143. Äkkiä ne ovat luovutusiässä

Tuhti ja kiireinen lokakuu on takana ja yhtäkkiä vaan huomaa, että pennut ovatkin jo pian kahden kuukauden ikäisiä ja alkavat "lentää pesästä". Ne on mikrosirutettu 6viikon iässä ja rekisteröity Kennelliittoon, rekisteripaperitkin ovat jo saapuneet.

Pentujen rekisterinimet ja kuvat 7 viikon iässä

Enää ei liikkuminen ole pyllähtelyä, vaan pennut juosta tömistää hirveällä vauhdilla peräkkäin, hyppivät ja riehuvat, painivat ja haukkuvat. Pentuhuoneessa on hyvää tilaa temmeltää.

Olen sijoittanut tilan toiseen päähän sanomalehtiosion, jonne on hyvä pissiä ja tehdä isommatkin hädät. Liikuttavan hienosti ne osaavatkin suunnata sinne kun tulee hätä. Enää ei tarvitse korjata lätäköitä muualta, kuin vain harvoin.
Välillä oli semmoinen vaihe, jolloin tuntui että siivoan koko ajan; jopa niin että vanha kunnon lattianpyyhkimeni meni rikki. Heräsin aamulla aikaisemmnin ehtiäkseni tehdä ruokinnat ja siivoukset ennen töihin menoa. Muutkin koirat pitää yhä hoitaa samoin kuin ennenkin.

Pennuista on tullut sosiaalisia ja seurallisia. Pikku hännät vipsuttaa kun menen niiden huoneeseen - tai joku menee. Vieraitakin on käynyt katsomassa niitä, ne kipuavat heti syliin kun ihminen istuu lattialle.
Aikamoisia riehujiakin ne ovat, päivittäin otan ne isompiin tiloihin muiden koirien seuraan että saavat juosta kunnolla ja purkaa energiaa. Muihin koiriin tutustuminen on sujunut hyvin, ainoastaan 2-v. Jaffa-uros on vähän äkeä herra ja ärisee pennuille jos ne juoksevat liian rajusti päin. Kuitenkin se haluaa tulla samaan tilaan missä pennut leikkii, vaikka pidin sitä alussa aitauksen takana.

Madde, 6kk on onnessaan kun on pikku kavereita. Kun se tottui pentuihin, se haluaisi olla niiden kanssa melkein koko ajan. Pentujen rakkaudenosoitukset vaan ovat sille välillä liikaa, ja se haluaa syliin karkuun - pian taas takaisin mukaan leikkiin.

11-vuotias Lilli on aina rakastanut pentuja, vaikka sillä itsellään ei ole koskaan ollut niitä (huonot polvet). Etenkin poikapennut ovat aina olleet Lillin suosikkeja. Tällä kertaa pikkuisia on niin paljon, että se leikkii kaikkien kanssa, ja on opettanut niille vähän koirien kieltä ja tapoja.

Pennut syövät hyvin jo muutakin kuin emonmaitoa. Sitä ne yhä imevät muutamia kertoja päivässä. Epäilin että ne vain käyttävät emoa huvituttina, mutta sain maidosta kouriintuntuvan todisteen eilen, kun yksi pennuista pulautti valkeata mössöä kädelleni kun pesin lattiaa, se oli juuri imenyt. Olen pitänyt emoa jo aitauksen ulkopuolella ja päästän sen sinne 3-4 kertaa päivässä. Se haluaa imettää pentuja, miksi sitä pitäisi estää? Pidän emoa aitauksen ulkopuolella siksi, että se muuten ahmisi kaikki pentujen ruuat.

Pennut on tähän asti syöneet RoyalCaninin Starteria. Ension liotin nappulat ennen syöttämistä, sitten vähitellen aloin laittaa mukaan vähäsen kuivempia nappuja ja siitä lisää kuivia. Lisäksi pennut ovat saaneet kerran päivässä ehdottoman tuoretta jauhelihaa, raaka liha on koirien luonnonmukainen ravinto. Pieniä purunameja on jo kokeiltu ja hyväksi havaittu, hampaiden kasvaessa on ollut kiva pureskella jotakin vähän kovempaa, kun lelut ei aina kiinnosta. Aluksi annoin niille vähän pehmeämpiä patukkapaloja, jota ovat ehdottoman luonnonmukaisista ainesosista tehtyjä. Vähitellen kokeiltiin rouheluun paloja ja nyt vähän aikaa on kokeiltu jo kuivattujaa possun häntäpaloja.

Kolmelle pois lähtevälle pennulle on jo löytynyt kivat kodit. Villein poika, Bruno, lähtee koiraperheeseen, jossa on luvattu toteuttaa näyttleytoimintaa, siellä on myös toisia koirakavereita. Bruno on jo nyt varsinainen macho, vankkarakenteinen ja hyvin aktiivinen.
Noppa-poika lähtee nuoren kauniin naisen kainalon koristukseksi. Hänellä on kokemusta kenneltyttönä olemisesta, oli muutama vuosi sitten Italiassa chihukennelissä töissä, mutta ei silloin ottanut koiraa koska halusi vielä matkustella ja olla vapaa. Nyt hän tekee töitä usein kotoa käsin ja aikoo kuljettaa pentua mukanaan aina kun mahdollista.
Pontus on menossa kotikoiraksi vastuuntuntoisen perheeseen. Se pääsee 11-vuotiaan tytön kaveriksi ja perheen lemmikiksi.

Kahta pentua jään seuraamaan kotona. Tietysti tyttöpentu Donna jää meille. Ja Bosse, pitkäkarvainen urospentu jää myöskotiin ainakin joksikin aikaa, aion seurata sen kehitystä ja tavalla tai toiselle pidän sen omassa omistuksessa, jos kehitys on suotuisaa. Olen jo vuosia haaveillut, että saisin hyvän pitkäkarvaisen uroksen. Bossellekin olisi jo osittain neuvoteltuna tuleva hoitopaikka... Saas nähdä miten kehitys menee...

Donna nauttii mahan rapsutuksista, Bosse haluaa mukaan.

Bruno on varsinainen vauhtipoika ja macho.

142. Painiharjoituksia ja pyllähtelyä

Kyllä on antoisaa seurata pienten pentujen kehitystä. Juuri äsken ne olivat pieniä imeväisiä, nyt pentuhuoneesta kuuluu jo pikku jalkojen töminää ja muksahtelua ja pientä murinaa. Välillä tietysti imulopsotusta, kun pennut vielä imevät emoa ja sitten taas tuhinaa, kun ne pyllähtävät nukkumaan.
Ylihuomenna ne täyttävät jo 5 viikkoa. Ne osaavat jo kävellä aika hyvin, juuri nyt niiden touhuja on mainiota katsella kun vauvamainen pulleus ja tasapainon epävarmuus vielä tekevät niiden juoksupyrähdyksistä ja painiharjoituksista hellyttävää seurattavaa.

Emo tulee sanomaan; pojat kiltisti...

Ne syövät jo aika hyvin kiinteämpää ravintoa. Olen opettanut ensin sormesta nuolemaan ja sitten lautaselta syömään RC Starteria, muussaan siihen liotettuja nappuloita sekaan. Muut syövät sitä mielellään mutta Bosse-poika näyttää tykkäävän eniten mamman maidosta. Kun laitoin lautaselle muutamia starter kuivanappuloita alkoi Bosseakin kiinnostaa.

Kuvassa muut lautasen ääressä, Bosse puuhailee omiaan.

Tein valkosavesta (=kivitavarasavi) lautasen, jonka massan jätin tarkoituksella aika painavaksi. Huomasin että pentujen on parempi syödä lautaselta, joka ei liiku syödessä. Tämä lautanen kyllä pysyy paikoillaan, tänään testattiin ja hyvin sujui. Jostakin syystä jopa Bossea kiinnosti sama ruoka, osasikohan se arvostaa uniikkilautasta.

Pennut siirtyivät oma-aloitteisesti nukkumaan emon pehmeäreunaiseen karvapetiin ja pian korjaan laatikko-ensisängyn pois. Ne osaavat jo tulla sängystä ulos sanomalehdelle, kun tulee pissa- ja muu hätä. Emo-kulta on yhä korjannut pentujen jätökset liikuttavalla huolella.

Ja varsinaisia sylikoiria ne ovat kaikki! KUn olen niiden kanssa lattialla istumassa ja seurustelemassa, ne kiivetä pungertaa syliin ja osaavat nekin jo "seurustella", vaikka useimmiten uni alkaa maistua lämpimässä ihmisen sylissä.

