin, ettei ollut ylimääräisiä valmisteluaikoja.

Pikku-Onnilta on tullut mukavia terveisiä, se on hyvin sopeutunut ja viihtyy uuden kaverinsa Nuutin kanssa tosi hyvin. Ihanaa tämä kännykkäkuvien aika, kun voi saada puhelimeen kuvatervehdyksiä...

Kävimme pari päivää ennen joulua Mocan kanssa koirakylässä melkein samanikäisen Bambi-pennun luona Helsingin Arabialla. Ne oli tavanneet jo pikkujouluissa ja nyt leikit sujuivat helposti. Ne juoksi hippasilla ja retuuttivat leluja, lopulta Mocca nukahti autuaasti Bambin kanssa samaan petiin.

Joulu oli tällä kertaa sitten musta, eli vähäisetkin ennen joulua sataneet lumet suli kokonaan ja joulupukit sai etsiä lahjojen osoitteita pimeässä illassa.
Meillä koirat olivat joulutouhuissa mukana, ne saivat joulunamia ja leluja ja illan mittaan vedettiin sukkaa, heitettiin palloa ja käytiin ulkona riehumassa.

Jaffan piti päästä jouluaaton aattona kastraatioleikkaukseen, mutta kun olimme juuri ajaneet eläinklinikan eteen, sieltä soitettiin, että eläinlääkäri ei pääsekään paikalle. Kävin viemässä joulutervehdyksen sinne, mutta Jaffa sai lisäaikaa viikon, josko vielä se piilossa oleva palli sattuisi putoamaan paikoilleen. Muuten on uudeksi vuodeksi odotettavissa pikku operaatio - herra kun on alkanut nostaa koipea vääriin paikkoihin, mm. sohvatyynylle ihan pokkana.

Ja joulun hyvä työkin tuli tehtyä, kun Tapaninpäivänä joku soitti hädissään ja kyseli olisiko meillä imettävää narttua. Heille oli aattona syntynyt pentuja, mutta emo ei pysynyt imettämään ja nyt niillä alkaa olla jo hätä, vaikka ihmiset oli yrittäneet syöttää maitovastiketta. Kaksi pentua oli jo menehtynyt.
Onneksi olin kuullut juuri viikolla, että yhdelle tutulle oli syntynyt pentuja. Annoin hänen yhteystiedot. Muutaman tunnin kuluttua kun soitin sinne, oli uudet pennut jo tuhisemassa kokeneen emon hoivissa. Toivotaan, että ne kaikki selviävät.

109. Pikkujoulut

Alemmassa kuvassa Mocca-tyttö on isänsä Nanookin kanssa.
Ylhäällä; Mocca sai poseerata pikkujouluissa valokuvamallina.

Viime maanantaina oli chihuahua yhdistyksen pääkaupunkiseudun piiriemännät järjestäneet ihanan pikkujoulun koirille ja niiden omistajille. Tapahtuma pidettiin Vantaan Petikossa koirakoulun tiloissa ja koiria siellä oli varmaan kolme- ellei neljäkymmentä. Myös omistajat olivat tietysti mukana nauttimassa glögistä ja pipareista.

Kyllä siinä oli hulinaa ja huisketta kun, koirat saivat juoksennella vapaana isossa huonetilassa. Sai nauttia siitä miten monennäköisiä ja -kokoisia koiria chihuissa löytyy.

Mocan debyytti chihupiireihin

Menimme paikalle Mocca-pennun kanssa. Se oli joukon nuorin ja ujosteli, kun oli ensimmäistä kertaa ihan vieraiden koirien kanssa ja oli paljon uusia ihmisiäkin. Moccahan oli vasta 13-viikkoinen.

Menin pikkujouluihin kuvitellen kuinka Mocca leikkii ystäväni Mariannen lähes samanikäisen pennun kanssa, mutta ne molemat istua nököttivät mieluiten omistajan sylissä. Vieraiden joukosta kyllä löytyi mukavia lapsia joiden sylissä Mocca sai myös oleilla, näin se sai kosketusta lapsiin.

Pikkujoulujen yhteydessä oli myös koiratavaroiden kirppari, jokainen sai tuoda ylimääräisiä tavaroita myyntiin ja samalla itse hankkia toisten myymiä tavaroita.
Minä sain myytyä kauniin valkean "timantein" koristellun talutushihnan, joka oli vielä kaupan paketissa. Se oli jäänyt ylimääräiseksi. Otin mukaan myös pari koirapukua, joiden istuvuus ei ollut aivan priimaluokkaa, mutta ne ei menneet kaupaksi - ei istuneet muillekaan.
Löysin sieltä ihanan vaaleanvihreän villaisen chihupentu-puseron ja ihqu-ihanan pinkin timanttikaulapannan Mocalle.

Mainittakoon vielä, että Mocan debyytti koirapiireihin tapahtui helmikaulanauhalla varustettuna, kuten voi todeta hienosti onnistuneesta studiokuvasta.

108. Onni uuteen kotiin

Yläkuvassa Onni ja Mocca leikkivät vielä kotona aamulla.
Sitten olikin jo päiväunien aika, sisarukset vielä yhdessä.

Alakuvassa Onni on jo uuden kaverinsa seurassa.

Tänään pikku-Onni-pentu muutti uuteen kotiin. Uusi emäntä oli hakemassa ja Onnin muutto alkoi rauhallisesti - meillä ei toiset koirat paljoa huomanneetkaan kun se lähti kopassa kohti uutta kotia.
Piti toisin sanoen harhauttaa hieman, ottaa kaikki eri huoneeseen ja antaa namia purtavaksi että keskittyivät herkkuun eikä siihen, että pentu pujahti kantolaukkuun ja läksi uuteen elämään.
En huomannut, että emo-Mandi olisi erityisesti etsinyt pentuaan, jäihän sen toinen pentu Mocca-tyttö kotiin. Silti Mandi oksensi jostakin syystä iltapäivällä, mikä ei ole yhtään sen tapaista. Tosin se ei aamullakaan syönyt kaikkea ruokaansa, eli saattoi olla ihan tavallinen vatsavaiva, eikä mikään ikävöimis-reaktio.
Sain jo viestiä uudesta kodista, että hyvin menee. Sieltä tuli ihana kuvakin, jossa siellä ennestään ollut uros ja Onni-pentu makaavat vierekkeäin, pentu ikäänkuin nojaten isomman koiran kylkeen.
Ensin se oli kyllä pelännyt uutta koiraa ja kiljunut kuin syötävä, mutta oli äkkiä huomannut, että tämähän onkin kiva kaveri. Onnihan onkin ollut lahjakas kiljumaan, se vinkui vauvanakin, jos ei heti löytänyt tissille. Muiden kanssa leikkiessä se varmuuden vuoksi saattoi kiljahtaa, jos leikki kävi liian vauhdikkaaksi.
Tuntui tosi mukavalta kuulla, että asiat etenee noin hyvin. Sillä uroksella on ennestäänkin kokemusta pennuista ja se on emännän mukaan ikävöinyt toista koiraa kaverikseen. Emännän mielestä se oli tänään suorastaan onnellisen näköinen, kuten kuvakin kertoo.

Tässä on myös yksi aika tyytyväinen kasvattaja, kun pentu pääsi tosihyvään kotiin.

107. Asioilla on taipumus järjestyä

Pikku-Onni sairastaa peiton alla,seurana Mocca-sisar. Onneksi Onni parani pian.

Huhhuijaa - ompa ollut kiirettä ja huisketta. Pikkujouluja tietenkin, joku jäi väliinkin, ja muuta menoa paljon näin joulukuun alussa.

Poikapennulle löytyi erittäin mukava koti, mutta siinä kerkesi olla jo pieni mutka matkassa. Sen kaverina uudessa kodissa on aikuinen uroschihu, jonka emäntä vei leikattavaksi, siis kastraatiolaikkaukseen vähän ennen kuin pennun piti muuttaa heille. Siinä sattui joku haaveri, kun seuraavana päivänä haava alkoi vuotaa ja uros piti leikata uudestaan. Sitten se määrättiin lepoon kahdeksi viikoksi, eikä pientä pentua voitu viedä sinne, että toipilas pysyisi rauhallisesti paikoillaan.

Poikapentu on siis ollut meillä nyt ylimääräiset kaksi viikkoa. Ihana pieni olento, kaikin mokomin se on saanut viipyä. Uusi omistaja risti sen Onniksi, ja olemme kutsuneet sitä jo sillä nimellä.

Viikko sitten pennuille annettiin ensimmäinen 12-viikon rokotus ja kaikki meni hyvin. Kunnes eilen illalla, viikko rokotuksesta, olikin pikku poika kuuman tuntuinen eikä syönyt eikä leikkinyt, nukkui vaan. Sain sen illala vähän syömään jotakin ja aamulla heräsin heti tarkistamaan tilannetta. Yhä se tuntui kuumalta, mutta en ryhtynyt vielä mittaamaan lämpöä. Pentuhuoneessa oli paperilla löysä kakka ja pojan petipaikan vieressä lattialla limainen oksennuskasa.
Täytyy sanoa, että sydän pomppasi pari kertaa ylimääräistä, kun juuri tänä kesänä ja syksynä ollaan niin paljon puhuttu vaarallisesta parvo-epidemiasta.
Aamulla kello ei ollut vielä niin paljon, että olisi voinut mihinkään eläinlääkärille soitella, mutta ryhdyin keittämään riisiä. Riisin keitinvesi on tärkkelyspitoista nestettä, joka imee suolistosta epäpuhtauksia. Laitoin nesteeseen pikkuruisen sirun lihaliemikuutiota, että olisi vähän suolaa ja parempi maku, ja annoin pennulle pienellä ruiskulla nestettä vähän suuhun. Se pysyi sisällä, ja annoin sitten vähän lisää.
Pentu oppi hämmästyttävän nopeasti juomaan ruiskusta. Se nukkui ja annoin välillä sille vähän kerrallaan nestettä noin puolen tunnin välein, kun mitään oksennusta ei tullut. Sitten lisäsin nesteeseen myös Nutri-plus geeliä, ettei pennun verensokeri laskisi, kun se ei ollut syönyt mitään. Se maistuikin sille jo tosi hyvin.
Pentu nukkui muutaman tunnin, ja pääsin viimein soittamaan tutulle eläinlääkärille. Hän sanoi heti, että tämä on selvästi reaktio viikon takaiseen rokotukseen, että on ihan tyypillistä saada reaktio viikon kuluttua. Joillekin tulee reaktio ihan heti, toisille viikon kuluttua ja suurimalle osalle ei tule mitään.

Kylläpä huokaisin helpotuksesta - vaikka se vaihtoehto oli tietysti jo käynyt mielessäkin, mutta oli hyvä saada lääkärin vahvistus.
Pennulle maistui sitten jo lusikallinen Puppy-Moussea, pentujen ensiravintoa joka on hyytelönä purkissa. Sitten se taas nukkui pari tuntia, jonka jälkeen se tuli sisarensa kanssa jo samalle ruokalautaselle.