142. Tuhteja palleroita

Nyt lähestyy pentujen 3-viikon syntymäpäivä, se on huomenna. Niiden kehitys on juuri nyt nopeaa. Silmien avauduttua ne ovat alkaneet ryömiä enemmän ja ovat enemmän liikkeessä, ne yrittävät jo tökkiä toisiaan käpälällä harjoitellen jonkinlaista leikkimistä ja pari kertaa on kuulunut pientä vauvamurinaakin kun aletaan harjoitella sosiaalisia taitoja.

Pennut alkoivat harjoitella liikkumista ja istumista

Aloitin totuttaa pentuja kiinteämpään ruokaan vasta eilen. Olin harkinnut sen aloittamista jo aikaisemmin kun ne ovat kasvaneet niin kovaa vauhtia. Tuumailin että emolle voisi olla helpompaa jos pennut saisivat muutakin kuin emonmaitoa - mutta lykkäsin sitä vähän, koska 3-viikkoisina yleensä on lisäruuan aloittamisen aika.

Pentujen ruoansulatus on nyt ehtinyt kehittyä niin, ettei lisäruuasta tulisi paljoa vatsavaivoja.
Annostelin eilen pikkutipan Starter-pentumoussea sormenpäähän ja tarjosin kullekin pennulle kuonon eteen nuoltavaksi. Kaikki ymmärsivät heti mistä on kyse ja nuolivat innoissaan penturuuan.
Tänä aamuna annoin sitä toisen kerran ja aavistuksen verran enemmän. Pitää totuttaa niiden pikku massut vähitellen uuteen ruokaan.

Pienimpänä syntynyt pentu on ottanut muut kiinni painonkehityksessä

Kaikki pennut ovat kasvanneet huikeaa vauhtia. Suurin, tyttö on jo yli 600g. Pari poikaa on reilusti yli 500g ja pari pienintä juuri vaille 500g. Ensimmäisenä syntynyt, joka oli kaikkein pienin, on ottanut muut kiinni niin että on jo suurimpia.

Olen pitänyt pentuja sylissä ja silitellyt niitä yksi kerrallaan, että ne tottuvat ihmisen syliin ja hyvänä pitoon. Tietysti niitä on silitelty ja käsitelty koko ajan, mutta nyt ne jo osaavat katsoa minua kun menen pesän luokse. Sylittelemällä yritän sosiaalistaa niitä ihmiseen mahdollisimman hyvin.

Kuvassa poika nro4, jonka toivon kehittyvän pitkäkarvaiseksi.

Nimien keksiminen on yhä hauskaa, vaikka jo kuvittelin keksineeni niille kivat nimet. OLen kirjannut pentueen jo Kennelliiton Omakoira-järjestelmään ja uroksen omistaja on käynyt hyväksymässä ne, mutta vielä ennen mikrosirujen laittoa voi korjailla nimiä kun keksii parempia. Mitähän niistä vielä kehittyy...

141. Pulleat suklaapullat

Pennut on kasvaneet vauhdilla. Nyt ne ovat jo 2-viikkoiset ja kaikkien paino on yli 400g. Tyttö lähentelee jopa puolta kiloa - mitähän jättiläisiä näistä tuleekaan. Isäkoira on kyllä aika pienikokoinen, että ehkä kolme pienintä poikaa on tullut isään, tyttö ja vaalea poikapentu on emoon tuossa suhteessa.

Emo on todella syönyt PALJON. Toisen viikon puolivälissä aloin jo pelätä että sillä olisi kalkin kanssa ongelmia, kun se lähti välillä hortoilemaan pesästä ja yritti kaivautua pieniin paikkoihin, kuten sohvan alle, mutta lisäsin enemmän kalkkia sen ruokaan ja aloin syöttää yhä tiheämmin, oireet hävisivät pikkuhiljaa. Ehkä sillä oli kipuja.

Kalkkikramppihan voi tulla koiraemolle siitä, kun maito nousee maitorauhasiin ja elimistöstä lähtee kalkkia runsain määrin siihen maitoon. Pennut imevät maidon ja sitä kehittyy lisää, lähtee lisää kalkkia. Vaikka emo olisi kuinka hyvässä ravitsemustilassa, voi kalkin puutos tulla, se ei johdu huonosta ruoasta, kuten yleensä luullaan. Se on aineenvaihdunnan häiriö.
Vain koirilla ja lehmillä ilmenee joskus tätä häiriötä synnytyksen jälkeisen maidontuotannon yhteydessä, lehmillä tilan nimi on poikimishalvaus, koirilla kalkkikramppi. Jos tulee enemmänkin oireita se yleensä saadaan helpottumaan pistämällä kalkkiliuosta koiran niskanahkaan injektiona. Aina ei myöskään ruoan lisäkalkki imeydy koiran elimistöön, sekin voi olla osana emon kalkkikrampin syitä.

Mietin jo, pitäisikö pennuille alkaa antamaan lisäravintoa tavallista aikaisemmin. Yleensähän sitä aletaan antaa noin 3-viikon kohdalla, mutta joskus joudutaan totuttamaan ne aikaisemmin lisäruokaan esim. jos emolla ei riitä maito tai on muuta häiriötä.
Meillä Mandilla ainakin riittää maito. Pennut on suorastaan lihavia, ja tosi voimakkaasti ne imevät emonmaitoa. Tuumailin vain,että emo alkaisi päästä vähän helpommalla jos aloittaisin lisäruoan, mutta odottelen vielä kuitenkin. Niin kauan kuin pennut on tyytyväisiä ja emo voi hyvin, ei kai liene syytä huoleen.

Pentujen silmät on auenneet. Ne alkavat jo vähän mönkiä pesässä ja tökkivät toisiaan kuonollaan, eli kai se on jotakin alkeellista leikin harjoittelua. Jalat ei vielä kanna, mutta joskus ne nousevat punnertamaan etukäpälille. Viikon kuluessa ne alkavat ryömiä ja touhuta entistä enemmän. Nyt niiden kehitystä on erityisen ihana seurata.

140. Kiirettä, väsymistä

Vasta äsken ne syntyivät, pennut, ja nyt on yli viikko kulunut. Kaikki on mennyt hyvin, pennut on kasvaneet hyvin ja emokin voi jo hyvin.

Emo ehti ahmaista sen ensimmäisen autossa syntyneen pennun istukan siinä kiireessä kun juostiin takaisin autosta sisään lämmittämään pentua. Ja tietysti sille tuli seuraavana päivän ripuli.
Se oli muutenkin kovasti väsynyt ja silmät ja jalat ristissä herätti minut neljä viisi kertaa yössä viemään ulos. Tietysti joka kerran se piti viedä pesulla sen jälkeen ettei pentuihin tarttuisi likaa.
Sama peli jatkui seuraavana päivänäkin, emo kyllä onneksi söi hyvin koko ajan. Pari kertaa oli niin kiire, ettei keretty ulos asti (ulos pääsee suoraan keittiön ovesta) mutta eipä siinä mitä, meikä siivosi lattiat.

Seuraavana yönä oli sama meininki, vaikka olin jo antanut emolle ripulilääke Canikuria ja keitettyä riisiä ja riisilientä. Sitä ramppausta kesti pari päivää ja yötä, onneksi sitten alkoi helpottaa. Eikä emon ruokintaa voinut lopettaa, kuten yleensä ripulissa tehdään, pidetään vähän aikaa paastolla, vaan sille oli annettava ruokaa että pennut saivat maitoa.

Ripulin jälkeen nyt ei pentujen painot olleet nousseet niin hyvin, mikä oli luonnollista, kun emon maidontuotanto kärsi ripulista. Pennut pitivät aikalailla ääntä jopa syödessään, ei kai tullut riittävästi maitoa. Emo oli lisäksi niin väsynyt, että pentuja piti nostella sen kuonon eteen puhdistettavaksi - emohan joutuu nuolemalla stimuloimaan pentujen virtsaamis- ja kakkatoiminnan näin alussa, kun niiden omat systeemit ei vielä kunnolla toimi. Pennut kyllä ilmoittavat hyvin selvästi "piippaavalla" vinkunalla, milloin on hätä. Se on erilainen ääni kuin niiden muu vinkuminen.

En vielä antanut pennuille mitään lisäravintoa kun yhdelläkään ei paino laskenut, mutta aloin olla jo vähän huolissani. Lisäsin heti synnytyksen jälkeen emon ravintoon kalkkia. Lisäsin koko ajan ruokaan myös riisiä. Vähitellen asiointi alkoi sujua paremmin eikä tuotokset olleet enää niin ruikulia.
Vielä lisää ruokaan liotettuja starter nappuja, ja muutamassa päivässä pääsimme ripulista eroon - onneksi.

Pennuillakin alkoi paino nousta vähän paremmin, kun aloin lisäksi enemmän vahtia etteivät isommat työnnä pieniä pois tisseiltä. Alussa oli työlästä vahtia lisäksi sitä, ettei emo käy pentujen päälle makaamaan; se oli muutaman kerran väsyneenä käynyt pitkälleen niin että muutama pentu oli sen alla. Se oli tosi väsyneen ja hämmästyneen näköinen, ei ymmärtänyt että pentuja voi olla niin monta. Onneksi pennuilla oli niin kimakka kiljunta että heti huomasin mennä apuun.

Pienimpiä pentuja pitää välillä nostaa ylemmäksi että ne ylettyvät imemään.

NYt vähän yli viikon kuluttua on toivon mukaan pahimmasta selvitty. Olen ollut työstä virkavapaalla ja ei se muuten olisi onnistunutkaan. Yölliset heräämiset ja jatkuva varuillaan olo väsyttivät kyllä tosi paljon. Yhdessä vaiheessa taas huomasin ihmetteleväni, että miksi ihmeessä teen tällaista... Kasvatankohan enää koskaan yhtään pentuetta...OLin aika väsynyt jastkuvasta valvomisesta ja oli kyllä minullakin silmät ristissä. Päivätkin jo tahtoi mennä vähän sekaisin, olin yhtenä aamuna vakuuttunut että oli sunnuntai, mutta olikin vasta lauantai ja sain yhden päivän lisää aikaa toipumiseen.
Tietenkin suurimman työn tekee emo, mutta kyllä siinä ihmisenkin osuutta aika paljon tarvitaan.

Nimet löytyi

Pentujen punnitseminen on tehty joka päivä, että voidaan seurata niiden kasvua. Nyt ne ovat kaikki jo 300 grammaisia, isoin tyttö jopa lähelle 400.
Kutsumanimien keksiminen oli hauskaa, mutta työlästä. Tytön kutsumanimeksi tuli SOFI, ensimmäisessä pentueessamme lähes 10v takaperin olleen pikku-Sofin mukaan. Pojista tuli BRUNO, AFFE ja PONTUS - vaalea poika oli ensin Ykä yhden tutun tomeran tutkijaprofessorin mukaan, mutta tänään keksittiin sille vielä parempi nimi, NOPPA. Sehän on ilmiselvästi karvanoppa vaaleine karvoineen ja neljällä ruskealla läikällä merkattuna.

139. Tuhinaa, syöjiä ja nukkujia

Pennut 2pv iässä

Pennut ovat heränneet tänään jo viidenteen aamuunsa. Kaikki ovat kasvaneet tosi hyvin, jopa se kaikkein pienin, ensimmäisenä autoon syntynyt reppana, on saavuttanut toiset painon kehityksessä.

Siitäpä alettiin miettiä olisiko siinä käynyt niin, että Mandi-emolla viikkoa ennen synnytystä ollut pieni tumma vuoto olisi ollut merkki istukan irtoamisesta ... onneksi ehkä ei irronnutkaan kokonaan, vaan pentu jäi kituliaasti kasvamaan - sehän oli noin 10-15 g pienempi kuin muut. Kun se syntyi, tuli istukka samantien ja siinä alussa sieltä oli tullut aika ikävän näköistä tumman vihreää vettä. Sehän on merkki usein siitä, että on ollut jotakin pulmaa esim. juuri hapensaannissa ja pentu on ollut hapenpuutteessa.

Siksi pentu oli niin kauan valekuolleena ja oli vaikea saada virkoamaan.

Nyt onneksi kaikki on hyvin, se on todellakin virkeä ja vahva koiranalku ja on muutamassa päivässä ottanut kaverit kiinni painossa. Eilisiltana se painoi jo 210g, kun muut pojat olivat 215 - 225g ja tyttö omassa luokassaan 270g.

Emokin voi hyvin, syö hyvin, hoitaa vauvansa hyvin ja lepää toipuen synnytyksen rasituksista.
Me ei paljoa muuta voida tehdä kuin ihailla pieniä pulleroita pesän reunalla. Siinä riittääkin ihailemista.

Pennut 4 pv iässä

138. Viisikko syntyi

Voi tätä onnea - ja kiirettä. Mandin pennut syntyivät 7.9. iltapäivällä. Aivan uskomattoman hieno suoritus Mandi-emolta, sillä pennut olivat suurikokoisia. Kaikki pennut olivat reippaita ja virkeitä - paitsi ihan ensimmäinen, joka syntyi autoon.

Vastasyntyneet ja emo

Edellisenä yönä Mandi juoksenteli ja läähätti koko yön, ja raapi kovasti petiä. Aaamulla se nukkui ja keräsi voimia, ja sitten iltapäivällä alkoi varsinainen synnytys. Ensimmäinen pentu oli tiukassa, ponnisteluja kesti pitkään eikä pentu tullut yhtään ulospäin. Se tuntui olevan synnytyskanavassa syvällä jalat edellä.
Ystäväni Jaana oli mukana ja odottelimme aika pitkään alkaisiko pentu syntyä. Käytin emoa ulkona kävelyllä, koska sen sanotaan edistävän synnytystä. Mandi ei halunnut kävellä kuin vähän, oli palattava sisälle. Alkoi näyttää ettei emo enää ponnista yhtään ja silloinhan on tulossa oleva pentu vaarassa. Tiukassa paikassa synnytyskanavassa ei saa kunnolla happea kun napanuora on tiukalla. Päätin soittaa eläinlääkärillemme. Hän kehoitti tulemaan klinikalle, niin voidaan ultralla katsoa mikä on tilanne.

Kokosin kiireesti tarvikkeet ja emon koppaan, Jaana autonrattiin ja minä takapenkille koiran kanssa. Tuskin olimme päässeet autoon, kun pentu pulpahti ulos. Sää oli aika viileä, tuli kiire takaisin sisälle viemään pentu lämpimään nopeasti.
Pentu oli ihan elottoman oloinen ja lötkö, eikä hengittänyt. Jaana hieroi ja hieroi ja puhallettiin hiustenkuivaajalla sitä lämpimäksi. Pöydälle olin laittanut jo valmiiksi lämpiämään lämpöpatjan, jonka päällä pentua elvytettiin.

Aloimme jo luulla ettei pennusta ole eläjäksi, kun se puolen tunnin jälkeen alkoi liikkua ja saada tervettä väriä; ja eikös se lopulta parkaissut ja saanut ilmaa keuhkoihinsa. Vielä senkin jälkeen sitä hierottiin ja lämmitettiin ja lypsettiin pikkuisen emonmaitoa suuhun. Tein lämmintä hunajavettä ja laitoin sitä tippa kerrallaan pennun suuhun kielen alle.

Kyllä se siitä virkosi parahiksi juuri ennen, kun toinen alkoi syntyä puolentoista tunnin jälkeen. Mutta se tulikin esille omituisessa asennossa, selkä edellä ... se oli oudon näköistä, kun joku vaalea möykky alkoi työntyä ulospäin, eikä siitä näkynyt päätä eikä käpäliä.Mielesssä ehti käväistä kauhukuvia epämuodostuneesta pennusta... Normaali pentu syntyi sitten kyllä, mutta tiukassa oli asennon takia. Vaaleakarvainen poika siitä syntyi, onneksi se oli tosi ponteva ja melkein juoksi itse ulos kalvoistaan.

Kolmas pentu syntyi helposti. Se sujahti esille pää edellä - ja taas tuli poika. Tämä pentu oli heti ponteva ja virkeä.

Välillä Jaana joutui olemaan poissa asioillaan ja sillä välin syntyi neljäs pentu aivan vaivattomasti ja oli tosi pirteä. Poika.
Aloin jo tuumailla, että taitaa tulla "seitsemän veljestä", ja hartaasti lähettelin yläkertaan toiveita, että edes viimeinen olisi tyttö.

Onneksi Jaana tuli takaisin ennen tuon viimeisen pennun syntymää, koska se olikin vaikeaa. Pentu tuli jalat edellä ja olikin tosi iso. Se juuttui kiinni synnytyskanavaan ja piti kyllä tehdä töitä, että saimme sen ulos. Minä pidin Mandia kiinni seisovassa asennossa ja Jaana veti varovasti, mutta voimalla pentua ulos. Mandia teki selvästi kipeää, mutta onneksi saimme kaikkien kolmen yhteispelillä sen ulos - se oli tosi virkeä ja iso, painoa oli 170g. Ja se oli tyttö!!!! - Muut pennut painoivat syntyessään 122g, 130g, 140g ja 132g.