Kuume oli laskenut, tunsin sen kun kokeilin molempia yhtäaikaa masusta. Pennut alkoivat leikkiä ja sitten järsiä pientä naudan mahaliuskaa. Sellaisen annan joka päivä kaikille koirille välipalaksi, kuivattua ja "pestyä" naudan mahaa pikku viipaleina. Jotenkin se on oivallinen aine, joka pitää koiran mahan kunnossa. Olen huomannut, että satunnaisissa mahavaivoissa se on usein apuna tilanteen parantamisessa.

Illalla kaikki on nyt ihan normaalisti. Pennut ovat syöneet hyvin, molemmat, ja leikki maistuu entiseen malliin. Vielä yksi päivä on pikku-Onnilla aikaa olla synnyinkodissa.

106. Oikean kodin löytymistä odotellaan

Pennut ovat jo 9 viikkoa vanhoja. Ne ovat jo hyvin ketteriä ja reippaita ja leikkivät iltaisin hurjia hippaleikkiä olohuoneen ympäri. Ulla leikkii yleensä aina niiden kanssa, nyt myös Jaffa on kiinnostunut etenkin poikapennun kanssa leikkimisestä.
Ulkona käydään joka päivä ja useita kertoja ollaan kaikki koirat yhdessä, jotta pikkuiset oppisivat koirien kieltä ja tapoja.

Poikapennulla on ollut aika paljon kysyjiä, mutta oikeata kotia ei vaan ole löytynyt. Kahdelle kysyjälle olen jo antanut luvan tulla kotiin katsomaan, mutta näilläkin kerroilla tuli yllätysmomentteja joiden takia hanke ei ole toteutunut.

Näin syksyllä on huomattavasti hankalampaa löytää pennuille kotia, kuin kevät- ja kesäpennuille. Viime syksynä oli ihan sama juttu.
MUtta kyllä se oikea koti vielä löytyy, onneksi poikapentu saa kasvaa meillä kaikessa rauhassa ettei tarvitse kiirehtiä.

105. Ulla kehittyy

Ylemmissä kuvissa Ullan kehitystä seurataan noin kuukauden välein.
Alakuvassa Ulla vajaan 6kk iässä, se rakastaa leikkiä pikkupentujen kanssa.
Ullan takana Jaffa, vas. 2kk Mocca, ja takana Mandi ja poikapentu.

Ulla, pentu joka tuli meille heinäkuussa on nyt pian 6 kuukautta vanha. Se on kasvanut tosi nopeasti, ja oli jo 5kk iässä 2,5 kiloa. Merkillistä on että sen sisar samasta pentueesta oli noin kiloa pienempi... Ehkä selitys on että Ullan vanhemmat eivät ole mitään sukua toisilleen, edes kaukaa, siitä on joskus seurauksena hyvin erilaisia pentuja samaan pentueeseen.(Tästä syystä monet kasvattajat suosivat ns. linjasiitosta, jolloin uros ja narttu olisivat hyvin kaukaista sukua toisilleen, ja linjaus tietysti kannattaa tehdä johonkin hyvään yksilöön - tämä ei ole mikään ohje, linjasiitos, kuten muukin jalostus on monimutkaisten asioiden summaa)

Ulla ei ole saanut mitään erityistä superruokaa, vaan ihan tavallisia juniorinappuloita. Nappujen seassa on pikku määrä tuoretta jauhelihaa ja lisänä se on saanut piimää ja raejuustoa.
Ulkoilua ja liikuntaa Ulla on saanut runsaasti. Normaalien ulkoiluttamisten lisäksi se on leikkinyt lähes jatkuvasti toisen nuoren chihumme, Jaffan kanssa. Ne juoksee ja painii ja kierii maassa ja lattialla, erityisesti ne rakastaa loputonta hippajuoksua isolla aidatulla pihalla.

Jossakin vaiheessa olin hieman huolestunut, kun Ullan etujalkojen nivelet olivat aika muhkuraiset. Mutta tuo piirre on häipynyt sen kasvaessa. Jossakin vaiheessa 4-5 kk iässä se muistutti lähinnä honkkelia rusakonpoikasta, oli yhtä koipea koko koira. Nyt sille on alkanut kehittyä myös massaa luiden ympärille.

Toinen asia, josta olen ollut hieman huolissani on sen pitkulainen pään rakenne. En pidä kovin pitkäkuonoisista chihuista, ja harmittelin kun Ullan kuono vaan alkoi venyä... Nyt sen pään muoto on alkanut parantua ja pyöristyä. Olenkin etsinyt Ullan isäkoiran Trixin kuvia sen pentuajoilta ja huomasin, että ne muistuttavat kovasti toisiaan. Trixillä on nyt aikuisena erittäin kaunis ja pyöreä päänmuoto, mikä on yksi tärkeä chihuahuan rotuominaisuus.

Nyt sitten seuraan tiiviisti Ullan hammaskaluston kehitystä. Meille tullessa sen maitohammastilanne etuhampaissa oli 4+6, mutta kasvattaja vakuutti sen olevan sellaista narttulinjaa jossa pennuille kuitenkin kasvaa 6 pysyvää hammasta ylös sekä alas. Sekä Ullan emolla, että emon emolla oli ollut aluksi 4+6 ja lopulliset hampaat tuli molemmille 6+6.

Hampaiden lukumäärä ja asento on chihuilla tärkeä asia, koska rodulla on havaittu olevan hammaspuutoksia, joihin yritetään jalostusvalinnoilla saada parannusta. Sanotaan, että hammaspuutokset voisivat olla ensimmäinen merkki muistakin luuston kehityshäiriöistä.

Nyt sitten jännätään miltä Ullan suu alkaa näyttää. Valitettavasti sen alaleuka on kasvanut aavistuksen pidemmälle, eli sillä on tällä hetkellä lievä alapurenta. Toivottavasti yläleuka kasvaa äkkiä perässä, että purenta tasoittuisi.

Edellä luetellut asiat vaikuttavat ehkä hieman teknisiltä tarkastelutavoilta. Mutta jalostuksessa käytettäviltä koirilta pitää edellyttää tervettä rakennetta kaikissa suhteissa.

Sielujen sympatiaa

Ulla on ihana pieni koira!!! Sen luonne on tosikiltti ja puuhakas, se touhuaa koko ajan ollessaan valveilla. Se tykkää olla sylissä siliteltävänä ja tottelee kiltisti kun jotakin sanotaan.

Erityisen ihana se on hoitaessaan Mandin 2kk vanhoja pentuja, joiden kanssa se jaksaa kiltisti ja väsymättä puuhata ja leikkiä. Se on koiramaailman "lapsenlikka"... Ulla oli myös ensimmäinen meidän koirista, jonka pentujen Mandi-emo hyväksyi olemaan pentujensa kanssa...

Nyt sen kaunis, kermanvärinen turkki on alkanut kasvaa - oikein odotan miten kaunis siitä tulee, jos sille tulee isä-Trixin kaltainen pitkä, tuuhea turkki!!! Se on niin ihanan värinen!!! Kermanvaalea!!!

Ja meillä on Ullan kanssa tosihyvä kontakti, varsinaista sielujen sympatiaa. Kun se katsoo minua silmiin, sydämeni hymyilee!!!

104. Pennut jo 7 viikkoa

Pennut tulivat tänään 7 viikon ikään.

Keksin viimeinkin tyttöpennulle kutsumanimen
- ja suorastaan ihmettelen miten en aikaisemmin
ole tullut sitä ajatelleeksi. MOCCA.
Pennun väri on kuin mokkakahvia, tumma paahto.

Muistan kun olin katsomassa pentujen emoa Mandia kolme vuotta sitten, kun se oli pieni pentu, ihastelin yhtä sen sisarusta erityisesti juuri tuollaisen tumma-suklaa värin takia. Se pentu oli poika, ja en sitä meille hankkinut. Mutta ... että saimme nyt tuollaisen kauniin värisen pennun - ja olen niin iloinen kun se on tyttö ja kun sillä on lisäksi ne ihanat vaaleammat tan-merkit, joista sille tulee kivaa ilmettä. Ihan yksivärinen tumma koira voisi olla vähän synkän näköinen...

Pennut kasvaa ja kehittyy hyvin. Ulkona ne jo juosta vilistävät kovaa kyytiä toisten perässä. Pitää vahtia tarkasti ettei kumpikaan molskahda vesialtaaeen, joka ei ole iso, mutta sijaitsee kuitenkin siinä pihan reunalla ulkoilualueella. Kerran joku pennuistamme hypätä molskahti suoraan kylmään veteen syksyllä ja sain lämmitellä sitä pitkään sylissä ja sisällä.

Kodin etsintää
Poikapennun kyselijöistä ei ole tullut sen valmiimpaa. Onhan niitä ollut useampia, mutta ei ole sattunut kuitenkaan sopivaa - vielä. Viime viikolla eräs kasvattaja kyseli pentua, mutta olisi halunnut sijoitusuroksen. Yhden sijoitusuroksen epäonnistuneesta systeemistä opiksi ottaneena en enää lähde sellaiseen mukaan. Sijoituskoiran hankkiminenhan on (jos sellaisen onnistuu saamaan) edullinen tapa saada koira.

Tällä viikolla oli pennusta kiinnostunut yksi nuoripari, jolla olikin sitten myös 6-vuotias lapsi, ja asuivat kerrostalossa, ja pentu olisi vielä joutunut olemaan yksin päivisin. Siinä olisi ollut monenlaisia hankaluuden aiheita, ei edetty neuvotteluissa sen pidemmälle. Monia vasta-aiheita minun pennun-koti-kriteereille.

Jo aikaisemmin oli muutamia kysyjiä, yksi perhe täältä Helsingistä, yksi rouva Helsingin keskustasta ja joku opiskeleva nuoripari - näille olin vastannut, että halusin odottaa pennun kasvamista, että näkee paremmin millainen siitä on kehittymässä. Heistä ei ole sen koommin kuulunut mitään - ilmeisesti ihmiset eivät usko, että joku kasvattaja saattaa olla niin hassu, että oikeasti haluaa katsoa millaiseksi pentu on kehittymässä - että voisi sitten yrittää yhdistää oikean kodin ja oikeanlaisen pennun.

Saas nähdä miten kauan vielä menee ennenkuin varteenotettavia kodin tarjokkaita löytyy. Laitoin seuraavaan ammattilehteen palstalle ilmoituksen ja aion myös laittaa koirat.com:iin ilmoituksen lähiaikoina.

Pennun myyntivaihe on todella se tylsin vaihe koko proseduurissa. Ollaankin jonkun kasvattaja-kaverin kanssa naurettu - puolileikillään/puolitosissaan - että pitäisi laatia joku pätevä testaus systeemi pennun kyselijöille...
Ja varmaan testikysely onkin monen kasvattajan päässä.