Pennut vuorokauden iässä

Nyt on jo pentujen kolmas elämän aamu. Kaikki on mennyt hyvin, niille on tullut lisää painoa, eikä paino ole edes yhtään laskenut. Mandilla on ollut vähän hankalaa pari päivää, kun sille tuli ripuli sen päästyä syömään ensimmäisen istukan siinä hötäkässä autosta takaisin sisälle. Muita istukoita ei annettu sille. Silti se on niin vahvaa "ruokaa", että vatsahan siinä meni sekaisin.

Yöllä käytiin ulkona monia kertoja, ja muutaman kerran ei keretty ulos asti. Synnyksen jälkeinen toinen yö oli pahin. Onneksi se on syönyt hyvin, ja olen laittanut ruoan sekaan keitettyä riisiä, lactofilus-vatsabakteereita ja pari kertaa Canikuria.
Tänä aamunna Mandin maha näytti jo olevan vähän parempi, eikä se herättänyt viime yönä kuin kerran vasta aamukuudelta.

OLen niin kiitollinen ystävälleni Jaanalle, kun hän jaksoi käyttää kokonaisen iltapäivän ja illan Mandin auttamisen. Jos olisin ollut yksin, olisi voinut käydä toisin, oli sen verran hankala synnytys. Joskus tarvitaan neljää kättä, ei kaksi riitä.

137. Pentuelaatikko

Olipas yllättävän hankala löytää kaupoista pentuelaatikkoa tällä kertaa. Kyselin niitä jo viime viikolla. Yhdessä paikassa olisi ollut, mutta olivat juuri vieneet silppuriin.
Eilen kiersin monessa lähiseudun eläinkaupassa ja muutamaan vielä soittelinkin, mutta eipä löytynyt sopivaa.
Mutta apu löytyi yllättävän läheltä: kun puolisoni oli tulossa kotiin töistä sairaalasta, hän soitti ja kertoi että hänellä on yllätys. Kuvittelin saavani kukkakimpun tai muuta kivaa, mutta hänelläpä olikin kaksi hienoa laatikkoa mukanaan. Molemmat olivat laboratoriotarvike laatikoita ja tukevia ja juuri sopivan kokoisia.

Muotoilin siis Mandille kulkuaukon toiseen pentulaatikkoon, laitoin siihen uuden patjan ja Mandi näytti hyväksyvän laitoksen ilman epäröintiä. Hieman tutkimista ja vähän pataamista, homma selvä.

Minä tykkään laittaa joka pentuetta varten uuden laatikon, koska se on kierrätyksen kannalta edullista ja uusi laatikko on myös puhdas ja turvallinen pikkuisille. Siinä voi laatikon kokoa valitessa ottaa huomioon onko tuleva emo kookas, vaiko vähän pienemmän sorttinen.
Tykkään jättää laatikon kansiosatkin jäljelle, niistä kun saa mukavasti suojaisan katon laatikkoon ihan alkuajoiksi. Jos sattuu asumaan vanhassa talossa, kuten me, on vedolta eristäminen tarpeen ainakin jos sää on kylmä. Kun katon päälle laittaa vielä kevyen kankaan, on pentueella turvaisa ja ihana pesäpaikka, jota on myös tarpeen tullen helppo puhdistaa ja kurkata sisään mitä kuuluu.

136. Painava vatsa

Nyt on Mandin 55/57 tiineysvuorokausi ja jännitys yhä tiivistyy. OLin (onneksi) kaksi päivää kuume-flunssassa, eikä jaksanut paljoa jännitellä, kun makasin petin pohjalla ihan tööttinä. Onneksi tauti meni parissa päivässä ohitse.

Nyt Mandilla alkaa jo olla selvästi hankaluuksia mahansa kanssa. Portaita kiivetessä sillä on selvästi vähän hankalaa, olen yrittänyt autella, mutta se ei tykkää että sitä kannetaan. Olen muutaman kerran ottanut sen syliin ja kantanut varsinkin ulkoa portaat ylös, mutta se lähtee kovaa kyytiä itse menemään kun huomaa minun tulevan kädet ojossa sitä ottamaan. Se on hyvä, saapa siinä ylimääräistä liikuntaa.

Ruoka on maistunut emolle hyvin. Nyt muutamana päivänä on aamulla ollut vähän hapan ilme, eikä ole alkanut heti syödä. Siihen on auttanut hyvink un annan Nutri-plussaa ja sitten pienen määrän nestemäistä Antepsinia, ihmisten närästyslääkettä. Tänäänkin huomasin kun sitä oikein röyhtäytti, eli suuri kohtu painaa vastalaukkua ja mahahappoja nousee ruokatorveen. Siihen on tuo Antepsin tarkoitettu. Kun se on saanut sitä, vähän ajan kuluttua on ruoka alkanut maistua. Nytkin aamulla meni pari lautasellista...

Tänä aamuna on alkanut kuulua vähän petin raapimista. Toivottavasti ei ala vielä synnyttää kun saisivat pennut kehittyä ainakin yksi-kaksi päivää lisää. Mutta useinhan emot raapivat petiä jo päiviä ennen synnytystä, toivotaan niin.

Lämmön mittasin eilisiltana, kun Mandi tuntui kovin kuumalta ja huokaili niin että oikein säikähdin, mutta ei onneksi ollut kohonnutta lämpöä, vaan ihan normaali 38,1. Nyt pitää testailla lämpöä muutamaan kertaan päivän mittaan.

Keräilin vanhoja pyyhkeitä ja koira-alusia ja pesin kaikki, tuolla ovat nyt kuivumassa. Pentulaatikko on ollut hakusessa, monasti viime viikolla kyselin tutusta kaupasta, mutta sopivan kokoisia ei ollut. Hätätilassa voimme käyttää vanhaa laatikkoa, mutta mieluiten ottaisin uuden kun se olisi sillä tavalla puhdas ettei olisi ennen olltu koiranpentuja siinä. Tänään pitää soitella lähistöllä oleviin eläinkauppoihin ja kysellä noin 40x65cm kokoista tukevaa pahvilaatikkoa.

Nyt en vaan enää rohkene lähteä kauaksi aikaa pois kotoa. Olin anonut töistä virkavapaata heti kun selvisi että Mandi odottaa, tänään on vapaan ensimmäinen päivä.
Pidetään peukkuja että kaikki menisi hyvin.

Onneksi tuttu ihana ja taitava eläinlääkäri Anne eläinklnikka Hertasta on taas luvannut, että saa soittaa jos tulee pulmia.

135. Jännitys tiivistyy

Mandilla on nyt meneillään 52. tiineysvuorokausi - tai sitten se on 54.

Kun Mandin progesteronitestissä ennen astutusta oli hormoniarvot jo yllättävän korkealla kehoitettiin klinikalla astuttamaan kiireesti heti sinä päivänä, ovulaatio oli ollut jo pari päivää aikaisemmin. Ja neuvottiin laskemaan tiineysaika synnytykseen niin, että aloittaa laskennan paria päivää ennen astutusta...
Tätä oli vähän vaikea ymmärtää, mutta järkevä tuttu eläinlääkäri selitti järkeenkäyvästi, että tiineyden kesto lasketaan näin munasolun iästä. Mandilla ne siis oletettavasti olivat irronneet paria päivää aikaisemmin ennen astutusta ja lilluivat jo valmiina kohdun uumenissa odottamassa pieniä siemeniä tulevaksi.

Eli kai se nyt pitää laskea, että onkin menossa 54. vuorokausi.

Kaikki muu on mennyt hyvin tähän asti, paitsi se pieni tumma limavuoto viime viikolla. Uudestaan sellaista ei ole näkynyt ja hartaasti toivotaan ettei näkyisikään. Ensi viikon tiistaina olisi 58.vrk tämän laskennan mukaan, kun nyt on perjantai - on siis vielä useita päiviä odotuksen aikaa.
Tämä on hyvin stressaavaa, etenkin kun tuo pieni limavuoto antoi aihetta huoleen. Onneksi emo on syönyt hyvin ja vointi on muutenkin virkeä ja valpas ja ruumiinlämpö on normaali.

Viisi vuotta takaperin 2007 meillä oli vähän samanlainen tilanne Bellan kanssa. Silloin se tosin oli paljon pahempi.
Bella tuli viikkoa ennen synnytystä kauhean väsyneeksi eikä ruoka maistunut. Siltä tuli tummaa limaista vuotoa - sitä oli silloin enemmän kuin nyt Mandilla. Eläinlääkärillä otettiin kokeita, tulehdusarvot oli voimakkaasti koholla. Aloitettiin antibioottikuuri, koska oli ilmeistä että kohdussa oli tulehdus. Oletus oli että joku sikiöistä oli kuolleena ja aiheutti tulehduksen.
Lääkityksellä saatiin Bellan tiineys jatkumaan loppuun asti ja kun synnytyksen oireet alkoivat, oltiin jo etukäteen sovittu että tehdään keisarinleikkaus, että saadaan elävät pennut steriilisti ulos eikä tulehdus tartu niihin.
Näin sitten myös tapahtui, saimme neljä ihanaa tasakokoista ja kaunista pentua, 1 tyttö ja 3 poikaa.