Pitääkin jonkun kerran kirjoittaa muutamista erikoisista pennun etsijä-tapauksista =)

103. Poikapennulle etsitään kotia

Pennut leikkivät ja touhuavat kovasti.
Yläoik. tyttö sanoo Lillille "viu viu olen vauva"

Poika arvioi viitsisikö nousta syömään (alakuva).

Pienet pentumme kehittyvät liikkeissään
ja touhuissaan koko ajan huimaa vauhtia.
Nyt ne osaavat jo juosta aika hallitusti,
eivätkä törmäile mihinkään, ne osaavat hyppiä ja kääntyillä melko hyvin eivätkä kaatuile. Myös syöminen sujuu jo mallikkaasti. Tosin eilisaamuna poikapentu yökötteli, eli ei ollut syönyt aamulla ja tuli huono olo. Sen syömiseen pitää kiinnittää huomiota ettei verensokeri pääse laskemaan.
Muutenkin niille pitää erikseen tajota ruokaa ja huolehtia, että ne syövät. Ne imevät vielä emoa, mutta aika harvoin, eikä sitä oikein tiedä miten mietoa emon maito on tässä vaiheessa. Maitoa sillä kyllä on, koska tisut on täyden tuntuiset. Pennut eivät ehkä vielä ymmärrä näläntunnetta, siksi niistä pitää vielä erityisesti huolehtia.

Pakko on sitten alkaa etsiä poikapennulle kotia... Tämä on aina kasvatuksessa se tylsin vaihe.
Laitoin viime viikonloppuna nettiin ilmoituksen "etsii kotia" - en laita englanniksi koska haluan pennun pysyvän Suomen rajojen sisäpuolella. Pian pentujen synnyttyä laitoin kuvan kotisivuille ja silloin tuli muutamia kyselyjä, myös yksi venäläinen kysyjä joka oli kiinnostunut suklaanvärisestä pojasta. Varmaan olisi ehkä ollut hyviäkin koteja, mutta halusin odotella pentujen kehittymistä, että näen millaisia niistä on kasvamassa ja millaiset luonteet niillä on. Silloin on helpompi yrittää arvoida millaiseen kotiin mikäkin pentu aina sopii. Siinä on sekä pennun että ostajan että kasvattajan etu kyseessä.

Nämä pennut ovat erityisen sosiaalisia ja ihmisrakkaita. Ne kyllä leikkivät keskenäänkin hienosti, mutta heti kun ihminen astuu pentuhuoneeseen tulee kauhea ryntäys jalkoja vasten ja hyppimistä - syliin, syliin. Olen totuttanut niitä seurustelemaan ihan pienestä lähtien ja viettänyt niiden kanssa aikaa istuen pentuhuoneen lattialla jalat suorana, että ne pääsivät heti kiipeämään syliin. - Siispä olen huomannut että uinuva iskias-vaivani on alkanut taas muistuttaa olemassolostaan, se ei tykkää yhtään lattialla-jalat-suorana-istumisesta.

Haluan että meidän pennut pääsevät kotioloihin ihmisten ja ehkä toisten koirienkin seuraan.
Päätin jo 10 vuotta sitten, että en myy koiranpentuani koskaan kenneloloihin. Olin vieraillut erään tunnetun kasvattajan kodissa ja kennelissä hakemassa pentua, ja olin aika hämmentynyt millaisissa kopperoissa koirat joutuivat elämään. Siellä oli pieni rakennus asuintalosta erillään, ja koirat elivät aika ahtaasti yhdessä laumassa. Urokset elivät aidan toisella puolen, nartut toisella puolen. Suoraan sanottuna se ahtaus ja koirien olot oli aika kamalaa. Kyllähän niistä huolehdittiin ja saivat ruokaa, mutta - chihuahuat on seurakoiria, minusta se oli tosi ikävää.
Toisessa kennelissä koirat asuivat talon tilavassa alakerrassa keskenään kahden koiran karsinoissa, ihminen kävi siellä muutaman kerran päivässä hoitamassa ja ruokkimassa ja ulos päästämässä...

Siinä on kyse moraalista ja etiikasta - ja mielipiteistä. Joku voisi varmaan sanoa, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka näkevät nälkää ja kurjuutta ... miksi murehtia koirista, kun niiden tarpeista kerran huolehditaan.
Mutta minun filosofian mukaan koirat on ihmisen ystäviä eivätkä mitään karjaa.

No, poikapennulla on ollut tässä muutama tosikivan tuntuinen kysyjä, saa nähdä miten tilanne kehittyy....

102. Jaffa isojen maailmassa

Jaffa chihupoika kosiskelee Manta-rottweileria.

Jaffa-poikamme on ollut nyt pari viikkoa hoitopaikassa. Roosan juoksu on loppumassa, se ei ole enää aktiivinen hyppimään eikä ole näkynyt enää mitään tiputtelua.

Eli huomenna Jaffa pääsee kotiin!!!!!
Hassua miten sen poissaolo oli alussa kuin suuri aukko koiraporukassa, sitten siihen tottui. Nyt on hauskaa seurata miten ihanaa koirista on kun Jaffa tulee kotiin!!! Kaikki meidän koirat tykkää siitä kovasti, erityisen hyvä kaveri se on ollut Ullan kanssa. Ja miten mahtaa Jaffa tykätä kun pääsee kotiin kavereitten ja emon luokse!!!

Pienet pennut on tällä aikaa totutettu olemaan välillä muiden koirien seurassa, sekin on hauska katsoa miten Jaffa niihin suhtautuu. Ainakin ennen hoitoon lähtöä se oli hyvin innoissaan pennuista ja teki tuttavuutta niiden kanssa aidan takaa.

Jaffalla on epäilemättä ollut hoitopaikassa tosikivaa. Hoitaja Milla on kertonut kivoja juttuja, ja varmaan huomenna kuulemme niitä lisää.

101. Pennut tykkää kavereista

Pennut ovat tänään 6 viikkoa vanhoja.
Ne osaavat jo liikkua hyvin ja ovat hyvin seurallisia. Ne yrittävät pyrkiä aidan raoista hyppimään vanhimpien koiriemme kanssa, viimeksi poika jäi puolien väliin kiinni päästä ja tyttö mahasta =).

Nyt pennut pääsevät kolmasti päivässä muiden koirien seuraan keittiöön ja pari kertaa päivässä ollaan ulkona ellei sada.
Muista koirista kaksi vanhinta, Pipsa ja Lilli ovat vähän kärsimättömiä pentujen kanssa ja siksi laitan ne useimmiten portin taakse, kun pennut tulevat keittiön puolelle.
Pennut juosta viipottavat innoissaan muiden koirien luokse ja opettelevat koirien kieltä. Muut koirat ovat kilttejä ja kärsivällisiä niiden kanssa. Joskus, jos pentu käy liian tunkeilevaksi saattaa joku vähän ärähtää. Pennut osaavat heti mennä selälleen, ihan kuin sanoisivat, että "enhän minä mitään, minä olen vauva" ... Ja sitten mennä viipotetaan seuraavaa koiraa vasten hyppimään ja vimputtamaan.

Ulla, 5kk, tykkää kovasti pennuista ja on äärimmäisen kiltti ja kärsivällinen niiden kanssa. Alussa Mandi-emo oli hyvin tarkkana, jos Ulla yritti leikkiä pentujen kanssa, mutta nyt Mandikin on tottunut siihen, että pienet vähän leikkii muidenkin kanssa.
Itse kyllä seuraan tarkasti koko ajan, kun pennut ovat muiden seurassa, ettei vaan sattuisi yllätyksiä. Pennut ovat vielä aika hölmöjä, eikä niistä tiedä mitä ne keksivät. Hyvä esimerkki on, kun ne haluaisivat aina mennä juuri kahden ärtsyn vanhanrouvan, Pipsan ja Lillin luokse aidan välistä. Kun juuri ne olen nostanut aidan toiselle puolen varmuuden vuoksi. En usko että, nekään mitään tekisivät pennuille, mutta joskus etenkin Pipsa voi ärähtää pennulle niin kovasti, että pentu turhaan säikähtää.
Tosin pentujenhan kuuluukin nyt oppia toisilta koirilta koirien kieltä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Jopa äärimmäisen kiltti Jade, joka tykkää kovasti pennuista on muutaman kerran ärähtänyt vähän, kun pentu käy liian tunkeilevaksi.

100. Pennuille tunnistussirut ja nimet

Yläkuvassa vuoden vanha Roosa-isosisko ja pienet 6-viikkoiset.
Alakuvassa 5kk vanha Ulla, joka tykkää pennuista kovasti.

Nyt ollaan jo niin pitkällä, että pennuille laitettiin eilen mikrosirut. Ne olivat myös ensimmäistä kertaa autoajelulla ja alussa oli HIRRRRVEETÄ - vaikka emo oli tukena ja turvana samassa kopassa.
Tyttöpentu rauhoittui aika pian, mutta poika vinkui ja ulvoi koko matkan. Sama juttu oli eläinlääkärissä kun mikrosiruja laitettiin, poika ilmaisi vastalauseensa hyvin äänekkäästi, mutta tyttö vain pikkuisen inahti.

Pennut saivat samalla myös parvo-rokotuksen, koska viime aikoina on ollut hengenvaarallista parvovirusta liikkeellä. Olen ollut nyt näiden kanssa yltiövarovainen, kun kuulin niin karmeita kertomuksia pentueiden menetyksistä...
Tähän asti ollaan kuitenkin nyt selvitty. Odotellaan viikko ennenkuin immuniteetti kehittyy ja sitten pääsen liikuskelemaan enemmän pentujen kanssa. Ennen sitä pitää käydä muutaman kerran harjoittelemassa autoajelua ja pitää muistaa myös feromonin laitto koppaan (kuten Ullan kanssa).
Pennut voi nyt rekisteröidä kennelliittoon, kunhan eläinlääkäri käy netissä kuittaamassa mikrosirujen asennuksen omakoira-järjestelmässä.

Pentujen nimiksi tulee: poika = Keijupuiston Choco Carnival ja tyttö = Keijupuiston Cacao Celebration. Tytön kutsumanimi on vielä hakusessa, pitää tarkkaan tunnustella mikä olisi oikea ja sille sopiva, koska se jää kotiin. Pojan nimestä saa sitten päättää uuden kodin ihmiset.

99. Pentu etsii kotia

Yläkuvassa on tyttöpentu,
alhaalla kaksi kuvaa pojasta.

Pentujen suhteen pitää nyt tehdä päätöksiä. Rekisterinimet on jo melkein varmasti valmiina. Kunhan mikrosirut on laitettu pääsemme tekemään virallisen rekisteröinnin kennelliittoon.
Kerrotaan nimet sitten...

Tyttöpentu jää varmuudella kotiin. OLen aivan ihastunut siihen ja sen reippaaseen luonteeseen - ja tietysti sen ihanaan tumman kaakaon väritykseen. Meillä synkkaa, se mönkii heti syliin, kun istun lattialla niiden kanssa. Kyllä poikakin tulee mielellään syliin, mutta ei heti rauhoitu siinä olemaan vaan touhottaa aina jotakin. Ehkä minä suorastaan vähän varon kiintymästä poikapentuun, koska se pitää kuitenkin saada toiseen kotiin.