Bellan vastasyntyneet, juuri keisarinleikkauksen avulla maailmaan tulleet 4 pentua

Bellalla ei voitu sen jälkeen teettää enää pentuja vaikka se oli nuori, koska kohtu oli pahasti vaurioitunut tulehduksessa. Harmillista; kookas kaunis ja hyväsukuinen narttu, joka hoiti pentunsa mallikelpoisesti...
Bella asuu yhä luonamme, se on nykyään lauman itseoikeutettu johtohahmo, joka on ansainnut rauhalliset eläkepäivänsä. Yksi sen kauniin pentueen uroksista tuli vuoden iässä Suomen Juniorivoittajaksi.

134. Hevosen ruokahalu ja valaan maha

Mandi on voinut todella hyvin ja syö aina vain enemmän. Olen vähitellen lisännyt sen ruoka-annoksia niin, että nyt se saa jo neljä-viisi kertaa päivässä ruokaa kunnon annoksen.
Usein se on ison kupillisen syötyään pyytänyt lisää, ja olen antanut sen syödä. Kun olen istunut illalla tv:n ääressä on se mennyt ovelle vähän keittiön suuntaan ja tuijottanut kiinteästi, että "anna lisää ruokaa heti".

Muistan kun eräs pitkään toiminut kasvattaja sanoi kasvatukseni alkuvaiheessa minulle, että varo ettet syötä odottavaa emoa liikaa ettei pennut kasva liian suuriksi. - Tätä olen vuosien mittaan kyllä ihmetellyt, kun minusta emolle pitää antaa kunnolla ruokaa etteivät pennut ota tarvitsemaansa ravintoa emonsa elimistöstä. Emolla voi hyvinkin olla vähän vararavintoa nahkan alla, kun se alkaa imettää pentuja se tarvitsee paljon energiaa.

Mandi söi tiineyden alkuvaiheen ajan Royal Caninin HT 42d-nimistä emoruokaa. Ostin sitä 17 kilon säkin ja jaoimme sen muutaman muun kasvattajan kanssa. Eihän yksi chihuahua kovin paljoa tuollaiseen säkkiin saa lovea , vaikka olisi kuinka hyvä syömään.
Nyt viime viikolla, kun 42 tiineysvuorokautta tuli täyteen, siirryin vähitellen antamaan sille RC Starteria. Se on ravitsevampaa ja erityisen helposti imeytyvää, niin että emon puristuksissa oleva suolisto pystyy paremmin käyttämään ravinnon hyödyksi.

Tässä äsken ehti olla jo säikähdyksen paikka, kun eilen huomasin Mandin peräpäässä tumman limaklimpin. Olimme ulkona ja toin sen heti sisälle suihkuun. Klimppi ei ollut verinen, vaan tumma ja limainen ja aivankuin jotakin kudosta olisi ollut siinä palasina. Tutkin palaset tarkkaan ja näin muutamia pienenpieniä karvojakin klimpin pinnalla. Se ei siis ollut mitenkään sikiön näköinen, vaan ihan pehmeä, epämääräinen ja limainen, noin peukalon päähän kokoinen.

Säikähdin tietysti että tuleeko Mandille keskenmeno. Muutama viikko takaperin sattui yhdelle tutulle kasvattajalle ikävä tapaus, kun emo sai keskenmenon ja kaiken lisäksi kuoli kohtutulehdukseen. Hirveän surullinen tapaus.

Tänään heti kävimme tutulla eläinlääkärillä tutkimuksissa. Hän katsoi ultralla Mandin mahan ja ainakin neljä pientä iloisesti sykkivää sydäntä sieltä löytyi. Lisäksi hän sanoi, että Mandi on niin hyvinvoivan näköinen ja kun ruokakin maistuu hyvin, on kaikki varmaan ihan kunnossa. Tietysti tarkkailemme tiiviisti tuleeko mitään muuta esille.

Mandista otettiin samalla tiineysröntgen (ei tarvitse viedä sitä heti uudestaan lääkäriin stressaamaan) ja mahassa näkyi ainakin neljä pientä pallopäätä. Joissakin kohdissa oli niin epäselvää, että ei oikein selvästi näe olisiko jossakin vielä viideskin....

Toivotaan hartaasti, että kaikki menisi loppuun asti hyvin!!! Nyt on peukut ja varpaatkin pystyssä.

133. Bella sairastaa

Kahdeksan vuoden ikäinen Bella alkoi yskiä. Sillä oli muutamana päivänä pientä köhimistä, mutta sitten se alkoi kröhiä kuin hevonen - todella tuli mieleen sanonta hevosyskä.
Lääkärissä otettiin verikokeita ja tehtiin kliininen tutkimus; tulehdusarvot oli reilusti koholla, lisäksi sen sydänkuuntelussa huomattiin, että keväällä vielä aivan pieni sivuääni oli voimistunut.
Kurkku oli tulehtuneen näköinen ja siihen se sai tuhdin antibioottikuurin. Kennelyskää se ei ollut - Bella on rokotettu alkukesällä - vaan kyseessä oli angiina. Se on koirilla aika harvinainen ja toivotaan ettei se vain nyt ole tarttunut muihin koiriin. Ainakaan muilla ei ole ollut tuollaisia oireita.
Sydämen vajaatoimintaan nyt sitten määrättiin vakituinen lääkitys. Se ei ole uutta, myös Bellan täti-koira Lilli, 11-v.(kuvassa takana) käyttää samaa sydänlääkettä. Nyt vaan sitten annetaan molemmille pikku tablettisiru aamuisin. Pettämätön konsti saada koira syömään lääkkeitä on piilottaa murut maksamakkaraan. Aina menee, koira saa olla todella kipeä jos maksamakkara ei kelpaa.

Bellan isä Ahvenanmaalla

Bella on minulle hyvin rakas, se oli meidän toisen pentueemme toinen pentu, Pipsan toisesta pesueesta 8 vuoden takaa. Pentujen isä oli Misty Meadows Speed Unlimited, jota kävimme Pipsan kanssa tapaamassa Ahvenanmaalla.
Lentokoneella matkattiin ja oltiin ensin kylässä Speedyn omistajan mukavassa talossa ja toinen yö vietettiin Maarianhaminassa hotellissa.
Se oli tosi mukava matka, oli kesäaika ja oli ihana katsella Ahvenanmaata. Isäntäväki ajelutti autolla saarella katselemassa nähtävyyksiä ja minä harjoittelin ruotsin puhumista. Tosin siinä kävi niin, että puhuimme enimmäkseen englantia, kun minä kyllä sujuvasti ymmärsin kuultua ruotsia, mutta en rohjennut sitä puhua - eikä isäntäväki osannut montakaan sanaa suomenkieltä, niin suomalaisia kuin ovatkin. Hyvin tultiin toimeen.

Kuvassa Ahvenanmaan tuliaiset, Bella (vas) ja Roope parivuotiaina

Tuolloin ihmettelin vähän itsekin, mikä minut sai lähtemään niin kauas urosta tapaamaan. Olisihan niitä ollut manner-Suomessakin. Mutta tuo ehdottomuuteni on osoittautunut jälkikäteenkin ominaisuudekseni, en vain aikaisemmin ollut siitä niin tietoinen.
Juuri tuon tietyn uroksen halusin sille nartulle, ja hyvinhän siinä kävikin. Jälkeenpäinkin olen toiminut samalla tavoin; hankin tietoa uroksista ja niiden suvuista, sitten haluan itse nähdä uroksen ennen lopullista astutuspäätöstä. Silloin vielä kyselin mitä mieltä muut olivat ideastani, mutta olen pikkuhiljaa alkanut luottaa tietojen lisäksi intuitiooni.

Jokin kunnianhimoon rinnastettava piirre se varmaan on. Halu aikaansaada mahdollisimman hyviä koiria, mahdollisimman hyviä rotunsa edustajia, vaikka joutuisi näkemään vaivaa.

Ei voi muuta sanoa kasvattamisesta kuin nöyrästi todeta, että ensimmäiset kymmenen vuotta ovat olleet antoisia oppivuosia, nyt alkaa ehkä vähän ymmärtää mistä tässä on kysymys.
Se on se "täydellisen koiran etsintä" - mahdoton unelma, mutta hauska on pyrkiä sitä kohti.

132. Massua pukkaa

Oh, ei voi kuin ihmetellä taas ajan kulumista ... Juuri astutettiin Mandi ja yhtäkkiä onkin kuukausi kulunut ja käyty ultrassa ynnä muuta...

Viime torstaina ( nyt on tiistai ) kävin Mandin kanssa ultrassa ja kyllähän siellä kuvassa näkyi pieniä sikiöpyörylöitä. Eläinlääkäri arvioi, että voisi olla 4-5 sikiötä, mutta vaikea niitä oli laskea. Pääasia että pieniä on tulossa.

Olin kyllä jo huomannut sen masun pönäköityvän jo ennen kuvassa käyntiä. Aikaisemmissa tiineyksissä sen masu on alkanut kasvaa vasta ihan parilla viimeisellä viikolla, joten arvasin että voi olla enempikin pentuja kehittymässä.

Nyt hartaasti toivomme, että kaikki menisi hyvin loppuun asti...

Ruokahalua Mandilla on ensiluokkaisesti, söisi varmaan vaikka koko ajan. Olen antanut sille taas RC: HT 42d:tä, jota se sai viime vuonnakin. Ostin taas ison 17kg säkin ja jaettiin se muutamien muiden kasvattajien kanssa.

Kun Mandi söisi vaikka hevosen, yritin vähän jujuttaa sitä ettei sillä olisi nälkä, mutta ettei se myöskään lihoisi suotta. Keitin porkkanaa pehmeäksi ja muhensin sitä nappuloiden sekaan. Monta päivää se ahmi tätä uutta herkkua innolla, mutta nyt se joko kyllästyi tai lakkasi tykkäämästä. Nappulat häviää ja porkkanat jää kuppiin. Mutta ihminen on ovela: keksin sekoittaa hieman lihasäilykettä porkkanoihin, niin johan alkoi taas maistua. Tietenkin annetaan sille tarpeeksi ruokaa, pennuthan kehittyvät juuri nyt kovaa vauhtia.

Kuvassa Mandin masun ultraäänikuva, pyöreä tumma rinkula on sikiöpussi.

Maddella karvanvaihto

Maddekin täytti jo 16 viikkoa ja sai toisen rokotuksen. Sen kanssa on käyty monissa paikoissa ja tavattu muita, vieraitakin koiria. Vähän oli koiravierailulla takapakkia, kun pari nuorta yli-innokasta urosta tykkäsi Maddesta liikaa ja se säikähti niiden lähentelyjä. Yritämme jatkaa harjoituksia ja saada korvaavia hyvä kokemuksia.

Madden karvatilanne on hassu; sen pentukarvat vaihtuu ja alta kasvaa kauniin väristä, punaruskeaa turkkia. Karvanvaihto ei tapahdu tasaisesti, vaan pentukarva töröttää osassa sen pikku vartaloa kuin se olisi kynitty ja kesken jätetty. Hassu pikku irokeesi. Se painaa tätänykyä jo lähelle 1400g ja jalat ja muu kroppa on alkanut kasvaa - ja ruoka maistuu. Madde ja Mandi saavat iltamyöhälläkin vielä pienet annokset ylimääräistä ruokaa.

131. Kiirettä pitää

Olen odottanut Mandi-narttumme juoksun alkamista "kuin kuuta nousevaa". Jo monta viikkoa olen tarkkaillut valkean paperipyyhkeen kanssa sen pyrstöpuolta.

Samalla olen etsinyt sille sopivaa urosta. Olen käynyt katsomassa jo kolmea urosta aika kaukanakin ja jutellut monien urosten omistajien kanssa puhelimessa. Urokset ovat olleet ihan hienoja, mutta jotakin toivomisen varaa on ollut, joidenkin kohdalla eniten arvelutti ujo tai arka luonne.

Viime viikolla löysin sattumalta netin kautta Kouvolassa asuvan kivan tuntuisen uroksen ja kävin sitä perjantaina katsomassa. Matkaa kertyi melkein 300km. Pidin siitä uroksesta; pieni kompakti rakenteeltaan jämäkkä ja hyväsuinen, erittäin reipas ja sosiaalinen luonne. Suurena plussana hyvä sukupuu ja väri jota halusin, suklaa. Sovimme omistajan kanssa että astutus tehdään kun Mandille tulee juoksu.
Sen löytyminen oli kyllä ihan sattuman kauppaa, kun omistajalla ei ole kennelnimeä; kuvia on kyllä heidän kotisivuillaan, mutta varsinaisesti hän kasvattaaa englanninbuldoggeja.

Viime viikolla oli jo hyvin toiveikas Mandin juoksun alkamisesta, paperilla pyyhkäistessä siihen tarttui kerran himmeästi vaaleanpunertavaa tihkua. Ajattelin että tämä on nyt esikiima ja odotin vaan milloin varsinainen juoksu alkaa.

Kunnes nyt pari iltaa takaperin näin sen äkkiä alkavan tyrkyttää itseään toisille koirille, perä edellä meni toisia kohti ja alkoi kääntää häntää. Sehän on narttujen H-hetken vankka merkki. APUA, ei mitään varsinaisia juoksun merkkejä ja äkkiä vaan hännän kääntö!!!
Aamulla kovaa kyytiä Mäntsälään progesteronitestiin. Tämä tapahtui siis toissapäivänä... Heti testin valmistuttua he soittivat minulle ja sanoivat että lähde kiireesti astuttamaan, juoksu on jo pitkällä ja toivottavasti ei ole liian myöhäistä, tänään voi vielä onnistua jos on hyvä tuuri. Progesteroni arvo oli jo yli 20, kun astutusta suositellaan jo puolta pienemmillä arvoilla. Progesteronitasolla voidaan arvioida nartun ovulaation tapahtuma-aikaa.

Soitin uroksen omistajalle, hän oli jossakin kauempana käymässä mutta sovittiin että hän lähtee kotini ja minä myös läksin Mandin kanssa ajamaan Kouvolaan. Otin Madde-pennunkin mukaan toiseen koppaan, koska en raaskinyt jättää sitä "yksin" (=toisten koirien kanssa) kotiin.

Onneksi uros oli nuori ja viriili ja astuminen onnistui hyvin. Pidettiin koiria yli puoli tuntia, kun ne olivat kiinni sen aikaa. Madde-pentu sai katsella koppansa rakosista tapahtumaa pihamaalla puiden varjossa. Perheen hieno valkoinen kissa kävi myös todistamassa häitä ja asteli pihalla arvokkaasti ympäriinsä, kävi nuuskimassa pikku-Maddea kopan ritilän läpi ja sitten asteli ylväänä tiehensä.

Kotimatkalla alkoi jo ajetut 400km tuntua, ajoin loppumatkan Porvoon moottoritietä rauhallisesti, kun alkoi aikalailla väsyttää. Selvittiin kotiin pantteri-salmiakkien voimin ja huokasin helpotuksesta.
Mandi hyppeli innolla sen illan toisten koirien selkään ja touhusi innokkaasti, vaikka varsinaisesta astumisesta se ei ollutkaan kovin innoissaan. Astumisleikkiä se jatkoi vielä seuraavanakin päivänä vähän, muuten alkoi olla jo aika rauhallinen.

Ihan uskomatonta - viime kesänäkin sen juoksu oli outo ja astutus oli samantyylistä onnenkauppaa. - Sitä vain ihmettelen, miten sillä oli viime talvena tammikuussa aivan normaali-vuotoinen punainen tiputus-juoksu, tietysti juuri silloin kun ei ollut mitään aikomusta hankkia pentuja.

Nyt sitten odotellaan tärppäsikö vai oltiinko myöhässä. Muutaman viikon jälkeen mennään ultraan ja siihen asti pidetään peukkuja - tietysti myös sen jälkeen. Pieniä suklaapatukoita toivotaan ja odotellaan =)

LIlli kipeä ja Madden rokotukset

Tämä on ollut oikea koira-tohina-viikko. Sunnuntaina huomasin 11-v Lillillä peräaukon pullistuman. Arvasin, että sillä oli anaalirauhasen kanssa ongelmia ja aloitin reippaasti antibiootin antamisen, viikonloppu kun oli. Maanantaina rauhasen fisteliaukko oli jo puhjennut ulospäin, menimme lääkäriin heti kun saimme ajan.
Lääkäri kertoi, että oli oikea ratkaisu aloittaa antibiootti ja kipulääke, kuuri jatkuu 10pv.
Lilli on onneksi parantunut hyvin ja loppuviikolla alkoi olla jo ihan normaali iloinen itsensä. Anaalirauhasongelmat on lääkärin mukaan hyvin tavallisia kesäkuumalla kun bakteerit viihtyy ja lisääntyy helposti.