Poika on selvästi vähän vilkkaampi. ULkona se kyllä oli ensimmäisillä kerroilla vähän pelokkaampi, kun tyttö mennä viipotti heti hirmu kyytiä nurmikolla. Se oli vähällä molskahtaa kotipihan vesialtaaseen, kun ei ymmärtänyt varoa pitkien heinien takana olevaa vesielementtiä. Onneksi sain sen napattua kiinni ennen kuin se ehti kastua. Muut koirat ovat aivan innoissaan pennuista myös ja pennut muista koirista.

Pojan suhteen alan nyt tehdä toimenpiteitä sille kodin löytämiseksi. Laitoin facebookiin kuvia ja ihan selvällä suomenkielellä tekstin: "etsii kotia", samoin kotisivuille.
Toivoisin löytäväni sille kodin jossa harrastettaisiin näyttelyitä, koska se on hyvin lupaava pentu. Sillä on hyvä vankka rakenne, hyvä pää, hampaita 6+6 (tähän lasketaan etuhampaat) ja temperamenttinen luonne. Tietysti ei voi tässä vaiheessa vielä mitään varmaa sanoa, että siitä tulisi menestyjä näyttelykehissä, mutta kaikki hyvät mahdollisuudet olisi, jos kehitys menisi suotuisasti.
Haaveilen että löytyisi sellainen koti, jossa koira asuisi tietysti kodissa, perheen kanssa. Yksi tuttu kennelinomistaja jo kyseli pentua, oli kovasti kiinnostunut, mutta en halua sen joutuvan kennelolosuhteisiin vain toisten koirien kanssa elämään. Kun se nyt synnyinkodissa tottuu ihmisten seuraan ja "hellään huomaan" olisi kauhea ajatella sen elävän koirakennelissä.

Kaikkein tärkeintä tietysti olisi, että koira ja omistaja sopisivat hyvin toisilleen. Eli minä painotan kodin etsinnässä paljon sitä, että ostajakandidaatilla ja pennulla "synkkaa". Sitä varten olen hyvin tarkkana kun päästän ostajakandidaatteja edes kotiin pentua katsomaan... No, kieltämättä monta kertaa onkin sitten mennyt vähän pidempään ennen kuin se oikea koti on löytynyt...

Kysyjiä

Illalla (huom, lauantai-iltana klo 20) yksi nainen soitti ja kysyi tätä pentua. Hän oli nähnyt kuvan kotisivuillamme ja alkoi puhua miten heille oli jo tulossa pentu toisen koiran kaveriksi, ja lapsille joululahjaksi, mutta kyllä lapset nyt ovat pettyneitä, kun sieltä ei tullutkaan heille sopivaa pentua. Hän ei yhtään kertonut heidän koirakokemuksestaan eikä olosuhteistaan, jutteli vain siihen malliin kuin olisi ollut ostamassa kaupan hyllyltä tavaraa.
En jaksanut kauheasti lirkutella, vaan neuvoin suoraa päätä soittelemaan muille kasvattajille. Ja sitten sanoin että ehkä ei kannata ihan ensimmäiseksi kertoa kasvattajille että lapsille on luvattu koiranpentu joululahjaksi, koska kasvattajat ei välttämättä pidä sitä hyvänä lähtökohtana.
OLin varmaan aika töykeä vastoin tapojani, mutta se että ihminen soittaa touhottaa lauantai-iltana ja paasaa vain omasta näkökulmastaan asiaa, sai jotenkin niskakarvat pystyyn.

Kyllä niitä on ollut monenlaisia kysyjiä ... jotenkin sieltä vaan sitten pitää yrittää seuloa jyvät akanoista. Kuvittelen, että minulle olisi kertynyt joltisenkin verran ihmistuntemusta; olen työskennellyt toimittajana, psykiatrisena erikoissairaanhoitajana(mielenterveystoimistossa), opettajana, lisäksi olen saanut omaksua pitkiä terapiakoulutuksia.
Toivon hartaasti että osaisin taas tällä kertaa valita oikean perheen tälle pennulle...

98. Jaffa jättiläisten maassa

Kuvassa Jaffa (vas.) ja Manta isännän sylissä.
Jaffa uroksemme on nyt ollut hoitopaikassa lähes viikon. Alussa se oli tietysti aika ihmeissään ja vähän pelkäsikin isoja koiria. Hoitopaikan koirat ovat Irlannin susikoira Pösö, newfoundlanninkoira Otso ja rottweiler Manta. Ne ovat tottuneet pieniin eläinkavereihin, ja nuolevat hellästi jopa marsuja ... Yksi tuttu chihupoika Rico on ollut siellä hoidossa aikaisemmin ja niillä siis on kokemusta myös pikkuruisista lajitovereista. Koirien emäntä Milla on miehensä kanssa kasvattanut koiristaan todella suvaitsevaisia ja kilttejä olentoja.

Alussa Jaffa pysytteli visusti makuukoppansa lähistöllä ja piti tarkkaan silmällä hoitoemäntä Millaa, ettei hän vaan pääse karkaamaan. Jos joku koira yritti tulla vähän lähemmäksi nuuskimaan, irvisti Jaffa ja päästi murinaan... pelotti ...
Pian kuitenkin edettiin asiassa ja Jaffa alkoi liikuskella enemmän. Silti se piti tarkkaan isoja koiria silmällä, että ohitti ne nopeasti vähän kauempaa. Milla kertoi, että isot koirat olivat "juonessa mukana" ja pysyttelivät silloin visusti liikkumatta ettei Jaffa vain säikähtäisi.
Ihmisiin Jaffa tykästyi heti, sosiaalinen luonne kun on. Varsinkin kylässä ollut varttuneempi herrasmies pääsi Jaffan suosioon ja se istua napotti koko illan hänen sylissään.
Parissa päivässä Jaffa kuitenkin palasi omasta mielestään normaaliin elämänmenoon ja huomasi, että Mantahan onkin TYTTÖ!!!
Se on yrittänyt kosiskella ja liehitellä Mantaa, joka on erittäin lempeäluonteinen rottweiler-tyttö. Jaffa ei ulotu Mantaa edes kinnerkulmaan asti, mutta aivana ihana nainen Manta kyllä on Jaffan mielestä!!!!

97. Pennut jo 5 viikkoa

Aika lentää siivillä, pennut täyttivät eilen jo 5-viikkoa.

Niiden liikkuminen on kehittynyt, osaavat jo juosta ja hyppiä - tosin tasapainon kanssa on välillä niin ja näin. Muut koirat kiinnostaa niitä kovasti ja kaikkia on jo päästy nuuskimaan lähietäisyydeltä. Mandi-emo on vielä vähän huolestunut kun muita koiria on lähistöllä ja se päästää pienen murinan kun joku tulee liian lähelle.
Pentujen suuri ilonaihe on leikkiputki, jonka olemassaolon muistin viikonloppuna ja toin niiden aitaukseen. Heti molemmat painuivat sisään ja ulos ja taas edestakaisin, putki on niistä tosi hauska juttu.

96. Jaffan juoksu-loma

Jaffan hormoonit meni kupperiskeikkaa kun Roosalla alkoi juoksu. Jaffa ressu oli ihan hepulissa - se yritti koko ajan astua Ulla-pentua, Roosaa ei tietenkään voitu pitää samassa tilassa ja Ulla oli välillä Jaffan seurana portin takana.

Olin tarkkaillut Roosaa jo sillä silmällä hyvän aikaa ja odotellut juoksua alkavaksi. Viime viikon lopulla se sitten alkoi. Jaffa oli nuuskinut Roosan pyrstöä kiinnostuneena jo monena päivänä, mutta sitten kun veritippoja alkoi ilmestyä lattialle, alkoi varsinainen show.

Jaffa innostui välittömästi ja alkoi koko ajan juosta Roosan perässä. Meille kotiin laitettiin aitoja ja portteja lisää oviaukkoihin - pikkupentuja vartenhan on jo yksi huone ollut eristettynä aidoilla, nyt tehtiin erillisiä tiloja lisää.
Laitoimme eri tilat kolmeen eri paikkaan; yhdessä oli pikkupennut ja emo, keittiössä oli aikuisista koirista muut, paitsi Jaffa - ja aina joku sen seurana oli keittiön viereisissä tiloissa.

Vaihtelin päivän mittaan Jaffalle kaveria. Sen emo Jade on rauhallinen narttu ja Jaffa ei innostunut Jaden seurassa, vaan oli ja lepäili kaikessa rauhassa. Mutta kun 5kk vanha Ulla - joka on tavallisesti Jaffan paras leikkikaveri - tuli välillä sen kaveriksi, alkoi hyppiminen ja mesoaminen.

Muutaman päivän verran katsoimme miten tilanne alkaisi kehittyä. Jaffan into vaan nousi päivien myötä, vaikka se ei päässytkään suoraan kontaktiin Roosan kanssa. Nekin ovat niin hyviä kavereita, että Roosa istua nökötti portin toisella puolella Jaffaa lähellä, ja Jaffa nuuski innoissaan.
Lopulta Jaffa oli koko ajan innolla Ullan kimpussa. Se itsekin alkoi olla jo niin väsynyt, että istui silmät ristissä ja pili pitkällä - ja kohta taas kimppuun...
Ulla tietysti luuli että nyt leikitään, mutta kyllä se välillä ihan meni karkuunkin kun Jaffa ärisi sille kun se ei ollut juonessa mukana...
Jaffan hermot oli tiukilla ja samalta alkoi tuntua meistä ihmisistä, varmaan myös muut koirat oli aika ihmeissään.

Ei auttanut muu kuin soittaa tutulle kaverille, Millalle, jonka tiesin joskus pitäneen chihupoika Ricoa hoidossa. Millalla on itsellään kolme koiraa, joista suurin on irlannin susikoira. Ne on opetettu todella tottelevaisiksi (ovat myös luonteeltaan lempeitä ja hyviä) ja osaavat kohdata pienet koirat ja muut olennot todella kiltisti.
Oikein huokasin helpotuksesta, kun Milla suostui ottamaan Jaffan hoitoon. Jos se olisi jatkanut kolme viikkoa tuollaista touhua, olisi siitä ollut jäljellä vain ranka, ja ties mitä muuta ...

Sitäpaitsi ei mitenkään voinut ottaa riskiä että olisi sattunut vahinko. Jaffan toinen kives ei ole vielä laskeutunut - epäilen jo ettei laskekaan, ikää on 9kk - ja se pitänee sitten vuoden iässä kastroida, kun haluamme sen kuitenkin pitää kotona omana ja narttukoiriemme ilona. Vuoden ikään on vielä vähän matkaa, 2,5 kk ja sitä ennen sitä ei siis leikata. Mutta yksikiveksisen uroksen pentuja en halua, ja turha ottaa riskiä myöskään nartun suhteen mistään keskeytyksen hormoonihoidoista...

Jaffa on nyt ollut Millan luona jo kaksi yönseutua. Alussa se kuulemma oli siellä tietysti aika ihmeissään ja vähän arasteli uusia isoja kavereita, mutta ihmisten kanssa oli heti kuin kotonaan. Erityisen ihastunut se oli Millan kultakaloihin, joita se jaksoi tuijotella pitkät ajat. Ruoka ja uni on maistunut ja sehän on merkki siitä, että sillä on kaikki hyvin.

Ja meillä kotona onkin äkisti niin kovin rauhallista... Pian tämä muutama viikko menee, sitten se pikkukulta pääsee takaisin kotiin...

Ja täytyy myöntää, että pikkuisen saatan yhä elätellä toivoa sen puuttuvan pallin laskeutumisesta - Jaffa olisi niin mainio geenipankki isäkoiraksi - mutta aika näyttää miten tässä lopulta käy...

95. Kuka täällä määrää

Kuukauden iän kunniaksi kolmen kuvan sarja:

- ensin poika on pomona

- sitten tyttö on pomona

- sitten ollaan sovussa kaikki ja
emon kanssa pikkuruisessa kopassa

94. Leikkiminen ja sosiaalistuminen alkaa

Pennut ovat tänään tasan kuukauden ikäiset.
Niillä alkaa nyt voimakas sosiaalisen kehityksen kausi.

Pennut ovat oppineet syömään muutakin kuin emon maitoa, joka tosin on yhä pääruoka. Kuitenkin yhä innokkaammin ne syövät myös pentumuhennosta ja osaavat nuolla sitä lautaselta. Myös pienemmät kokkareet käyvät jo kaupaksi.
Pentunappuloita täytyy pitää koko ajan likoamassa ja tuoreena, että kun on sopiva hetki, voin tehdä pentumoussen kanssa hienonnettavan muhennoksen. Olen tarjonnut niille tätä kolmasti päivässä, aamulla, iltapäivällä ja illalla. Ne nuolevat sitä aika vähän kerrallaan, mutta ei väliä - ne ovat todella lihavia molemmat. Tyttö painaa jo yli 800g ja poika hieman vähemmän. Todella toivon, että ne liikkuvat enemmän ja pulleus tasaantuu.
Emolle olen jo alkanut antaa vähemmän ravitsevaa ruokaa, ettei sen maito olisi niin lihottavaa. Mutta ilmeisesti pennut saavat maitoa tosi paljon, ja sitä riittää...

Pennut ovat alkaneet vähän ajan sisällä leikkiä. Nyt ne testaavat kumpi on milloinkin pomo, vaikka tyttö on isompi se taitaa olla luonteeltaan vähän alistuvampi.
Mutta poika on sitäkin tomerampi. Välillä se näyttää siltä kuin olisi lentoon lähdössä, eli tiedossa on hyvällä temperamentilla varustettu uros! Poika oli myös ensimmäinen, joka meni aitauksen viereen tekemään tuttavuutta muiden koirien kanssa, jotka oli toisella puolen. Pentu heilutti häntää ja vinkui kun ei päässyt sinne muiden seuraan. Seuraavana päivänä myös tyttöpentu hoksasi saman jutun, eikä sekään pelännyt isompiaan yhtään.
En vielä ole päästänyt pentuja samaan tilaan muiden kanssa, koska Roosa-isosisko taitaa olla vähän mustasukkainen ja vähän murisee pennuille aidan läpi. Emo tulee heti lähelle ja murisee sitten Roosalle, että olehan kiltisti. Muut koirat nuuskivat pentuja innolla, myös Ulla 5kk ja Jaffa 9kk, ja heiluttavat häntää kiinnostuneesti.
Totuttelen pentuja ja emoa, sekä muita koiria ensin tällaiseen lähietäisyyteen aidan läpi, ja sitten alkaa yhdessäolon harjoittelu hyvin vähän kerrallaan.

Ja pentujen hammaskaluston suhteen eletään kiinnostavia aikoja. Tytöllä näyttää jo kulmurit puhjenneen ja kovasti se puree kaikkea mihin kuono osuu. Katsoin päällisin puolin sen suuhun ja siellä näytti ikenen alla olevan paljon tulossa pikkuhampaita. En vielä laskenut niitä, kunhan ensin puhkeavat.
Pojan hampaat on vielä ikenen alla ja se inhoaa erityisesti suuhun katsomista. Sitäpä aletaankin nyt harjoitella joka päivä!

93. touhuilu alkaa

Pennut kahittyvät nyt päivä päivältä ja oppivat koko ajan uutta. Tänään opeteltiin eka kertaa syömään lautaselta, kun oltiin ensin hyvin kiinnostuneina katsottu miten emo syö. Ottipa tyttöpentu suuhun yhden vauvanappulan ja mussutti sitä, enkä ainakaan huomannut että olisi sylkenyt ulos. Eka nappula on siis syöty!!! Ne on saaneet tuntumaa jo penturuokaan, kun olen antanut jo useana päivänä sormen päästä maistiaisia.
Pennut yrittävät leikkiä ja välillä kuuluu pientä ärinää, aivan kuin jokin lelukoira pitäisi hassua ääntä. Tyttö yrittää haroa käpälällä emoa tai jotakin estettä, ja muksahtaa helpsoti kumoon. Onneksi sillä on sen verran hyvät pehmusteet että ei kyllä helposti tule kuhmuja.
Nyt ne mönkivät kiireesti ulos pesästä ja tekevät pisut ulkopuolelle. Pesä pitää säilyttää siistinä!

92. Kävelemään

Emo ja pennut torkuilla.

Pikku taaperot läksi tänään liikkeelle. Poika oli tullut ulos pentulaatikosta ja jäänyt nukkumaan matalalle tyynylle sen ulkopuolelle. Ehkä se oli yrittänyt sisään mutta simahtanut kesken voimainponnistuksen.
Kun tulin töistä kotiin nostin molemmat pennut laatikosta lattialle. Voi sitä taaperrusta ja touhotusta. Molemmat taapersivat sinne tänne, välillä näytti olevan jotakin pyrkimystäkin siinä hommassa, mutta välillä ei - poika yritti väkisin tunkea itseään aitauksen reunassa olevan tyynyn läpi. Eteenpäin olisi pitänyt päästä.
Tyttö yritti selvästi kiivetä syliini, kun istuin siinä lattialla jalat suorana. Välillä lupsahti jalat alta ja asento oli enemmänkin sammakko-uintia muistuttava.
Sitten maistuikin jo uni.

Viitaten edelliseen kirjoitukseeni laitan kuvan emosta ja pennuista nukkumassa laatikossa. Kuten näkyy on laatikko oikein hyvän kokoinen...

91. Pentulaatikko

Yläkuvassa Mandi on viimeisillään odottava ja tarkistaa tekemäni pentulaatikon.
Alakuvassa laatikko on ollut jo kolmisen viikkoa kovassa käytössä ja pennut jo suuntaavat kiinnostusta ulkopuolisen maailman tutkimiseen.

Olen käyttänyt pentulaatikkoina aina ihan tavallisia, kaupasta haettuja pahvilaatikoita, koska ne ovat hygieenisiä ja ekologisia. Käytön jälkeen laatikon voi huoletta poistaa keräykseen ja sitten taas seuraavalla kerralla voi tehdä uuden, puhtaan laatikon.

Valitsen kaupassa hyvän ja tukevan, sopivan kokoisen laatikon - tosin pakko myöntää, että joskus pitää oikein etsiä ennen kuin sopiva löytyy. Kaupat laittavat tyhjät laatikkonsa nopeasti puristuskoneeseen tai purkavat ne muuten. Usein on pitänyt käydä useita kertoja katselemassa, ja monesta kaupasta, ennen kuin sopivaa löytyy.

Tällä kertaa tein Mandin odottaessa sille ensin pesän tosihyvästä, paksua pahvia olevasta boksista. Sitten heti kyllä huomasin, että se onkin liian suuri. Laatikon pitää olla sopiva, että emo voi maata siinä pitkällään kumminkin päin (pitkin ja poikin), mutta ei liian iso, etteivät pienet sokeat pennut eksy liian kauas emosta.
Etsin siis uuden sopivamman laatikon.
Kotona kävin puuhaan.

Olen huomannut, että paras tapa leikata laatikot sopivan muotoisiksi on käyttää terävää fileerausveistä. Leikkasin ja muotoilin emolle pyöristetyn kulkuaukon, ei liian korkeaa että sen masu ja täydet maitotisut ei satu reunoihin, eikä liian matalaa etteivät pennut eksy ulos laatikosta.
Yläreunaan päätin tehdä uudenlaisen muotoilun. Pahvilaatikon kiinni menevistä läppä-osista leikkasin osan pois, mutta jätin osan paikoilleen. Muotoilin ne siten, että takaläpän saa pujottaa osittain sivuläppien sisälle, pikku viiltoihin, niin että laatikkoon saa eräänlaisen katon (kts. kuva).

Olen huomannut, että pennut ja emo viihtyvät hyvin, kun niille laittaa katoksi esim. jotakin kangasta. Tämän läppä-katto-systeemin päälle on helppo laittaa lisäsuojaksi kangasta, joka antaa turvallisuuden tunnetta ja myös suojaa vedolta. - Eipä meillä vetoa ole, mutta joskus voi esim. viereisen huoneen ikkunasta käydä kylmää pikkupennuille.

Laatikon pohjan yleensä vuoraan kontaktimuovilla, niin ettei se kastu pikku vahingoista. Alimmaksi voi laittaa sanomalehteä, jota voi vaihtaa. Toiseen reunaan yleensä laitan lämpöpatjan niin että emo ja pennut voivat hakeutua sille puolen, jos tulee viileä. Päällimmäisenä olen nykyään pitänyt eläinkaupasta saatavaa keinokarvaa, joka läpäisee kosteuden mutta pysyy pehmeänä ja tuuheana. Siitä saa vähän maksaa, mutta sitä voi käyttää usean kerran, kun pesee välillä.

Kun sain pesälaatikon valmiiksi kävi Mandi heti tarkistamassa pesän. Se hyväksyi sen, pyöri siellä ja raapi vähän kodikkuuden lisäämiseksi - ja olimme molemmat tyytyväisiä.

Mandin synnytys tapahtui eri paikassa, pehmeäreunaisessa koiranpetissä, jossa on helppo ojentaa auttavaa kättä ja pohjalle voi laittaa esim. vanhoja pyyhkeitä ja lakanoita..
Kun synnytys oli ohi ja pennut onnellisesti maailmassa, siirsin pentueen puhtaaseen pentulaatikkoon. Aluksi lämpöpatja (koirien ja kissojen käyttöön suunniteltu mieto lämmityslaite, ei ihmisten lämpötyyny joka kuumenee enemmän) oli päällä, mutta Mandilla tuntui olevan kovin kuuma. Kytkin patjan pian pois, eikä ne ole sitä tarvinneet... nythän on ollut aika lämmin syksy, eikä vanhan talomme lattiatkaan ole olleet vielä kovin kylmiä.