Madde sai ensimmäisen varsinaisen rokotuksen pari päivää sitten. Ruotsissahan sille oli annettu jo pieni määrä rokotuksia, siellä on ilmeisesti tuollainen tapana kun yksi tuttu oli myös tuonut pentuja sieltä ja niille oli myös annettu siellä 8-viikkoisena pikkumäärät rokotetta.
Nyt Suomessa rokotusohjelmaa jatketaan normaalin käytännön mukaan, siis 12-viikkoisena ja sitten taas 16viikkoisena.
Alla kuva Maddesta 12-viikkoisena, vähän yli kilon painoisena pikku kaunottarena.

130. Opitaan kaikenlaista

Aika lentää siivillä kun on kaikkea mukavaa!
Pikku Madde on kotiutunut todella hienosti. Se syö hyvin, nukkuu hyvin ja leikkii kuin pikku mestari. Puolitoista viikkoa sitten sen meille tultua oli korvat vielä vähän lurpallaan, mutta nyt on molemmat korvat jo tiukasti taivasta kohti.

Olemme liikkuneet sen kanssa todella ahkerasti, olen järjestänyt puuhaa, että se tottuisi kaikkeen mitä isona tulee vastaan. Tänään se tutustui parrakkaaseen mieheen, kun naapurimme Jussi piipahti kylässä. Jussilla on mahtava harmaa parta ja Maddea vähän oudoksutti mennä kovin lähelle, ehkä isolla lippahatullakin oli osuutta asiaan. Myös pyörätuolilla liikkuva ystävämme tuli Maddelle tutuksi muutama päivä takaperin.

Eilen Madde oppi kulkemaan portaita ylöspäin ja tänään jo alaspäin. Keittiön ovesta pääsee suoraan ulkopihalle, mutta pitää hyppiä muutamia portaita alaspäin ulos mennessä. Madde on katsellut kuinka toiset hyppii ylös ja alas, ja nyt se sen osaa. Jostakin syystä pentujen on aina helpompi oppia menemään ylöspäin kuin alaspäin. Vielä on haasteena sisällä olevat kerrosten väliset korkeammat portaat, jotka tekee U-mutkan. Pikkupennuilla on aina ollut hankaluuksia uskaltaa ylhäältä alas, Maddekin on vain juuri ja juuri portaan korkuinen. Iltapäivällä se ei jaksanut hypätä porrasta ylös ulkoa sisälle tultaessa; se oli syönyt valtavan annoksen ruoka ja massu oli kuin pieni pallo. Se istui portaalla ja katsoi minua kuin sanoen: ...nostatko...

Madde on uskomattoman ihana sydämenvaltaaja. Se rakastaa sylissä olemista, mutta ei ole mikään sohvaperuna. Vauhtia riittää kun se osallistuu Helmin ja Mocan ja Jaffan leikkiin - tosin Helmillä on juoksuajan kiihkeimmät ajat juuri menossa, ja hyppimiset on sen mukaisia!!!
- Nukun päiväunia vielä lattialla patjalla ja on aivan ihana kun Madde tepsuttaa iloisena tyynylle ihan pääni viereen, antaa pikku suukon ja sitten nukutaan.

Vieraita

Tänään Maddelle tuli pieniä koiravieraita, kun ystäväni toi kaksi 8-viikkoista pentua tervehtimään. Samalla hoidettiin molempien osapuolten sosiaalistamista. Madde aivan riemastui ja etenkin toisen pennun kanssa ne viihtyivät hyvin ja leikkivät kovasti. Muut koiramme ovat aina olleet hyvin ystävällisiä vieraillekin pennuille, niin oli nytkin. Jaffa oli hyvin huolehtivainen, se kävi välillä nuuskimassa Maddea varmistaakseen että kaikki on hyvin.

129. Prinsessa Madde

Madde-prinsessa vilkuttaa alamaisilleen Juhannuksena.
Nyt on ihana Madde-pentu haettu ja kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. Pentu on ollut meillä nyt neljättä päivää, ja se on kuin olisi aina ollut täällä.

Tukholmassa oli pennun kasvattaja Birgitta meitä vastassa Arlandan lentokentällä ja ajoimme hänen kotiinsa noin puolen tunnin päähän lentokentältä. Hän asuu mukavassa rivitalossa ja oli hauska tavata häntä uudestaan - kerran aikaisemminhan me tapasimme, noin puolitoista vuotta takaperin Helsingissä Messukeskuksen koiranäyttelyssä; otin häneen kontaktia, kun ihastuin hänen Konrad-urokseensa. Madde-pentu on tämän Konradin pentu.
Viivyimme siellä muutaman tunnin, jonka aikana ehdin tutustua pentuun ja se täytti kyllä odotukseni. Se osoittautui sosiaaliseksi ja reippaaksi pikkukoiraksi ja suuta myöten kaikki oli kunnossa. Oli mukava kun pääsi tutustumaan myös pennun emoon sekä isään, pidin niistä molemmista.
Istuin pitkään pentuaitauksessa, että pentu tustuisi minuun eikä kohta kotimatkalla kaikki olisi sille mahdottoman outoa. Se oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä, Madde valloitti sydämeni heti.
Oli tosi hauska nähdä myös Birgitan muut koirat. Hänellä on tällä hetkellä toistakymmentä koiraa, mikä selittää se, että hän myy hyviä narttupentujakin. Hänellä on koirat samalla tavalla perheen parissa lemmikkeinä kuin meilläkin, eli ne asuvat kodissa sisällä ja pääsevät ulos pihalle. Ne olivat iloisia ja sosiaalisia koiria, jotka tulivat heti meidän, uusien ihmisten luokse tervehtimään ja pyytämään rapsutuksia.
Kaikki paperiasiat oli kunnossa, samoin maksuasiat ja kävimme kaikki läpi. MInun piti kirjoittaa jonnekin kaavakkeisiin allekirjoituksia, Birgitan pitää ilmoittaa rekisterikeskukseen, että on myynyt pennun ja siinä piti olla myös minun allekirjoitus. Muuten paperisota ei ollut ollenkaan niin paha kuin olin luullut; - piti olla pennun mikrosirituksesta todistus, samoin rekisteripaperit, lemmikkipassi, todistus että eläinlääkäri on antanut 1-5pv ennen Suomeen tuloa ekinococci-lääkityksen sekä kasvattajan vakuutuskaavake siitä, että pentu on ollut vain hänen luonaan, eikä se ole ollut tekemisissä villieläinten kanssa.

Saimme vielä maistaa Birgitan tekemää herkullista kanapaistia, jonka reseptiä heti aloin pyydellä, se oli herkullista. Sitten pikku Madde jätti jäähyväiset ja Birgitta ajoi meidät kolme Arlandan lentokentälle.
OLi tosi mukava vierailu, josta jäi oikein lämmin olo. Kentällä piti etsiä lentoyhtiön lipputoimisto ja maksaa vielä pennun lentolippu - sen paikan matkustamossa olimme jo etukäteen varanneet, mutta se piti maksaa vasta juuri ennen lentoa.



Ja lentomatkakin meni hyvin, pentu oli nousun ja laskun ajan edessä olevan penkin alla kuljetuskopassa, ja lentomatkan aikana pidin sitä sylissä. Se ei ihanhtanutkaan eikä pelännyt yhtään, vain laskuvaiheessa pikku vikinää kuului, luultavasti sen korviin sattui koska minulla itsellänikin oli korvat kipeänä juuri silloin. Kumarruin alas, ja pidin kättä kopan sisällä etupenkin alla ettei pentua pelottaisi.
Suomen tullista ei näkynyt vilaustakaan kotiin tultaessa, teki ihan mieli mennä tullimiehiä etsimään ja näyttää että kaikki on kunnossa.
Kotipihalle tullessa Madde pääsi nurmikolle pikkupisuille, ensimmäiset askeleet Suomen kamaralla.


Sisällä koiramme tuotiin pentuun tutustumaan yksi kerrallaan, pentu ei pelännyt yhtään ja kaikki koiramme ottivat sen tosi kiltisti vastaan. Kun muut koirat tuotiin tutustumaan vanhuusjärjestyksessä, niin valkoinen 9kk ikäinen Helmi ei malttanut odottaa vaan kiipesi ketterästi kahden 60-senttisen aitauksen yli ja ilmestyi ennen oikeaa vuoroaan nuuskimaan ja häntää heiluttamaan.
Sitten kaikki onkin mennyt ihan hirmuisen hyvin. Pentu on niin reipas ja tomera, se on kuin olisi aina ollut meillä. Kyllä se vieläkin vähän pitää silmällä minne minä menen ja alkaa vinkua jos on aitauksessa, ja menen viereiseen huoneeseen ... mutta eihän se ole mikään ihme, nyt on vasta neljäs päivä uudessa kodissa ja Madde on ihan vauva.



Olemme kerenneet käydä jo monessa paikassa sosiaalistumassa, postitoimistossa, eläinkaupassa, naapurissa kahveella ja 50km päässä Hyvinkäällä sukuloimassa. Madde on vauhdikas pikku olento, huomenna menemme ystävän luokse tapaamaan Nasu- ja Linda-chihuja. Pentu on saanut pienen määrän rokotetta Ruotsissa, joten uskallan viedä sitä muitakin tuntemiani koiria tapoaamaan, koska tiedän että ne ovat terveitä, rokotettuja ja turvallisia chihuja.

128. Mennen, tullen

Roosa-tyttö kohtaa mieleisensä perheen (kasvoja muokattu) Kesän alussa on niin paljon KAIKKEA touhua (varsinkin ulkona puutarhassa), ettei kerkeä tänne kirjoitella.... Oikein tylsää kun on jäänyt päivitykset pitkältä ajalta.
On tapahtunut kaikenlaista - tärkeimmät; että Roosa-tyttö lähti kokeilemaan uudessa kodissa viihtymistä, ja että valmistaudumme pennun hakemiseen Ruotsista ylihuomenna.

Roosahan on jo puolentoista vuoden ikäinen ja olemme pikkuhiljaa etsineet sille kotia pitemmän aikaa. Monia on ollut kyselijöitä, joista muutamat ovat käyneet katsomassakin. Olen aina ilmoittanut, että etsimme sille rauhallista perhettä jossa kaverina olisi toinen pikkukoira. On sitten ollut kissaperhettä, lapsiperhettä, iso koirakaveri-perhettä, ynnä muuta epäsopivaa. Muutama ehdokas on pyydetty kotiin Roosaa tapaamaan, mutta Roosa ei ole esiintynyt parhaimmillaan - aivan on tuntunut että se on kiertänyt katsojat kaukaa eikä ole antautunut edes silitys-etäisyydelle. Roosan mieleen ei ole ollut kukaan.
Olen pitänyt tärkeänä, että kemiat pelaa koiran ja ihmisten välillä ja siispä on odotettu edelleen. Aloin jo ajatella että Roosa saa jäädä kotiin, että ei se haluakaan muuanne. Mutta sitten tapahtui hassuja.

Ikävää siinä oli että tutulta perheeltä kuoli koira, sekin oli ollut Roosa nimeltään. Se ja sen veli oli meiltä hankittu nelisen vuotta sitten ja ne olivat olleet tosihyvät kaverit. Äkkiä se Roosa oli alkanut käyttäytyä oudosti, oli pitänyt päätä ylhäällä ja siristellyt omituisesti silmiään. Lääkäri totesi että se oli sokeutunut ja aivoissa oli hämminkiä, joko aivokasvain tai aivotulehdus... Ei mennyt kuin 5 päivää oireiden ilmestymisestä kun Roosa-parka pääsi koiraenkelien parveen.
Rouva soitti meille murheissaan jo samana päivänä kertoakseen ikävän uutisen. Hän oli myös nähnyt kotisivuillamme uudesta Roosasta kuvan ja ilmoituksen ja oli kiinnostunut. He kävivät meillä kahteen kertaan katsomassa ja tapahtui jotakin ihan kummallista - Roosa meni heitä vastaan ja alkoi heti tehdä tuttavuutta, nuoli jopa isännän kasvot HETI. Jotakin mystistä siinä oli, ihan kuin se olisi odottanut että OIKEA perhe saapuu.
Toinen koira, Hercules oli myös mukana ja koirat nuuskivat toisiaan kiinnostuneina. Sitten Roosa läksi heille, sovimme että he voisivat pitää sitä ikäänkuin koeajalla kaksi viikkoa, ja se voisi palata takaisin jos asiat eivät sujuisi, onhan Roosa jo melkein kaksivuotias ja Herculeskin on aikaisemmin ollut vähän varautunut jos kotiin on tullut vieras koira.

Viestittelimme päivittäin, alussa Roosa oli tottakai ikävöinyt ja ollut aika hämmentynyt ja alakuloinenkin vähän aikaa, mutta sitten alkoi mennä paremmin. Toisen koirankin kanssa meni päivä päivältä paremmin.
Nyt Roosa on ollut heillä jo puolitoista viikkoa ja odotellaan miten tämä loppuaika menee. Meillä on ollut kyllä ikävä, alussa laitoin monena päivänä Roosallekin ruokakupin... Ulkona tuntui oudolta kun Roosa ei enää ollutkaan se, jolle olisi saanut heitellä keppejä - sillä oli tapana kulkea koko ajan perässäni pihalla ja vähän väliä piti heittää jotakin keppiä tai tammenterhoa, jotka se innokkaana haki ja toi takaisin. --
Katsotaan nyt miten tässä lopulta käy, molemmat vaihtoehdot on hyviä - ja tietysti olisi parempi jos Roosa jäisi Herculeksen kaveriksi niin siellä olisi enemmän sylityksiä ja silityksiä. Meillä on niin monta koiraa, että pitää enemmän jakaa aikaa kaikille tasapuolisesti.

Madde-pentu

Sitten tuo tulossa oleva pentu... Bongasin pari vuotta sitten Messukeskuksen koiranäyttelyssä upean uroksen, ja kehän jälkeen etsin esittäjä/omistajan käsiini ja esittelin itseni. Hän on ruotsalainen Birgitta, ja pidimme yhteyttä jatkossakin. Tutustumisvaiheessa sanoin, että hän voi kysyä minusta lisätietoja ahvenanmaalaiselta kasvattajalta, jonka luona olin käynyt ja he olivat käyneet meillä, ja hekin tunsivat toisensa. On aina hyvä jos voi kysyä joltakin, kun on tekemisissä ihan tuntemattoman ihmisen kanssa.
Kysyin sitten sitä urosta, Konradia joka on Ruotsin ja Norjan valio, astutukseen ja sain luvan. Astutuksesta ei kumminkaan tullut mitään kun nartulleni tuli todella omituinen juoksu eikä tiennyt varmasti milloin ovulaation aika oli, en lähtenyt sen kanssa kalliille matkalle stressaamaan, vaan astutin sen lähistöllä olevan uroksen kanssa.

Seurailin välillä Konradin kotisivuja ja tänä keväänä huomasin, että se on saamassa pentuja heidän oman narttunsa kanssa. Ilmaisin kiinnostukseni. Sinne syntyikin onnekkaasti kolme tyttöä. Vaihdettiin viestejä ja seurattiin jonkun aikaa pentujen kasvua. Sain kuvia pennuista ja tutkin vanhempien sukutauluja ... emokin on kaunis ja hyväsukuinen, sen esivanhemmat ovat amerikkalaista linjaa ja sielläkin oli melkein pelkästään valioita.
Niin siinä kävi, että varasin suurimman tyttöpennun. Olin tosi iloinen kun ruotsalainen kasvattaja myi meille hienon pennun! Se on kehittynyt ja kasvanut hyvin ja sillä on perusasiat kunnossa - sitähän ei tiedä miten käy jatkossa, mutta toivon HARTAASTI, että onneni olisi kääntynyt parempaan kaikkien alapurentojen ja muiden vastoinkäymisten jälkeen. Toivon, että saan pennusta uutta korkealaatuista ainesta jalostustyölleni - ja näyttelyihin!!! Ja tietysti myös uuden ihanan pikku perheenjäsenen meille.


Nyt on hoidettu monenmoiset asiat, joita loppujen lopuksi ei ollutkaan niin paljon. Suomen valvontavirasto Evira määrää, että kun Suomeen tuodaa Ruotsista alle 3kk ikäinen koiranpentu, ei tarvita rokotuksia, mutta sillä pitää tietenkin olla tunnistussiru, 1-5pv ennen maahantuloa annettu ecinocokki-lääkitys eläinlääkärin todistuksella, lemmikkipassi ja lisäksi kasvattajan todistus, että pentu on ollut vain hänen luonaan eikä ole ollut tekemisissä villieläinten kanssa.
Tietysti tilasin heti lentomatkat ja paluumatkalle myös pennulle paikan matkustamossa. Päätimme että mieheni lähtee myös mukaan, lennämme Tukholmaan aamupäivällä ja illalla tulemme jo pennun kanssa takaisin. Osaan itse vain auttavasti ruotsinkieltä, mutta sujuvasti englantia, kasvattaja taasen ei oikein hyvin osaa englantia - siksi mieheni lähtee mukaan "tulkiksi". Samalla saamme hauskan vapaapäivän piipahtamalla Ruotsissa pikapyrähdyksellä.