Tähän asti pentulaatikko on palvellut tosihyvin. Viikon kuluttua laitoin kulkuaukon alareunaan vähän korkeamman pahviesteen, etteivät pennut vahingossa tule pesästä ulos. Nyt kun niiden silmät on jo auki ja ne ovat selvästi alkaneet kiinnostua ympäristöstään, otan päiväksi esteen pois. Molemmat pennut on käyneet kulkuaukolla katselemassa ulos, mutta kun ne eivät osaa vielä kunnolla kävellä, ei kumpikaan ole uskaltautunut vielä ryömimään sieltä ulkopuolelle.

Se on vain ajan kysymys, kohta ne sen tekevät. Eilen laitoin karkean maton laatikon eteen, että niiden olisi helpompi opetella kävelemään jos tulevat ulos. Tänään aion vielä laittaa pesälaatikon ympärille matalan aitauksen, parin neliön kokoisen pikku alueen, jossa ne voivat turvallisesti mönkiä opettelemassa liikkumista, ja pääsevät varmasti takaisin pesään.

90. Silmät auki maailmaan

Molemmilla pennuilla on silmät kunnolla auki, ikää on nyt 2,5 viikkoa. Molemmilla on painoa yli puolen kilon, tyttö painaa enemmän jo lähemmäksi 600g. Pojan paino oli muutamana päivänä noussut hyvin vähän, ja päätin antaa sille hieman jo penturuokaa täydennykseksi. Annoin suuhun pisaran Puppy Moussea, valmista pikkupentujen ja emon purkkiruokaa. Se ihastui makuun ja on heti nuolemassa sormia, kun nostan sen syliin.
Ratkaisu vaikutti oikealta, koska sen paino alkoi heti nousta paremmin. Ehkä emollakin oli jokun tilapäinen maidon tuotanto häiriö, koska sen tisut oli silloin tosi pienet. Tänään ne oli taas kunnolla täyden näköiset.
Olen myös yrittänyt pitää tyttöä poissa maitohanoilta vähän aikaa niiden herättyä, että poika saisi ensin rauhassa imeä. Näyttää siltä, että tyttö on sen verran isompi ja vahvempi, että saattaa työntää poikaa pois parhailta apajilta, tai sitten se vaan imaisee tisut tyhjiksi pikavauhtia. Pojalla on taipumus imeä vähän ja nukahtaa ennenkuin saa mahan täyteen. Kutittelen sitä masusta sen imiessä silloin kun satun huomaamaan että ruokailu alkaa.
En tietenkään pysty olemaan koko aikaa niiden imemistä vahtimassa eikä siihen ole tarvettakaan, koska pennut ovat molemmat pullukoita ja hyvinvoivia.
Ne on tosi ihania!!! Nyt kun ne alkavat vähitellen liikkua, alkaa hauskuus!!!

89. Emo ulkoilee

Mandi malttoi jo käydä vähän ulkona muiden kanssa.

Emo on tähän asti viettänyt aikaa tiivisti pesässä, ja on siellä yhä suurimman osan aikaa. Eilen se halusi ensimmäistä kertaa lähteä ulos oikein kunnolla ja kävi muiden koirien kanssa oleskelupihalla - se on meidän piha-alueen isompi puolisko, joka on myös aidattu koiria varten. Siellä on myös ihmisten oleskelupaikat.
Takapihalla on pienempi aidattu alue koirille, jonne ne pääsevät suoraan keittiön ovesta, portaille, terassille ja pihalle, noin 80neliömetriä. Talon nurkalla on portti, jonka kautta päästään isommalle etupihalle, josta koirille aidattu alue on noin 200neliötä. Aitausten ulkopuolella olisi vielä paljon tilaa, mutta tällä hetkellä aidat on laitettu koiria varten tuolla tavoin. Pitää katsoa ensi kesänä, mitä aitojen kanssa tehdään. Aidat on 60cm korkeat, ns. puutarhaverkkoa, joka on pienisilmäistä metalliverkkoa muovipäällysteellä.

Tähän asti koirat ovat pysyneet aidan sisällä. Vähän olemme pelänneet mitä tapahtuu Jaffan kanssa, kun sen isä on varsinainen mestarikiipeilijä, ja meille kerrottiin, että ominaisuus helposti periytyy. Jaffa ei ole kuitenkaan osoittanut kiipeilyn haluja, sen sijaan se on kova hyppäämään.

88. Silmiä auotaan

Pennuista pojalla on jo silmät auki, tytön simmut vielä sirrittää.

Suklaapatukat on nyt vähän yli 2-viikkoiset. Tähän asti ne on vain mötköttäneet pesässä, nukkuneet ja syöneet, nukkuneet ja syöneet. Emo on hoitanut niiden masuntoiminnat ja muut pesut.
Nyt ne ehkä vähitellen alkavat liikkua vähän enemmän, varsinkin poika, jonka silmät jo eilen kunnolla aukesivat.

Nyt on keskiviikko, pennut täyttivät eilen 2 viikkoa. Niille on tullut hurjasti painoa, tyttö on jo pitkälle yli puolen kilon ja poika vähän vaille. Tästä lähtien niiden kehitys nopeutuu, kun ne alkavat nähdä ja "tulevat tähän maailmaan".

87. Pullukkapoppoo

Pennut hortoilivat ulos pesästä, vaikka ei ollut silmätkään auki, piti laittaa kulkuaukon reunaa korkeammalle. Emolle maistuu ruoka ja pentuja jo vähän kiinnostaa hyvät tuoksut.

Pennut ovat nyt jo 12 päivän ikäiset ja painavat kumpikin reilusti yli 400g. Täytyy sanoa, että ovat kyllä aika pullukoita! Ja välillä en malttaisi olla poissa niiden pesän ääreltä, ne ovat niin kauniita!!!
Odotan jo innolla milloin silmät aukeaa, varmaan lähipäivinä se tapahtuu. Sitten alkaa vielä paremmin hahmottaa minkänäköisiä ne ovat. Kyllä on odotukset nyt korkealla!

Emo hoitaa pentuja esimerkillisen hyvin. Se saa neljästi päivässä vahvaa ruokaa ison kupillisen ja hyvin maistuu kaikki. Lisäksi annan sille monta kertaa päivässä piimää, joka myös häviää hetkessä. Vahvan ruoan ansiosta - ja mitkä kaikki muut asiat siihen vaikuttaakin - pennut ovat kasvaneet hyvin. Ne ovat pulleita, mutta jänteviä eikä yhtään lötköjä.

Tähän asti Mandi on murissut muille koirille, kun olen vienyt sitä ulos. Muut ovat kunnioittaneet sen yksityisyyttä eivätkö ole edes pyrkineet ulos sen kanssa. Pari päivää sitten tapahtui muutos, se alkoi pyrkiä aidan yli ja halusi jäädä muiden koirien seuraan. Ne menivät sitten kaikki porukalla ulos asioimaan, eikä Mandi ollut enää yhtään vihainen kenellekään. Roosa-tytär oli onnessaan kun emo tuli "takaisin" ja Roosa käveli ulkona koko ajan Mandin perässä. Mandi tosin ei siitä paljoa piitannut, mutta ei ollut enää vihainen. Roosa parka sai tässä prosessissa itsenäistymisen tehokuurin.

Pentujen nimiä on ollut taas hauska keksiä. Olin ajatellut jo etukäteen, että jos tulisi suklaanväristä tyttöä, tulisi jonkun nimeksi Coco.
Minulla oli nuorena tyttönä ihana siamilainen kissa, jonka nimi oli Coco. Olin silloin lukenut salapoliisiromaaneita, joissa riskosarvoitusten ratkaisevassa roolissa oli siamilaiskissa Coco, ja halusin omalle kissalleni sen ihanan nimen.

Nyt tyttö on siis Coco. Se käy hyvin, koska se on aivan tumman kaakaon värinen.

Pojalle ajattelin ensin ihailemaani nimeä: Burre. Kysyin ystävältäni Jaanalta, jolla oli ollut Burre-niminen chihupoika, että saisinko ristiä poikapennun tuolla, hänen keksimällään nimellä. Hänen Burrensa valitettavasti siirtyi jo pari vuotta sitten ilmavoimiin, mutta ihastelin aina Burren kivaa nimeä. Jaana sanoi, että tottakai nimeä saa käyttää ja aloin ensin kutsua poikaa Burreksi.
Mutta - aina tulee jokin hassu juttu - pentu on pullea kuin pieni suklaapapu ja sitä tuli kutsuttua nimellä - "pikku papu".

Siitä tulikin nimi Papu - meillä oli myös vuosia sitten superihana persoona Birman Pyhä kissa Pablo, jonka kutsumanimi oli Papu. - Ja kun kerran toiselle pennulle tuli kissan nimi, olisi kai ihan hauskaa, että toinenkin saisi edesmenneen kissamme nimen.
Siispä poitsu on nyt Papu.

Coco ja Papu ovat tietysti kutsumanimiä, saa nähdä minkä aikaa ... kun/jos pentu siirtyy toiseen kotiin siellä voidaan hyvinkin antaa uusi nimi (jos ikinä raaskin kummastakaan luopua...).
Tietysti rekisterinimiäkin olen jo alkanut miettiä - mutta sen päätän vasta kun pennut ovat vähän isompia ja niiden luonnekin on tullut paremmin näkyviin, että voi kuvitella minkälainen nimi sopii kunkin pennun loppuelämän viralliseksi nimeksi.

86. Hoidan emoa joka hoitaa pentuja

Mandi kulkee ulos kuljetusboksissa, se ei tykkää, jos kannetaan sylissä eikä
halua tavata muita perheen koiria nyt kun on pentuja. Se murisee varoittavasti muille aina matkan varrella.

Aamulla klo 7 Mandi tuli viereeni - nukun yhä pentuhuoneessa patjalla - ja nuoli kasvojani. Sillä oli jotakin asiaa, kuten edellisinäkin aamuina samaan aikaan. Pisihätä.
Nousin ja päästin Mandin kuljetusboxiin, kannoin ulos pihalle. Muut koirat ovat jo oppineet, että Mandi ei tykkää niiden tulevan samaan aikaan ulos, ja uskovat kun kiellän. Kukaan ei pyrikään ulos samaan aikaan, ei edes Mandin vuoden vanha pentu Roosa, jolla oli alussa tosi vaikea ymmärtää miksi emo ei halua ottaa häntä luokseen. Roosa oli alussa tosi surkeana ja vinkui ihmeissään kun ei päässyt emon luokse, mutta nyt sekin on jo tottunut.

Meille on kehittynyt Mandin kanssa toimiva systeemi, se on tosi fiksu koira. Kun sillä on vessahätä, se nousee pentulaatikosta ja siitä huomaan että se haluaa ulos. Aivan ensimmäisinä päivinä tosin se piti kantaa ulos, se ei olisi raaskinyt erota pennuista hetkeksikään. Sitten tuli kauhean pitkät pissat ja isot kikkaraiset, kun se oli pantannut.
Nyt se jo lähtee liikkeelle vapaaehtoisesti, mutta heti asioimisen jälkeen on kova kiire sisälle. Pentuhuoneen nurkassa on kyllä sanomalehtiä, jos tulee kova hätä, mutta se on tehnyt pissat siihen vain yhden ainoan kerran heti synnytyksen jälkeen.

Annan sille ruokakupin myös pentulaatikkoon. Se alkoi syödä hyvin heti synnytyksen jälkeen. Ensialkuun annoin sille kevyempää, mutta ravitsevaa kana-riisiruokaa, ja vähitellen siirryin antamaan nappuloiden seassa pentumoussea ja sitten myös jauhelihaa nappuloiden kanssa. Aina ruuan jälkeen se saa piimää ja välillä raejuustoa. Emonmaidon vastike olisi emolle hyvä kalkin lähde, mutta Mandin maha ei kestä sitä.

Aivan uskomatonta, ettei Mandin maha mennyt missään vaiheessa sekaisin, vaikka se söi yhden istukan. Emojenhan annetaan usein syödä istukkaa (syövät mielellään vaikka kaikki), koska uskotaan istukassa olevien hormonien edistävän maidontuotantoa. Mutta joillakin nartuille menee maha sekaisin tästä, istukka on sen verran tuhtia ainetta.

Olen ollut nyt viikon "mammalomalla", olin varannut virkavapaan jo kun tiesin että olisi pentuja tulossa. Tämä on ollut aiheellista, onneksi siihen on mahdollisuus - kiva pomo ja hyvät sijaisjärjestelyt. Kenellekään ei tule vahinkoa, paitsi lovi minun kukkarooni.

Huomenna lähden taas mukaan työelämään. Pentujen ja emon kanssa on kaikki sujunut jo hyvin, että voin hyvällä mielellä olla kotoa poissa muutaman tunnin. Onneksi olen sellaisessa työssä, että poissaolosta ei tule pitkää, enimmillään viisi-kuusi tuntia, ja senkin aikana puolisoni käy puoliltapäivin kotona syömässä, samalla katsoo tarvitaanko pentuhuoneessa jotakin (tietysti myös muiden koirien asiat hoidetaan =). Monena päivänä työtäni on vain pari tuntia kerrallaan plus puolen tunnin työmatka suuntaansa, olen lukiossa lehtorina.

85. Pennut ja emo voi hyvin

Kuvissa pennut 4pv iässä, ja emo - tyttö on
tummansuklaa, Coco ja poika vaaleampi suklaa, Burre.

Nyt on jo lauantai, aika lentää... Pennut ovat jo 4 pv ikäisiä, voivat hyvin ja kasvu on reipasta. Eilen ne oli jo reilusti yli 200g molemmat, tyttö jopa 250g. Pentulaatikossa on aika hiljaista, mikä on hyvä asia, silloin kun pennuilla ei ole itkemistä siellä sujuu kaikki hyvin.

Sitävastoin ystävälläni, jonka kanssa kävimme yhdessä narttujen ultra-ääni kokeessa, ei mennyt hyvin lainkaan. Soittelimme narttujen tiineysvaiheissa ja jännäsimme kumman emo synnyttää ensin, kun astutuksissa oli vain 2 päivän ero.
Hänen Jazzy-narttu oli viimeisillään oikein pyöreämahainen. Sehän on 2-vuotias musta lyhytkarvainen pienehkö narttu, joka on minun kasvattini.
Jazzyn elämä alkoi dramaattisesti kun sen emo kuoli synnytyksen komplikaatioon (tutkittuna selvisi sisäinen verenvuoto) ja pentu jäi orvoksi muutaman tunnin iässä. Se pääsi ystäväni juuri synnyttäneelle nartulle hoitoon ja jäikin heille omaksi.

Kun meidän Mandi oli saanut pennut aikaisin tiistai-aamuna, koitti Jazzyn vuoro vuorokauden kuluttua. Sain keskiviikkona aamulla tekstiviestin: Jazzy synnytti kolme pentua. Synnytys meni hyvin, mutta pennut olivat ihan älyttömän pieniä, suurinkin painoi vain 55g.
Ystäväni hoiti pentuja ja teki suuren työn kun joutui ensikertalaiselle emolle opettamaan pikkupentujen hoitoa. Niitä jouduttiin syöttämään ja mm. lypsämään emon tisusta maitoa suuhun, kun pienimmät ei jaksaneet imeä. Emo ei myöskään osannut aluksi hoitaa niitä esim. nuolemalla, se yritti kantaa pentuja pois pesästä ja piilottaa jonnekin.
Pennut elivät muutaman päivän ja valitettavasti menehtyivät yksitellen kaikki. Niiden erityisen pieni koko kieli siitä ettei kaikki ollut kohdallaan. Keskosilta ne eivät näyttäneet, siinä oli vain jokin muu asia mennyt pahasti pieleen.
Ystäväni lähetti pennut Eviraan tutkittavaksi, sieltä varmaan aikanaan selviää jotakin.
Tuollainen pentujen menettäminen - ja jotenkin sairaiden pentujen syntymä ylipäänsä - on tavattoman raskasta kasvattajalle. Jotkut isompien kennelien kasvattajat eivät kai edes ryhdy hoitamaan, jos pennut eivät näytä olevan kunnossa, mutta me pienkasvattajat ehkä suhtaudumme vähän eri tavoin - ehkä meille monille ovat koirat läheisempiä ja rakkaita lemmikkejä. Niinpä pentuihinkin suhtaudutaan suurella tunteella.

Tuollainen pentujen menetys on hyvin surullista, mutta onneksi emo voi sentään hyvin. Ja ehkä tulevaisuudessa urosta vaihtamalla voi päästä parempaan lopputulokseen - tuossa tapauksessa uros oli vähän iäkkäämpi ...
Meillekin syntyi muutama vuosi sitten aivan erityisen pieni pentu, se oli kuitenkin sentään yli 70g. Kyllä senkin kanssa saimme tehdä valtavan työn, että se selvisi, emo ei ryhtynyt ollenkaan sitä hoitamaan, kuten emot usein tekevät jos pennulla ei ole kaikki kunnossa. Me ihmiset hoidimme pennun eloon... Se kasvoi enimmillään 600 grammaiseksi ja eli puolitoista vuotta. Se oli ns. tea-cup chihu, sellaisia esim. Amerikoissa myydään todella isolla rahalla - kun jotkut ihmiset haluavat kummallisia erikoisuuksia.
Tuon pennun isäkoira oli myös 11-vuotias vanha uros, ja olemme monta kertaa miettineet olivatko geenit jo vähän vanhentuneita...ja tottakai emon perintötekijöillä oli myös osuutta, se pari; uros ja narttu eivät vaan sopineet yhteen.
Kai sille olisi ollut jokin selityskin, mutta me emme vieneet sitä pikkukoiraa minnekään tutkittavaksi, kun se oli kuollut. Se vanheni nopeasti viime vaiheissaan ja nukahti onnellisesti kotona omaan sänkyynsä.
Päätin, että käytän vastaisuudessa vain kohtuullisen nuorien urosten palveluksia.

Nyt odotamme omien pentujemme kasvamista ja kehitystä. Ja taas kerran ovat toiveet korkealla - on ihmeellisen ihanaa kun tuli suklaatyttö, joka olikin "tilauksessa". Myös tämä suklaanvärinen poikapentu näyttää tosi hyvältä - mutta tosiasiahan on, että matkan varrella voi kehitys mennä monella tavalla eri suuntiin, vikaankin - ja aika näyttää mitä pennuista nyt lähtee kehittymään.

84. Syntyy

Mandin pennut syntyivät aikaisin aamulla.

UUUH - pystyn kirjoittamaan aamun tapahtumista vasta nyt illalla, kun on päivän hommat tehty ja nukuttu pariin otteeseen... aika rankkaa tuo valvominen näillä kymmenillä...Ja aamulla oli niin kiire, että en kerennyt kirjoittaa.

Aamulla klo 6 aikoihin kirjoitin, että alkaisipa ponnistusvaihe pian - ja melkein välittömästi Mandi alkoi ponnistella. Sitä kesti vain vähän aikaa, kun näkyviin tuli tumma pussi. Ehdin jo iloita, että pentu syntyy kuono edellä - se on yleensä helpompaa - kun tajusin, että takajalathan ne siinä...
Pentu työntyi aluksi esille normaalisti pikkuhiljaa, mutta kun masu tuli näkyviin, se jumittui tiukasti. Näin, että napanuora oli tiukalla, se oikein piukkeni sisään päin ja venytti mahaa... koitin varovasti saisiko sitä löysättyä, mutta ei ... Ja siihen se pentu sitten jumittui, ei liikkunut enää yhtään ulospäin. Koitin auttaa vetämällä supistusten tahdissa, mutta ei. Tajusin, että nyt on hätä kädessä, pentu oli ollut jumissa jo hyvän aikaa. Tuollaisessa tilanteessa se tukehtuu helposti hapenpuutteeseen, kun napanuora on puristuksissa pennun ja synnytyskanavan välissä, eikä happea pääse pentuun.
Laitoin vähän liukastevoidetta sormiin ja työnsin sitä varovasti synnytinkavnavan ja pennun väliin. Seuraavalla ponnistuksella taas yritin vetää. Ei liikkunut, ja napanuora oli entistä piukemmalla. Oikein pelkäsin, että se revähtää irti pikku masusta... Pennun henkihän siinä oli kyseessä. Pakko oli työntää sormia sisälle ja yrittää vapauttaa kudoksia sisältäpäin. Mutta silti pentu ei liikkunut. Tunsin että sen etukäpälät menivät ylöspäin, pään vierelle, silloin synnytyskanavassa oli tosi ahdasta. Pyysin jo miestä apuun, hän piteli emoa seisovassa asennossa, että saisin paremmin vedettyä alaspäin pentua. Samalla soitin jo ystävälleni Jaanalle, joka oli eilen sanonut että soita jos tarvitset apua (tai juttuseuraa) ..
Aamusella kuuden aikaan on aika noloa soittaa kenellekään, mutta hätä ei lue lakia. Pentu oli ollut tässä jumissa jo yli puoli tuntia, ja ties miten kauan jo ennen ulostuloaan.
Kuulin, että ystävän auto kaarsi puhalle. Samalla jokin liikahti ja sain vedettyä pennun pään ja käpälät ulos. Kello oli noin 6.45. Mutta pentu oli ihan velttona. Aloin hieroa sitä kovasti, siinä hötäkässä emo nappasi istukan ja ahmaisi sen parempiin suihin. Olin näkevinäni, että istukka oli ollut aika tumma...(tumma, vihertävä on merkki hapenpuutteesta)
Elvytin, puhalsin varovasti välillä pennun suuhun ilmaa, ja hieroin sitä koko ajan. Ystävä Jaana ehätti hätiin ja annoin pennun hänelle hierottavaksi. Minusta pentu oli kyllä ihan kuollut, mutta hän halusi vielä yrittää.
Jaana hieroi pentua yli puoli tuntia. Lämmitettiin sitä hiustenkuivaajan puhalluksessa ja samalla hierottiin. Se oli koko ajan ihan veltto.
Ei herännyt pentu henkiin, vaikka kovasti tehtiin työtä. Se oli pienikokoinen (115g) tyttöpentu, väriltään suklaanruskea kuten emonsa. Harmi, mutta ei mahtanut mitään.

Alkoi olla kulunut jo pitkä aika ensimmäisen pennun tulosta. Emon olisi hyvä saada toisen synnytys vauhtiin ennen kuin kahta tuntia olisi kulunut. Mandin ponnistukset oli aika laimeita ja päätimme viedä sen ulos kävelemään. Laitoin ihan hihnan ja pannan kaulaan ja kävelytin sitä ulkona pihanurmikolla, vuorotellen Jaanan kanssa. Liikkuminen stimuloi emon supistuksia.

Tulimme sisälle kun Mandi oli muutaman kerran näyttänyt ponnistavan ja aika pian klo 8 maissa Mandi pyöräytti toisen pennun. Se tuli pää edellä ja oli selvästi suurempi kuin se ensimmäinen. Se tuli ulos aika helposti. Pentu hierottiin kuivaksi ja emo sai nuolla sitä, mitattiin paino joka oli 145g. Se oli poikapentu ja myös suklaanvärinen, kuten emonsa.

Mandi-emo lepäili tovin, seuraava pentu syntyi klo 9.20. Se oli vielä kookkaampi kuin toinen, 151g, ja myös suklaanvärinen tyttö.

Molemmat elävät pennut oli heti tomeria, tyttö kävi heti tisuun kiinni, eikä poikaakaan tarvinnut kauaa opettaa. Ne olivat jänteviä ja vahvoja, hyvin elinvoimaisen tuntuisia.

Kaksi jälkimmäistä istukkaa tuli vähän vaikeasti ulos. Siinä jouduttiin auttamaan, eli vetämään pikkuhiljaa ja varovasti. Molemmat sitten lopulta saatiin ulos eikä annettu emolle enää lisää, kun se oli jo syönyt yhden. Istukan syömisen sanotaan stimuloivan emon maidoneritystä, mutta jos syö liikaa voi tulla ripulia.

Mandi oli tässä synnytyksessä aika kivulias. Ensimmäisen pennun jälkeen se käveli välillä huoneessa ja supistusten aikana selkä köyristyi ja se valitti.

Mutta pentujen synnyttyä kaikki helpotti. Emo alkoi hoitaa vauvojaan, nuoli niitä ja piti lämpimässä. Pennut imivät ja hakeutuivat emon lähelle lämpöön.

Kuitenkin kaikki oli sujunut hyvin... On tavallista, että pieniä menetyksiä tulee, kun koira saa pentuja.

Mietimme, että ensimmäinen kuollut pentu oli ehkä menehtynyt jo muutamaa päivää aikaisemmin, koska se oli paljon muita pienempi. Ehkä sen istukkakin oli irronnut, se tuli ainakin kovin helposti ulos verrattuna kahteen muuhun istukkaan.
Viime vuonna Mandin pentujen kanssa oli ihan sama juttu, niitä tuli kolme joista yksi huomattavasti pienempi syntyi kuolleena. Ehkä sillä on vain tuollainen systeemi lisääntymisessään.

Nyt illalla, kun pennut alkavat olla jo 12 tunnin ikäisiä, on kaikki rauhallista. Emo läähättää, kuten tavallista (jälkisupistukset). Pennut ovat hiljaa, eli syövät ja nukkuvat ja emo huolehtii niistä, kaikki tuntuu olevan hyvin. Maitoa emolla riittäisi vaikka moninkertaiselle pentujoukolle.

Toivotaan ettei mitään yllätyksiä enää tulisi...

83. Syntyy-kö

Yläkuvassa Mandi venyttelee isoa massuaan.
Alakuvassa se testaa uutta pahvilaatikko-pesää.

Tiistai, 13.9 klo 02
Mandi on ahkerasti raapinut petiä ja välillä nukkunut. Itsekin tuossa torkahdin melkein pariksi tunniksi, heräsin kun Mandi taas vähän pontevammin raaputti.

Kerkesin nähdä oikein uniakin - ensin unessa oli, että Mandilta syntyi - tippui kävellessä - pentu, jolla ei ollut lainkaan päätä - se tuli varmaan siitä kun ollaan ihmetelty sen röntgenkuvaa ja sitä onko siellä kolmen selvästi näkyvän kallon lisäksi vielä neljäskin...
Toisessa unessa näin kauempana olevan kerrostalon rappukäytävään ja siellä oikein vilisi valkoisia chihunpentuja. Hapuilin unessa poliisin numeroa kännykkään...ja tuumailin, että tuosta pitäisi ilmoittaa myös työkaverilleni, kun olen viime aikoina oikeassa elämässä yrittänyt auttaa heitä löytämään vaaleaa chihunpentua...
Hassua miten todellisuus sekoittuu uniin...

Mandilla on synnytys selkeästi käynnissä, saas nähdä kauanko menee vielä... Nyt en taida uskaltaa painaa päätä tyynyyn etten nukahda, pitää jatkaa jännän kirjan lukemista.

Klo 04
Taas tuli välillä torkuttua koiranunta. Mandikin nukkuu aina välillä. Olen pari kertaa käyttänyt sitä ulkona, kun se on pyrkinyt asioille. Se vapisi äsken ja annoin sille taas NutriPlussaa. Onkohan tuossa hommassa nyt jokun suvantovaihe, kun raivokas petaaminen on vähän hiljentynyt ja se tuntuu ikäänkuin kuuntelevan sisäänpäin.

Klo noin 06
Valvottu on. Mandilla alkaa selvästi olla tiukat paikat, välillä se seisoo melkein köyryssä ja masu on ihan kovana, eli meneillään on kova supistus. Se tulee lähelle ja hieron ja sivelen sen kylkiä, toivottavasti vähän helpottaa. Mutta selvästi tekee kovasti kipeätä. Välillä se kävellä ravaa ympäri huonetta.
Nyt alkoi taas vimmattu petaaminen. Toivottavasti alkaisi pian ponnistusvaihe.

82. Synnytys alkaa

Mandi kokeilemassa jo synnytysasentoa.

Viikonloppu meni odottelun merkeissä. Joka ilta olin varma, että ensi yönä se synnyttää. Mittasin lämpöjäkin silloin tällöin, mutta ei tullut sitä asteen lämmönlaskua. Niinpä hurahti koko viikonloppu ihan normaaleissa merkeissä, mitä nyt Mandi vähän välillä innostui petiä raapimaan.

Mutta tänä aamuna, maanantaina 12.9 se käveli eri tavalla, enemmän vaappuen, kuin olisi kipeä masu. Mittasin siltä lämmön ja sain lukeman 37,0. Nyt siis on se asteen lämmönlaskun aika, ehkä se oli aikaisemmin aamusella vielä vähän matalammallakin.
Mandi kuitenkin söi aamulla hyvän annoksen StarterMoussea, pikkupentujen mousse-ravintoa, joka on tuhti energiapaketti. Tarjosin sille vielä sen herkkua, raejuustoa, mutta se ei enää käynyt. Ulkona se kävi monta kertaa ja näytti tyhjentävän itsensä varsin perusteellisesti.

Päivällä yhden maissa ruokaillessamme se tuli pentuhuoneen aitauksen viereen kuin olisi nälkä, ja tarjosin sille ruokaa. Se ahmaisi ihmisten spagettia (vähällä kastikkeella) ison annoksen ja vieläpä raakaa jauhelihaa päälle rutkasti. Sitten taas nukkumaan.
Yleensä narttu lakkaa syömästä kun synnytys lähestyy - Mandi tosin viime vuonnakin synnytysaamuna söi ison annoksen ruokaa, että tällä kohdalla kaikki "säännöt" ei aina päde...

Päiväkirjaa
Nyt on kello noin 15.30 ja se on alkanut raapia petiä reippastikin aina välillä. Sitten se taas ottaa nokkaunet. Petaaminen on tyypillinen merkki synnytyksen alkamisesta. Lienee meneillään avautumisvaihe.

Olen siis nukkunut pentuhuoneessa patjalla jo monta yötä, että kuulisin jos se alkaisi synnyttää. Pari viime yötä on mennyt rauhallisesti.
Olin laitellut synnytyksessä tarvittavia välineitä valmiiksi pöydälle jo ennen viikonloppua. Tein uuden pentusängyn isosta tukevasta pahtivaatikosta.
Aloin kuitenkin miettiä, että tuo laatikko taitaa olla liian suuri, ja olin hakenut kaupasta jo toisenkin vähän pienemmän laatikon. Laitoin sen valmiiksi nyt, leikkasin reunoihin kulkuaukon ja laitoin sisälle pohjaan kontaktimuovin ettei pahvi kostu pohjasta.

Uskomatonta - eläinklinikka Hertasta soitti juuri eläinlääkäri Anne Lipiäinen, luottoeläinlääkärimme, ja kysyi joko pentuja on syntynyt. Puhuimme hänen kanssaan viimeksi lautantaina, kun hän päivysti.
Hän sanoi olevansa tänään töissä illan, jos vaikka tulisi jotakin minkä takia tarvitsisimme lääkäriä. Aivan uskomatonta!!! Helpottava tietää, että jos jotakin pulmaa tulee pääsisimme sinne hänen luokseen. Ja miten ihana että on tuollainen eläinlääkäri joka välittää!!!!

Klo noin 16 Nyt Mandi on jo ottanut hampaat avuksi petin tamppaukseen, raapii ja petaa ja vetää patjaa hampailla. Petaaminen ja raapiminen ovat yleensä merkki synnyttämisen lähestymisestä.

Klo 18 maissa - Iltapäivän aikana Mandi nukkui ja keräsi voimia. Nyt taas pontevaa raapimista ja petausta. Nyt ei tarjottu ruoka enää maistu.

Klo noin 20 - Nyt se vaan nukkuu eikä mitään tapahdu, taitaa tulla pitkä yö - no, nyt taas raapiminen alkoi entistä pontevammin.

Klo 20.30Nukkuu, raapii välillä petiä, söi mojovan annoksen jauhelihaa... Saattaapi tulla pitkä yö.... Mutta alkoi tunti siten läähättää välillä, se toisaalta kertoo asian edistymisestä. Ei auta kun odottaa...Onneksi telkkarista tulee Good Wife...

Klo noin 23
Mandin vatsa menee kovaksi tasaisin väliajoin ja se tulee silloin lähelle, silitän pehmeästi mahaa. Se läähättelee, kuopii petiä ja välillä nukkuu.
Keitin ison kupillisen kahvia itselleni ja annoin Mandille reilusti NutriPlus geeliä, että sen verensokeri ei laske ja se pysyy voimissaan, kun ei enää syö.

Kohta vaihtuu jo vuorokausi, ei pennut varmaankaan ehdi syntyä tänään vaan huomenen puolella.